Syysreissu Kaakonkulmalle

Hamina

Osuimme syysreissulla Haminan valojen yöhön. Samalla hoksasimme Rampsin rannan lähelle nousseen Oolanninpuiston vesiaiheet ja käytävät. Kiva saada puisto kierroksille uusi kohde. 

Kotka 

Aamulla jatkoimme Kotkan rannoille. 

Katariinan meripuisto ja Sapokka tuli taas tutkittua ja Karhulan Jokipuistossa oli todella kauniit värit. 

Katariinassa oli paljon porukkaa, joku myyntikojukin juuri purkuvaiheessa ja parkkipaikka täysi. Mahduimme onneksi kuitenkin tuttuun, omaksi käyneeseen maisemakulmaan iltaa viettämään. 

Sapokassa pääsi vielä ihailemaan kukkia ja joitakin uusia eläinveistoksiakin bongattiin. 

Loviisa

Kotimatkalla piipahdimme päivittämässä myös Loviisan näkymät. Messualueella oli työt käynnityneet ja info kylttejä oli laitettu rantareitin varrelle - ja puistossa kukkivat loistosalviat upeasti. 

Taas lykästi kelit ja tuo Haminan kierros oli tosi hauska. 

Keväinen päivä - kameramatkailua

Tänään tuntui, kuin olisi ollut ensimmäinen oikea kevätpäivä. Vaikka mittari oli niukin naukin plussan puolella, niin lintujen laulu, käpytikan koputus ja valoisa, aurinkoinen keli täyttivät ajatukset kevään merkeillä. 

Lunta on vielä korkeat kinokset, mutta tiellä rapisee jo monin paikoin sora ja pientareiden etelärinteillä kauhtuneet heinätupsut sulavat pikkuhiljaa esiin. 

Lukemistossa on tällä hetkellä Joseph Brodskyn Veden peili, joka kertoo Venetsiasta. Kirjan luvut kuvaavat talvista ja sumuun kietoutunutta kaupunkia, aqua altaa ja haaleaa valoisuutta.  Sumuisista tarinoista huolimatta intouduin kaukokaipuussani livekameroitten äärelle palauttelemaan omia muistojani kanavien kaupungista. 

Brodsky vieraili kaupungissa ensimmäisen kerran talvella 1972, ja sen jälkeen useasti yhä uudelleen. 

Nobelilla palkittu kirja on ollut innoittajana myös Rax Rinnekankaan saman nimiselle elokuvalle. 

Webcam: Venetsia

www.skylinewebcams.com

(mobiilissa ei voinutkaan upottaa livekameran kuvaa, joten tuossa linkki San Marcon aukiolle, Rialton sillalle ja Canal Grandelle)

Miten voisi kellot seisauttaa ja ajan pysäyttää...

Matt Haig on kyllä taitava kertoja! Ei kauankaan, kun ihastelin hänen Keskiyön kirjasto teostaan, ja nyt jo on vuorossa ylistystä Kuinka aika pysäytetään kirjalle.

Tästä tykkäsin vielä enemmän. Aivan oivallinen ja koukuttava juonen kuljetus. 

Tarinassa poikkeukselliset, ikääntymättömät ihmiset, seikkailevat, tai paremminkin elävät arkea, eri vuosisatojen maisemissa. 

Ihailen aina tuota kykyä rinnastaa eri aikakausien tapahtumia nykyhetkeen ja kertoa maiden ja kaupunkien vaiheista historian saatossa. Miten mikäkin paikka on muuttunut, miten ihmiset elivät, mitkä ammatit olivat voimissaan ja kuinka tuo perusta on kasvattanut harteilleen nykyhetken. 

Mainio kirja, josta voi seurata historian tapahtumia samalla, kun päähenkilö muistelee elämänsä eri vaiheita 400 vuoden ajalta ja etsii tytärtään, jonka on kuullut kantavan samaa poikkeuksellista ominaisuutta. 

Jännitystä tarinaan tuo Albatrossikerho, jonka ideana on muka jäljittää näitä poikkeusyksilöitä saattaakseen nämä turvaan normaaleiden ihmisten, eli päiväkorentojen, juonilta ja vainolta.

