Minun Göteborgini: Aurinkoa ja kukkaismeriä

Kun heinäkuussa lähdin Puutarhanaisten matkassa kohti Göteborgia ei ennakko-odotukseni olleet kovin kummoiset. Mitä nyt siellä voisi olla, höh, niin lähellä, Ruotsissa! Samanlaisessa pohjoisessa maassa kuin missä värjöttelemme kaiket vuodet!

Vähänpä tiesin! Matka oli ruusuja tulvillaan. Vierailimme aivan ydinkeskustassa sijaitsevassa Puutarhayhdistyksen (Trädgårdsförening) puistossa, sekä Kasvitieteellisessa puutarhassa. 

Kuvat kertokoot enemmän kuin voin kirjaimilla sanoa:

"Omalla ajalla" kiertelimme kaupungin puistoja. Ihania, hyvin hoidettuja paikkoja, joissa oli loistavia leikkialueita lapsille ja kaunista katseltavaa aikuisille.

Skansen Kronan on puolustuslinnakkeen torni, joka on rakennettu 1600-luvulla. Sinne nousee vanhasta kaupungista, Hagasta, valtavan jyrkät portaat, joissa saa hyvän maksimisykeharjoituksen.

Oopperatalon silhuettia:

Näkymä Clarion Post -hotellin ikkunasta:

Vierailimme myös Gunnebon linnassa, jonka maineikas -  ja rahakas - Hallin perhe rakennutti kesäasunnokseen. Viehättävä paikka keskittyy nyt hyötykasviviljelyyn ja tarjoaa puutarhaterapiaa erilaisille asiakasryhmille, kuntoutujille ja vapaaehtoisille. 

Jättegrytorna eli hiidenkirnut. Eipä paljon mistään kotoisin, mutta lenkki sinnekin tuli tehtyä. Kirnut on merkittynä Gunnebon linnan infokarttaan, sijaitsevat noin kilometrin päässä linnan saapumisympyrästä.

Bohusin linna siinteli illallisristeilyn ikkunasta. Matkasimme Göta älvia pitkin Carl Mikael Bellmannin kyydissä ihanasta illallisesta nauttien.

Kukasta kukkaan hypellen, aurinkoa etsimässä

Vesikesänä on kätevää reissata mökki selässä. Karavaanarielämä vapauttaa kulkemaan säiden mukaan, vaihtamaan paikkaa aina kun sille tuntuu. Toki alustava suunnitelmakin oli tehty. Sastamala, Harjavalta, Pyhäranta, Velkua, Tammiluoto, Parainen, Nauvo, Korppoo ja sitten vapaa taival tuntuman mukaan.

Kyllä meitä säät suosivat, vesikesän oloissa onnistuimme oikein hyvin.

Jo loman aloitus, ihana puutarhamatka Göteborgiin, tarjosi aurinkoa ja lämmintä kesätunnelmaa. Kaikki puutarhakierrokset saimme kulkea paisteisessa ja lämpimässä säässä, vain siirtymätaipaleilla pisarat ripusuttelivat bussin ikkunoihin. Kuljettiin ja kuvattiin.

Ruusuja, maisemia ja kukkasia on nyt koneen lisämuisti tulvillaan, mutta niihin palaan vielä. Parhaimmat otokset on seulottava, ja mikä parasta, samalla saan tehdä reissun uudelleen. Tässä kuitenkin jo ripaus Kasvitieteellisen puutarhan värikästä ihanuutta:

Göteborgista palauttuamme alkoi kuskilla kaasujalka vipattaa siihen malliin, että jo heti maanantaina lähti karavaanimme kulkemaan kohti Länsi-Suomen maisemia ja tavoittelemaan saariston aurinkoisia kalliorantoja.

Kierros kohti saaristoa

Pyyhälsimme yöksi Sääksmäen siltojen matkaparkkiin, kuuntelimme öistä sateen ropinaa ja ihmettelimme mitä reissusta mahtaa tulla. Reilu kymmenen neliötä käy pian ahtaaksi jos ulos ei pääse, viitsi tai huvita mennä - jos kovasti sataa. Autossa kun ei saa vaatteita kuiviksi mitenkään.

