lauantai 24. tammikuuta 2015

Ihmeellinen kirja - Bruno Shultz: Kanelipuodit ja muita kertomuksia


Sattuipa taas aivan vahingossa käsiini todella vaikuttava kirja. Bruno Shultz oli puolanjuutalainen kirjailija, jonka kohtaloksi koitui toisen maailmansodan vaino. 

Kuten monen aikalaisensa, myös Shultzin teksti luo aivan oman maailman. Se on kieleltään ja kuvauksiltaan kaunista ja unenomaista kerrontaa sotavuosiin verraten aivan toisenlaisesta todellisuudesta. 

Kanelipuodit kertoo kaiketi Brunon omaan perheeseen ja lapsuuteen vertautuvaa tarinaa pienen koulupojan elämästä. Kirja pursuu kerronnallista kauneutta kukkatarhoista, puutarhoista, tähtitavaasta kaupungin yllä, ja maalailee ihania maisemia lukijan mieleen. Toki kerronnassa kuvataan myös kurjuutta, torakoita, likaa ja puutetta. 
Ankeita oloja ja isän hiljalleen etenevää mielisairautta kuvaavat tekstit ovat surrealistisia ja outoja, mutta eivät ahdistavia tai rumia. 

"Valtava auringonkukka, joka oli nostettu mahtavan vartensa varaan ja sairastunut elefanttitautiin, odotti keltaisessa surupuvussa elämänsä viimeisiä, surullisa päiviä hirviömäisen lihavuutensa taakan alle taipuneena. Yksinkertaiset esikaupunkikellot ja vaatimattomat musliinikukkaset seisoivat neuvottomina tärkätyissä, ruusunpunaisissa ja valkoisissa mekoissaan ymmärtämättä ollenkaan auringonkukan suurta tragediaa."


Koulupojan mieltä kiinnostaa ympäröivä elämä. Kotiapulaisen Adelen touhuilu keittiössä, isän kangaskauppa värikkäine asiakkaineen. Äidin tapa pitää kauppa järjestyksessä ja  sisarusparvi vaatetettuna sekä omalaatuinen perhe-elämä kuosissa sekavan arjen keskellä. Puutetta ei ole, teatterissakin käydään aina silloin tällöin, samoin konserteissa ja piirustusta harrastamassa ylevän koulurakennuksen juhlavissa tiloissa. 

Kummallisia kuvioita kirjaan luovat kuvaukset isästä, milloin hän on ihmismäinen hahmo, joka vaipuu pikkuhiljaa yhä enemmän omiin harhaisiin mietteisiinsä. Toisinaan taas muuttuu torakaksi tai linnuksi joka hyppii verhotangoissa ja pälyilee sieltä muuta perhettä. 

Kirjaa lukiessa tulee olo, kuin tarkastelisi abstraktia maalausta ja yrittäisi saada sen sisällöstä tolkkua. Omalle tulkinnalle jää paljon tilaa. Tosi ja tarina kietoutuvat sokkeloiksi joista ei aina ole ulospääsyä. Kielikuvat ovat aivan ihania, värikkätä ja mietteitä herättäviä. 

Tietyllä tavalla kirjasta tulevat minulle mieleen C.S Lewisin Narnia tai Tolkienin Hobitit. Samanlaista todellisuuspakoa ja kauneuden kaipuuta löytyy tästäkin tekstistä, vaikka tapahtumapaikat ovat tämän maailman kaupunkeja, kortteleita ja kouluja. 

Kanelipuodit ja antikvariaatit sekä salakaupat ja kapakat esiintyvät sivuilla sekamelskana ja mystisinä paikkoina, joihin ei aina edes voi palata, jotka hajaantuvat, liukenevat ja kätkeytyvät etsijältään. 

Tässä linkissä kirjan kääntäjän, Tapani Kärkkäisen, sivut joilla on lisätietoa Bruno Shultzista
http://www.saunalahti.fi/tapank/schulz.html

sunnuntai 18. tammikuuta 2015

Unelmia vailla täyttymyksiä - pyörähdys matka- ja karavaanimessuilla

Tulipa lähdettyä messuille, haaveiden mekkaan itseä härnäämään. Kyllähän minä jo ennalta tiesin, että en osaa messuilta matkaa ostaa, saatika sitten asuntoautoa.

Kumpikin messu kuitenkin kierrettiin ihan ajan kanssa. Matkamessuilla tosin suurin mielenkiintomme jäi kotimaisten kohteiden vangiksi. Kävimme saaristoständillä päivittämässä rengasreitin kartastot ja kohteet sekä kotimaisten viinitilojen anniskelualueella maistelemassa marjaviinejä. Sieltä löysimme aivan uuden tuttavuuden, Rengastien varren Tammiluodon viinitilan, jolla oli osastollaan mansikka- ja herukkakuohua. Makoisia olivat molemmat! Liekö siis sinne reittimme johtaa tulevana suvena.



