Viikonloppu kirjanurkassa

Viikonloppu sujui lueskellen. Junakirjassani, Eat Pray Love, Liz on edennyt Italiasta Intiaan ja asettunut ashramiin meditointia oppimaan. Koska jooga on minulle vieras laji, jää sen kuvaus ja termit, kuten asanat tai shaktit, aikatavalla vieraiksi. Mietiskelyn ja keskittymisen vaikeus sen sijaan käy tarinasta selväksi ja pääsen hyvin mukaan tunnelmaan, kun Liz kuvaa jäsenien puutumista ja ajatusten harhailua pitkien meditaatiosessioiden aikana. Mahtavan elävä kieli ja hersyvä kirjoitustapa viehättävät minua tosi paljon. Pitkään aikaan en ole lukenut näin raikasta tekstiä, suomennos on tosi hyvä.

Toinen luettavana oleva, Kalle Isokallion Vesimeloni, sen sijaan on sisällöltään keveää ja hulvattomasti rönsyilevää, aivan kreisiä tarinavirtaa kunnallispolitiikasta ja vesilaitoksen ostoon liittyvästä juonittelusta. Henkilöt ovat uskomattoman kekseliäästi sepitettyjä, mielikuvituksellisia huijareita ja rahanahneita bisnesmieskonnia. Juttu luistaa letkeästi, mutta ei koukuta ihan samalla tavalla kuin Paasilinnan hulluimmat jutut.

Vakavammalla puolella liikun lukiessani Leena Landerin kirjaa Liekin lapset. Sen kieli tenhoaa omalla rauhallisella tavallaan ja tarina kulkee useissa aikatasoissa palaten nykyhetkestä päähenkilön lapsuuteen ja vielä sitäkin varhaisempaan aikaan; isovanhempien sodanaikaisiin muistoihin. Tarina availee pikku hiljaa päähenkilöittensä tuntoja ja kehitysvaiheita, joihin sisällissota on jättänyt jälkensä. Samalla se on paikkapaikoin leppoisakin historian kuvaus, jossa vilahtelee tarkkoja kuvauksia vanhan ajan työmenetelmistä, työväenaatteen kehittymisestä sekä ensimmäisistä Wrightin-veljesten lentomatkoista ja Amerikkaan lähtijöitten tunnoista.

Ruuhkaiset junat - ystävälliset konduktöörit

Alkuviikosta oli intiimihygienia taas korkeassa kurssissa, kun aamuruuhkan junista joka toinen oli peruttu ja jäljellä olevatkin vain puolikkaita normaalista pituudestaan - tiivistä oli, ja lämmintä myös. Hyvässä sovussa matka kuitenkin sujuu, mitä nyt junasta pois pääseminen joskus hätäännystä aiheuttaakin. Edelleenkään ei oikein tiedetä miten ja minne voisi väistää pois haluavia, ja toisaalta junaan nousevat eivät malta odottaa vuoroaan.

VR on varmaan panostanut henkilökuntansa viestintätaitoihin. Pitää oikein kiitoksia antaa aamujen konduktööreille, jotka ovat ystävällisillä kuulutuksillaan pitäneet meidät matkalaiset ajantasalla. Toista oli vielä viime talvena.

Aurinkoisissa ja leudoissa aamuissa mieli pysyy suht' rentona, ja on mukava ihailla valossa kylpeviä radanvarsilähiöitä. Junan vaihtokin, ja odottelu, on siedettävämpää kun ilmassa on tuulahdus keväästä ja lumen voi todella nähdä sulavan.

Viinikoulu

Viinilehden Viinikoulussa oli vuorossa Australia ja Uusi-Seelanti. Maistoimme (tai teistasimme, kuten Viini & Ruoka -lehti opastaa) monta australialaista punaviiniä ja yhden uusseelantilaisen valko- ja punaviinin. Kovasti tykästyin australialaiseen punkkuun, jonka nimi on Yellow Tail ja etiketissä kengurun kuva. Suosikikseni osoittautui kuitenkin Uuden-Seelannin valkoviini Marlborough'n alueelta; Jackson Estate Sauvignon Blanc 2010. Viini on hedelmäinen ja pirteän aromaattinen ja sopii varmasti hyvin kalan, äyriäisten ja salaatin kumppaniksi. Toivottavasti Montana Marlborouhgn'n viinitila ei ole kärsinyt järistyksestä, kun näyttääpi sijaitsevan siinä maan tasalle menneen Christchurchin kaupungin lähistöllä.