Saavuimme Sastamalaan, Tyrvään kirkko oli ensimmäinen havaintomme ja sitä kovin ihmettelin, kun luulin Pyhän Olavin kirkolle pääseväni. No löytyihän se Olavin kirkkokin, mutta ensin tutustuttiin Puukstaavissa Rudolf Koivun näyttelyyn, jonka aiheena oli mielikuvitus. Ihania piirroksia tutuista saduista ja tarinoista. Myös lukutaidon, kirjallisuuden ja painotyön historia oli kiinnostavasti esillä museon näyttelyssä.


Kävelimme myös "Junille" matkailijoille suositeltu reitti kulki Tyrvään suuren pojan Akselin Gallen-Kallelan synnyinkodin pihapiirin kautta rautatieasemalle puikkelehtien talojen sivuitse, suloisesti vanhan pappilan puistoissa siltoja kierrellen.

Suodenniemellä kapusimme luontopolkua pitkin pirulanvuorelle. Näkötornista oli upeat maisemat yli sankkojen metsien järvivesien välkkeeseen.

Harjavallassa talviturkki jäi Kultakoukun uimarannalle. Kokemäenjoen vesi oli suloisen lämpöistä ja yllätti iloisesti, sillä luulin, että joen virtaava vesi olisi kirpaisevan kylmää. Varsinaisena kohteenamme oli Emil Cedercreutzin museo, jonka maisemat lumosivat ja toivat mieleen muistoja Visavuoren maisemista.

Matkamme jatkui Pyhärantaan, jonka olin valinnut käyntikohteeksi ihan vaan siksi, että siellä emme vielä koskaan olleet piipahtaneet. Ja totta totisesti, kyllä Suomessa on pieniä paikkakuntia! Kirkko ja veneranta sekä sekä kauppa kylältä löytyi mutta eipä paljon muuta. Nähtävyydeksi merkittyä Vesimyllyä emme olisi ikimaailmassa löytäneet ilman navigaattoria. 

Kuinka ollakaan, saavuimme pian Uuteenkaupunkiin, joka lukeutuu mieluisimpien kesäkaupunkieni joukkoon. Ruokailuhetki ihanassa kanavanrannan Kahvelissa oli rentouttava ja sen jälkeen jaksoi hyvin kiertää tutkimaan Myllymäen puistikkoa. 

Yksi asettamistani rasteista oli Velkua, liekö sitten Kalle Isokallion Vapaa Velkua -niminen kirja ollut aivojeni poimuissa tätä suunnitellessani, mene ja tiedä. Teerisalon puistoa oli Velkuan kohteista kovasti näkemisen arvoiseksi kehuttu, mutta täytyy todeta, että kovin sen oli aika syönyt. Kierreltiin ja katseltiin, muttei millään meinattu sitä löytää. Vaan vihdoin älysimme, että sorakäytävien hahmot heijastuivat nurmettuneina maan pinnasta ja joitakin istutuskukkasia saattoi havaita epämääräisinä ryppäinä siellä täällä. Losseilla kuitenkin ajelimme Velkuanmaalle ja takaisin, ei edes sopivaa yöpymispaikka löytynyt näiltä tantereilta.

Naantaliin saavuimme illan hämärtyessä ja teimme kierroksen rantaravintoloiden ihmismereen ja katselimme vanhan kaupungin suloisia kesäkatuja. Aamulla jatkoimme edelleen poutasäässä kohti saaristoa. 

Turun ruusuinen Tähkäpuisto ja Kaarinan Rosarium olivat kuitenkin ensin matkan varrella. 

Tähkäpuisto, Turku

Rosarium, Kaarina

Sitten olikin jo vuorossa matkan varsinainen saaristokohde: Tammiluodon viinitila, johon olimme tutustuneet kevään Matkamessujen yhteydessä. Messuilla maistelemamme Mansikkainen kuohujuoma oli harmiksemme loppuun myyty, mutta toki muuta mukavaa saimme ostetuksi talvipäivien harmautta ilahduttamaan.

