lauantai 23. maaliskuuta 2019

Aurinkohaaveita, Viva Mallorca



On tulossa niin sanottu talviloma, vaikka ilmassa on jo vahva kevään fiilis. Suunnitteilla on matka Mallorcan ympäri, tai, no olkoon, ehkä pienempi kierros kuitenkin.

Kävi näet niin, että reissumme tulee kutistumaan muutamalla päivällä, syystä että lentokieltoon on laitettu Boeing-lentimet. Nyt on lehtoyhtiö sitten uudelleenjärjestellyt lomalentomme ja päiviä on nipsautunut pois.

Toki tarjosivat tilalle välilaskullisia lentoja alkuperäisinä päivinä, mutta neljän tunnin odottelu kentillä ei tuntunut mielekkäältä.

Mallorca on ollut bucket-listallani siitä lähtien kun luin ensimmäisen Peter Kerr kirjan Lumipalloja ja appelsiineja. Siinä Kerr kirjoittaa alkutaipaleestaan appelsiinitilalla, tai oikeammin sopivan talon ja tilan etsiskelystä, tapaamistaan ihmisistä, kulttuurista ja onnekkaista sattumuksista.

Tuo ihana kirja aloitti ketjureaktion, jonka seurauksena tilasin Amazonin kaupasta loputkin teokset, Mañana mañana, Viva Mallorca, Basket full of snow flakes ja From Paella to Porridge, joista yhtäkään ei ole suomennettu (vinkki).


Nyt olen palannut Kerrin maisemiin kirjojen sivuille matkaopas toisessa kädessä.

Paljon on nähtävää ja vähän päiviä...