Kuten joku saattaa muistaa, on minulla tavallisesti luettavana ns. junakirja ja kotikirja. Niin on nytkin ollut.
Päiväkirja luovuudesta ja luopumisesta
Junakirjaksi valikoitui Timo Kiurun Päiväkirja luovuudesta ja luopumisesta. Se on kokonsa puolesta sopiva sujautettavaksi laukkuun ja osoittautui myös sutjakkaasti luettavaksi. Ammensin sen sivuilta näköaloja eri kulttuurien tavoista tehdä luovaa työtä, jakaa ajatuksia ja ideoita. Myös rohkeuteen luottaa omaan ilmaisuun ja näkemykseen, sai monia kannustavia kehotuksia.
Positiivinen lukukokemus, jätti mukavan tunnelman, vaikka aina jouduinkin hyppäämään junasta, ja kirjasta, kesken lukemisen saavuttuani asemalle.
Sata kirjettä kuolleelle äidille
Kotikirja oli aivan toista maata. Tähän Meiju Niskalan kirjaan törmäsin Helsinki Design Weekillä Erottajan palatsin näyttelyssä. Kirja Sata kirjettä kuolleelle äidille jäi sieltä hankkimatta, mutta mielen pohjalle se porautui ja valikoitui pikaiselle lukulistalle.
Sivuilta saikin sitten sukeltaa moniin pyörteisiin. Hyvin rohkeasti ja peittelemättä Niskala kuvaa äitinsä sairastumista muistisairauteen, katoamista kielen ja kommunikaation ulottumattomiin ja menehtymistä kymmenen vuotta kestäneen asteittaisen hiutumisen, haalistumisen ja kuihtumisen myötä. Kaiken aikaa rinnalla, päällä ja lomassa, kulkee kertojan oma tunnemaailma äidin sairauden edetessä ja etenkin kuoleman jälkeisissä tunnemyrskyissä. Syitä ja seurauksia, hoitoa ja diagnoosia, läsnä ja poissaoloa, voimia ja voimattomuutta sekä ennen kaikkea suurta rakkautta on kirja tulvillaan. Ja luojalle kiitos, on lopussa vihdoin valoa tunnelin päässä.
Hyvin monta vaikuttavaa kirjaa olen lukenut äidin ja tyttären välisestä rakkaudesta, menetyksen haikeudesta ja lausumatta jääneistä sanoista. Ne kumpuavat tarpeesta kirjoittaa itsensä jaloilleen surun keskeltä ja, jotta estäisi toista katoamasta, tekisi näkyväksi.
Tämä kirja on parhaimmasta päästä, vuotavan avoin. Antoi katsoa haavasta sisään, sielun syvyyteen saakka ja samalla jotenkin siunasi oman runokirjani, joka syntyi samoista tarpeista ja jota olin jo alkanut arastella.