Kirjarintamalla on menossa Gao Xingjianin Vaarin onkivapa, joka koostuu useista erillisistä kertomuksista. Kertomukset kuvaavat pääasiassa ihmiskohtaloita Kiinan kansantasavallan murroksen ajalta, mutta eivät ole sävyltään epätoivoisia tai ahdistavan synkkiä, vaan elämän makuisia ja eteenpäin soljuvia kuvaelmia.

Junassa luen joulumyynnin hittikirjaa Eat Pray Love, Elisabeth Gilbertiltä. Olen kirjan alussa vasta, ja tarinassa käydään läpi päähenkilön rajun kipeitä suhdekiemuroita, mutta kuljetaan sentään jo pitkin Rooman katuja ja kahviloita. Mikä parasta, tarinan lomassa oppii muutaman sanan italiaakin.

Kevään retkisuunnitelmia vireille

Sää on vihdoin lauhtunut ja aurinko paistaa keväisesti. Vaikka talvisissa maisemissa on oma viehätyksensä kirkkaine hankineen ja siniharmaine metsineen, saa lumen sulettua automatkailusta kyllä irti paljon enemmän. Onneksi kevätkelien vehreyttä voi kurkistella netin avulla tulevia reissuja suunnitellessa.

Erinomaisen kiinnostava retkireitti on Hämeenlinnan Härkätie, joka kulkee monen mielenkiintoisen pikkupaikkakunnan halki pitkin Paimionjoen vartta. Joen varteen mahtuu monta rastipaikkaa, melontareittejä, eräpolkuja, vanhoja kartanoita ja idyllisiä kyläkeskuksia.

Onpa reitin varressa kievaritoimintaa, museoita ja luonnon nähtävyyksiä, kuten Liedossa sijaitseva Kuninkaan lähde, jossa tarinan mukaan kuningas Kustaa Vaasa olisi pysähtynyt juottamassa hevosiaan. Mielenkiintoinen on myös Liedon Vanhalinna, joka nykyisin on Turun yliopistosäätiön omistuksessa. Vanhalinnan sivuilta löytyy pajon tietoa seudusta ja sen historiasta sekä ihastuttava Flash-animaatio linnan sisätiloista, esineistöstä sekä ympäröivästä luonnosta. Lisäksi sivuilta pääsee esim. virtuaaliselle kahvihetkelle ja valokuvanäyttelyyn.

Härkätiellä on myös oma sivustonsa (harkatie.net), mutta sen tiedot ovat juuttuneet männävuosille. Edes viime kesältä ei näytä olevan yhtään päivitystä, joten netti-into lienee hiipunut, toivottavasti tien varren elinkeinot ovat kuitenkin hengissä.
Ainakin Härkätien tuntumassa, Sammatissa sijaitseva Hiidenlinna toimii kesäkaudella. Mielenkiintoinen luonnonkivistä ja betonista rakennettu unelma on taiteilija Reino Koivuniemen rakentama. Monesti olemme ohi kulkeneet, jospa ensi suvena onnistuisimme jo pysähtymäänkin.

Mukaansa tempaava kuvaus globalisaatiosta

Pirkko Peltonen Rognonin kirja Italia vuonna nolla - Tarinoita Euroopan rannalta sopi aivan saumattomaksi jatkoksi Italian kaupunkeja käsitelleelle luentosarjalle. Kirjan kolme osaa Raha, Osattomat ja Valta kertovat haastateltujen ihmisten äänillä siitä mille Italia näyttää nykyisten asukkaittensa silmissä.

'Raha' keskittyy kertomaan rikkaan pohjoisen Veneton alueen ja Venetsian ympäristön kehityksestä. Siitä kuinka alue on muuttunut perheyrittäjyyden laajentuessa globaaliksi bisnekseksi, jossa kolmansista maista tullut halpatyövoima hoitaa hanttihommat, jotka venetolaisille eivät alhaisen palkkatason vuoksi kelpaa.

'Osattomat' puolestaan kuvaa Apulian maakunnan maantieteellistä asemaa ja maakunnan pääkaupunkiin Bariin tulvivaa katkeamatonta laittomien siirtolaisten virtaa. Albaniasta on Apulian rannoille vain kuudenkymmenen kilometrin matka, joten ihmiskuljetuksia rantautuu Barin seuduille mitä erilaisimmilla aluksilla. Ihmiskauppa rehottaa, laittomat siirtolaiset tulevat ryöstetyksi ensin kovahintaisen merimatkan järjestäjien taholta ja sitten hyväksikäyttäjiensa toimesta - ja lopuksi maasta karkotetuiksi.

