Hupsista, niihän sitä on tultu jo syyskuuhun.
Kesä meni nopeasti ja työhön paluun jälkeen illat huiskivat sellaista vauhtia, ettei koneen ääreen ole tohtinut pysähtyä. Mutta nyt osui käsiin sellainen "junakirja", että jokunen sana on ihan pakko mainita.
Jyrki Vainosen Naulankantakeitto on monellakin tapaa kutkuttava lukuelämys. Siitä lupauksen antaa jo kirjan takakannen sarvekas kuvausteksti:
"Uutispuurosta riimihärkään ja rukiisista ranteista suusta päässeisiin sammakoihin - tämä vaatimaton kirjanen sisältää erään kulinaristin mietteitä siitä, miten estää muun muassa poliitisia broilerita, mätämunia ja maakrapuja olemasta taakaksi maalleen.
Kirja nautitaan vanhan suolan kera. Ei herkkävatsaisille."
Kirja osui käteeni Keravan kirjaston juna-asemalle jalkautuneesta aamuteltasta. Samalla kun sain palautettua valmiiksi luetun, osui silmiini tämä houkutteleva keittokirja - tai niin minä siis ensihätään luulin.
Pikaisella päätöksellä sen mukaan tempasin ja junassa lukemaan aloin. Voi herttinen mitä riemukasta tekstiä! Toinen toistaa hytkyttävämpiä reseptejä on kirja pullollaan, vai mitä voi sanoa esim. Monessa liemessä kypsytettyä poliittista broileria ja kyykytettyjä köyhiä ritareita -reseptistä. Toisena kattauksena vaikkapa Uunissa haudutettu lampaan viulu ja patarumpu riisipedillä.
Kannattaa tutustua itse, tässä en ryhdy enempiä kuvailemaan, en kykenisi muuhun kuin kopiointiin kuitenkaan. Aikaisemmin en Vainosen kirjoihin ole törmännyt, mutta nyt täytyy lainata malliksi muitakin. Syksyn tummeneviin iltoihin sopivat oikein hyvin surrealistiset tarinat. Ne tuovat korvien väliin uusia ulottuvuuksia ja silmissä vilisevät tuhannet kuvajaiset.