Loma lähenee, miten lie kelit onnaavat

Kohta koittaa puutarhamatka Mainaun kukkaissaarelle Bernadottejen satuiseen maahan.

Omassa pihassa kukkivat parhaillaan pionit, minkä nyt rankkasateen lomassa uskaltavat päätään esille nostella.

Eilen illalla ja varhain aamulla satoi ryöppyämällä ja olenkin pionien kukkaset käynyt puistelemassa jo moneen otteeseen, jotta eivät vallan vesittyisi ennen aikojaan.

Muutoin on täällä aika köyhä kukkaiskesä. Pihajasmikkeen ovat kirvat kupanneet melkein lehdettömäksi, säälittävän näköisesti aukeilee rankaisten oksien päihin sinne tänne puhtaan valkoisia suuria kukkasia, mutta pensaan yleisilme on surkeaakin surkeampi.

Pihan viehätyksestä vastaa nyt, pionien lisäksi, vesilammikko, jossa rastaat ja västäräkit kylpevät ja malluaiset sukeltelevat sinne tänne. Sudenkorennonkin eilen jo näin, mutta lienee sade tänään hakannut sen lättänäksi. Haapaperhonen tulla lehahti myös rantaan hetkiseksi levähtämään. Enpä sellaistakaan ennen ole ehtinyt ihailla. Nyt sain tovin katsella kaikessa rauhassa, ennen kuin tuo suuri perho nousi siivilleen ja kiiteli korkeuksiin.

Kukkaisreissulle lähdetään taas odottavin mielin. Paljon on ohjelmassa nähtävää ja monia paikkoja kierreltävänä. Kolmen maan kierros tulee siinä tehdyksi kuin vaivihkaa. Lento suuntautuii Zürichiin, jossa näemme Botanikan ja japanilaisen puutarhan, sitten matkataan Itävallan puolelle Bregenziin ja vihdoin Konstanziin Saksan puolelle, jossa Mainaun saari sijaitsee. Kävelyä on siis luvassa tälläkin retkellä luulen minä.

Kunhan vielä paranen tästä köhästäni, joka vaivaa jo alun toista viikkoa, niin lomafiilis alkaa olla valmiiksi asennettuna.

Epävakaata säätä, mutta vihreys voittaa

Viikonloput, ja osittain viikotkin, ovat nyt olleet sateisia, parhaillaan satelee kunnolla, eikä pihalle juuri tee mieli.

Keli on kuitenkin leuto ja lämmin, niin että oikein korvissa kuulee kuinka kasvit kurottelevat varsiaan yhä ylemmäs. Tässä ikkunan edessä on näkymä kaariportille, jonka seinämää pitkin humala huiskii pituutta niin että sen voi suorastaan havaita.

Humala näyttää tällä savikkopihalla viihtyvän, harmi vain, että Hartwallilla vieraillessani kuulin, ettei kotimaisen humalan laatu oikein riitä oluen virkistimeksi. Tiedä sitten, jos pikkuhiljaa laatu näilläkin leveyksillä paranee vastaamaan tarvetta. Humalaa on siellä kerrotun mukaisesti eri makuista ja vivahteiltaan useisiin tarkoituksiin sopivia. Mihin lie sopisi tämä meikäläinen?

Ilokseni olen pannut merkille, että gazebo-paviljongin, tai kotoisammin rautapömpelin, reunustalta nousee kuin nouseekin uutta villiviinin luikeroa. Kovasti saa pikkuruinen töitä tehdä, ennen kuin on päässyt lakikorkeuteen saakka.

Toinen juuresta maan pinnalle ehtinyt on viinikärhö jonka julistin jo kuolleeksi. Oikeassa olivat viisaat siis tälläkin kerralla. Ei pitäisi liian hätäisiä kuolemia uumoilla. Kolme vankkaa uutta kärhön poikaa nousee nyt pystypäin kohti taivaan lakea. Ne ovat onneksi nopeakasvuisia jos lämpöä riittää.

