Kevät joka tuli kahdesti

Taas kerrottiin uutisissa termisen kasvukauden alkamisesta. Johan se maalis-huhtikuussakin uutisoitiin.

Kukkien puolesta kuitenkin viikkoa liian aikaisin pyörittiin Helsingin kaduilla. Kova tuuli puhalteli korvia luimuun, mutta sää pysytteli poutaisena.

Muutamia kuvia kuitenkin sain. Ja Töölönlahdella oli poseeraamisesta innostunut joutsen. Kerrankin sain kuvaan muutakin kuin pyrstön!

Kauniit skillarinteet löytyivät Talvipuutarhan kupeesta ja näkyihän noitä narsissejakin joissakin suojaisissa ja aurinkoisissa kohdissa kukkivan, mutta pääasiallisesti olivat vielä nupuilla.

Kotipihassa alkaa nurmikko jo vihertää. Kasvimaalta on sammal kuorittu, mutta vielä on maa liian märkää, jotta sen pääsisi kääntämään. Hitaasti tuntuu etenevän kevään tulo, kun sormet jo syyhyäisivät tekemään vaikka mitä.

Vaan kun järjellä ajattelen, on Vappuunkin vielä matkaa ja perinteiset räntäsateet mahdollisia. Viikonlopulle toivoisin kuitenkin aurinkoista keliä.

Piha herää kevääseen

Nyt on kevät. Sen huomaa, kun samaan päivään mahtuvat kaikki säät. Vuoroin vettä, rakeita ja auringon iloista loistoa.

Kylmistä, pakkasen puolella käyneistä öistä huolimatta kukkaset ovat alkaneet nousta koloistaan. Narsissit ja tulppaanit nousevat tänä keväänä aika runsaslukuisina. Krookukset ja sinivuokot kukkivat ja terttuseljassa on hauskat viininpunaiset lehtiruusukkeet. Kohta niiden poimuista ilmestyvät limen vihreät kukkatertut ja silloin selja on kaunis.

Vielä eivät uuden paviljongin päälle viritellyt villiviinit osoita suurta innostusta kevätherätykseen, mutta kultaköynnöskuusamassapa on jo pienet vihreät lehdet. Sitä jännitän, miten ottavat vastaan uuden asumuksensa, kylmän rautaisen alustan.

Myös lammikko on nyt vihdoin sulanut jääpeitteestään. Aika kaljulta se vielä näyttää kevätmeiningeissään, ennen kuin rannan kasvillisuus alkaa vihertää. Jotakin pitäisi kehittää myös jyrkän reunan kohdalle, jossa musta allaskumi pilkistää esiin.

Kaikki pihassa näyttää talvehtineen hyvin. Myyrän koloja ei juurikaan näy, paitsi piparjuuren reunamilla, niin ja ne piparjuuret, ne ovat lähettäneet nuorukaisensa sankoin joukoin valtaamaan kasvimaan ryydeille pyhitettyä osiota.

Alppiruusuista olin katsovinani, että kukkia ei kovin paljon tänä keväänä nähdä. Mikkelissä on nuppuja jonkin verran, mutta Haagassa vain muutama. Atsalea on samanlainen kuin aina ennenkin. Viime syksynä ei muistaakseni nuppuja paleltunut, mutta saapi nähdä kuinka käy. Nähdäänkö ihastuttavaa pinkkiä väriloistoa vai ei.

Huhtikuu toi paviljongin ja ailahduksen lämpimistä päivistä

Pari viikkoa sitten siirryttiin kesäaikaan, ja kuin kellon kierron irvikuvana satoi seuraavana päivänä lunta-räntää taivaan täydeltä. Maa peittyi valkoiseen ja pihalta jo mukavasti vetäytynyt lumiraja ulottui taas nuolemaan seinän vierustoja.

Sateiset viime päivät ovat onneksi sulattaneet jo kaiken uuden, ja sitä edeltäneenkin, lumikerroksen pois. Nyt voi ilolla tarkastella sipulikukkien piippoja jotka kurottelevat ylös maan uumenista.