Tarinan tuoksinassa ja aikakausien sokkeloissa voi tulla päätelmään, että ihminen ei juuri viisastu, vaan historia tavallaan tulee toistaneeksi itseään vuosisadasta toiseen. 

Epäluulot, vaino, ryhmästä pois sulkeminen, sosiaalinen luokittelu, nuo kaikki säilyvät, kohteet saattavat kyllä vaihdella. Enää ei polteta noitarovioita, mutta hanakasti kyllä hyökätään toisin ajattelevien kimppuun. Lynkkausmenetelmät vaan ovat erilaiset. 

Oivaltava on myös päähenkilön rohkeus ja kypsyminen jutun loppua kohti. Ymmärrys, että kuitenkin on elettävänä vain nykyhetki vaikka eläisi miten kauan hyvänsä. Mennyt on muistoa, tulevasta ei tiedä, ja vaikka pelkäisi mitä, tulee huominen joka tapauksessa. 

Kevättä kohti siis rohkeasti, tulee se kuitenkin, käyköön mitä käy. 

(korjattu: Albatrossikerho, ei pelikaani.)

Lockdown, liuta kirjoja ja luentoja

Taas on luvassa lockdownia, kertoo hallitus. No eipä tuo paljoa muuta nykymenoa, vaikka toki ehdittiin viime viikonloppuna ulkoruokailussa käydä. Rafael's Steakhouse Porvoossa oli käymisen väärti. Oikein tuli vanhat ajat mieleen, vaikka pidettiinkin turvavälit ja hierottiin käsidesiä... Hyvää oli pihvi konjakkikastikkeessa. Ehkä keväällä taas.

Olen koettanut ottaa koronavastuuta omasta puolestani ja pakertaa kotitoimistossa aina osan viikosta, vaikka silloin luovunkin säätöpöydästä ja pöytäpyörästä sekä polkureitistä toimistolle, eli lähes kaikesta liikunnasta. 

Sitä olen koettanut korvata kuntopyörää polkien heti koneen äärestä irtauduttuani. Asiassa on auttanut äänikirjojen, ja nyt viimeisimpänä, myös videoluentojen, kuuntelu.

Mainio löytö tuo Esa Saarisen luentosarja Filosofia ja systeemiajattelu! Nopeasti hujahtaa tunti ja aivotkin tulee venytetyiksi siinä samalla. 

Paukkupakkaset ovat vaihttuneet vesikeliin, eikä ulos tee nyt mieli senkään puolesta. Joten kuuntelua ja lukemista on jatkossakin harrastettava. 

Posti toi keväisen Kotipuutarhalehden, joka muistuttaa, että muutaman viikon päästä on jo aika kylvää tomaatti. Jospa tulevana suvena lykästäisi sadon kanssa paremmin. Viime kesän tomaateille kasvuaika jäi lyhkäiseksi, kun ryhdyin puuhaan vasta kesäkuussa. 

Junassa luettua - Kirja niihin hetkiin, kun siltä ei tunnu

"Siitä on lähdettävä,

että tähän on tultu" 

Aamuin ja illoin junassa matkatessa luen Saku Tuomisen kirjaa Kaikki on hyvin riippumatta siitä miten kaikki on. 

Aivan mainio, avartava ja ajattelua haastava teos. Kirjan mietinnät johdattavat ajatukseen; mitäpä saavuttaisimme, jos emme pistäisikään hanttiin ja aina vastustaisi, vaan hyväksyisimme tapahtuneen ja pyrkisimme haluttuun muutokseen lempeämmin keinoin. Miten kävisi, jos emme lisäisi tahtia ja puristaisi viimeisiäkin pisaroita, vaan ottaisimme aikaa, löysäisimme vähän ja kuuntelisimme... 

Jo tapahtunutta ei takaisin saa, ja muuttaa voi vain omaa suhtautumistaan, olipa asia kuinka vakava, väärin, epäoikeudenmukainen tai surullinen. Muutokseen voi sitten pyrkiä oman toiminnan kautta, fiksummin keinoin. 

Monia mielenkiintoisia ajatuspolkuja seuraillen, Platonia, Senecaa, Marcus Aureliusta ja Dalai Lamaa sekä montaa muuta suurta ajattelijaa sivuten mietitään myönteisempiä arjessa kestämisen tapoja. 