Akileijoista saa nyt vielä nauttia, mutta idän unikot ovat jo ohi kukkineet. Onneksi ehtivät parhaan kukintansa hehkuttaa ennen näitä rankkasateita. Nyt ovat terälehdet pitkin poikin maita ja mantuja ja muutama kukkanenkin retkottelee nurmikkoa pitkin liiskautuneena.

Kurjenpolvet vasta availevat nuppujaan ja punapäivänkakkaran, tänä vuonna harvalukuiset, kukkaset katselevat sadetaivasta suuret tähtisilmät ammollaan aurinkoa anellen. No, tulevalle viikolle on taas lupailtu aurinkoisia päiviä, kunhan on ensin saatu nämä viikonlopun sateet pois alta.
Harmittaa kaikkien kesälomille päässeitten koululaisten puolesta, kun säät vaihtuivat heti suvivirren soitua koleiksi ja sateisiksi.

Pionin kukkia odotellessa...

On aika laskea kuolleet

Nyt alkaa hahmottua talven kylmän kouran synkät aikaansaannokset. Hyvästejä saan jättää monelle ihanuudelle, kaunokaiselle ja luotetulle toverille.

Menehtyneiden joukkoon voinen kirjata suurta huolta ja ihastusta tuottaneen villiviinin, joka niin kauniisti kiipesi viheriöimään metallisen majani kaarevia seinustoja ja kiehkuraista kattoa. Samaan haudan lepoon hyvästelen kai myös viinikärhön suloiset kiehkurat omalaatuisine punavihreine terälehtineen. Niinpä ovat pihaltani poistuneet myös monet malvat sinipunervine kukkapilvineen, jotka viime kesänä uhkasivat ryöhätä alleen kaiken muun.

Onpa joukoista poistunut myös monen monta mansikkaa. Asia, jota en heti ensimmäiseksi olisi osannut ajatella, niin sinnikkäästi ne levisivät ja kasvoivat valloittaen koko tontin sinne tänne perennapenkin reunoja pitkin kiemurrellessaan.

Myös kellokuusama on hätää kärsimässä ja sinnittelee hämärän rajamailla tuottaen vihreitä lehtivöitä vain korkeimpiin ja uusimpiin oksiinsa. Ne rangat, joissa viime kesänä oli kukkasia pilvin pimein, ovat nyt kuivat ja hengettömät. Kirsikkapuu näyttää myös kuivattavan osan oksistaan, kukkia siihen tuli kokonaiset kahdeksan kappaletta, mutta ylen kaljulta näyttää nyt puuparka.

Heikosti hengissä näyttäisi olevan myös mummolan seinustan muistoa kantava suviruusu. Se kuitenkin elää ja hengittää, joten uusia varsia ja versoja ilmaantuu kyllä kesän mittaan. Paletunut on myös monta kurjenpolvea, mutta onneksi aina sinne tänne on jokin jäänyt. Niitä voin sitten jakaa ja lisäillä paikkoihin, joista ei enää kasvua nouse. Kova talvi on ollut. Sipulikukkasten hiipuessa ja vihreyden vallatessa pihaa, menee nyt jonkin aikaa, ennen kuin maasta työntyy esiin mitään kukkivaa. Niin kaukana tuntuvat juuristoista ponnistavat kasvuvoimat olevan.

Vakaasti hengissä sen sijaan ovat pyristelleet marjaomenapensas, joka kukkii parhaillaan. Kukkasia kantaa myös pihasyreeni sekä useat kivikkokukat. Tillipioni on jo ehtinyt omat kukkasensa karistaa, kun taas Sarah Bernhardt työntää omia nuppujaan esille viime kesää voimakkaampana. Ilokseni huomasin myös vaalean kulleron nousevan pintaan nuppuineen. Sen lehdet ovat kipeää saaneet ja läikälliset, mutta nuppuja on paljon.

Tuoksuköynnöskuusama on hengissä myös. Vaikka runko on kuiva ja kalju, on uutta versoa tullut sen verran, että jokunen kukkanen on tullut tuoksumaan seinustalle,

Alppiruusut Haaga ja Mikkeli ovat availemassa nuppujaan. Ei mikään hyvä kukkasaldo, mutta joitakin nyt kuitenkin.

