Loistelias, entisaikojen Puolan pääkaupunki oli upea ilmestys avarine puistoineen ja laajoine aukioineen, joita reunustivat koristeelliset, vaaleaan sävyyn rapatut vanhat talot. Uljaat patsaat ja uhkeat kirkot toivat mieleen välimerelliset vanhat kaupungit.
Tuo kirja kannattaa jokaisen Euroopan historiasta kiinnostuneen lukea, vaikka ei Krakovaan, tai Puolaan, olisikaan matkustamassa. Niin paljon on sen lehdillä tietoa ja mielenkiintoisia otteita merkkihenkilöiden elämästä ja Eurooppaa koetelleista monenkirjavista vaiheista, joihin hämmästyttävän monet Puolalaista syntyperää olevat ja Puolassa matkustelleet aikansa muut suurmiehet ovat jättäneet tarinansa.
Osuvasti kirjan sivulle on tallentunut lausahdus "Jos Roomaa ei olisi, se olisi Krakova".
Tämän ajatuksen ovat innoittaneet kaupungin kymmenet, toinen toistaan upeammat kirkot ja palatsit sekä patsaiden hallitsemat aukiot. Näkymä on kaunis ja monikerroksellinen ja vie ajatukset satojen vuosien taa. Voi vain mielessään loihtia näkyviin ne vaunut joilla täällä muinoin ajeltiin ja ne puvut joissa kuljettiin.
Wawelin linna on vanhan kaupungin kruunu. Se nousee joen töyräällä uljaasti taivasta kohti. Meitä helli ennätyksellinen lämpöaalto, joka toi marraskuiseen kaupungiin yli kahdenkymmenen asteen helteen.
Kaunista oli! Kukkasiakin saattoi vielä upean kullankeltaisen ruskan seasta bongata. Veiksel, eli paikallisesti Wisla-joki oli kauniin sininen. Sen yli kulkevat sillat eivät pärjänneet Budapestin serkuilleen, mutta toivat silti kaupungin eri puolet helposti kävelyetäisyydelle.
Krakovasta puhuttaessa ei sovi unohtaa sen kipeää historiaa. Puola oli sotia ennen, niiden välissä ja arvatenkin edelleen Euroopan juutalaisille hyvä maa. Krakovassa juutalaisväestön osuus oli erittäin suuri ja kuten toisen maailman sodan ajoista muistamme, oli tästä kovat seuraukset eritoten juutalaisille, mutta myös koko valtakunnalle ja Krakovan kaupungille.
Tutustuimme matkallamme siis Kazimierzin juutalaiskaupunginosaan, jossa hotellimmekin sijaitsi, sekä Podgorzén alueeseen Veiksel-joen toisella puolella. Siellä sijaitsee mm. Schindlerin lista, elokuvasta - ja historiasta - tunnettu keramiikkatehdas, tai nykyään museo, jossa läheisen ghetton juutalaiset saivat, tai joutuivat, käymään pakkotöissä, mutta jota kautta heistä useimmat myös pelastuivat keskitysleirien kauhuilta.
Eniten aikaa vietimme kuitenkin meidät täysin lumonneessa vanhan kaupungin keskustassa. Sen suurella Verkahallin aukiolla, Rynek Glównylla oli ihana ilmapiiri. Siinä, Mariankirkon juuressa istuimme juomassa monta viinilasillista kuunnellen ikiaikaista, aina tasatunnein ilmoille kiirivää trumpettisooloa, joka on muisto jo muinaisilta vuosisadoilta. Ainoastaan sodat ja vainot ovat jättäneet vuosia, jolloin trumpettia ei ole saanut soitella, muulloin on tuo aikamerkki ollut uskollinen. Ennen vanhaan siitä tiedettiin avata ja sulkea kaupunginportit.
Ja minut tietysti valloittivat ihanat puistot. Etupäässä vanhaa kaupunkia kehänä kiertävä Planty, mutta myös kauempana sijaitseva Jordanin puisto, jonne on pystytetty sodan ajalta jemmaan laitetut ja sen takia säästyneet rintakuvat suurmiehistä Mickiewicz, Chopin ja muutamista naisistakin, kuten mm. Marie (Maria) Curie ja Katarina Lanckoronska sekä lukuisat pikkuruiset viheralueet kaupungin eri puolilla.
Nähdäpä nämä puistot keväisessä sipulikukkaloistossaan!