Siinäpä vapaasti lainattavissa oleva aihe vaikka väitöskirjaksi. Otsikko tuli taas kerran mieleen kun kävin kolaamassa pihaa, johon ei todellakaan enää paljoa lisää kinoksia mahdu. Näyttää kuitenkin sille, että illansuussa on edessä uusi, samanmoinen urakka.
Tämän vuosituhannen alussa, tammikuussa 2000, oli lumitöistä minulle ihan oikeasti mielenterveydellistä apua. Silloin riitti surua ja murhetta lapsen vakavan sairastumisen tiimoilta. Kun lunta puskiessa tuli hiki ja räkä, sai itkeä, huutaa ja märsätä ihan luvan perästä, ja kun voimat hupenivat vapinan partaalle, tuli tyhjentynyt olo ja jaksoi vain raahautua sisälle teeveden keittoon.
Nyt nuhanenänä sama harjoitus näyttää auttavan onteloiden tyhjentämiseen, eikä niistämisestä tahdo tulla loppua.
Hassulle tuntuu näitten kinosten keskeltä katsella kun kaupoissa myydään kevätesikkoja kassikaupalla ja ensimmäiset siemenpussukat ovat ilmestyneet telineisiin. Ei vissiin kannata vielä potteja esille kaivaa, eikä kevätkylvöjä aloittaa. Hädin tuskin näkee ikkunoista pihalle ja jos katolta lumikuorma pudotetaan, niin pienoiset himalajat estävät näkymän kokonaan. Ei silti, naapurin kanssa juuri - lumitöiden lomassa - keskusteltiin Japanin seitsemän metrin kinoksista ja Romaniaan neljä metriä tuiskuttaneesta myräkästä, että pientä tämä meillä vielä on.
Tervetuloa! Sivuilla suloisesti sekaisin: Puutarhurointia. Juustoa ja viiniä. Karavaanailua. Matkoja. Kirjoja. Runoja. Arjen ajatuksia.