Puutarhaunelmia, kukkaset historian valossa

Lunta on taas maassa ainakin kymmenen senttiä, eikä sää todellakaan innosta puutarhasta nauttimaan, mutta mielenkiintoista oli kuulla Heinolan kaupunginmuseon johtajan Kari-Paavo Kokin esitystä kukkakoristeiden käytöstä huonekaluissa ja muissa käyttöesineissä historian saatossa, kun mukava määrä puutarhanaisia oli kerääntynyt yhteen vuosikokouksen tiimoilta.

"Kukkaset ovat olleet esillä aina, kautta vuosisatojen ihmisten elämässä. Ne ovat koristaneet esineitä niin kauan kuin kukkasia - ja ihmisiä - on ollut".

Näimme kuvia antiikin esineistä, joissa muun muassa akaatti (aganthus) koristeellisine ja koukeroisine lehvineen oli merkittävässä roolissa tuomassa luonnon ja kauneuden lumovoimaa käyttöesineisiin, kuten arkkuihin, joita käytettiin koristeellisina istuimina sen ajan sisustuksessa.

Ja kuulimme nyt niin kotoisen tulppaanimme tulleen muotiin jo 1600 luvulla, jolloin hollantilaiset tekeivät sillä kauppaa mitä suuremmassa mittakaavassa. Erikoisten sipuleitten tiimoilta hankittiin, ja menetettiin, mielettömiä omaisuuksia.
Barokin aika puolestaan toi mukanaan mm. auringonkukka-aiheet ja rokokoo 1700-luvulla innoittui luonnontieteistä. Silloin Linné kokosi kasvistonsa ja ajalle tyypillisiä koristeaiheita olivat akaatit, simpukat ja kukkaset. Pinnalla oli myös fysiografia eli kaikki maanviljelyyn liittyvät aiheet.

Ajalle kosmopoliittista kuvaa loi kiinalaistyyli herkkine pioneineen ja itkuraita- eli willow-teemoineen. Tuolloin myös Euroopan ylimystö ihastui Kiinan posliiniin, sillä Euroopassa osattiin tuottaa vain fajanssia, kunnes saksalaiset vihdoin keksivät posliinin valimistuksen salat ja kuuluisa Meissen posliini sai alkunsa. Sitä koristi etenkin kuuluisaksi koristeaiheeksi noussut saksilainen kukkakimppu, jota edelleen näkyy astiastojen koristeissa käytettävän.

Kustavilainen aika 1800-luvulla toi mukanaan mm. lootuspienat huonekaluihin ja talojen fasadien pylväikköihin. Niitä saamme tänä päivänäkin ihailla mm. Helsingissä monien vanhojen talojen julkisivuissa. Empire puolestaan toi mukanaan herkät kukkaset, mm. Napoleonin puoliso Josephine oli innokas ruusuharrastaja ja tilasi astiaston, joka on koristeltu ihanilla ruusukoristeilla. Toinen Empiren suosima koristeaihe olivat tammenlehvät ja myöhäisempire toi tullesaan biedermeiertyylin.

Kertaustyyli 1800-luvun lopulla nimensä mukaisesti kertasi kaikki edeltävät tyylit ja siihen vastavirtauksena syntyi Jugend-tyyli, johon 1890-luvun tienoilla herätiin ymmärrettävästi halusta luoda jotain uutta vastineeksi kertaukselle.

Suomessa tyypillisiä Jugend-tyylin koristeaiheita olivat omasta luonnosta peräisin olevat aiheet, kuten voikukka, karhut ja linnut sekä monet muut luontomme kasvit, jotka koristavat sen ajan esineistöä ja vaikkapa Arabian talvikkia, jota löytyy omastakin astiakaapista.
Vielä nähtiin kuva Yrjö Blomstedtin suunnittelemista lastenkamarin kalusteista, joita koristi tyylitelty ulpukkakuviointi.

Mielenkiintoinen esitelmä, joka herätti myös kiinnostuksen Heinolan kaupunginmuseota kohtaan. Siellä avataan ensi kesänä suuri barokkinäyttely, joten eiköhän yksi kesäreissun suunnista ala jo selvitä.

