Tätä yli 900 sivuista mammuttia olen käsissäni pidellyt useasti kirjastossa ja kirjakaupassa. Muistaakseni olen vuosikymmeniä sitten koettanut kirjaa lukeakin, mutta sortunut jo alkutaipaleella.
Nytkin tuntui aluksi vaikealle päästä juttuun mukaan Waltarin laajasanaiseen jaaritteluun tottumattomana. Jonkin ajan kuluttua kertomus alkoi kuitenkin imeä uumeniinsa ja värikäs tarinallinen historian kuvaus viihdyttää.
Tikahtua meinasin, kun pääsin siihen vaiheeseen, jossa Mikael ja Antti saapuvat Osmanien valtakuntaan Ahmet Muhiddin Pirin vieraaksi.
Kuvaus valtakunnassa vallitsevasta järjestyksestä oli aivan kuin nykyinen työelämä; Piri Reis on mitä ihastuttavin manageroinnin mestari. Hovin pikkuruiset asiat ovat tarkasti säädellyt, suuremmat odottelevat vielä vuoroaan.
Ja jos Waltari tarinoisi juttujaan tänä päivänä, tulisi hän naiskuvauksensa johdosta boikotoiduksi ellei vallan lynkatuksi, niin tyhjäpäiseksi hän kuvailee tarinan sankarittaren Giulian, vaikka tämän hahmossa joskus viisas viekkaus häivähtääkin. Giulian huomio kiinnittyy pääasiassa jalokivin koristettuihin tohveleihin ja kirjailtuihin kaftaaneihin.
Monet 1500-luvun hallitsijat ja tutkimusmatkailijat saavat äänen tarinan juonteissa. Basaarien kujat ja koreat palatsit välähtelevät silmiin kuin pilvistä lipuen. Onneksi päivät ovat jo kirkastuneet joten näen ja älyän hypätä pois junasta oikealla asemalla.