Uusia sisäisen puheen käytänteitä sivuilta voi oppia myös. Samaten kirja haastaa lähimmäisen kohtaamiseen ymmärtäen ja kehottaa omaksumaan myötätuntoisen asenteen kaikessa kanssakäymisessä.

Sivuilla käydään läpi tarinan ja faktan rakenteita. Esille nousee, että useat faktaksi mieltämämme asiat ovatkin tarinoita, joita pidämme faktoina moninaisista syistä. On myös mahdollista muuttaa itselleen kertomaansa tarinaa ja mielen maisemia sen myötä. 

"Että kaikkein tärkeintä on nähdä hyvä ja vahvistaa sitä." 

Syvällinen opetus, jonka poimin kirjasta mukaani: Kaikki helpottaa, jos opimme nauttimaan siitä, mitä meillä jo on.

Junassa on lämmin

Niin on haavoittuvainen tämä nykyinen maailmamme. Sähkövaurio pääradalla jumittaa kaiken junaliikenteen koko eteläisessä Suomessa. Olen nyt matkannut normaalisti puolen tunnin työmatkaa pian pari tuntia. Syynä on ratarikko Malmilla. 

Tutkailin juuri mahdollisuuksia päästä bussilla määränpäähän, mutta yhdellä siirtymällä en pääsisi, pitäisi vaihtaa välillä ja aikaa kuluisi liki tunti. Parasta siis istua lämpimässä ja edetä pysäkki kerrallaan. 

Mikäs kiire valmiissa maailmassa. 

Kirjasta kirjaan - ihana Carl Larsson

Kävi kuten uumoilin, yksi kirja johti toiseen, tai tässä tapauksessa kahteen.

Ville Vallgrenin ABC kirja johti minut tutustumaan lähemmin ruotsalaisen taiteilijan Carl Larssonin teoksiin ja elämään.

Pariisin ajoistaan ihanasti tarinoiva Ville V. kertoo kirjassaan rempseistä taiteilijailloista Montmartella, "tois puol jokkee", eli Seinen vasemmalla rannalla, River Gauche'n puolella kaupunkia. 

Siellä Vallgrenin seurassa kokoontuivat mm. Albert Edelfelt, August Strindberg, Karl Fazer, Gunnar Berndtson sekä Carl, eli tuttavallisesti, Calle Larsson.

 

Pariisista Ville lähti vaimonsa Antoinetten kanssa vierailemaan eteläisen Ranskan pikkukylään Greziin Callen luo. Siellä Larsson oli kohdannut Karin Bergöön, tulevan vaimonsa, ja ylisti kovin seudun kauneutta ja inspiroivaa ilmapiiriä ja houkutteli tulemaan pois koleasta Pariisista. 

Näin minäkin lämmön kaipuussani olen tarttunut houkutukseen ja tutustunut lähemmin Larssonin taiteeseen ja elämän vaiheisiin Grezissä ja Ruotsin Sundbornissa.

Lähinnä Ruotsin aikoihin keskittyvä kirja Muistoja, kuvia sisältää runsaasti sitaatteja Larssonin useista kuvateoksista, joissa hän kertoo ja kuvittaa perheensä elämää lämpimällä tavalla. Minulle hänen ahkera kertoilunsa, kuvakirjojen julkaisu ja kotoisa tyyli vertautuu nykyajan blogeihin ja erilaisiin kuvapalveluihin. Näitä hän olisi saattanut aikanaan käyttää kekseliäästi, ennakkoluuloton ja taitava viestijä kun oli. 

Larssonin nimen ja käden jäljen tunnistin entuudestaan iloisten ja värikkäitten postikorttien, Topeliuksen Välskärin kertomusten ja joidenkin satukirjojen kuvituksista. Nuo kuvat - ja kirjat - palautuivatkin mieleeni kirjoista kuvia selatessa.

Leppoisasti sujuvat päivät paukkupakkasista plussakelin tuomiin loskaisiin tunnelmiin, mm. monista matkoista ja matkalaisista kertoviin kirjoihin hautautuneena.