Kuvan url: http://media-cache-ak0.pinimg.com/236x/26/34/43/26344385323d8085556e5e0d9ed6f567.jpg

Lumipyryn uhka leijuu keväisen maiseman yllä

Katri Valan puisto, Helsinki

Kevät etenee vauhdilla, aurinkoa piisaa ja sipulikukkaset työntävät neniään maan pinnalle. Mutta mitä vielä! Viikonlopuksi on luvattu tänne eteläänkin jopa 20 senttiä lunta! En tahdo! 

Keskiviikkoaamuna työreissulla nappasin yllä olevan kuvan puistosta. Ihastuttavat vänkkyräiset puut ja viheriöintiä enteilevät nurmikentät sekä paljaat kalliot. Ihan kohta näkyisi jo hiirenkorvia ja narsisseja.

Mieli halajaa jo muutenkin kohti kevättä. Römpöttiläisen saisi kohta laittaa reissukuntoon, kun ei enää ole edes talvirengaspakko voimassa. No, ensin on talviloman vuoro. Niin hassulle kun tuntuukin tuo talviloma nimitys tänä talvena, varmaan pitää ensi vuonna anoa loma jo helmikuulle, jos tahtoo päästä lunta pakoon, vaikka mikä sen tietää, voihan pian olla, että ensi talvena saadaan kestää tämänkin talven lumikuormat.

Piha alkaa myös olla sula, enää vain takametsään ulottuvilla laitamilla on lumilämpäreitä, kaikki muu on sulanut. Vielä ei meillä pilkistele mikään nenä, ei krookus eikä narsissi, mutta naapurin eteläisellä pihalla lumikellot valkoisina mättäinä loistavat. 

Jännityksellä viikonlopun säitä odottelen, jos tulee lunta, on luontevampaa pian viettää sitä talvilomaa. 

Aurinko! Kukkarunoa pukkaa

kukkaissiivin synkkyydestä suunnistin
katsoin silmiin leinikkiä malvaa
ja tuudittauduin kevään suomiin iloihin
en antanutkaan pimeyden kalvaa

mä nään jo vuokkoniityt ihanat
ja puroveden solinankin kuulen
kuin helisevään lauluun linnut puhkeevat
voin tuntea myös henkäyksen tuulen

on  talvi - vaikka kirkkaasti jo aurinko
pinnistellen metsän takaa loistaa
ja lumi kinoksissa sulaa jo
se ajatuskin mielen murheen poistaa

hetki vain niin herää kukat unestaan
saan todistaa sen riemun toistuvaisen
kun krookus pilkistellen uudestaan
värikkääksi maalaa pinnan maisen

Viherkattoja, kaupunkiviljelmiä ja puutarhakirjoja

Torstainen puutarhanaisten järjestämä kirjallinen ilta Tammen talossa antoi taas paljon ja oli ennakolta odottamaani mielenkiintoisempi. Ohjelman saatuani ajattelin, ettei aiheista mikään oikein sytytä, otsikoissa oli kasvikuulutusten satoa, viherkattojen rakentamista ja kaupunkiviljelyä.

Jokainen aihe osoittautui kuitenkin mielenkiintoiseksi ja puhujat olivat niin sujuvia, että aiheista olisi kuullut mielellään enemmänkin.

Kattopuutarhojen lumoa

Viherkattojen rakentamiseen liittyvät seikat auttoivat ymmärtämään sadevesien ohjauksen tärkeyttä suurkaupungeissa ja käytännön tasolla asia avautui, kun ymmärsin, että samaan problematiikkaan liittyy myös oman asuinalueeni hulevesijärjestelmien uudelleensuunnittelu ja muutostyöt.

Mahtavia kuvia nähtiin maailman viherkatoista, joista voi vain haaveilla. Sellaiset liuskekivipolut ja puutarhat katoille oli rakennettu, että niistä saa meikäläinen kauan vain haaveilla maan pinnallekin toteutettuna.

