torstai 9. heinäkuuta 2015

Sateen jälkeen paistaa aina aurinko!

Ihanan helteisen viikonlopun jälkeen maanantai toi tullessaan hyytävän tuulen. Tiistai olikin sitten jo sadepäivä.

Vesipisaroiden kiiltelevät helmet ja lammikon pinnan välke innoittivat Issuu-harjoituksiin.
Tänään vihdoin oli poutasäätä ja tuulikin tyyntynyt.

Suviruusut avautuvat pikkuhiljaa ja ovat kuivuneetkin jo sen verran, että eivät enää lätkätä pitkin pihaa. Minulla pioni on vasta nupullaan. Naapurissa suuret ihanat kukat ovat sateen hakkaamana pudottaneet jo terälehtensä. Hetkellinen ihanuus.

Göteborgiin on lupailtu poutaista puutarhasäätä. Sinne suuntaan viikonlopuksi ja odotan saavani monta lumoavaa näkymää kukkaissivuilla jaettavaksi kaikkien seuraajien iloksi.