sunnuntai 5. syyskuuta 2010

Lättähatulla Porvooseen




Kesän viimeinen Lättähattu Porvooseen oli laitimmaista penkkiä myöten täynnä. Lähtö asemalta koitti kahdeltatoista ja matka kesti tunnin verran, joten perillä Porvoossa ehdittiin kierrellä kolmisen tuntia kunnes neljältä taas syksyteltiin kohti kotia.

Pysähdykset matkan varrella olivat Nikkilässä, Hinthaarassa ja Haksissa. Vähän ennen Hinthaaraa, Porvoon radan ja Sköldvikin radan erkanemiskohdassa vaihdetta käännettiin käsivoimin. Konduktööri kertoi, että pitää odottaa, kunnes Helsingistä annetaan lupa vaihdoksen suorittamiselle. Sitten matka jatkui vanhaa rataosuutta pitkin tunnelmallisesti syksytellen. Tällä osuudella ei ole kuultukaan kiskojen yhteen hitsaamisesta, vaan kaikki jatkokohdat tuntuivat "munaskuita myöten". Maalaismaisia ja ennennäkemättömiä maisemia saatiin ihailla myös. Vielä on monta radanvarsimökkiä ilman omistajaa. Monesta "pientä laittoa vailla" olevasta saisi idyllisen kesäpaikan, emme kuitenkaan aio hankkeeseen ryhtyä...

Osuipa matkaan myös mukava keli, ei sateen pisaraakaan, eikä tuultakaan liiaksi. Tehtiin ne perinteiset kiertelyt pitkin ihania kujanteita, mukulakivisiä katuja ja pastellin sävyisten talojen reunustamia käytäviä. Miehen kanssa muistelimme toissavuotista hääpäiväreissuamme jonka aloitimme yöpymällä Pukkilan japanilaisessa majatalossa Yado Oikawassa ja päätimme Porvoon kuulussa etanaravintolassa, Ravintola Timbaalissa. Timbaaliin teki mieli taas, mutta päätimme silti antaa mahdollisuuden myös uudelle makukokemukselle, jos tarpeeksi houkuttavan ohi kävelisimme. Niinpä osuimme Sevillaan. No, meitä "espanjafiilejä" ei tarvinnut kahdesti kehottaa. Voi niitä Sevillan herkkuja, oitis päätimme tulla tänne uudelleen "Römpöttiretkelle" ja tilata naapuripöytään kannettua tuoksuvaa Paellaa ja sapeliin seivästettyä lihavarrasta. Maukkaat olivat myös valitsemamme Matadorin Tapakset aiolin kera.

Sevillassa jutustellessamme tuli mieleen, että kirjailijaillan postauksesta jäi täysin puuttumaan Essi Avellanin valmisteilla oleva uutuuskirja Matka Champagneen, jonka hän kertoi olevan matkailullinen tietopaketti Samppanjasta ja Champagnen alueesta viinitilavinkkeineen. Koska luettavien kirjojen lista alkaa olla pitkä, niin liitettäköön tämä nyt vaikka sille "Unelmien lomakohteet" -listalle.