perjantai 26. syyskuuta 2014

Kaksi saarta ja kaksi aikaa - Välimeri, Kreeta ja Ibiza


Kaksi kovin erilaista, ja kuitenkin niin samanlaista, saarta ja aikaa olen tavoittanut viimeksi lukemieni kirjojen sivuilta.



Jo 1961 julkaistu Birgitta Gadolinin Ibiza Lumimadonnan saari osui silmiini kirjaston vaihtohyllystä. Se on ihastuttava kuvaus menneeltä ajalta, jolloin massaturismi oli vielä lähtökuopissaan ja, nykyään nuorison bailaussaarena tunnetun, Ibizan luonto puhdas ja koskematon.

Gadolin kiertelee puolen vuoden ajan pientä saarta ristiin rastiin ja kertoo pikkukylien ja rantakaupunkien elämänmenosta. Maistelee paikallisia viinejä ja juustoja sekä mehukkaita hedelmiä. Puolen vuoden aikana hän, sujuvaa espanjaa taitavana, ehtii ystävystyä monen saarelaisen alkuasukkaan sekä saarella vain osan vuotta asuvan ulkomaalaisen kanssa.
Jutustelun helppous, paikallisväestön hyväntahtoinen uteliaisuus ja avuliaisuus kuvastuvat kerronnasta. Vaikuttaa siltä, että pikku saaren asukkaita on kovasti ihmetyttänyt kylmästä pohjolasta tulleen naisen kiinnostus saaren historiaan ja asukkaiden elämän tyyliin. Suomesta ei juuri kukaan siellä mitään tiedä, mutta sattuupa joukkoon yllätyskin, kun San Antonion kaupunginjohtajan kirjastosta löytyy Mika Waltarin teoksia.

Mukava oli poukkoilla alkeellisten, linjabusseja edeltäneiden erilaisten kulkupelien kyydissä pitkin mäkisiä mantuja ja ihania lämminvetisiä hiekkarantoja. Valaisevaa oli myös saada monipuolinen kertaus Välimeren pitkästä historiasta, sijaitsihan muinainen Karthago aivan Ibizan naapurissa ja vaikutti kovasti saaren elinkeinoihin sekä asukkaiden uskontoon ja elämänmenoon. Mielenkiintoisia patsaita oli nostettu merestä ja historian tutkimus vaiheessa, jossa arkeologisia löytöjä tehtiin tämän tästä.
Syttyipä tietysti polte joskus matkustaa saarelle. Ehkä sieltä vielä löytyisi joku idyllinen soppi, jossa riittäisi rauhaa ja kauneutta ihailtavaksi puolen vuosisadan takaiseen malliin.

Ja sitten Kreetalle


Lähemmäs tätä päivää asettuu kirja Koko kylän pidot, joka on Merja Tuominen-Gialitakin kirjoittama.

Tämän kirjan sivuilla pääsee tutustumaan Kreetalaiseen elämään aika läheltä. Merja kirjoittaa auki omaa elämänkokemustaan. Sitä, kuinka nuorena tyttönä meni Kreetalaiseen matkatoimistoon töihin ja tapasi tulevan miehensä ja kuinka elämä sitten asettui.

Kirjassa kuljetaan saaren luonnonkauniissa maisemassa, maistellaan ruokia - ja opetellaan niiden tekoa. Tietysti sanomattakin on selvää, että monessa tapauksessa suomalaisen, itsenäiseen elämään tottuneen naisen ja välimerellisen miehisen kulttuurin toimintatavoissa on eroja, jotka johtavat kommelluksiin.

Herkullisia ruokia valmistetaan myös. Vesi kielelle kirahtaa, kun lukee muhevasta kanipadasta, jota punaviinissä haudutetaan hartaasti ja kaavitaan lautaselta pehmeän ja tuoreen vaalean leivän kera.

Osaltaan surulliseksi tulee niissä kohdin, joissa kuvataan saaren elintapojen ja turismin muuttumista vuosien edetessä. Ensin niin rehti, omalle kulttuurilleen uskollinen elinympäristö kokee kovia yrittäessään tyydyttää massaturismin kasvavia vaatimuksia. Kylien rauha katoaa ja lähes kaikki uhrataan rahan hankinnan alttarille.

Liikenainen kirjailijasta kehittyi vuosien saatossa. Jo Kreetalla hän kertoo pitäneensä kauppaa, myöhemmin hän perusti Tampereelle Knossos-nimisen kreetalaisen ravintolan.

Kyseisen ravintolan sivuja löytänyt mistään, mutta kuka tahtoo lukea enemmän kreetalaisesta ruokavaliosta, oliviiöljystä tai terveysherkuista yleensä, saa tietoja runsaasti seuraavalta sivulta: www.knossos.fi