'Valta' keskittyy Roomaan ja sieltä käsin junailtavan valtionhallinnon kuvaamiseen. Kirja avaa mielenkiintoisella tavalla Italian nykyhallinnon järjestäytymistä kaikkine ongelmineen, toisiinsa kietoutuneine omistussuhteineen ja puoluepoliittisine manipulointeineen. Luvussa on myös kerrottu koululaitoksesta, sen uudistuksista ja siitä, mitä mieltä opiskelijat ovat uudistuksen kolmen I:n (Impresa, Inglese, Internet)koulusta. Kirja on julkaistu vuonna 2005, joten nyt monet kerrotuista hankkeista pitäisi jo olla toteutuneita.
Minussa kirja herätti kiinnostuksen seurata miten kerrotuille asioille on Italiassa kuluneiden kuuden vuoden aikana käynyt, ainakin Berlusconin hallintokoneisto jyrää siellä edelleen.

Toivottavasti Peltonen Rognoni vielä palaa aiheeseen vielä uuden kirjan myötä. Joka tapauksessa päätin etsiä käsiini hänen edeltävän teoksensa Ihmeellinen Italia, niin mielenkiintoisella tavalla hän maasta, sen historiasta ja asukkaitten värikkäistä vaiheista kirjoittaa, istuen kenties Orvietossa sijaitsevan ruusutarhansa aurinkoisella terassilla.

Firenze oli muuten esillä eilen Jaakko ja maailmanvalloittajat -ohjelman jaksossa, joka on nähtävissä Areenassa 26 helmikuuta saakka. Linkki ohjelmajaksoon:

Viimeinen italianilta, Toscana ja Firenze

Neljäs ja viimeinen Bel paese -luento on takana. Viimeisenä kävimme läpi Toscanan nähtävyyksiä. Loimme pikaiset katsaukset Pisan, Siennan ja Elban maisemiin, mutta eniten katselimme firenzeläisiä nähtävyyksiä, arkkitehtuuria sekä taiteilijoiden töitä ja mahtisukujen vaiheita.

Omat muistoni Firenzestä, ja Toscanasta yleensä, rajoittuvat uskomattomaan rankkasateitten ketjuun, joka leijui yllämme missä ikinä keksimmekään pysähtyä. Reissusta parhaimmin on mieleen jäänyt kiipeäminen Pisan kaltevaan torniin ja Ihmeiden aukion valkean hohtavat rakennukset, kastekappeli ja tuomiokirkko. Siennasta muistan lähinnä jyrkät ylämäet, jotka johtivat suurelle keskusaukiolle, joka oli väkeä pullollaan. Aukion markkinahumusta ostimme pakon sanelemina sateenvarjot, jotta saatoimme lähteä niskaan ryöppyävässä sateessa kävelemään takaisin autolle, joka oli jätetty parkkiin jonnekin mäen juurelle.

Firenze jää jo lähes täysin auton ikkunoista avautuneitten, vettä tulvivien muistojen varaan. Ehdimme häthätää pysähtyä Arno-joen rantatöyräällä sijaitsevalle markkinapaikalle kuvaamaan kuuluisaa Ponte Vecchiota ja Duomon kupolia, kun taivas repesi. Jonkin verran ajelimme sateisen kaupungin sokkeloisilla kujilla, josta ajelusta saapui seuraavana talvena muistuttamaan sakkolappu. Lappunen kertoi, että olimme seikkailleet autoilta kielletyllä, historiallisesti merkittävällä katuosuudella, jossa saivat kurvailla vain residentit.

Mukava oli siis vertailla omia näkemisiä opettajan materiaaleissa vilahteleviin maisemiin ja todeta taas kerran, että paljon on jäänyt vielä varastoonkin. Vielä voisi tehtä useita reissuja kaikkiin noihin kaupunkeihin ja silti oppia aina jotain uutta ja ennen kokematonta.

Vastapainoksi kaikelle italiaväritteiselle kävimme viikonloppuna pääkaupunkireissulla, ihan asiaksemme vain nauttimassa hyvää ruokaa espanjalaishenkisessä ravintola Nuevossa. Menu oli hyvä, viinit samaten ja ravintolan miljöö oli mukava espanjalaisine musiikkeineen. Ensin tuntui vähän hassulta kun meillä oli tehtynä oikein pöytävaraus, eikä porukkaa näyttänyt kovin paljoa olevan. Pian paikka alkoi kuitenkin täyttyä ja lähtiessä pöytäämme ohjattiin jo samantien uusi pariskunta, suosittu ravintola kaikesta päätellen.