Toisena pääsiäispäivänä oli vihdoin lämmintä ja keväistä ja minun osaltani alkoivat pihatyöt. Sain kiskottua pois länsipäädyn tulppaanipenkistä kaikki syksyltä jäljelle jääneet heinän korret ja kuiviksi käpertyneet mirrinmintun varret. Mansikan lehdet pukkaavat jo uutta kasvustoa, nuo ihanat kevään ensimmäiset ja syksyn viimeiset vihreät.

Leikkasin myös kurtturuusut matalaksi. Keväthurjana klipsautin ne aika tavalla lyhyenlaisiksi, mutta kyllä varmasti taas nousevat korkeuksiinsa. Syksyisin en niitä raaski kurittaa, kun suloiset siemensyöjät, viherpeipot ja punarinnat, vierailevat ahkerasti katseltavina. 

Seljoissa on jo pikkuruiset lehdet ja kuusamissa hieman hiirenkorvia suuremmat höröt. Myös molemmat viime kesän hurahdukset, kartanoretkeltä hankitut pionit; tilli ja Sarah Bernhardt, väläyttävät maasta kirkkaanpunaisia kynsiään.

Ja paviljonki saapui.

Ai miten ihana se on! Raukkaparka näyttää tosin vielä aika tavalla hämmentyneeltä seistessään paljaalla nurmipaikalla, kaljuna ja valjuna hissutavan ympäristön keskellä. Mutta minä näen sen jo uusin silmin. Kohta sen seinillä kiertelevät köynnökset ja ympärillä kukkapenkeissä on väriloisto vertaansa vailla...(haavekuva).

Totta puhuen, jos pihasuunnitelmani olisi edes jotensakin johdonmukainen, olisin sijoittanut paviljonkini vesiaiheen viereen enkä kasvimaan laitaan.

Vaan kuten elämässä, niin myös pihan suunnittelussa suhdanteet heittelevät. Nyt minun pömpelini ovat päin vastoin ja vastoin päin, eli lystimaja altaan vieressä ja paviljonki pihan toisessa laidassa. Toisaalta nyt on ideoinnin paikka keksiä paviljongin ympäristöön jotain katseltavaa ja kaunista. Sonjan yrttitarha -esitelmän innostamana olen pyöreää potageria jo hahmotellut. 

Mikäpä olisi sen suloisempaa kuin nauttia kello viiden tee rosmariinin ja timjamin tuoksuisessa majassa, vehreän lehvästön katveesta, helteen huumaamaa aurinkoista maisemaa ihastellen.

Tulisi jo se kesä! 

Mamma mia mikä viikko - ja kalliiksi käyneet kevätmessut!

Menneelle viikolle kasautui suuri joukko koko kevätkauden riennoista! Viikko alkoi juustopöytälaisten vuosikokouksen merkeissä, jatkui Svenska teatterin Mamma Mian tahdissa ja päättyi Kevätpuutarhamessuille. Viikonloppu onkin sitten sujunut kirjojen parissa, harmaata ulkoilmaa tuijotellen.

Mamma Mia hurmasi. Taidokas ja hauskasti sovitettu, elokuvaa tarkasti myötäilevä toteutus oli hauska. Oman värinsä esitykseen antoivat pienet suomenruotsalaiset oivallukset, jotka höräyttivät katsomossa naururemakan aina silloin tällöin. Yksi isäehdokas oli kotoisin Sipoosta ja toinen töissä Suomen pankissa, laulettu ruotsinkieli ei aivan kaikissa kohdissa ollut helpointa ymmärrettävää, ja joitakin sisäpiirin vitsejä jäi varmasti oivaltamatta, mutta tunnelmaa se ei haitannut. Taitavia laulajia, ihana lavastus ja tanssivaa silmäniloa lavan täydeltä.

Vuosikokoukseen oli väkeä saapunut ennätyksellisesti eikä ihme, tarjoilut ovat siellä aina ensiluokkaiset ja ylenpalttiset. Mukaan saimme Valion uutta levitettävää Koskenlaskija Ruoka -juustoa sekä Kreivi-juuston sekä Polar-viipaleita. Tarjoiluissa ihastuin erityisesti kreivijuuston ja inkiväärihillokkeen yhdistelmään.