Sää on lämmin, ei luvattua aurinkoa koko viikonloppuna, vasta huomenna maanantain myötä tulevat ne luvatut hellepäivät, mutta mukavan leppoisaa pilvistä ja kosteahkoa vihreää keliä. Hengähdystauko kasvellekin monen aurinkoisen ja paahteisen päivän jälkeen.

Kasvimaalla ovat itäneet salaatit ja nauris sekä retiisi. Sipulia ja pinaattia vielä odottelen, eikä porkkanastakaan näy vielä vilahdusta.

Terveisiä tumpulan puutarhasta!

kurjenpolvella_

Alkoi sataa aivan ennusteiden mukaan, tai oikeastaan vähän aikaisemmin, kuin oli luvattu.

On siis palattava sisälle pihapuuhista, kitkemisen ja pihalätäkön siivoamisen sekä kasvimaan kimpusta.

Vettä tuli ensin vain ripsuttelemalla, joten en heti malttanut lähteä karkuun, mutta nyt tuntuu hupparin selusta märältä kun tätä kirjoittelen. Sen verran ehti kastella ja lopulta satoikin aika ravakasti, vaikka vielä yritin jotain länttiä sinnikkäästi pöyhiä.

Siinä touhutessä mietiskelin, että missä vaiheessa tästä puutarhuroinnista oikein pääsi tulemaan näin mentaalista ja haihattelevaa. Ennen, silloin kun pihapuuhiin pääsin sinuiksi, oli sentään tähtäimessä - ja tuloksenakin - jotain hyödyllistä. Retiisejä, porkkanoita, sipuleita. No nytkin sentään löytyy kasvimaan kupeesta ruohosipuli, raparperi, lipstikka ja piparjuuri... Todettava kai on, että virtuaalihärpäkkeet ovat uutuutena astuneet mukaan harrastuksen piiriin voimakkaasti ja kuvia on mukava jakaa ja juttuja kirjoitella.

Parasta on kuitenkin vieläkin tämä keväinen rynnistys, joka saa mielen pirteäksi, selän kipeäksi ja kynnet katkeamaan.

Lammikossa kukkivat nyt juuri rentukat parhaimmassa kukassaan. Mahtavaa on niitä katsella, kun jännittämään jäin viime syksynä miten mahtavat talvesta selvitä. Kasvimaa pukkaa viime suvena kylvettyjä palsternakkoja. On niissä pieni juuri, näyttävät kasvavan jatkoa siihen, mihin viime syksynä jäivät... Mitä lie pitäisi niistä ajatella.

On minulla tulossa kahdenlaisia tomaatin taimia, härän sydäntä ja jotakin muuta, jota nyt juuri en muista. Siemenet ostin Annalasta, Hytötykasviyhdistyksen myyntipöydältä. On niitä jo jonkun verran itänyt, mihin sitten ne tungen on toinen juttu. On minulla myös pussukallinen muita syötäviä siemennettäviä, lehtikaalia, salaattia, jopa punajuurtakin! Yritystä on siis, mutta tumpulointiahan tämä on, ei siitä mihin pääse. Enemmän kiinnostavat kauniit kukkaset, perennapenkkien muoto ja polkujen kiemurtava linja. On muuten kirsikkapuussani, siinä varjomorellissa (happamet hillomarjat) kolme kukkaa! Saman verran taisi olla viime keväänä myös.

Jokohan sateeseen tuli tauko, että pääsisin viemään loput maasta kiskomani rönsyleinikit kompostiin, tai siihen kekoon, joka kompostin tointa hoitaa...

Repimisen riemu, kitkemisen kiivaus!

--
Sittenkin sain siitä kiinni! Olin jo huolissani erityisen vaativan kevään jälkeen, kun tuntui, ettei huvita, ettei intoa ole edes pihan siivoamiseen, kitkemiseen ja risujen raivaamiseen. Vaan tuli se sittenkin, energia ja riemu toimeen tarttumisesta, grillirisujen savusta, siistien kukkapenkkien esille raivaamisesta, kipeistä lihaksista ja voimattomista käsivarsista.

