Näin olikin. Sunnuntaina pakkasta oli nelisen astetta ja jopa tuuli oli suhteellisen maltillinen, helsinkiläiseksi...
Yhden strategisen virheen kuitenkin teimme. Ikinä ei olisi pitänyt ensimmäiseksi mennä Senaatintorille seisoskelemaan ja katselemaan tulishowta, vaikka se hieno olikin.
Tulistelun kesto oli noin puolisen tuntia, siihen lisättynä kymmenisen minuutin odottelut, joten ehtipä kylmä kangistaa. Näin ollen hetimiten tulishown jälkeen alkanut Tuomiokirkon valaistusspektaakkeli "Nikolain kirkko" ei jaksanut aivan innostaa, vaan piti päästä jo liikkumaan ja lämmittämään jäseniä.
Tämän vuoden parhaaksi teokseksi minun silmissäni nousi Hakasalmen huvilan takapihan Ovo. Se oli ihastuttava, otin siitä Jollallani ihka ensimmäisen videonkin, mutta eipä tuota mistään löydy, ilmeisesti olen sen pakkassormineni sössinyt taivaan tuuliin. Harmi, varmasti olisi ollut mestarillinen otos...
![]() |
Annantalo |
Viime vuodesta poiketen - tai ainakaan en tämmöistä kohdetta muista - oli nyt mahdollisuus myös osallistua taiteen tekemiseen. Annantalossa, johon tunkesimme uteliaisuudesta sisälle, lyötiin heti esitteet kouraan ja kysyttiin että mihin taidepajaan sitä aiotaan osallistua.
- No eihän me mihinkään, katsomaan vaan tultiin. Ja niin sitä, hupsis vaan, oltiin tekemässä osallistuvaa ikkunataidetta geelipalleroiden ja piirtoheittimen avulla. Hieno kokemus.
![]() |
Lantern Park, geisha-karkkilyhty (kuvat menivät pipareiksi) |
Hyvin sopivat lyhdyt Porthanian suljetulle pihalle, vaikka kyllä ne viime vuonna Töölönlahden rannassakin olivat viehättävät.
![]() |
Kaunis Ravintola Kappeli jouluisessa asussaan |
Espan puistossa sai ihailla Kappelin tunnelmallista valaistusta sekä lavalle pystytettyä Egg-teosta. Faberge-taituroitu kangasmuna oli kaunis kultaisessa hehkussaan.
![]() |
Egg, Espan puistossa |