Paviljongin lumoissa

Kevätmessuille jaksoin harmaasta sadekelista huolimatta harppoa, vaikka perjantaipäivällä jo tuntui, että laistan koko homman.

Kiertelin paljon ja monta ihanuutta tuli nähtyä. Kukkasia ja sipuleita olisi ollut myynnissä, ja kauppa näytti myös käyvän vilkkaasi, mutta viime päivien erityisen kylmät tuulet ja synkkä keli hyydyttivät minun ostohaluni niiden suhteen. Erityisesti olisin toivonut löytäväni lammikkoon sopivia somisteita, suihkuideoita ja sen sellaista. Niitä en löytänyt ollenkaan.

Sen sijaan kiertelin kuin kissa kuumaa puuroa Aada Sisustuksen osastolla olleen puutarhapaviljongin ympärillä.

Rautaista, kestävää ja kaunista paviljonkia olen etsiskellyt jo muutaman vuoden. Suunnitellut sille paikkaa, miettinyt ja haaveillut, ja pannut isännänkin asialle sellaista etsiskelemään. Nyt se tupsahti messuilla eteeni aivan ajattelematta.

Kaupatkin tuli ja toivon paviljongista olevan iloa moneksi vuodeksi ja loppuupahan etsiskely ja kuvastojen selailu.

Nyt pääsen tositoimiin kun yritän kotouttaa lahonneiden koivun runkojen mukana maahan mätkähtäneet köynnöksen uuden telineensä päällysvieraiksi. Sopivan amppelin ostin myös, jotta on mitä katsella sen aikaa kun odottelen uuden pihapömpelin toimitusta.

Kirjallinen patikka John Muirin seurassa

Aivan Mahtava (kuten nyt kuuluu hehkuttaa) patikkareissu löytyi John Muirin kirjasta Pitkä kävely Meksikonlahdelle (Basam Books). Vuosi on 1867 ja reitti suuntautuu Ohiosta, Kentuckyn, Tenneseen, Pohjois-Carolinan, Georgian ja Floridan läpi vaeltaen Meksikonlahden aaltoileville rannoille. Siitä eteenpäin matka jatkuu vielä laivareissuna Kuubaan ja sieltä Kalifornian kukkiville seuduille.

Olin korvamerkinnyt lukulistoilleni tämän kirjan jo silloin, kun se ilmestyi suomennettujen listoille vuonna 2011. Sitten kirja unohtui ja peittyi uusien ihastusten varjoon, kunnes nyt tarttui näppeihini aivan sattuman kantamoisena.

Kirja perustuu Muirin muistiinpanoihin ja päiväkirjamerkintöihin reissun ajalta sekä myöhemmin kirjoittamiin kuvauksiin ja kirjeisiin sekä teksteihin joissa mahtava matka on ollut innoittajana. Kirja on julkaistu postuumisti pari vuotta kirjoittajan kuoleman jälkeen vuonna 1916.

Reissun luonnetta kuvaa kirjan lukujen otsikointi: Kentuckyn metsät ja luolat, Cumberland-vuoria ylittämässä, Georgian joenuomat, Matka Floridan soiden ja metsien läpi jne. Kerronta on ihanan rauhallista ja kaikkea matkan varrella nähtyä kuvailevaa ja kasveihin keskittyvää, olihan Muir kasvitieteilijä. Matkan pontimena, luonnossa liikkumisen lisäksi, lie ollutkin erilaisten kasvien keräily ja tunnistaminen. Tekstissää vilahtaa puristettujen kasvinäytteiden lähettäminen veljelle, joka ilmeisesti huolehti kasviston säilyttämisestä reissumiehen kolutessa maita ja mantuja.