Paraisille saavuimme kirkkaassa ja lämpimässä auringon paisteessa. Kiertelimme tovin kanavan rantoja, ihastelimme värikkäitä veneitä ja Porvoon mieleen tuovia punaisia rantataloja sekä kävelykeskustan mukavia ruokapaikkoja ja kahviloita. Suloinen kaupunki.

Tästä alkoi sitten varsinainen saaristo-osuus, Nauvon, Korppoon ja Bromarvikin Padvan Skatlauddenin kärkeen saakka. 

Sateen jälkeen paistaa aina aurinko!

Ihanan helteisen viikonlopun jälkeen maanantai toi tullessaan hyytävän tuulen. Tiistai olikin sitten jo sadepäivä.

Vesipisaroiden kiiltelevät helmet ja lammikon pinnan välke innoittivat Issuu-harjoituksiin.

Tänään vihdoin oli poutasäätä ja tuulikin tyyntynyt.

Suviruusut avautuvat pikkuhiljaa ja ovat kuivuneetkin jo sen verran, että eivät enää lätkätä pitkin pihaa. Minulla pioni on vasta nupullaan. Naapurissa suuret ihanat kukat ovat sateen hakkaamana pudottaneet jo terälehtensä. Hetkellinen ihanuus.

Göteborgiin on lupailtu poutaista puutarhasäätä. Sinne suuntaan viikonlopuksi ja odotan saavani monta lumoavaa näkymää kukkaissivuilla jaettavaksi kaikkien seuraajien iloksi.

Melkein englantilaiset puutarhat

Sataa,sataa ropisee... on ollut tätä kesää kuvaava veisu, ja tänäänkin taas - sataa.

Vaan eipä tuota auta pihapuutarhurin kovasti valitella, kaikki kasvaa ja rehottaa. Vain hyötytarhan puolella on köyhää, sammal kasvaa nopeammin kuin porkkana ja salaatin uusi kylvö saavuttaa pian keväällä kylvetyn, märän maan pinnassa kytisevän kasvun.

Kukkia on, niitä ei kalseus ole haitannut, ainahan aurinkokin sentää on vilahdellut, niin kuin juuri nyt. Nyt on taas niin valoisan kaunista kun vesipisarat kimmeltävät nurmikon pinnassa ja kukkasten lehdillä. Vehreää ja kirvatonta. Nyt on todellakin nähty myös tällä pihalla se ihme, että kirvat ovat hyvin harvalukuiset, samoin kuin muut öttiäiset, jotka tapaavat nuppujani nakertaa. Tosin niin ovat myös perhoset ja leppäketut muutaman havainnon varassa.

Juhannusruusu saa kukkia ehjin, täydellisin kukkapalloin ja suviruusun nuput pikkuhiljaa vilauttavat pinkkiä sisustaan ehjinä ja maistamattomina.

Leuto talvi ja runsas vesi ovat tuoneet ilokseni myös ihastuttavan kauniin kellokuusaman kukinnan. Nyt se on juuri sellainen, kuin Muhevaisen kuvastoissa luvattiin...

Pikkuhiljaa alkavat myös ostokurjenpolvien kukat avautua, metsäkurjenpolvien pääkukinta meni jo.

Uusimpina tulokkaana penkissä loistavat nyt punapäivänkakkaran räiskyvän väriset kehät.

Vielä avautuu myös joitakin unikoita sinne tänne, mutta niidenkin aika alkaa jo olla lopuillaan. Sade on taas kerran niitä piessyt pitkin nurmikkoa, mutta vuosien saatossa runsastunut määrä jättää jo joitakin ihasteltavaksi.
Pionissa on neljä nuppua, pieniä ovat verrattuna niihin, joita sain nähdä Kumpulan puutarhassa. No minulla nämä ovat vasta ensimmäistä kesää ja paikkakin on varjoisan puoleinen. Liekö maakaan tarpeeksi ytyisää, en tiedä, kovin olen yrittänyt lannoitella.

Niin, että kaikenkaikkiaan kaunista ja mukavaa on. Aina sitä englantilaisia puutarhoja tulee seurattua ja ihailtua, samalla tasan tarkkaan tietäen, että sanonnan mukaan puutarhojen saarivaltiossa sataa aina.

