keskiviikko 11. syyskuuta 2013

Syksyllä on aika uudistua

Luonnossa mennään kohti syksyä, mutta täällä blogissa on uudistumisen ja sitä kautta jonkinmoisen kevään aika. Banneri meni uusiksi ja Kuressaaren kaupungin kupeessa ollut Roomassaare sadam saa jäädä muistojen joukkoon. Sen kuvan olin napannut elämänpolkuni jakajan "ennen ja jälkeen äidin kuolemaa" toisella puolella.

Nyt on jo aika siirtyä uudempiin kuviin ja tunnelmiin. Suruaikaa on vietetty, vaikka eihän se kai koskaan päätykään, jo tovi. Kipu on lieventynyt ja muistot ovat kauniita ja suloisia.

Siis raikkain maisemin syksyä päin!