Hermannin viinitilan annista fiilistelimme tällä kertaa Mezikkaa ja Hingua, ihania, pullotettuja kesän aromeita! Mukava oli jutustella Viinitornin kuulumisista itse isäntäväen kanssa. Siinä tuli taas kerrana päiviteltyä tätä kotimaista politiikkaa, joka ei salli marjaviinitilojen liköörimyyntiä, kuin ainoastaan laseittain. Viinejä sentään saa tiloilta myydä ihan pulloittain.
Ei se pienen ihmisen päähän mahdu, mikä uhka näistä kotimaisista viineistä ja likööreistä muka monopolille koituisi, jos niiden myynti vapaaksi julistettaisiin. Suurkuluttajat eivät näihin tartu, eikä kauppaliikkeen, tuon yhden ja ainoan, pussi siitä mitenkään kevenisi. Päin vastoin, tulisi maaseudulle elinkeinoa lisää ja menekkiä monenlaista - myydäänhän siellä Viinitornissakin monopolin tukemia tuotteita, onhan se baari ihan kaikin oikeuksin.

Mikä siinä sitten, etteikö muillakin viinipaikkakunnilla viriäisi samankaltaista yrittäjyyttä ja kauppa kävisi niin suurilla kuin pienilläkin tuotemerkeillä - ja tämmöiset meikäläiset teemamatkailijat kiertelisivät suloista Suomea kotimaan matkailua piristäen ja elinkeinoa tukien.

Karavaanari, tuo kaikkien kaveri

Silmät ymmyrkäisinä kiertelimme asuntoautojen kolonnat ja katsastimme niin ulko- kuin sisäpinnatkin. Sattuipa tarkastelun kohteeksi jokunen vaunukin.

Kyllä löytyi nykyautoista sentään joitakin miellyttäviä pohjaratkaisuja, vaikka meillä tuntuukin olevan hyvin omintakeiset kriteerit auton valintaan.
Liian monessa merkissä sisätilat ovat ylen ahtaat, lokeroiset ja synkät, eivätkä ne saaneet meiltä niin pisteen pistettä kiiltävistä puupinnoista, täysin varustelluista keittiöistä ja nahkapenkeistä huolimatta. Mutta olipa joitakin hobbyja ja weinsbergejä - ehkä muutama knaussikin, joissa oli avarammat tilat. Sellaiset, että kun autoon astuu sisälle, voi nähdä avarasti ympärilleen, on valoisaa ja tilavaa sekä riittävästi ikkunoita - siis muitakin kuin tuulilasi.

Me peräänkuulutamme avaraa näkymää ulos. Nykyisessä Römpötissämme on vanhan ajan malliin suuret ikkunat ja avoin, yhtenäinen tila hytistä perätuhdolle saakka. Siinä kun pöydän ääressä istuskelee iltaa, näkee kaikista suunnista esteettä ulos ja on kuin avarassa olohuoneessa ikään. Vehreys ja auringon paiste punkee sisään ja huumaava linnunlaulu ja aaltojen loiske kuuluu korvissa...
Sanomattakin on selvää, että pysäköintipaikka on meillä usein järven tai meren rannalla, puskanäkymiä varten kun ei kummoisia akkunoita tarvita.

Mukavasti tuli juttua myös muiden auton katselijoiden kanssa. Siinä vertailtiin mielipiteitä moottoreista ja auton pituuksista - ja korkeudesta (jolla on merkittävä vaikutus lauttamaksuihin) ja etenkin hinnasta. Kalliita ovat, niin kovin kalliita.
Pikkuruiseen Tabbert-"munavaunuun" ihastuin. Se on suloinen, eikä tarvitsisi lainkaan katsastaa. Mies ei siinä mahtunut suorana seisomaan, mutta kyllä mahtuisi pöydän ääressä juustoa ja viiniä siemailemaan mukavasti - tosin leirintäalueella. Asuntovaunun kanssa en lähtisi luonnonhelmaan tai kaupunkien 24 h parkkipaikoille yöpymään minäkään.

torstai 15. tammikuuta 2015

Tammikuun päivittäiset ilmastonmuutokset

Aamuhämärä puisto työmatkan varrella

Tammikuu on ihan pelkkää hengissä pysyttelyä! Pitkää kylmää pimeää. Tänä vuonna säät ovat tuoneet päiviin omaa vaihteluaan. Eipä juuri kahta samanlaista ole ollut. Vuoroin on paukkunut reilun viidentoista asteen pakkanen ja heti seuraavana päivänä parin asteen plussat - ja yöllä pientä pakkasta, niin, että aamuisin on sitten jalankatkaisukeli.

