Roomassa päiväkävelyllä - II -

Ihastuttava herätys aurinkoiseen aamuun hyvin nukutun yön jälkeen. Täytyy myöntää, että alussa hurjalta tuntuneen hotellin öinen rauha oli täydellinen. Tai no, käytävän palo-ovi alkoi aamuyöstä pitää kissan naukunaa muistuttavaa ääntelyä, kun porukat kuka kulloinkin saapuivat yöllisiltä retkiltään levähtämään huoneen siimekseen. Muuten oli hiiskumattoman hiljaista. Ei liikenteen melua, ei tappelun nujakkaa, ei mitään, mitä hurjimmillaan saatoin kuvitella näillä öisillä kaduilla kuuluvan.

Kahvi ja croisant (tällä keraa viljaisan ja vaniljakreemillä täytetyn) aamupalan jälkeen suuntasimme kohti Villa Borghesen puistoa. Kartasta katselimme, että suorin reitti sinne kulkisi Piazza Republican poikki Via Leonida Bissolatia pitkin, mutta kun lähdimme kävelemään, tuli mieleemme, että miksipä emme poikkeasi jo menomatkalla espanjalaisille portaille, ei sitten tarvitsisi miettiä mitä kautta poistuisimme puiston kätköistä. Puistoalue on kymmenien hehtaarien laajuinen, joten emme tarkkaan tienneet minkä osan siitä kävelemme ja mistä putkahdamme ulos.

Matkalla portaille osui reittimme Voiton merkille, eli Palazzo Vittorio Emanuelen jyhkeälle monumentille, joka myös kirjoituskoneena tunnetaan, ja aukiolle. Tietysti piti meidän kiivetä portaat ja katsella rakennuksen marmoriset patsaat sekä sisällä sijaitsevan lippukokoelman ja merenkävijöiden aarteiden osasto.

Espanjalaisille portaille siis piti menemän. Helppo ja suora reitti, paitsi, että sinne mennessä huomasimme olevamme taas Trevin tungoksessa. Siellä satojen muiden kanssa taas kerran kiersimme lähteen edustaa ja samalla kamppailimme tiemme lähelle veden reunaa, jotta saimme aikaiseksi joitakin päiväkuvia edellisen illan hämyisten otosten lisäksi. Suihkulähteeltä oli sitten jo selkeätä suunnistaa portaille. Sinne suuntasi kulkunsa myös kymmenien muiden solkenaan kulkeva virta, kun taas vastaavasti samanlainen virta saapui vastaan kohti Treviä. Jalansijamme saimme tungoksesta huolimatta ja hetkisen kuluttua jo olimme portaitten suihkulähdeaukiolla Piazza di Spagnalla. Fontana della Barcaccia oli valmistunut remontistaan ja portaatkin kuoriutuneet rakennustelineistä, jotka edellisellä vierailukerrallamme olivat olleet näkymän keskiössä. Kaunista! Samoin myös kymmenien muiden ihmisten mielestä. Vain haavekuvissaan (ja valokuvissa sekä vanhoissa elokuvissa) voi ihailla kauniitten portaitten koristeellisia kaiteita ja kiemurtavia askelmia vapaasti, ilman ihmisvilinän muodostamaa näkymän peittävää kudelmaa.

Portaitten yläpäässä suuntasimme määrätietoisesti Villa Medicille, sillä sieltä tiesimme tien kulkevan Borghesen puistikkoon. Mutta mistä? Medici tuli ja meni, mutta mitään porttia ei puistoalueelle näkynyt missään ja jalatkin alkoivat jo olla väsyneet ja vatsassa kurni nälkä pelkän makeapalan jälkeen. Villa Medicia vastapäätä sattui sopivasti olemaan soma kahvila, jolla oli muutamia pöytiä myös pihalla auringon paisteessa. Sinne siis voimia keräämään ja ihania parman kinkulla, tomaatilla ja mozarellalla täytettyjä bagelsejä syömään. Siinä istuessamme kuulimme kuinka turistit saivat ohjeita Medicin edustan santarmeilta puiston porttien lähestymissuuntaa koskien. Katsoimme tarkkaan miten viittilöivät eteen päin ja oikealle. Sinne siis - ja löytyihän se puistoon johtava tie. Viale di Villa Medicia pitkin löysimme puistopuutarhan kätköihin ihmettelemään roomalaisten lauantaipäivän viettoa. Paljon oli ihmisiä liikkeellä. Eväskorit, koirat, vanhemmat, isovanhemmat ja lapset suurina ryhminä kansoittivat puiston käytäviä ja ihmiset asettautuivat nurmikkoalueille kaunista syyspäivää viettämään. Puistosta sai vuokrata monenlaisia menopelejä. Oli poljettavia autoja ja istuttavia potkulaudan näköisiä värkkejä lapsille, potkulautaa ja polkupyörää monenlaista. Suosituin näytti olevan polkupyöräriksaa muistuttava kärry, johon mahtui kaksi eteen ja kaksi taakse. Meille riitti jalkapeli, kun välillä poukkoilimme pitkin nurmikoita puiden siimeksessä näkyville vesiaiheille ja milloin minkäkin kukkapuskan luokse.

Aika pitkään olimme jo kävelleet, ennen kuin sain henkäistyä, että eipä sitä soutelulampea ole missään näkynyt. Siitäkös alkoi karttojen ja alueoppaitten metsästys ja etsintä. Seurasimme puiston kyltityksiä ja päädyimme rakennukselle, jonka luulimme olevan kartassa mainittu Casino, mutta joka osoittautuikin moderinin taiteen museoksi. Suuri ja koristeellinen rakennus, jonka edustalta lähtivät massiiviset portaat kohti puistikkoa ja joiden lepotasanteella sijaitsivat kilpikonnien suihkulähteet (Fontane delle Tartarughe), jotka tosin olivat kovasti huoltoa ja puhdistusta vaille, kuten myöskin koko portaikko. Tämän portin kautta olikin lähes suora reitti Lagolle, jossa ihmiset jo olivat veneitä soutamassa ja päivää paistattamassa suurien puiden siimeksessä. Suloinen paikka. Haikarat, hanhet, sorsat ja kilpikonnat kiertelivät lammen rantoja ja asettautuivat ihmisten kuvattaviksi kaikessa rauhassa. Lammikon keskellä olevassa pikku saaressa kimalteli temppelin valkoinen marmoripylväikkö auringon hivellessä sen pintaa.

Tempio di Esculapio - Temple of Asclepius, näyttää olevan tuon rakennuksen nimi ja edellä linkatun sivuston mukaan sen kerrotaan olevan Borghesen puistoon rakennettu muistoksi sodassa tuhoutuneelle Tiber-joen saarella sijainneelle temppelille.

Puistosta poistuimme Passeggiata del Pincion kautta kansan aukiolle (Piazza del Popolo) ihailemaan sen suurta obeliskia. Illan jo hämärtyessä osuimme vielä Pantheonin temppelille ja kurkistimme Hadrianuksen temppeliaukiolle. Tässä vaiheessa oli minulla jalat jo irtisanoutuneet lisämarssista ja hammasta purren pääsin takaisin hotellille, jossa helpotuksesta huokaisten pienen lepohetken jälkeen laskeuduimme alakerran Antiikkiseen Taverna Albaan kunnon illalliselle.