Puutarhojen Pietarsaari

Kyllä, taas kävi niin, että ihastuin kesäkaupunkiin. Pietarsaari on suloinen! Monia puistoja kaupungissa ei ole, mutta ne jotka löysin ovat sitäkin kauniimmat.

Aspegrenin puutarha

Tätä puutarhaa olen pitänyt käyntikohdelistalla jo pitkän aikaa, ja nyt onnistuin pääsemään sinne. 

Lämmin ja helteinen kesäkuu oli tarkoittanut pitkiä työpäiviä kasteluletkun varressa. Paikan isäntä kertoi, että hän ei käytä sadettajaa, jotta rikkaruohojen kasvu ei villiintyisi. Vehreää ja kaunista ja siistiä olikin.

Tietoja puutarhan sivuilta:

"Aspegrenin puutarha polveutuu 1700-luvun pappilasta, ja koko alue on noin 5 hehtaarin suuruinen. Gabriel Aspegren toimi kirkkoherrana ja myöhemmin rovastina Pedersöressä ja Pietarsaaressa 1700-luvun jälkipuoliskolla. Hän oli varttunut hyödyn aikakaudella ja kannatti innokkaasti uusia maan- ja puutarhanviljelyn aatteita. Hän esimerkiksi toi ensimmäisenä seudulle omenan ja perunan."

Tihkusade saatteli meitä kierroksellamme, mutta kyllä käynti sen kastumisen väärti oli. Mainio paikka, jossa aikaa viettäisi pitempäänkin. Oppimista olisi paljon. 

Koulupuisto

Aivan vahingossa osuimme seuraavalla kävelykierroksellamme keskustassa sijaitsevaan Koulupuistoon. 

Tästä puistosta en tiennyt mitään, ja sen suurempi oli ihastus! 

Kauniit istutusvyöhykkeet hyöty- ja koristekasveja yläpihan sivuosissa, keskellä kuusien muodostama metsäpuutarha, ja alapihalla värikkäät ja tuoksuvat alueet ja lampi kulta-ahvenineen. Ja välitasossa ruusuja! 

Puutarhojen Pietarsaaressa kaikki kaunis on kävelymatkan päässä, kuten myös Vanha Satama ja Kittholmenin uimarantakin, jossa voi uittaa väsyneitä puutarhajalkoja😁

Kukkaisa koronakesä!

Lämmöstä ja ylenpalttisesta kukinnasta, ja tuoksuista, on tänä kummana koronakeväänä ja -kesänä saanut nauttia.

Kevään jo käännyttyä hellekesäksi, jatkuu pihalla kukkasten ilotulitus edelleen. Vaikka tulppaaneista viimeisinkin on jo hiipunut, on uusia väriläiskiä jo näkösällä. 

Olemattoman talven jälkeen nousee maasta terhakoita taimia, ja kärhöistäkin muutamia, jotka viime kesän piilottelivat. Akileija ei tänä vuonna näytä viihtyvän ja Endless Summer -hortensia on menehtynyt liikaan märkyyteen. 

Juuri nyt kukkivat vielä jokuset alppiruusun röyhelöt, idän unikot, juhannusruusu, kurtturuusu ja koiran ruusu. Monet kurjenpolvet aloittelevat, vaikka metsäkurjenpolven vuoro jo meni. 

Aitapensaskin, etelän heisiangervo, on kukassa sekä koivuangervo. Keijuangervo sen sijaan vasta nuppujaan virittelee. 

Väreissä hehkuvat myös punapäivänkakkara, tähtiputki ja muurikello. Hortensian vaaleanpunainen pallo odottelee ruukussa kaveria avautuvaksi.

Kaunokuusaman kukkaset ovat jo ohi, samoin tuoksuköynnöskuusaman, mutta kellokuusama jatkaa sujuvasti vuorollaan. 

Ja mustaseljan kukkaröyhyjen  tuoksu huumaa ja täyttää koko takapihan.

Ihanaa on @kurjenpolvipihalla_

Kirja, joka sai miettimään

Eero Huovisen kirja Äitiä ikävä nosti pintaan monenlaisia mietteitä. Kirja kertoo varhain pois nukkuneen äidin kaipuusta. Lapsen tuntemuksista, kun äiti vain katoaa elämästä ja muistotkin ajan mittaan haalistuvat. "Kun ei muistella, ei myöskään muisteta," toteaa kirjoittaja ja pohtii syitä lukittuneiden tunteiden taustalla, ja ainaista äidin kaipuutaan, tyhjää paikkaa sydänalassa. 

Kirjan sivuilta avautuu myös lämminhenkinen kuvaus Helsingin kaduilta 1950 luvun tunnelmissa. On leppoisaa lukea ajasta, johon ei enää ole paluuta. Tyttö- ja poikakouluista, vanhan ajan seurusteluista ja vapaa-ajan viettotavoista etiketteineen. Ajasta, jolloin omat vanhempani elivät nuoruuttaan. 

Ihanaa on myös ajatella, että kirja on kirjoitettu Roomassa, kauniin Villa Lanten kirjailijakellarissa. Siellä päivät kirjoittaen ja illalla rouvan kanssa kulttuurista ja nähtävyyksistä nauttien. Rooma myös siksi, että sen kaduilla Eeron äiti ja isä nuorena parina viettivät iloisia hetkiä, kirjan kansikuvakin siitä todistaa. 

Kauniisti kirjoitettu, sydämellinen kirja, jonka lukemisesta on helppo nauttia. Minulle, siionin virsien myötä kasvaneelle, tarinassa on paljon tuttuakin. Kuvaavaa on myös lapsen hämmennys, kun äidin sanotaan nukkuvan, toisaalta olevan haudassa ja toisaalta menneen taivaaseen. Missä äiti siis on? 

Kirjassa on paljon psykologista pohdiskelua. Isän työhön pakenemisen ymmärrystä nyt vanhana, 75-vuotiaan kokemuksella ajateltuna. 

Mieleen nousi tietenkin myös oma äitisuhde ja oma äitiys. Miten olen onnistunut, olenko ymmärtänyt ja osannut toimia äitinä oikein. Tai osaako kukaan. Jo psykologian tunneilta tuttua on äiti-lapsi suhteen tärkeys ja isän tärkeä rooli ulkomaailman edustajana, ensimmäisenä tuon suhteen haastajana ja maailmaan koulijana. 

Entäpä nykyinen elämä, erilaiset perheroolit ja sukupuolien kaventuneet erot? Siinäpä miettimistä äitiyden kannalta ja muutenkin.

Pikku-Eerolle jäi äitiä ikävä. Kirjaa kirjoittaessaan Eero kuitenkin pääsi vanhojen kirjeiden ja kirjoitusten avulla edes jollakin tavalla hänen olemustaan lähemmäs ja muistista nousi kauan sitten unohdettuja asioita. Lauhkean lempeä kirja, joka vei ainakin minut mietteiden maailmaan. 

Helatorstain reissun kolme Hoota

Oltiin saatu kutsu saunomaan iloiseen Itä-Suomeen. Piti kuitenkin ensin nähdä tulppaanit... 

Hanko oli esiintynyt kukkaloistossaan monella sometileillä jo useamman kerran, ja meren rantaankin mieli aina halajaa. Siispä vauhtia haettiin kasinon puistosta ja kirkon portaiden juurelta. 

Sää oli tuulinen ja kalsa, mereltä puhalteli kylmää viimaa mutta kaunista, niin kaunista oli taas kerran. 

Eikä Hangon reissua ilman Tammisaaren pyörähdystä. Tulppaanit loistivat sielläkin ja 

rantapuisto oli keväisen vihreissään ihana. 

Heinola Ruotsalaisen rannat meitä taas houkuttivat. Ilma oli ihana ja rannan kävelypolut suloiset veneineen ja silkkiuikkuineen. Muutama kanadanhanhi nähtiin myös, mutta kukkia ei enemmälti tavattu. 

Dorkin puisto katsastettiin taas, ja muutama uusi oivallus siellä olikin. Suosittelen Vesa Väänäsen Ite-taiteeseen tutustumista lämpimästi. 

Mikkeli valikoitui tällä reissulla toiseksi yöpymidkohteeksi ja rauhassa sai matkustajasataman kupeessa olla. Kaikki laivat siellä myös lilluvat sapattia viettämässä. 

Naisvuoren kierros toi silmiin lummetulppaaneja, mutta muuten olivat kukkaset vielä nupussa. 

Varkaus on aina pakko nähdä myös, vaikka hetkisenkin verran. Ohi ei voi ajella. Tällä erää haettiin ruokaa Mortonin konttiravintolasta ja syötiin Hertunrannan penkillä. Hyvää. 

Heinävesi oli päämääräkohde ja sieltä löytyikin oiva mökki ja veneretki jolla molskahdin järveen. Haukiveden vesi ei tuntunut kylmälle, mutta kaikki vaatteet menivät vaihtoon. Kyllä täytyy harjoitella veneeseen nousua ja poistumista, että jalka vähän ketterämmin nousisi. 

Kotiin suoriuduttiin Savonlinna, Ristiina, Kouvola reittiä. Viimeinen yöpyminen Haukijärven matkaparkissa 

tukkakoskelopariskunnan puuhia katsellen. 

Kouvolassa vielä pikainen pysähdys kirkkopuistoon, koskapa siellä helotti punaista. Hyvä reissu. Sillä aikaa oli tullut kesä kotipihallekin. 

Alla kirsikkapuun

Ihana sakura! Mainiosti kukkivat rusokirsikat tänä keväänä. Kylmät yöt ovat jarruttaneet lehtien puhkeamista ja kukkaset saavat valloittaa puut kokonaan. 

Täällä kotosalla en kovin monia kirsikkalajikkeita ole nähnyt, nykyisin kai kaikki ovat Prunus sargentii 

-lajiketta, mutta Porvoossa oli Accolade avannut kukkansa vapun kunniaksi. Ja kaunis olikin.

Onneksi ehdin kirsikankukkakävelylle juuri oikeaan aikaan, tänään on paras kukinta jo ohitse. Seuraavassa aallossa ihaillaankin koristeomenoita. 

Raikas vapun seutu kaakon kulmalla

Kirkas, kaunis ja kolea oli tämän kevään vappu, jonka vietimme Kotkan ja Haminan seutuja kierrellen.

Ihana retki alkoi kuitenkin Porvoon kirjaston takana lymyävää kirsikkapuistoa ihaillen. Ensimmäiset kukkaset olivatkin jo puhjenneet. Magnolia värjötteli vielä häkissään, mutta nuppuja oli paljon. Toivottavasti päivät pian lämpenevät.

Kotkassa rantauduimme tietenkin Katariinaan, Kuinkas muuten, ja lähdimme perinnelenkille pitkin rantoja Sapokan vesipuistoon.

Kaunista ja tuulista säätä riitti koko illaksi ja puistot olivat keväisen kauniit. Ihmisiäkin oli liikkeellä mukava määrä. 

Vappupäivänä tutustuimme Karhulan rantoihin. Ajoimme Alvar Aallon suunnitteleman Sunilan läpi Popinniemen kautta Tiutiseen, joka oli valittu vuoden kymenlaaksolaiseksi kyläksi viime vuonna. Sievä olikin, ja ihmiset pihojaan rapsuttamassa ja veneitä hiomassa. Sieltäpä singahdimme Suulisniemeen, joka oli hauskasti kuin laguunin ympärille rakentunut. Äijänniemen maisemiin (kuva yllä) ihastuin. Pitkät hiekkarannat odottelivat aurinkokelejä.

Karhulassa tutkimme tarkkaan Karhulinnan ja Jokipuiston uudet tuulet. Kävelysilta oli rakennettu ja moottoritien alta pääsi mukavasti puistosta puistoon. 

Sitten alkoi reissun seikkailuosuus joka vei meidät Husulaan, Ruissaloon ja Kitulaan etsiskelemään Portimon polun näkötorneja. Eikä löydetty! 

Ajelimme ruokatauolle Haminaan. Näimme suurlipun ja kävelimme ympyräkadut ja vallitukset. Tervasaaressa oli paljon porukkaa aurinkopäivästä nauttimassa. 

Sissi sitkeä, ja se en ole minä, suuntasi tornireitille takaisin seuraavana päivänä ja kas, Portimon näkötorni löytyikin, jouduttiin kyllä kyselemään reppureissaajilta neuvoja. 

Näkötornissa puolestaan saatiin vinkki toisesta tornista, jota innokkaasti kiikaroitiin. Sitä etsittiin taas uutterasti. Löytyi vihdoin haravoiden ja kammaten hiekkatiestöä kukkulalta kukkulalle. 

Korkea oli torni. Rohkeasti siihen kiivettiin, mutta kovasti tuuli huojutteli meitä, ja tornin portaita, niin että toiselle tasanteelle tyssäsi nousu. 

Loppureissu vietettiin Kotkansaaren ihanissa puistoissa. 

Kasvosuojus kotioloihinkin?

Vapaaehtoisesti, mutta sitäkin tehokkaammin olen etäillyt ja fyysisesti eristäytynyt kanssaihmisistä reilun kuukauden päivät. No puolison kanssa sentään ollaan kättelyväleissä. Toki ehdittiin pääsiäisenä tehdä ensimmäinen asuntoautoreissu Uudenmaan linturuovikoita katsellen, mutta hyvällä etäisyydellä muista pysyen. Bussia ja junaa en ole kuukauteen nähnytkään. 

Todeta täytyy, että pelottavan hyvin tähän on mukautunut. Tuskin enää kaipaankaan ihmisten ilmoille. Kauppa-asiat siippa hoitaa mielellään, jotta pääsee vähän tuulahduksia ulkomaailmasta haistelemaan. 

Minä kökin päivät tietokoneella ja illat sohvan nurkassa. Teen ruokaa ja siivoan, jopa ikkunoita olen pessyt aikani kuluksi. Pakastimen sulatin ikiroudasta myös, ja inventoin viimeiset muistomarjat. Äidin kuolemastahan on kohta kymmenen vuotta! 

Kevätkin ehti välissä sen verran piipahtaa, että siivosin tulppaanipenkin ja asettelin esteitä rusakoille, vaikka olivat kyllä ehtineet jo maiskutella melkolailla. Ei liene taaskaan odotettavissa kummoista kukkasatoa. Nyt satelee lunta ja jänöjen jäljet voi nähdä hangesta. 

Ja liian mainio on tuo kirjaston e-kirja palvelu. Monta kirjaa olen kuunnellut ja lukenut sen tarjoamista valikoimista. Parhaillaan on menossa Agatha Christien elämästä kertova lukukirja ja kuuntelussa Waltarin Turms onnellinen, joka ei kyllä yhtään vedä. Siinä missä Mikael Hakim oli eksoottisuudessaan kiehtova, on Turms tylsän jaaritteleva. Saa nähdä kauanko sitä jaksan. 

Ja vaikka olen fyysisesti eristäytynyt, niin sosiaaliset suhteet ovat säilyneet kiitos erilaisten digihelskyttimien, ja olenpa myös kilauttanut kaverille. 

Mainiota on ollut seurata kissan hännän vetoa kasvomaskien tiimoilta. Itse meinaan tarvittaessa tarttua vaihtoehtoon, joka valmistuu huivista ja kumilangoista... Kumpiakin on. 

Somessa kiertävä vitsi, jossa THL suosittelee maskia myös kotioloihin, ei niinkään viruksen takia, vaan jottei kaiken aikaa syödä mussuttettaisi, on kyllä ihan paras.