Kaupunkiviljelyä koskeva Salla Kuuluvaisen esitys oli ihastuttava. Minulle sen parasta antia olivat kuvat maailman kaupunkiviljelmistä, joista ei totisesti mielenkiintoa jäänyt puuttumaan. Kotipuutarhuria lähelle tuli myös Sallan toteamus, että ei viljely vaikeaa ole, täytyy vain aloittaa jostakin. Taidot kehittyvät tekemisen myötä.

Työ kasvikuulutusten taustalla

Kaikkein mielenkiintoisinta illassa oli kuitenkin MTT:n Merja Vartiaisen kertoma kasvikuulutuksien tiimoilta tehty työ. Hän valotti, kuinka vanhoja, yli 60 vuotiaita kotimaisia nykyisin enää 'mummon pihalta' löytyviä kasveja kuulutetaan, etsitään, luetteloidaan ja tutkitaan. Näin pyritään vanhaa kotimaista kasvikantaa  pitämään tallessa, elvyttämään ja suojaamaan uusien tuontilajikkeiden vyöryessä pihoihin.

Muistoksi mukaan tilaisuudesta lähti juuri ilmestynyt Suomalainen metsäpuutarha -kirja, jonka kirjoittaja Ella Räty oli myös vieraana kirjaillassa.
Toinen ihastuttava ostos oli Risto Ahdin kirjoittama proosarunoteos Lentäviä kukkia. Se lumosi tekstillään ja sisältää monia ovaltavia ajatuksia.

http://www.puutarhanaiset.fi/tapahtumat/tilaisuudet/puutarhakirjojen-ja-kulttuurin-ilta-27-2-2014/

Muisti pätkii, kesäkuvat kadoksissa - Ruikan mylly

Kilahtipa sähköpostiin tässä päivänä muutamana Puutarhanaisten kesäretkikutsu ja ohjelma. Retki suuntautuu tällä erää Huovilan puistoon, ihanaan paikkaan, jossa kerran olen syksyn kynnyksellä käynyt. Silloin pääsin näkemään hiipuvaa kukintaa ja alkavaa ruskaa romanttisen puiston kiemuroilla käytävillä.

Matkaohjelma oli kaikenkaikkiaan mielenkiintoinen, ruokailu Jokelan kartanossa ja tutustuminen Saaren kartanoon sekä vierailu Hankalan Pellavaloukussa. No tuota Pellavaloukun kuvaa nettilinkistä hetken tuijotin ja mietin, että siellähän olen käynyt. Jollain autoreissulla varmasti juuri tuon näköisessä paikassa kävimme, mutta milloin, minkä retken yhteydessä? Muisti pätkii.

Etsin siis todisteita, kuvia puistoretkestä ja kesän reissuilta mutta ei mitään sopivaa löytynyt. Mutta kun tuon sillan varmasti muistan ja tuommoiset sisätilat, pitkät pöydät ja hirsiseinät ja perinnetavarat. Ei auta, mielikuvitusko on tehnyt tepposet vai unessako lie olen siellä ollut?

Viimein sytytti. Ei siellä päinkään, ei pellavaloukku ollenkaan vaan kesälomareissun kotiinpaluuosuudella löytynyt Ruikan mylly! Sinne osuimme, kun kävimme katsomassa Eurajoen museomaisemia ja Vuoljoen kartanoa. Osuimme paikalle juuri Eurajokipäivien aikaan. Tapahtumia oli kylällä monenmoisia ja Myllykin auki satunnaisille matkailijoille.

Kuviakaan ei minun kätköistäni löytynyt, sillä olin tuhlannut kameran akut loppuun jo Kristiinankaupungissa. Porista eteenpäin kuvausvastuu oli yksinomaan isännällä ja kuvat tietysti hänen kansioissaan.

Helpotti, ei sentään dementiaa, vielä palailee muisti pätkittäin ja eri reissujen ilmansuunnat hahmottuvat kun muutaman päivän antaa ajatuksen muhia.