Kasvitietäjän matkassa kun ollaan, niin tietysti kirjan sivuilla vilisee latinankielisiä nimiä ja lajeja, joista ei aina ole harmainta haisua. Sen kuitenkin ilahtuneena huomasin, että oma 'botanicojen' kiertelyni on syövyttänyt muistiini muutamia lajeja. Esim. Tillandsiat herättivät heti mieleeni aivan oikean käsityksen trooppisen kukinnon värikkäästä muodosta ja variaatioista. Usein kuitenkin turvauduin internetin ihmeelliseen luontoon ja hain kuvia käsittääkseni paremmin. Kuvaus pitkäneulasmännystä (pinus palustris) avautui vasta, kun katsoin kuvasta kummoisesta hapsiaisesta oli kyse.

Paitsi vuoria, kukkia ja kukkuloita sekä jokia ja rämeikköjä, vilisee kirjan sivuilla myös erilaisia eläimiä ja ihmisiä, persoonien ja vieraanvaraisuuden - tai töykeyden, kuvauksia. Useasti matkamies yöpyy tiettömien taipaleiden takana luonnon helmassa, viikon verran jopa hautausmaan suojaisissa pensastoissa, rahalähetystä nääntyneenä odotellen. Mutta usein hän myös saa majapaikan ystävällisten ihmisten luona, joskus maksusta, joskus hyvästä tahdosta vain. Usein majapaikoissa ollaan juttuseuraa vailla ja niistä saa kimmokkeita uusiin toimiin, sivupuikkauksiin nähtävyyksien pariin ja pitemmänkin lepotuokion rankan vaelluksen keskelle.

Kirja on myös luojan ylistys luonnon kauneuden kautta. Muir on haltioissaan jumalan hyvyydestä nähdessään niin paljon kaunista ja ilon aihetta antavaa. Hän on vihoissaan kehityksestä, jossa ihminen omavaltaisesti ja röyhkeästi käyttää voimaansa luonnon ja eläinten kustannuksella. Koska eletään yhdysvaltain sisällissodan (1861-1865) jälkeistä aikaa, näkyvät luonnossa monin paikoin sodan runtelemat jäljet. Sota kuvastuu myös ihmisten pelokkuutana ja epäluuloisuutena kulkijaa kohtaan. Monin paikoin patikkamies saa pitkään todistella tarkoitusperiään ja vilpittömyyttään reissun varren asukkaille. Joutuupa hän pari kertaa uhkaaviin tilanteisiinkin, mutta selviää lähinnä siitä syystä, että ei kanna mukanaan mitään arvokasta. Vain vaatekerran ja kasviprässin (ja ilmeisesti keksejä, sillä niitä hän mainitsee mutustavansa silloin tällöin).

Kirjan loppupuolella päädytään Muirin elämän suuren rakkauden, Kalifornian Yosemiten, Twenty Hill Hollow'n, maisemiin. Voi sitä kielikuvien määrää ja ihanuuden ylistystä! Silmissäni alkoivat vilistää jylhät maisemat kukkarinteitä tulvillaan. Korvissani kuulen leivon laulun, jota kirjottaja ihanasti kuvailee:

"Olen huomannut täällä kolme leivolle tyypillistä laulua. Ensimmäisen sanat, jotka merkitsin muistiin, kuuluvat seuraavasti: "II-oo spii-oo vii-oo viiee-oo vii-iit." Tammikuun kahdentenakymmenentenä 1869 ne lauloivat "Kii-dliks buudluu" mitä ne toistivat säännöllisesti, tuottaen musiikkia, joka oli yhtä kaunista kuin taivas, josta se kuului."

Muirin luonnonfilosofia on kaukonäköistä ja ajankohtaista myös tänä päivänä. Kirjan lopusta löytyy kehote mennä luonnon helmaan rauhoittumaan, jos moniajo alkaa ahdistaa.
"Jos haluat kohentaa terveyttäsi, karkaa lääkäreiltä ja ystäviltäsi, täytä taskusi kekseillä ja piileskele Hollow'n kukkuloilla....
... jos koet yhteiskunnan tukahduttavaksi ja olet lopen uupunut maailmaan, täällä epäilysi karisevat, lihalliset paineesi häviävät ja sielulsi hengittää syvästi ja vapaana rannatonta Jumalan kauneuden ja rakkauden tunnelmaa...