Kitkeminen, kyykkiminen ja nenä mullassa könyäminen on parhainta hikijumppaa ja mielen piristystä. Paljon tehokkaampaa kuin mikään salilla saatu rääkki tai kuminauhojen revittely.

Nyt on tulppaanipenkki raivattu juolavehnän piipoista... juuret tietysti siitä innostuvat vaan, mutta hetken verran on siistiä taas ja passaa kukkasten kukkia.

Konnanpoikanen sattui käteeni heinätukon kanssa. En osannut edes säikähtää tuota, Konnaparka taisi enemmän hämmentyä, pysyi paikoillaan kivettyneenä, vain silmistä huomasi, että elossa ollaan.

Viikko Toscanassa: Firenzestä Riminille - Vallombrosasta Assisiin

Niin vierähti viikko vehreää kevättä ihaillen ja Toscanan kauniita kumpuilevia maisemia katsellen. Paljon nähtiin ja monissa keskiaikaisissa muurikaupungeissa käveltiin. Auton mittariin tuli vajaat kaksituhatta kilometriä, joista kuusisataa tosin jo lentokenttäsiirtymiä.

Matkan alku oli taas seikkailu! Pakettiin kuulunutta vuokra-autoa kun ei saanut suoraan kentältä, vaan piti odotella noutajaa hakemaan vuokrauspaikalle. No, etsittiin ja ihmeteltiin odotuspaikkaa. Kyseltiin ja tiedusteltiin, kaikkia kieliä käytettiin ja sinne tänne laukkuja vedettiin. Ja sitten odotettiin ja odotettiin kohtauspaikaksi ymmärtämällämme pysäkillä ja yritettiin tavoittaa vuokraliikettä puhelimella vastausta saamatta. Lopulta selvisi! Olimme oikeassa paikassa, mutta väärässä kerroksessa!

Ensimmäinen varsinainen lomapäivä pelasti kuitenkin alun kankeuden.

Aurinko paistoi täydeltä terältä kun ajelimme pitkin Chiantin viiniteitä Brolion, San Felicen ja muiden Chiantin pikkukaupunkien kautta. Brolion linnapuistoon lunastimme liput ja kävimme myös viininmaistelussa. Syömään pysähdyimme Creve in Chiantin kylään, jossa saimme ihania antipasteja ja pastaa monella tavalla sekä tre dolcea jälkkäriksi. Keräsimme voimia seuraavan päivän Firenzen kierrokseen.

Firenzessä kiertelimme keskustan kuuluisat paikat. Sivuutimme Uffizin jonot suosiolla. Kuvasimme kuitenkin loggian patsaat ja keskusaukion ihmisvilinän. Yritin pyydystää kuvaa myös Duomosta, mutta vaikeaa oli mahduttaa sitä kuvaruutuun. Brunelleschin kuuluisaa kupoliakin saattaa ihailla vain matkojen päästä. Lopuksi raahauduimme Pittin palatsille ja Bobolin puutarhaan. Siellä olisi voinut pitempäänkin olla, mutta auton maksumittari raksutti ja toisaalta kukkaset olivat vasta nupullaan. Harmittamaan kuitenkin jäi tuo tynkävierailu. Brittityttöset vielä vinkkasivat, että läheinen Baldinin puutarha olisi ollut aivan 'gorgeous'.

Vielä piipahdimme Juhani Ahon vinkkaamina Fiesoleen katselemaan rinteiltä avautuvia kaupunkinäkymiä, mutta kuten arvasin, oli tuo pikkukylä kehittynyt tiuhaksi taajamaksi josta ei parkkipaikkaa meinannut irrota millään.

Keskiviikkona oli vuorossa keskiaikaisen asunsa säilyttäneet kaupungit Gubbio, Assisi ja Cortona. Kuten Isä Matteo sarjasta olin jo arvellut, oli Gubbio aivan ihastuttava! Pieniä kapeita katuja ja solia, ruukkuistutuksia, kukkivia parvekkeita ja jyrkkää, raastavaa nousua kohti vuoren huipuilla sijaitsevaa Albergia. Mutta maisemat olivat sen vaivan väärti! Koululuokkia kierteli kaupungissa paljon ja useita nuorisoryhmiä oli kokoontuneena korkealla sijaitsevalle aukiolle.

