Neljäs ja viimeinen Bel paese -luento on takana. Viimeisenä kävimme läpi Toscanan nähtävyyksiä. Loimme pikaiset katsaukset Pisan, Siennan ja Elban maisemiin, mutta eniten katselimme firenzeläisiä nähtävyyksiä, arkkitehtuuria sekä taiteilijoiden töitä ja mahtisukujen vaiheita.
Omat muistoni Firenzestä, ja Toscanasta yleensä, rajoittuvat uskomattomaan rankkasateitten ketjuun, joka leijui yllämme missä ikinä keksimmekään pysähtyä. Reissusta parhaimmin on mieleen jäänyt kiipeäminen Pisan kaltevaan torniin ja Ihmeiden aukion valkean hohtavat rakennukset, kastekappeli ja tuomiokirkko. Siennasta muistan lähinnä jyrkät ylämäet, jotka johtivat suurelle keskusaukiolle, joka oli väkeä pullollaan. Aukion markkinahumusta ostimme pakon sanelemina sateenvarjot, jotta saatoimme lähteä niskaan ryöppyävässä sateessa kävelemään takaisin autolle, joka oli jätetty parkkiin jonnekin mäen juurelle.
Firenze jää jo lähes täysin auton ikkunoista avautuneitten, vettä tulvivien muistojen varaan. Ehdimme häthätää pysähtyä Arno-joen rantatöyräällä sijaitsevalle markkinapaikalle kuvaamaan kuuluisaa Ponte Vecchiota ja Duomon kupolia, kun taivas repesi. Jonkin verran ajelimme sateisen kaupungin sokkeloisilla kujilla, josta ajelusta saapui seuraavana talvena muistuttamaan sakkolappu. Lappunen kertoi, että olimme seikkailleet autoilta kielletyllä, historiallisesti merkittävällä katuosuudella, jossa saivat kurvailla vain residentit.
Mukava oli siis vertailla omia näkemisiä opettajan materiaaleissa vilahteleviin maisemiin ja todeta taas kerran, että paljon on jäänyt vielä varastoonkin. Vielä voisi tehtä useita reissuja kaikkiin noihin kaupunkeihin ja silti oppia aina jotain uutta ja ennen kokematonta.
Vastapainoksi kaikelle italiaväritteiselle kävimme viikonloppuna pääkaupunkireissulla, ihan asiaksemme vain nauttimassa hyvää ruokaa espanjalaishenkisessä ravintola Nuevossa. Menu oli hyvä, viinit samaten ja ravintolan miljöö oli mukava espanjalaisine musiikkeineen. Ensin tuntui vähän hassulta kun meillä oli tehtynä oikein pöytävaraus, eikä porukkaa näyttänyt kovin paljoa olevan. Pian paikka alkoi kuitenkin täyttyä ja lähtiessä pöytäämme ohjattiin jo samantien uusi pariskunta, suosittu ravintola kaikesta päätellen.
Kirjarintamalla Italia-aihe jatkuu vielä. Löysin luettavakseni mielenkiintoisen Pirkko Peltonen Rognonin kirjan Italia vuonna nolla.