Junat, niinpä, ei saisi valittaa, kun peruutuksia on sentään ollut vain muutamia MUTtakun ne ovat osuneet niihin paukkupakkasaamuihin. Kyllä tässä eräänäkin aamuna manasin, että vr on Virhein valinta! Vaan tulipa tyttömäinen olo, kun sulattelin umpikalikaksi jäätyneitä varpaita työpaikalla niin että itku silmistä sirisi.

Vaikka flunssakierre vaivaa kouluissa ja päiväkodeissa, joulun jälkeistä pientä lämpöilyä lukuun ottamatta olen terveenä pysynyt. Liekö sittein noiden karaisevien aamujen ansiota. Mies kakoo kurkkuaan ja köhisee vierellä ja työpaikalla on jatkuvasti joku räkätaudissa, mutta minut basiliskit ovat vielä kiertäneet. Onneksi.

Pelkkää marmatusta ei elämä sentään ole. Aurinko on näyttäytynyt monena päivänä ja iltapäivä on jo hieman valoisampi. Voiton puolella ollaan ja matka käy valoa päin.
Posti pukkaa tulemaan keväisiä puutarhalehtien mainoksia ja tarjousvihkoset on koristeltu tulppaanikimppujen kuvilla. Kyllä tämä tästä!

torstai 8. tammikuuta 2015

Uusi vuosi tuli "Luxaten" Helsingin illassa

Ovo, Lux Helsinki

Kylläpä kerrankin osattiin oikein aavistaa kelit, kun hyökkäsimme Lux Helsinki -tapahtumaan heti ensimmäisenä päivänä. Sääennustetta tiiraillen päädyimme siihen tulokseen, että sunnuntai olisi lauhin ja kuivin päivä valokatselmukselle, sillä alkuviikoksi ennustettiin kipakkaa pakkasta ja Loppiaisen jälkeen sadetta.

Näin olikin. Sunnuntaina pakkasta oli nelisen astetta ja jopa tuuli oli suhteellisen maltillinen, helsinkiläiseksi...
Yhden strategisen virheen kuitenkin teimme. Ikinä ei olisi pitänyt ensimmäiseksi mennä Senaatintorille seisoskelemaan ja katselemaan tulishowta, vaikka se hieno olikin.

Tulistelun kesto oli noin puolisen tuntia, siihen lisättynä kymmenisen minuutin odottelut, joten ehtipä kylmä kangistaa. Näin ollen hetimiten tulishown jälkeen alkanut Tuomiokirkon valaistusspektaakkeli "Nikolain kirkko" ei jaksanut aivan innostaa, vaan piti päästä jo liikkumaan ja lämmittämään jäseniä.

Tämän vuoden parhaaksi teokseksi minun silmissäni nousi Hakasalmen huvilan takapihan Ovo. Se oli ihastuttava, otin siitä Jollallani ihka ensimmäisen videonkin, mutta eipä tuota mistään löydy, ilmeisesti olen sen pakkassormineni sössinyt taivaan tuuliin. Harmi, varmasti olisi ollut mestarillinen otos...

Annantalo
 








Viime vuodesta poiketen - tai ainakaan en tämmöistä kohdetta muista - oli nyt mahdollisuus myös osallistua taiteen tekemiseen. Annantalossa, johon tunkesimme uteliaisuudesta sisälle, lyötiin heti esitteet kouraan ja kysyttiin että mihin taidepajaan sitä aiotaan osallistua.
- No eihän me mihinkään, katsomaan vaan tultiin. Ja niin sitä, hupsis vaan, oltiin tekemässä osallistuvaa ikkunataidetta geelipalleroiden ja piirtoheittimen avulla. Hieno kokemus.

Lantern Park, geisha-karkkilyhty (kuvat menivät pipareiksi)

















                                         
Hyvin sopivat lyhdyt Porthanian suljetulle pihalle, vaikka kyllä ne viime vuonna Töölönlahden rannassakin olivat viehättävät. 

Kaunis Ravintola Kappeli jouluisessa asussaan
















Espan puistossa sai ihailla Kappelin tunnelmallista valaistusta sekä lavalle pystytettyä Egg-teosta. Faberge-taituroitu kangasmuna oli kaunis kultaisessa hehkussaan.

Egg, Espan puistossa