Omassa pihassa kukkivat parhaillaan pionit, minkä nyt rankkasateen lomassa uskaltavat päätään esille nostella.
Eilen illalla ja varhain aamulla satoi ryöppyämällä ja olenkin pionien kukkaset käynyt puistelemassa jo moneen otteeseen, jotta eivät vallan vesittyisi ennen aikojaan.
Muutoin on täällä aika köyhä kukkaiskesä. Pihajasmikkeen ovat kirvat kupanneet melkein lehdettömäksi, säälittävän näköisesti aukeilee rankaisten oksien päihin sinne tänne puhtaan valkoisia suuria kukkasia, mutta pensaan yleisilme on surkeaakin surkeampi.
Pihan viehätyksestä vastaa nyt, pionien lisäksi, vesilammikko, jossa rastaat ja västäräkit kylpevät ja malluaiset sukeltelevat sinne tänne. Sudenkorennonkin eilen jo näin, mutta lienee sade tänään hakannut sen lättänäksi. Haapaperhonen tulla lehahti myös rantaan hetkiseksi levähtämään. Enpä sellaistakaan ennen ole ehtinyt ihailla. Nyt sain tovin katsella kaikessa rauhassa, ennen kuin tuo suuri perho nousi siivilleen ja kiiteli korkeuksiin.
Kukkaisreissulle lähdetään taas odottavin mielin. Paljon on ohjelmassa nähtävää ja monia paikkoja kierreltävänä. Kolmen maan kierros tulee siinä tehdyksi kuin vaivihkaa. Lento suuntautuii Zürichiin, jossa näemme Botanikan ja japanilaisen puutarhan, sitten matkataan Itävallan puolelle Bregenziin ja vihdoin Konstanziin Saksan puolelle, jossa Mainaun saari sijaitsee. Kävelyä on siis luvassa tälläkin retkellä luulen minä.