Assisi on oli ilmeeltään samanmoinen, pyhiinvaelluskaupunki vielä nykyisinkin ja siellä näkyikin nunnia kulkevan järkevissä kengissään ja valkoisissa päähineissään.
Pyhän Fransiskuksen patsas koristaa tietenkin tätä kaupunkia, mutta löytyy monen muunkin kaupungin portilta tai torilta.

Cortona poikkesi edellisistä leveine katuineen ja prameine koru- ja parfyymiliikkeineen. Aivan mahtavan suuri keskuspuisto avautuu heti kaupungin portin kupeesta ja siellä hölkkäsi jos jonkinlaista kulkijaa. Kaupunkikierros käveltiin kuitenkin vanhojen muurien sisällä ja päästiin mukaan keskiaikaisten katujen ja rakennusten tunnelmaan. Pittoreskeja ravintoloita löytyi katujen varsilta, mutta valitsimme silti kaupungin portin läheisyydessä olevan terassiravintola Antonnion, joka on myös Hotelli Lucan asiakkaiden ruokapaikka. Hyvää oli karitsa ja pihvi, mutta pestoa markkeerasi pelkkä basilikan lehti. Hinta oli kohtuullinen myös, vaikka turistirysässä oltiinkin.

Torstaina suunnistimme jo pitemmälle. Mantereen toiselle puolelle Marchen alueelle. Käydyksi ja kierretyksi tuli Riminin keskusta ja ranta sekä joen varren venelaiturit. Riccione tutkittiin vain autosta katsellen San Marinoon ajellessa. San Marino olikin sitten elämyksellinen. Todella kauniit linnoitukset näköalatasanteineen oli mukava nähdä, vaikka autopaikan saaminen oli työn takana.

Vielä ehdimme kierrellä myös majapaikkamme Laterinan lähiseutuvilla. Vallombrosan luostarilaakso teki minuun vaikutuksen valtavilla kastanjametsillään, metsäkukkasillaan ja kylmän kalsalla ilmastollaan. Luostarin edustan karppiallas oli kaunis ja rauhoittava. Siellä olisi ollut myös Botanica, mutta se jäi suosiolla katsomatta. Tuskinpa vielä olisi kummoista nähtävää ollutkaan, kun kevät oli siellä vasta aivan alussa. Koristeomenapuissakin vasta nuppuja. Stia puolestaan oli aivan toisenlainen Arno-joen varren pikkukylä, jonka kummulla sijaitsi vanha linna, jonka pihalla näin kukkivan kameliapuun. Ihastuttava! Linnan pihassa oli myös Greg Wyattin satumaisia veistoshahmoja.

Poppin keskusta meiltä huiskahti vanhingossa ohi, mutta Bibbionessa kävimme kävelyllä ja Poppin kylään avautuvaa maisemaa ihastelemassa. Lopuksi suuntasimme Caprese Michelangeloon katsastamaan taitelijan syntymäsijoja.

Reissun lopun häämöttäessä tyydyimme pyörähtämään Arezzossa, pikkuruisessa Rondinen kylässä ja aivan lähinaapurissa Castello Fiboccissa. Arezzon helteet meinasivat tehdä minulle tenän, mutta onneksi kaupungin Plaza Grandella alkava ravintoloiden markkinapäivä pelasti viinilasillisen äärelle.

Vielä on mainittava suloinen Monterchin kylänen, jossa pyörähdimme jonkun reissun lopuksi. Siellä näköalatasanteella, kellotornin kupeessa kukki ihana sinivisteria, niin kuin monessa muussakin paikassa. Ja lähtöpäivän aamun kiireiset kiertelyt Orvietossa etsimässä vanhaa muistoa, linnoituksen muurin suurta Magnoliaa, jota emme löytäneet, ja jota edelleen täytyy katsella vain videolta.

Mieleen painuva reissu. Ihanat säät ja kukkaset. Se yllätti, että kaikki mahdollinen oli kukassa yhdellä kertaa. Ja vaikka Bobolin pionit ja ruusut olivat vasta nupuillaan. Olivat kukkaset parhaimmillaan Stiassa ja Bibbionessa. Kaikkialla kukkivat myös Jakarandat ja syreenit. Niin ja ne unikot! Niitä oli joka pientareella.

Unelmointia Italiasta

Juhani Ahon kirja Minkä mitäkin Italista on ollut seuranani tässä muutamia päiviä, kun samalla olen kuumeisesti lehteillyt toscanaoppaan sivuja. Selväksi on tullut, että tutustumisalue on rajattava tiukasti, mutta säävarauksella, jotta kykenee näkemään sen mitä haaveilee.

Ahon reissu Italiaan käy junalla Itävällan suunnalta. Alppien yli ja läpi sujauttaen. Matkustusvuosi on 1893, jolloin ei toden totta massaturismista ole tietoakaan, mutta kanssamatkustajia on toki silloinkin jo ollut. Vaikka kirjan reissukuvaukset käsittelevät laajimmin Roomaa ja sen ympäristöä, jonne me tällä erää emme aio piipahdella, on kirjassa kuitenkin myös sivuja Firenzestä ja sen ihanuudesta laulavine lintuineen ja luonnonkauniine kukkuloineen.

Kovin kauniilla ja ylistävillä sanoilla Aho kuvailee Angelo da Fiesolen Firenzen Pyhän Markuksen luostariin maalaamia seinäfreskoja ja vertaa taiteilijan kykyjä Rafaeliin ja 'Mikael Angeloon'. Myös jonkin matkaa Firenzestä sijaitsevan Fiesolen maisemia Aho lämmöllä kuvailee.

Mutta sypressien runkojen välitse aukeaa näköala Firenseen päin... ja mikä näköala...! Alhaalla Arnon laaksossa lepää siellä, aaltomaisten, tummansinertävien vuorenharjanteiden välissä kuin jättiläisen suuren kukkaismaljan pohjassa kaupunkien helmi. Kuinka kauniisti muodosteltu, kuinka hienosti hiottu on tuo helmi!

Fiesole onkin yksi niistä kohteista joissa toivon pääseväni käymään. Kovin on kirjassa oleva kuva Fiesolen rinteestä autionlainen. Luulenpa, että meitä odottelee aivan toisenlainen näkymä, sillä jos oikein muistan edelliseltä kerralta, oli koko Firenzen tienoo tiuhaan rakennettua kattomerta. Edelliseltä reissulta tosin mieleen jäi lähinnä rankkasateiden ryöppy ja kotiin saapunut sakkolappu luvattomasta ajelusta "autorisattien" alueella.

Mukavaa ja romanttista on ollut Ahon matkassa kuljeskellä Rooman kaduilla, loppumattomien taideaarteiden ja antiikin raunioiden reunamilla, Firenzen sypressikukkuloilla ja kukkaisniittyjen helmoissa sekä Genovan hautausmailla.

Caprin, eli Kaaprin, saarellekin on Aho matkoillaan rantautunut. Hauska ajatella, että Axel Muthe on myös siellä samoilla Anacaprin korkeilla poluilla samoihin aikoihin kulkenut. Vaikka aikalaisia ovatkin, ei Aho mainitse Munthesta mitään, eikä kirjasta löydy viittauksia Munthen huvilan rakentamisesta tai muista antiikin tutkimukseen ja kaivauksiin liittyvistä hankkeista. Sääli, olisin niin mielelläni istuttanut nämä kaksi saman pöydän ääreen keskustelemaan lintujen suojelusta ja siitä, kuinka hävyttömästi italialaiset patoihinsa näitä laulun lirkuttajia houkuttavat. Yhtenäiset ajatukset löytyvät kummankin herran tuotannosta luonnon ja lintujen suojelun osalta. Varmasti myös ihastus antiikkiin ja sen tarustoihin olisi virittänyt monta mielenkiintoista keskustelua.

Me emme tälläkään erää Caprille tai Napoliin ennätä. Ne jäävät vielä haaveiksi vain, mutta Assisin ja Cortonan saatan nyt nähdä ja optiona on aina Riminille saakka ulottuva seikkailu.