Kesäpäivät tulivat sittenkin

Ikkunan takana sade pirskauttelee pisaroita pöydälle ja pihalammikko on ikkunasta katselun kannalta parhaimmillaan. Vesi läpsähtelee lammen pintaan ja nostaa ylös uuden pisaran, ääntä ei tänne saakka kuulu, mutta näkymä on runollinen.

Sataa mukavasti, kunnolla kastellen, mutta kuitenkin ripsutellen. Vaikka unikot juuri nyt kukkivat suurina tulenpunaisina pallukoina ja taipuvat veden painosta kohti maata, eivät ne kuitenkaan lätsähdä pitkin pintaa, vaan jaksavat pysytellä kiehkuraisen vartensa varassa.

Humalaköynnös on jo saavuttanut kaariportin lakikorkeuden. Nopeasti se kasvaa hotki itsensä korkealle ja alkaa pian muodostaa epätietoista ympyrää, koska ei halua matkata alaspäin. Minun toiveitani se ei kuuntele, ei taivu portin toista puolta vehreäksi verhoamaan, vaan tavoittelee taivaita.

Villiviini on vihdoin päässyt juonesta jyvälle ja vihertää nyt rautapaviljongin rungossa. Ei se rehevä vielä ole lainkaan, mutta värjää jo sentään ruskeaa rautaa vihannoilla lehtivöillään.

Kultaköynnöskuusama sen sijaan protestoi edelleen. Se kuivutti pois nekin lehden tyngät jotka jo olivat. Uusia ei näy ei kuulu, toive makaa nyt maasta nousevan uuden kasvun varassa. Juurakko ei ole kuollut, sen tiedän. Itsepäinen otus, saa nähdä kuinka kauan jaksaa osoittaa mieltään ja lymytä.

Eilen oli ihana, lähes helteinen päivä. Tarjolla olisi ollut Helsingissä jos jonkinlaista ruokafiestaa ja festivaalia, johin oli ollut ajatus mennä, mutta jäimmekin nauttimaan oman pihan suloisuudesta ja auringosta. Hyvä valinta. Sain myös paljon aikaiseksi, sillä vaikka helle ihana onkin, en kovin kauan jaksa paisteessa istua, kun jo on lähdettävä liikkeelle. Huomaamatta siinä tuli taas kuoputettua ja siistittyä sitä sun tätä nurkkaa. Mukavaa myös, että aina löytyy pientä pöyhittävää, vaikka mitään suurta ei jaksaisikaan.

Viime viikolla pääsin pyörähtämään Kumpulan siirtolapuutarhassa. Kaunis paikka! Sieltä minulla on lapsuusmuistoja Matti-sedän ja Fina-tädin mökiltä, mutta en minä sitä osannut paikallistaa. Portin muistin selkeästi kuitenkin ja laajan, suoran käytävän ja juhlakentän kummun. Mielikuvissani mökki oli vaalean sininen... Mukavia muistoja kuitenkin, vaikka kovin hataria ovat ja muistojen manttaalit laajat vaille viisivuotiaan silmissä.

Kivinokka, hyvän mielen mökkimetsä

Voi miten sadunomaiseen ja sievään maailmaan osuimme keväisellä viikonloppulomasella. Kartanoita ja siirtolapuutarhoja kierrellessä tupsahdimme aivan onnen kantamoisena Kivinokan ulkoilualueelle. Voi miten suloisia pikkumökkejä kaikissa mahdollisissa väreissä ja varustuksissa löytyikään metsän siimeksestä.

Historiallisesti mielenkiintoinen ja kovasti kuntapolitiikan keskusteluissakin vellonut Kivinokka on mahtava paikka. Ei tuon parempaa mökkipaikkaa voi maa päällään kantaa. Meren rannassa, keskellä kaupunkia hyvien liikenneyhteyksien varrella!