Aurinkoa, lämpöä ja unelmia hedelmäpuista

Aurinko suosii puutarhaihmisiä ja luo toiveen pikaisesta pihaelämään palaamisesta. Viime lauantai oli vuosikokouspäivä, joukko Puutarhanaisia kokousti tällä kertaa Viikin Gardeniassa yhteisen harrastuksen merkeissä. Tilaisuuden extrabonuksena saimme kuulla erittäin mielenkiintoisen professori Risto Tahvosen ilmastonmuutosta käsitelleen esitelmän, kuinka puutarhatalouden tulisi varautua etenevään ilmaston lämpenemiseen.

Jo nyt on voitu mittauksin havaita, että kasvukausi Suomessa on pidentynyt kuukaudella - 2 viikkoa keväästä ja vastaavasti 2 viikkoa syksystä - siitä kun puutarhatalouden tutkimusta on alettu maassamme harjoittaa ja asioita kirjata systemaattisesti ylös. Tällä on jo vaikutusta myös vuotuisen sadon määrään ja esitelmässä kuullun mukaisesti lisää hyviä kasvu-uutisia on tulossa pohjoiselle pallon puoliskollemme.

Kasvihuoneilmiönäkin tunnettu ilmaston lämpeneminen on pitkällisten mittausten ja tutkimusten mukaisesti etenemässä nyt nopein harppauksin. Hiilidioksidin määrä ilmassamme lisääntyy ja saa metsät kasvamaan kohisten, samoin monet hyötykasvit ovat jo saavuttaneet ennätysmäisiä satoja. Toki osuutta on myös kehittyneillä viljelymenetelmillä.

Meillä viljavassa ja vetisessä Suomessa olosuhteet monenlaiselle viljelylle kohenevat. Skenaarion mukaan vuoden 2080 aikoihin täällä jo talvehtivat herkemmätkin hedelmät. Omenan viljelyyn päästään toden teolla koko eteläisellä, Salpausselän alapuolisella alueella ja Pohjois-Pohjanmaata myöten koittavat harrasteviljelijöillekin onnen päivät.

Ikävämpää on sitten Etelä-Euroopassa. Siellä vuoden 2050 tietämissä aavikoituminen on edennyt jo koko Espanjan alueelle ja kuivat kesät ulottuvat Englannin korkeudelle. Pohjavesien kuivumisen seurauksena viljely etelässä käy kalliiksi ja mahdottomaksi. Siispä pohjoiset vilja-aittamme on valjastettava ruuan tuotantoon kaikin hallittavissa olevin keinoin.

Harrastajalle mukavinta kuunneltavaa oli talvehtimisen onnistuminen.

Sen myötä näen silmissäni korkeita köynnösruusukäytäviä ja mahtavia puutarha-alueita rehevine kukkapensaineen. Sääli, että ikä ei pysähdy, vaan inhimillinen vaellus ajassa jatkaa etenemistään, eikä minkäänlaista mahdollisuutta ole tuota ihanuutta päästä itse todistamaan.

Kaikesta huolimatta heräsi innostukseni hedelmäpuiden istuttamiseen taas kerran. Monta hyvää lajikevinkkiä saatiin myös. Pois härmälle alttiit vanhat lajit ja tilalle parempia, Hetaa, Konstaa, Petteriä ja Vuokkoa, joukon jatkona vielä Topiaskin. Näistä kuulemma miehiksi nimetyt ovat hyviä pölyttäjiä.

Odottelen innolla taimistojen avautumista, jospa jo tänä keväänä ostaisin sen suloisen kirsikan, luumun ja päärynän sekä vaikkapa perheomenapuun, jotka ovat aina jääneet hankkimatta. Päässäkin alkoi jo soimaan Juicea: "kuule istuta vielä se omenapuu, vaikka tuli jo tukkaasi nuolee...."

Aurinkoisia kevätpäiviä

Lumi sulaa sihisten. Terminen kevät on alkanut täällä pääkaupunkiseudulla jo helmikuun lopussa ja on 1,5 kuukautta aikaisessa. Sen kyllä huomaa.

Tänä aamuna oli niin mahtavan kirkas ja auringonpaisteinen keli, että en malttanut mieltäni, vaan koukkasin työpaikalleni jokimaisemien kautta: