Kipakkaa soppaa kirjan muodossa

Hupsista, niihän sitä on tultu jo syyskuuhun. 

Kesä meni nopeasti ja työhön paluun jälkeen illat huiskivat sellaista vauhtia, ettei koneen ääreen ole tohtinut pysähtyä. Mutta nyt osui käsiin sellainen "junakirja", että jokunen sana on ihan pakko mainita.

Jyrki Vainosen Naulankantakeitto on monellakin tapaa kutkuttava lukuelämys. Siitä lupauksen antaa jo kirjan takakannen sarvekas kuvausteksti:

"Uutispuurosta riimihärkään ja rukiisista ranteista suusta päässeisiin sammakoihin - tämä vaatimaton kirjanen sisältää erään kulinaristin mietteitä siitä, miten estää muun muassa poliitisia broilerita, mätämunia ja maakrapuja olemasta taakaksi maalleen.

Kirja nautitaan vanhan suolan kera. Ei herkkävatsaisille."

Kirja osui käteeni Keravan kirjaston juna-asemalle jalkautuneesta aamuteltasta. Samalla kun sain palautettua valmiiksi luetun, osui silmiini tämä houkutteleva keittokirja - tai niin minä siis ensihätään luulin.

Pikaisella päätöksellä sen mukaan tempasin ja junassa lukemaan aloin. Voi herttinen mitä riemukasta tekstiä! Toinen toistaa hytkyttävämpiä reseptejä on kirja pullollaan, vai mitä voi sanoa esim. Monessa liemessä kypsytettyä poliittista broileria ja kyykytettyjä köyhiä ritareita -reseptistä. Toisena kattauksena vaikkapa Uunissa haudutettu lampaan viulu ja patarumpu riisipedillä.

Kannattaa tutustua itse, tässä en ryhdy enempiä kuvailemaan, en kykenisi muuhun kuin kopiointiin kuitenkaan. Aikaisemmin en Vainosen kirjoihin ole törmännyt, mutta nyt täytyy lainata malliksi muitakin. Syksyn tummeneviin iltoihin sopivat oikein hyvin surrealistiset tarinat. Ne tuovat korvien väliin uusia ulottuvuuksia ja silmissä vilisevät tuhannet kuvajaiset.

Aurinkoaamuna

kurjenpolvella_

Aurinkoaamuna katselin puutarhaan päin, kukkivaa keltaista, sineä, punaa mä näin. Lammikon pinnasta pilvien heijastuvan, nurmikon vihreän kasteessa kimaltavan. Perhonen lenteli metsään päin lepatellen, silloin mä huomasin lehtien punertuneen. Syksy jo uhoaa tuloaan pihlajissain, elokuun lämmön mä toivoisin jatkuvan vain. Syyskuu tuo mukanaan iltojen viileyden, maisemaa värjää, taas uudeksi maalaten sen. Paljon on kauniita hetkiä elämässäin, helminä kesän tään muistoja miettimään jäin.

Nyt on nähty puutarhoja: Zürich, Mainau

Valloittava Mainau, kukkaissaari Bodenseen sylissä

Mainaun metsää ja kukkaryhmiä

Tuntuu sille, että mieli jäi vielä kiertämään kehää Bodensee-järven ympärille. Niin paljon nähtiin kauniita kaupunkeja, somia kyliä, kruusattuja taloja ja puutarhoja, kukkivia liikenneympyröitä ja kaikkea suloista, auringon paisteessa hehkuvaa ihanuutta.

Pikkuinen Bregenzin kaupunki, joka oli retkemme kotipesä, oli sievä ja viihtyisä. Bodenseen rantakäytäviä tuli kierrettyä useat kerrat. Parhaimmillaan sekä aamulla että illalla ja joskus vielä päivähetken lomassa, kun ei malttanut jäädä lepäämään huoneeseen ennen seuraavaa rientoa.

Varsinaisista tutustumiskohteista kukoistavin oli Mainaun puutarhasaari.

Kiinalainen puutarha

Silti mieleen jäi monta muuta ihanuutta kuten Zürichin kiinalainen puutarha, joka oli pikkuinen, mutta ah niin ihana! Kuvat kertokoot sen mitä en osaa sanoiksi loihtia:

Kesä rientää vauhdikkaasti ja tarinointi on jätettävä tuonnemmaksi. Kuvien kera palaan vielä muistoihin ja Bodenseen pikkukaupunkien lumoon. Mutta juuri nyt ei sada! ja mieli polttelee oman pihan pöyhintään.

Loma lähenee, miten lie kelit onnaavat

Kohta koittaa puutarhamatka Mainaun kukkaissaarelle Bernadottejen satuiseen maahan.

Omassa pihassa kukkivat parhaillaan pionit, minkä nyt rankkasateen lomassa uskaltavat päätään esille nostella.

Eilen illalla ja varhain aamulla satoi ryöppyämällä ja olenkin pionien kukkaset käynyt puistelemassa jo moneen otteeseen, jotta eivät vallan vesittyisi ennen aikojaan.

Muutoin on täällä aika köyhä kukkaiskesä. Pihajasmikkeen ovat kirvat kupanneet melkein lehdettömäksi, säälittävän näköisesti aukeilee rankaisten oksien päihin sinne tänne puhtaan valkoisia suuria kukkasia, mutta pensaan yleisilme on surkeaakin surkeampi.

Pihan viehätyksestä vastaa nyt, pionien lisäksi, vesilammikko, jossa rastaat ja västäräkit kylpevät ja malluaiset sukeltelevat sinne tänne. Sudenkorennonkin eilen jo näin, mutta lienee sade tänään hakannut sen lättänäksi. Haapaperhonen tulla lehahti myös rantaan hetkiseksi levähtämään. Enpä sellaistakaan ennen ole ehtinyt ihailla. Nyt sain tovin katsella kaikessa rauhassa, ennen kuin tuo suuri perho nousi siivilleen ja kiiteli korkeuksiin.

Kukkaisreissulle lähdetään taas odottavin mielin. Paljon on ohjelmassa nähtävää ja monia paikkoja kierreltävänä. Kolmen maan kierros tulee siinä tehdyksi kuin vaivihkaa. Lento suuntautuii Zürichiin, jossa näemme Botanikan ja japanilaisen puutarhan, sitten matkataan Itävallan puolelle Bregenziin ja vihdoin Konstanziin Saksan puolelle, jossa Mainaun saari sijaitsee. Kävelyä on siis luvassa tälläkin retkellä luulen minä.

Kunhan vielä paranen tästä köhästäni, joka vaivaa jo alun toista viikkoa, niin lomafiilis alkaa olla valmiiksi asennettuna.

Epävakaata säätä, mutta vihreys voittaa

Viikonloput, ja osittain viikotkin, ovat nyt olleet sateisia, parhaillaan satelee kunnolla, eikä pihalle juuri tee mieli.

Keli on kuitenkin leuto ja lämmin, niin että oikein korvissa kuulee kuinka kasvit kurottelevat varsiaan yhä ylemmäs. Tässä ikkunan edessä on näkymä kaariportille, jonka seinämää pitkin humala huiskii pituutta niin että sen voi suorastaan havaita.

Humala näyttää tällä savikkopihalla viihtyvän, harmi vain, että Hartwallilla vieraillessani kuulin, ettei kotimaisen humalan laatu oikein riitä oluen virkistimeksi. Tiedä sitten, jos pikkuhiljaa laatu näilläkin leveyksillä paranee vastaamaan tarvetta. Humalaa on siellä kerrotun mukaisesti eri makuista ja vivahteiltaan useisiin tarkoituksiin sopivia. Mihin lie sopisi tämä meikäläinen?

Ilokseni olen pannut merkille, että gazebo-paviljongin, tai kotoisammin rautapömpelin, reunustalta nousee kuin nouseekin uutta villiviinin luikeroa. Kovasti saa pikkuruinen töitä tehdä, ennen kuin on päässyt lakikorkeuteen saakka.

Toinen juuresta maan pinnalle ehtinyt on viinikärhö jonka julistin jo kuolleeksi. Oikeassa olivat viisaat siis tälläkin kerralla. Ei pitäisi liian hätäisiä kuolemia uumoilla. Kolme vankkaa uutta kärhön poikaa nousee nyt pystypäin kohti taivaan lakea. Ne ovat onneksi nopeakasvuisia jos lämpöä riittää.

Akileijoista saa nyt vielä nauttia, mutta idän unikot ovat jo ohi kukkineet. Onneksi ehtivät parhaan kukintansa hehkuttaa ennen näitä rankkasateita. Nyt ovat terälehdet pitkin poikin maita ja mantuja ja muutama kukkanenkin retkottelee nurmikkoa pitkin liiskautuneena.

Kurjenpolvet vasta availevat nuppujaan ja punapäivänkakkaran, tänä vuonna harvalukuiset, kukkaset katselevat sadetaivasta suuret tähtisilmät ammollaan aurinkoa anellen. No, tulevalle viikolle on taas lupailtu aurinkoisia päiviä, kunhan on ensin saatu nämä viikonlopun sateet pois alta.
Harmittaa kaikkien kesälomille päässeitten koululaisten puolesta, kun säät vaihtuivat heti suvivirren soitua koleiksi ja sateisiksi.

Pionin kukkia odotellessa...

On aika laskea kuolleet

Nyt alkaa hahmottua talven kylmän kouran synkät aikaansaannokset. Hyvästejä saan jättää monelle ihanuudelle, kaunokaiselle ja luotetulle toverille.

Menehtyneiden joukkoon voinen kirjata suurta huolta ja ihastusta tuottaneen villiviinin, joka niin kauniisti kiipesi viheriöimään metallisen majani kaarevia seinustoja ja kiehkuraista kattoa. Samaan haudan lepoon hyvästelen kai myös viinikärhön suloiset kiehkurat omalaatuisine punavihreine terälehtineen. Niinpä ovat pihaltani poistuneet myös monet malvat sinipunervine kukkapilvineen, jotka viime kesänä uhkasivat ryöhätä alleen kaiken muun.

Onpa joukoista poistunut myös monen monta mansikkaa. Asia, jota en heti ensimmäiseksi olisi osannut ajatella, niin sinnikkäästi ne levisivät ja kasvoivat valloittaen koko tontin sinne tänne perennapenkin reunoja pitkin kiemurrellessaan.

Myös kellokuusama on hätää kärsimässä ja sinnittelee hämärän rajamailla tuottaen vihreitä lehtivöitä vain korkeimpiin ja uusimpiin oksiinsa. Ne rangat, joissa viime kesänä oli kukkasia pilvin pimein, ovat nyt kuivat ja hengettömät. Kirsikkapuu näyttää myös kuivattavan osan oksistaan, kukkia siihen tuli kokonaiset kahdeksan kappaletta, mutta ylen kaljulta näyttää nyt puuparka.

Heikosti hengissä näyttäisi olevan myös mummolan seinustan muistoa kantava suviruusu. Se kuitenkin elää ja hengittää, joten uusia varsia ja versoja ilmaantuu kyllä kesän mittaan. Paletunut on myös monta kurjenpolvea, mutta onneksi aina sinne tänne on jokin jäänyt. Niitä voin sitten jakaa ja lisäillä paikkoihin, joista ei enää kasvua nouse. Kova talvi on ollut. Sipulikukkasten hiipuessa ja vihreyden vallatessa pihaa, menee nyt jonkin aikaa, ennen kuin maasta työntyy esiin mitään kukkivaa. Niin kaukana tuntuvat juuristoista ponnistavat kasvuvoimat olevan.

Vakaasti hengissä sen sijaan ovat pyristelleet marjaomenapensas, joka kukkii parhaillaan. Kukkasia kantaa myös pihasyreeni sekä useat kivikkokukat. Tillipioni on jo ehtinyt omat kukkasensa karistaa, kun taas Sarah Bernhardt työntää omia nuppujaan esille viime kesää voimakkaampana. Ilokseni huomasin myös vaalean kulleron nousevan pintaan nuppuineen. Sen lehdet ovat kipeää saaneet ja läikälliset, mutta nuppuja on paljon.