Kjell Westön Missä kuljimme kerran oli se kirja, joka minut tutustutti Kivinokkaan. Sitä ennen olin kyllä kuullut tuosta kaupunkilaisten kesänviettoparatiisista, mutta en oikein tarkkaan tiennyt mikä lienee kesämökkialue oli kyseessä. Westön kirjassa kuljetaan historian selkosilla ja valotetaan helsinkiläistyöläisten arkea ankeissa vuokrakasarmeissa Pitkän sillan takana Hakaniemen kerrostalokortteleissa ja kuvataan kuinka ihanaa ja vapauttavaa oli sieltä kesän koitettua päästä Kivinokkaan nauttimaan uimavesistä ja luonnon ihanuudesta ja Ponnistuksen urhelukentälle pelailemaan.

Toinen toistaan sievempiä pikkumökkejä oli metsässä sekalaisessa järjestyksessä mikä mitenkin huollettuna ja hoidettuna.

Asukkaiden mieltymykset kävivät ilmi piha-alueiden istutuksista. Niin kuin muillakin asuntoalueilla, oli täälläkin viherpeukalonsa, yrttiviljelijänsä ja kukkaihmisensä ja ympäröivän alueen istutukset sen mukaiset.

Oli myös jos jonkinlaista terassia, puusta rakennettua maisemamallia ja luonnon kalliolle perustettua kartanopihamaata. Samaten löytyi erilaisia pihagrillejä, keinuja ja istuinryhmiä.

Koska lämpimät kelit antavat edelleen odottaa itseään, oli porukoita kotosalla hyvin vähän. Joistakin piipuista sentään savu nousi. Ja alueen ilmoitustauluilla oli muutamia kaminailmoituksia, joten sellaisilla sitkeimmät ilmeisesti mökkiä lämmittävät, jotta saavat jo aikaisin keväällä ja pitempään syksyisin luonnon riemuista nauttia.

Ja mikäpä on nauttiessa. Siinä kavikupposen ääressä on mahtava tilaisuus katsella meren lahden yli Helsingin horisonttiin ja miettiä kiireisen maailman menoja.

Nyt kovalla tuulella ja kevään vasta ollessa aluillaan, saattoi vain kuvitella

helteisiä, riemukkaita päiviä niemen lukuisilla hiekkarannoilla ja kalliopoukamilla.

Kyllä tämä söpöinen paikka varmasti yhteisöllisyyttä asukkaaltaan vaatii. Eivät nämä mitään erakkomajoja olleet, eivät todellakaan.

Vaan mikäpä on tämmöisen yhteisön oleillessa. Saatan kuvitella, että näitä ihmisiä puhuttelee luonnon kauneus, yksinkertaisuus ja vanhanajan mutkattomuus.

Ei näissä mökeissä liikoja neliöitä ole, eikä mene arvokasta loma-aikaa ylenmääräiseen luutimiseen. Sateen sattuessa tila voi käydä ahtaaksi, mutta toisaalta kaupungin keskeltä pääsee aina helposti sadetta pitämään muualle.


Olipa ilmoitustaululla muutama mökki myytävänäkin ja alkoipa houkuttaa ajatus tästä paratiisista. Onneksi kuitenkin ovat tarjolla vain paikkakuntalaisille. Vaikka olen Helsingissä syntynyt, ei se riitä metsämökin hankintaan. Kirjoilla siellä pitäisi olla. Eipä silti, mökkiä on kotioloissa aivan tarpeeksi, jos jonkinmoista. Pyörällisellä 'mökillä' olimme liikenteessä ja täytyy sanoa, että vanha Römpötti-Rutinoff hoiti osuutensa tälläkin reissulla mallikkaasti.

Käykää hyvät ihmiset Kivinokassa kun se vielä olemassa on. Ilmoitustaululla oli lappunen, että kaupunki on jatkanut sopimusta kymmeneksi vuodeksi, joten kauhea kiire ei vielä ole, mutta asuntoaluettahan sinne kaavaillaan.

Alueella on myös luontopolku, joka johtaa Saunalahden lintulavalle. Sieltä saimme katsoa luontodokkaria ja seurata silkkiuikkujen soidinmenoja, niitä isäntä kuvasi järeämmällä kameralla ja minä tallensin maisemia.