Lomaviikko Teneriffan tuulisella saarella on takana. Kiertelimme Puerto de la Curzin puistoja ja rantoja. Rantoja kaukaa ja puistoja läheltä.
Kun laitoimme matkatoiveet tapetille ja valitsimme siitä keskiväliltä, päädyimme lomailemaan kaupunkiin joka tarjoaa sekä luonnon kauneutta että rantaelämän riemuja. No luontoäiti päätti tarjota puitteet, jotka jättivät rantaosuuden vähemmälle.
Hotelli kuitenkin oli valittuna siten, että kerrankin näykyi meri. Vesi velloi aivan kalliokielekkeen reunalle rakennetun hotellimme parvekkeen alla. Jylinä oli kunnioitusta herättäva ja öisin 70 metriä sekunnissa puhaltanut tuuli sai maininkien pauhunan kuulostamaan jopa pelottavalta. Parvekkeen oven kun aukaisi, sai kunnollisen tuulikuivauksen, mutta maisemaa ei voittanut mikään.
Loma oli erilainen, sillä käytössämme oli paikallisopas. Vanha tuttu, saaren residenssi, joka osasi kertoa kaikki paikalliset ottipaikat ja viehätykset. Niinpä tulimme käyneeksi muun muassa kaupungin yläpuolisilla rinteillä sijaitsevassa Monasterion ravintolamaailmassa. Paikka on viehättävä. Aivan oikeaksi luostariksi rakennettu, mutta historian tiimellyksen vuoksi virkaansa vihkimättömäksi jäänyt Finca. Vuosia myöhemmin se on löydetty uudelleen ja herätetty ruususen unestaan. Nyt sen valkoiseksi kalkituissa ja kunnostetuissa saleissa ja halleissa, majataloissa ja piharakennuksissa toimii useita ranvintoloita ja viinitupia, jotka tarjoavat paikallista lähiruokaa. Viereisillä tiluksilla kasvatettua vuohta, kania ja ankkaa ja paikallisia makkaroita, kinkkuja ja tietysti lähialuiden, kuten Orotavan, Tacoronten ja Güimarin viinejä.
Rannan ja kaupungin keskustan alueella oli myös viehättäviä ravintoloita. Erityisen ihanaa kania sai keskustan El Patio -ravintolassa, joka korvissani italialaiselle vaikuttavasta nimestään huolimatta tarjoaa espanjalaisen keittiön herkkuja ja kanarialaista perinneruokaa modernein vivahtein valmistettuna. Siellä söin ehkä elämäni ihaninta kania, conejo en moderno salmonrejo. Annos sisälsi luutonta kanirullaa salmonrejoyrtein, laakeri, rosmariini, timjami, maustettuna ja ohuesti leivitettyjä rapsakoita parsan varsia sekä tietysti paikallisia suolassa keitettyjä ryppyperunoita ja punaista mojo-kastiketta, joka tuotiin erillisessä kipposessa. Oli hyvää, myös muun pöytäseurueen mielestä. Jokunen "kanin karsastaja" jopa päätti uskaltautua tilaamaan tulevaisuudessa oman annoksen.
Puistoissa kierreltiin tottakai. Senhän olin jo matkaan "sisälle suunnitellut". Mahtava orkideapuisto oli mieleen painuva valtavine Araucaria-puineen, traakkeineen ja palmuineen, mutta vielä sitäkin ihananpi oli Japanilainen puutarha aivan kaupunginpuiston, Taoron, joka sekin oli ihana, laidassa.
Kumma paikka, mistään en löydä sen tietoja, eikä siitä mitään missään vihkosessa mainittu. Kartassa vain näkyivät vesialtaat ja maininta Lagos de agua -puistosta, jonne oli myös oma sisäänpääsymaksu, mutta muuta tietoa ei mitään. Eikäpä siellä juuri muita ollutkaan kuin me, jossakin vaiheessa toinen vaaleatukkainen pariskunta, kieltä en kuullut, mutta pohjoisiksi kansoiksi veikkaan, käveli pitkin polkuja. Sisäänkäynnin yläpuolisessa kaariholvissa taisi lukea Rico rice...
