Viikonloppu sujui lueskellen. Junakirjassani, Eat Pray Love, Liz on edennyt Italiasta Intiaan ja asettunut ashramiin meditointia oppimaan. Koska jooga on minulle vieras laji, jää sen kuvaus ja termit, kuten asanat tai shaktit, aikatavalla vieraiksi. Mietiskelyn ja keskittymisen vaikeus sen sijaan käy tarinasta selväksi ja pääsen hyvin mukaan tunnelmaan, kun Liz kuvaa jäsenien puutumista ja ajatusten harhailua pitkien meditaatiosessioiden aikana. Mahtavan elävä kieli ja hersyvä kirjoitustapa viehättävät minua tosi paljon. Pitkään aikaan en ole lukenut näin raikasta tekstiä, suomennos on tosi hyvä.
Toinen luettavana oleva, Kalle Isokallion Vesimeloni, sen sijaan on sisällöltään keveää ja hulvattomasti rönsyilevää, aivan kreisiä tarinavirtaa kunnallispolitiikasta ja vesilaitoksen ostoon liittyvästä juonittelusta. Henkilöt ovat uskomattoman kekseliäästi sepitettyjä, mielikuvituksellisia huijareita ja rahanahneita bisnesmieskonnia. Juttu luistaa letkeästi, mutta ei koukuta ihan samalla tavalla kuin Paasilinnan hulluimmat jutut.
Vakavammalla puolella liikun lukiessani Leena Landerin kirjaa Liekin lapset. Sen kieli tenhoaa omalla rauhallisella tavallaan ja tarina kulkee useissa aikatasoissa palaten nykyhetkestä päähenkilön lapsuuteen ja vielä sitäkin varhaisempaan aikaan; isovanhempien sodanaikaisiin muistoihin. Tarina availee pikku hiljaa päähenkilöittensä tuntoja ja kehitysvaiheita, joihin sisällissota on jättänyt jälkensä. Samalla se on paikkapaikoin leppoisakin historian kuvaus, jossa vilahtelee tarkkoja kuvauksia vanhan ajan työmenetelmistä, työväenaatteen kehittymisestä sekä ensimmäisistä Wrightin-veljesten lentomatkoista ja Amerikkaan lähtijöitten tunnoista.
Tervetuloa! Sivuilla suloisesti sekaisin: Puutarhurointia. Juustoa ja viiniä. Karavaanailua. Matkoja. Kirjoja. Runoja. Arjen ajatuksia.