Eilinen kylmäuinti virkisti, vesi oli kaksitoista asteista. Tänään ovat lehdet putoilleet puista oikein toden teolla. Kaiken aamupäivää olen kitkenyt ja jakanut taimia ja "visuloinut" vesiaiheen reunamilla. Edelleen puuttuu muutaman ikkunan pokan maalaus pihapömpelistä ja osa otsalaudoista pitäisi käsitellä vielä toiseen kertaan... Äh, kukkien jakaminen on paljon hauskempaa, eikä sotkekaan niin paljon kuin maalin kanssa telmiminen - koko huvimajan ympäristö on jo valkoisia pisteitä täynnä, niin kuin ympärillä olisi lennellyt ripuloiva lokki!
Edellä mainittu vaiva ei tosin ole kaukana itseltänikään, sillä pöydät notkuvat syksyn satoa: luumuja ja omenoita. Meillä on kaksi nuorta luumupuuta, lajikkeeltaan yleinen keltaluumu ja vanhemmillani kaksi lisää. Omat luumumme eivät vielä onneksi tee satoa vadillista enempää. Tänään olen siis hillonnut ja keitellyt kiisseleitä ja muistellut Maija Asunta-Johnstonin uurastusta Unkarilaisella hedelmätarhallaan, mm. kirjassaan Punapukuisen naisen talo. Uuniomenoita olen myös valmistanut tiuhaan tahtiin ja työpaikalla osataan jo odotella raikkaita Valkeita kuulaita ja makeita Huvituksia.
Harasin sorakäytävät ja raastoin pois kaikkialle rönsyilevät ahomansikan karkulaiset, vaikka olen niitä koko kesän varjellut. Kitkin kasvimaalta yrttien tuleentuneet varret ja totesin, ettei ollut kummoinen hyötykasvivuosi. Onneksi ei tarvitse elää pelkillä "oman pellon pehkuilla"; nippu tilliä, vähän salaattia ja muutama vihreä tomaatti ei kovin pitkälle syksyyn kannattelisi. No, perunoita saadaan ehkä ämpärillinen.
Eilen uimareissulla, Kuusijärveä kiertäessämme, näin polun varrella jo haperoita ja rouskuja. Tekisi mieli mennä niitä tavoittelemaan täältä lähimetsistä. Uimakaveri kertoi keränneensä Sipoon korvesta paljon kangastatteja, minä en taida sellaista sientä tunteakaan.