Kirjarintamalla Italia-aihe jatkuu vielä. Löysin luettavakseni mielenkiintoisen Pirkko Peltonen Rognonin kirjan Italia vuonna nolla.

Bel Paese: Venetsia

Kolmannen Italian illan aiheena oli Venetsia ja Veneton maakunta. Oli ihanaa palata omiin lomamuistoihin esityksen edetessä. Koska olen käynyt Venetsiassa vain kerran, oli suurin osa illan annista minulle uutta. Paljon yksityiskohtia ja asioita joita en ollut huomannut tai osannut etsiä, vaikka olinkin kävellyt juuri samassa paikassa. Siinäkin kaupungissa riittäisi katseltavaa vuosikausiksi.

Venetsian pääsaaren lisäksi katsottiin kuvia ja videoita myös Muranon lasipajoilta sekä Buranon pitsikujilta. Niille meidän matkamme ei vielä ole johtanut.
Ystäväni oli näitä käyntikohteita jo kovin kehunnut ja tämän esityksen myötä halu päästä noille saarille vain vahvistui. Jos joutuisin valitsemaan vain toisen, niin ilman muuta menisin Buranolle, tuolle pitsien saarelle, jonka talot loistavat kirkkaan värisinä pilkkuina vesien rannoilla. Tarinan mukaan naiset maalasivat talot omalla tunnusvärillä, jotta kalastajamiehet osaisivat sumussa oikean talon luo. Vielä tänä päivänäkin talon väri on säilytettävä alkuperäisenä.

Luennon sisältöön kuului koko Veneton alueen esittely, joten tuttuja maisemia näkyi myös Padovan ja Veronan kuvissa. Vilahtelipa joissain näkymissä myös tuo iki-ihana suosikkini, Peschiera del Garda ja muutama väläys Riviera del Brenta -joen varren mahtavista Villoista, noista "kesämökeistä" joissa Venetsian ruhtinaat viettivät kuumia kesiä hovijoukkojensa kanssa paossa kaupungin helteistä .

On haikeaa ajatella, että enää on jäljellä vain yksi italianilta. Kurssiesitteen lupaus nojatuolimatkoista on toteutunut.

Italianillat; viinikoulu ja Napoli

Viikko vipinää täynnä. Maanantaina pistäydyin Korjaamolla, Viinilehden järjestämässä viinikoulussa. Esittelyvuorossa olivat Italian ja Espanjan viinialueet.

Maisteltaviksi saimme kolme italialaista ja kolme espanjalaista punaviiniä. Opin paljon uutta kummankin maan viinialueista ja -lainsäädännöstä, laatumerkinnöistä ja niiden historiasta. Paljon tietoa tuli myös eri rypälelajikkeista, viinin kypsyttämisestä ja tietysti niistä tanniineista.

Hämmästyksekseni huomasin, että olin silmämääräisessä arviossa osunut oikeaan ja tunnistanut viinien alkuperämaan. Tuoksusta tunnistin myös espanjalaisen Tempranillo-rypäleen.

Italialaisten viinien joukosta nousi suosikikseni Ripasso-menetelmällä valmistettu Tommasi Ripasso Valpolicella 2008. Espanjalaisista mieluisinta oli uusi tuttavuus Baron de Ley Reserva 2005, Riojasta.

Bel Paese osa II - Napoli

Tiistaina Opiston luennolla tutustuimme Napoliin. Kuten olin toivonut, antoi ennalta tuntemattoman kaupungin materiaali enemmän kuin tutun kohteen käsittely.

Luentosisältö oli myös erilainen. Katsoimme paljon videoita Napolista, Pompeijista, Caprista ja ympäröivästä Campanian alueesta. Aivan mahtavalta vaikutti myös tuo unelmien Amalfi, jonne toivon vielä joskus pääseväni. Samaa vakuuttivat myös ne luentolaiset jotka olivat paikan jo kokeneet.

Monet kurssilaisista ovat matkailleet Italiassa. Useimmat ovat käyneet Roomassa ja Venetsiassa, mutta jotkut myös Sisiliassa, Caprilla ja Sorrentossa. Silloin tällöin joku esittelyssä oleva kohde saa hauskat matkamuistot pintaan ja on kiva kuunnella värikkäitä kertomuksia italialaisesta elämänmenosta, liikennesattumuksista tai kielikommelluksista.