torstai 11. huhtikuuta 2019

Juustoja Kuusamosta

Kevään virtapiikki riitti vielä ainakin Juustopöytä-yhdistyksen tapahtumailtaan, jonka keskiössä olivat Kuusamon juuston makoisat tuotteet.

Saimme maistelun lomassa kuulla mielenkiintoista historiaa juustolan vaiheista ja opittiin, kuinka vuosien saatossa toimintaan ovat olleet 
vaikuttamassa niin Valio kuin Arlakin. Arlan siirrettyä valmistuksensa Suomesta pääosin Tanskaan, aloitti Juustola paikallisten maidontuottajien, yritysten ja kunnan toiveesta ja myötävaikutuksella oman yritystoimintansa, joka alun vaikeuksien jälkeen nyt näyttää hyvältä. Uusiin laitteisiin on voitu satsata ja mm. muovipakkauksia vaihdetaan nyt uusiutuviin materiaaleihin.

Maistella saatiin savujuustoa, punaista ja mustaa emmentalia, paimenpoikaa, goudaa ja Peltolan blueta, jonka tie maistelupöytään kulki syystä että Peltolan tuottajat löytyvät Kuusamon juuston taustalta myös.

Maistuva tapahtuma. Kivassa coworking tilassa Kuntatalon siivessä.



Makupareista vielä sen verran, että tyrnihilloke sopi tosi hyvin savujuuston kanssa ja Lemoncurd eli sitruunahillo oli lyömätön sinihomejuuston kumppani. Aprikoosi juustotarjottimella oli kaunis ja maukas tuttavuus. Viikunoita tässä kombossa ei ollut lainkaan. (kuvaa tarkemmin tsuumaillessa huomasin, että viikunahilloa olikin :)