Tuoksuköynnöskuusama on hengissä myös. Vaikka runko on kuiva ja kalju, on uutta versoa tullut sen verran, että jokunen kukkanen on tullut tuoksumaan seinustalle,

Alppiruusut Haaga ja Mikkeli ovat availemassa nuppujaan. Ei mikään hyvä kukkasaldo, mutta joitakin nyt kuitenkin.

Sää on lämmin, ei luvattua aurinkoa koko viikonloppuna, vasta huomenna maanantain myötä tulevat ne luvatut hellepäivät, mutta mukavan leppoisaa pilvistä ja kosteahkoa vihreää keliä. Hengähdystauko kasvellekin monen aurinkoisen ja paahteisen päivän jälkeen.

Kasvimaalla ovat itäneet salaatit ja nauris sekä retiisi. Sipulia ja pinaattia vielä odottelen, eikä porkkanastakaan näy vielä vilahdusta.

Terveisiä tumpulan puutarhasta!

kurjenpolvella_

Alkoi sataa aivan ennusteiden mukaan, tai oikeastaan vähän aikaisemmin, kuin oli luvattu.

On siis palattava sisälle pihapuuhista, kitkemisen ja pihalätäkön siivoamisen sekä kasvimaan kimpusta.

Vettä tuli ensin vain ripsuttelemalla, joten en heti malttanut lähteä karkuun, mutta nyt tuntuu hupparin selusta märältä kun tätä kirjoittelen. Sen verran ehti kastella ja lopulta satoikin aika ravakasti, vaikka vielä yritin jotain länttiä sinnikkäästi pöyhiä.

Siinä touhutessä mietiskelin, että missä vaiheessa tästä puutarhuroinnista oikein pääsi tulemaan näin mentaalista ja haihattelevaa. Ennen, silloin kun pihapuuhiin pääsin sinuiksi, oli sentään tähtäimessä - ja tuloksenakin - jotain hyödyllistä. Retiisejä, porkkanoita, sipuleita. No nytkin sentään löytyy kasvimaan kupeesta ruohosipuli, raparperi, lipstikka ja piparjuuri... Todettava kai on, että virtuaalihärpäkkeet ovat uutuutena astuneet mukaan harrastuksen piiriin voimakkaasti ja kuvia on mukava jakaa ja juttuja kirjoitella.

Parasta on kuitenkin vieläkin tämä keväinen rynnistys, joka saa mielen pirteäksi, selän kipeäksi ja kynnet katkeamaan.

Lammikossa kukkivat nyt juuri rentukat parhaimmassa kukassaan. Mahtavaa on niitä katsella, kun jännittämään jäin viime syksynä miten mahtavat talvesta selvitä. Kasvimaa pukkaa viime suvena kylvettyjä palsternakkoja. On niissä pieni juuri, näyttävät kasvavan jatkoa siihen, mihin viime syksynä jäivät... Mitä lie pitäisi niistä ajatella.

On minulla tulossa kahdenlaisia tomaatin taimia, härän sydäntä ja jotakin muuta, jota nyt juuri en muista. Siemenet ostin Annalasta, Hytötykasviyhdistyksen myyntipöydältä. On niitä jo jonkun verran itänyt, mihin sitten ne tungen on toinen juttu. On minulla myös pussukallinen muita syötäviä siemennettäviä, lehtikaalia, salaattia, jopa punajuurtakin! Yritystä on siis, mutta tumpulointiahan tämä on, ei siitä mihin pääse. Enemmän kiinnostavat kauniit kukkaset, perennapenkkien muoto ja polkujen kiemurtava linja. On muuten kirsikkapuussani, siinä varjomorellissa (happamet hillomarjat) kolme kukkaa! Saman verran taisi olla viime keväänä myös.

Jokohan sateeseen tuli tauko, että pääsisin viemään loput maasta kiskomani rönsyleinikit kompostiin, tai siihen kekoon, joka kompostin tointa hoitaa...