Viikonloppulomanen Roomassa oli monipuolinen sekä sään että sisällön osalta. Kun torstai-iltana saavuimme Fiumichinon lentokentälle oli ilma tuhruisen tihkuva. Ja kun Leonardo Expressin kyydissä hujautimme Terminin keskusrautatieasemalle satoi jo täyttä päätä. Onneksi olimme valinneet hotellin aivan aseman tuntumasta, lähinnä lyhyttä kassien raahausta ajatellen, joten selvisimme vain pienellä kastumisella, sateenvarjon alla harppoen.Hotelli olikin sitten elämys. Vanhan puisen madonsyömän oven, jossa lukkokin oli kai jonkinmoinen, raosta hipsaisimme ajan patinoimaan synkkään, kiviseen porrashuoneeseen, jossa oli iänaikainen veräjähissi ja sen pohjalla roskia kasa. Nuori mies ehätti meiltä onneksi heti kysymään, että minnekäs herrasväki on menossa ja opasti meidät sivummalla sijaitsevaan toimistoon. Toimistossa meille annettiin perinteinen avain, jonka perukkeessa luki huoneen numero ja neuvottiin kapuamaan kerroksiin.
Huoneistokäytävään mentiin palo-oven näköisen jyhkeän rautaoven taakse ja siellä avautui ensimmäinen hotellin sisustusta lupaileva näkymä.
Alun ankeuden jälkeen itse huone tuntui, ja olikin, todella siistiltä ja kauniilta, olihan Beautiful Hotel nimensä veroinen sittenkin! Ensimmäisen sateisen illan puitteissa hilpaisimme vielä lähiravintolaan, joka osoittautui paikallisten keskuudessa hyvin suosituksi illanistujaispaikaksi. Sydämellistä palvelua saimme, ja hyvää Morello-viiniä.
Perjantaiaamuna menimme nauttimaan italialaisen aamiaisen jonka sai hotellimme kautta kahdella eurolla. No, kevään Toscanan reissulta jo tiesimme, että italialainen aamiainen on kahvia ja sokerileivonnaisia, niin nytkin. Aamiaisravintolassa puhuttiin vain italiaa ja minulta tentittiin croisantin mallia, vaikka en sitä heti tajunnut. Minä kun luulin, että vaihtoehtoja siinä pajatettiin, mutta olivatkin erilaisia täytteitä: hilloa, suklaata, hunajaa, vaniljakreemiä ja mitä lie. Vihdoin sain ymmärrykseen, että sellainen missä on vähiten makeaa. Outoja olentoja me turistit, viestittivät tiskin takana katsovat silmät.
Aamukävelylle lähdimme Via Flaviusta etsimään, kun siellä olemme joskus vuosia sitten majaa pitäneet edellisen kerran. Kiersimme ja kaarsimme ja kävelimme ristiin rastiin muurin vartta ja katselimme vanhoja ikiaikaisia fasadeja ja koristeellisa portteja Flaviusta löytämättä. Sen sijaan ukkosmyrsky löysi meidät. Palatessamme majapaikkaamme päin vesi ryöppysi jo niin kovin, että kastuimme alusvaatteita myöten. Sateenvarjo ei sitä vesimäärää pitänyt ja jalkakäytävät lainehtivat hetkessä nilkkaan saakka. Välillä kaupunki valaistui salaman välkähtäessä ja kaukaa kuului ukkosen kumua. Huoneessa sitten ripustelimme vaatteitamme mitä minnekin kuivumaan ja toivoimme, ettei niitä märkänä tarvitsisi mukaan pakata.
Vain hetken ehdimme miettiä, että mitäs nyt, kun aurinko jo näyttäytyi sinisellä taivaalla. Ja taas ulos, kevyemmin varustettuina, tosin märin kengin, jatkui kaupunkikierroksemme Colle Oppian läpi Colosseumille ja Circus Maximukselle ja sieltä Trasteveren idyllisille kujille.
Niillä eväillä edettiin Gianicolon rinteille kohti Villa Lantea, jonka halusin ehdottomasti nähdä. Lante oli aidan takaa katsellenkin kaunis ja talosta soljui kirkas sopraanoääni lähipuiston käytävälle saakka.
Gianicololta Garibaldin patsaan juurelta aloimme laskeutua kohti Trasteverea taas ja sieltä suunnata kohti keskustan nähtävyyksiä. Ilta oli jo hämärä ennen kuin saavuimme Trevin suihkulähteelle, jossa odottivat myös sadat muut turistit. Kaunista oli silti. Kun aikansa jaksoi odotella, niin onnistui jo pääsemään lähelle vesiallasta nappaamaan muutaman kuvan.