Vipinää viikonloppuun, piristystä kulttuuririennoista

Päästiinpä sittenkin liikekannalle. Jo jonkun aikaa olen vain laahustanut töihin ja takaisin melko apaattisin mielin. Enkä minä nytkään olisi viitsinyt mihinkään lähteä, mutta isännällä virtaa riittää.
Onneksi sain tossua toisen eteen minäkin.

Valokuvia Taidehallissa

Ensitöiksi tutustuimme Taidehallin valokuvatarjontaan. Monen monituista kertaa olen tehnyt lähtöä mielenkiintoisiin näyttelyihin, mutta nyt vihdoin tuli käytyä. Tällä hetkellä tarjonnassa on Esko Männikön teoksia. Ne kattavat Männikön koko valokuvaajauran aikajanan ja näyttelyn nimen "Time Flies" mukaisesti kertovat ajan kulusta ja maailman muuttumista sekä siitä, kuinka vähän ihminen muuttuu aikojen saatossa, ja kuinka samanlaiset ovat ihmisten unelmat ja arki maailman eri kolkissa.
Kuvia on niin Suomesta kuin Texasistakin ja niiden rinnastukset ovat upeita ja oivaltavia.

Myös Studion näyttely, Markus Henttosen "Night Time Stories" oli vaikuttava.

Luomuksen eläimet, Kirahveja Kimnaasissa

Valokuvien maailmasta loikkasimme tien toiselle puolelle, Luonnontieteelliseen museoon, luurankojen ja täytettyjen eläinten keskelle. Voi miten upeaksi tilat ja näyttely on remontoitu. Häpeäksi täytyy tunnustaa, että tämä oli, vuonna 2008 valmistuneen remontin jälkeen, ensimmäinen kerta kun museossa vierailimme.

Muistanpa, kuinka suuren vaikutukseen minuun pikku tyttönä teki eläinnäyttelyn kaksipäinen vasikka. Nyt samainen vasikka seisoo alakerran kahvitilassa lasivitriinissään ja ala-aulassa seistä törröttää massiivinen Afrikannorsu. Muinoin eläimet seistä nököttivät laivaköyden takana seinän vierustoilla ja hyllyillä. Nyt sai katsella upeita lasivitriineihin lavastettuja tuokiokuvia, joissa leijona jahtaa seepraa tai villisika tonkii tryffeleitä. Vaikuttavaa. Paikalla oli myös paljon turisteja valokuvia näpsimässä sekä lapsiperheitä eläinmaailman ihmeitä tutkimassa.

No näistä selvittyämme yritimme päästä Stephans Stakehouse'en - ja pääsimmekin - pikaisesti pöytään, joka oli varattu, mutta jossa ehdimme nauttia nopean pääruuan. Mukava paikka, hyvä ruoka ja ystävällinen palvelu. Ottivat sentään sisään ilman pöytävarausta vaikka täyttä oli. Jäi hyvä fiilis. Pihvin himon lisukkeineen siirsimme myöhempään kertaan ja valitsimme listalta "jotain nopeaa", kuten lammasta ja ankkaa.

Lyömäsoitinkonsertti Musiikkitalossa

Pikaruokailu meinasi vesittää koko idean Musiikkitalon konserttiin menosta. Luppoaikaa jäi reilut kaksi tuntia konsertin alkuun. Keli oli mukavan leuto ja ajatus konsertista kiehtova, joten taivalsimme pitkin katuja niin lennokkaasti, että hyvä kun lopulta ehdimme ajoissa Sonore-saliin!

Mielenkiintoinen löytö! Onneksi tulin surffanneeksi Musiikkitalon sivuilla, ikinä en olisi muuten tätä keksinyt. Muun muassa tämä Kyoto-kappale kuultiin, tosin eri porukan esittämänä.



http://taidehalli.fi/finnish/exhibition/188/T
http://luomus.fi/fi/elainten-konservointi
http://www.nordplusmusic.net/index.php?id=357

Kesäinen kuvakimara talvipäivien joudukkeeksi

Nyt tuntuu, että päivät kulkevat yhtenäisenä tummana nauhana. Kuvissa voi sentään palata

menneen kesän valoisiin, lämpimiin päiviin.

Kuvat olen ottanut Forssasta viime kesäkuussa.