Begonian nuput avautuvat

Elokuu alkaa ja begonian nuput nostavat päätä ruukusta kuten muinakin kesinä. Ilma on viilentynyt, asteita enää parikymmentä. Taivas on pilvessä, mutta ei sada. Kurtturuusu kukkii vielä harvakseltaan ja alppikärhö on innostunut toiselle kierrokselle, muutama kukka vain, mutta kuitenkin. Daalia on parhaassa kukassa.

Maanantaina alkaa arki.

Kesän viimeinen ruusu

"The Last Rose Of Summer"

'Tis the last rose of summer left blooming alone
All her lovely companions are faded and gone
No flower of her kindred, no rosebud is nigh
To reflect back her blushes and give sigh for sigh

I'll not leave thee, thou lone one, to pine on the stem
Since the lovely are sleeping, go sleep thou with them
Thus kindly I scatter thy leaves o'er the bed
Where thy mates of the garden lie scentless and dead

So soon may I follow when friendships decay
And from love's shining circle the gems drop away
When true hearts lie withered and fond ones are flown
Oh who would inhabit this bleak world alone?
This bleak world alone

Laulu rakkaudesta

Xoel Lopezin (Deluxe) - Mira - on ihanan rauhoittava ja kaunis rakkauslaulu, joka tuo lohtua tähän hetkeen ja alakuloiseen mieleen.

Suru

On äidin kehosta elämä poissa,
mut lempensä vielä tapaan.
Se viipyy daalian mukuloissa,
ja varrella pionin vapaan

Sen löydän lehdeltä päiväliljan
ja punasta unikon kukan,
Se liikkuu vuokkojen mättähillä
ja pinnassa kukkien nukan

Ja helskyy äänessä peukaloisen,
mi istuu oksalla koivun
Näitä kaikkia katsellessa
kai joskus surusta toivun

13.7.2011 M.Ruotsalainen




Muistot

Oli äidilläin lahjoja neljä tai viisi
ne kaikki hän sulloi vakkaan

Mutt’ kuudes ei suostunut
sullottavaksi
vaan loimusi lakkaamattaan

Se oli se lämpö, jolla hän otti
vastaan lapsien ilot ja surut
ja tarjosi aina parhaimmastaan
pani kiehumaan kahvin purut

Hän kestitä taisi ja nautti siitä
kun toinen sen otti vastaan
On meillä nyt paljon muistoja siitä,
mutt’ muistoja ainoastaan



Kuolema

Kuolema haukkasi minusta palan
jättäen onkalon ammottavan
Siitä aukosta näkyy mun sydämeni
joka ennen piilossa sykähteli

On avoin ja suojaton tie sydämeen
ennen kuin arven saa verhokseen
Se arpi muodostuu suloisista
muistoista, niin elävistä

Ne on muistoja äidin ja lapsen
sekä mummon harmaahapsen

Paahdetta

Juhannustulet on sammutettu, kotipihan rikkaruohot kitketty ja loma parhaimmillaan. On aika tutkailla vinkkejä reitillä Osnäs - Åva, Brandö ja sieltä edelleen saaria hypellen Ahvenanmaalle.

Onneksi on kotijoukot, jotka huolehtivat pois pahimmat pölyt ja heittelevät tarpeen vaatiessa kasveille kosteutta, vaikka ei tänä kesänä vielä ole kastelukannuja tarvinnut.

Lomasuomi tiesi valaista Maarianhaminan satamasta lähtevästä kävelyreitistä, joka kiertää lähes koko kaupungin. Kapungin 150 vuotisjuhlan kunniaksi reitin varressa on lintupönttönäyttely... hmm, tuntuu mielenkiintoiselta. Kastelholman linna täytyy myös katsastaa. Ohjelma lienee taattu.

Kotipiha kukkii

On satanut ja paistanut sopivasti niin, että perennat pursuavat. Mukava välillä niinkin!

Kotoinen "cottage garden" alkaa muotoutua kun Viherpeukalo-tilaukset ovat vallanneet alansa niin tarkkaan, ettei rikkaruohoja paljon väliin mahdu. Sen sijaan kaikkialle pursuavia versoja joutuu kyllä harventamaan. Loma alkaa ja toivoa vaan sopii, että tilanne sateiden ja paisteiden kanssa säilyy balanssissa, etteivät nämä röllykät pääse nuorison hoteissa pahasti riutumaan.

Valkoherukkaan ja karviaiseen näyttäisi myös tulevan paljon marjoja, mustaherukka sen sijaan vielä kärvistelee viime kesän kuivuudessa kuukahdettuaan.
Lipstikka luulee olevansa puu tai pensas ja piparjuuri tekee parhaansa pärjätäkseen kilpailussa. Vielä kun osaisi niitä ruoissa käyttää.

Sateella saa lukea

Parhaillaan lueskelen kahta aivan toisistaan poikkeavaa teosta. Junakirjana nautiskelen Keittion hehkusta, joka on Bill Bufordin kirjoittama, sormet rakkuloille polttava kuvaus hänen innokkaasta taipaleestaan kohti linjakokin ammatin saloja kuuluisan "Molto Marion" loistokkaassa ravintolassa.

Buford kuvaa todella paljon ja yksityiskohtaisesti eri ruoka-aineitten käsittelyä, aina oikeaoppisen pastan valmistuksesta erilaisten ruhon osien leikkaamiseen. Juttu on kuitenkin mahtavasti höystettyä ja pursuilevasti ravintolan keittiöelämää ja kokkien ja apupoikien hierarkiaa kuvaavaa tarinointia, että siitä ei voi olla pitämättä.

Kotikirjanani Chimamanda Ngozi Adichien Purppuranpunainen hibiskus. Tämä kirja vie mennessään Afrikkaan ja Nigerian kurjiin oloihin. Päähenkilö on varakkaan, tehtailija/sanomalehtimogulin tytär, jolla ei ole pulaa ruuasta tai perustarpeista. Turvaa hänellä ei kuitenkaan oli nimeksikään, sillä perheen isä on myös jyrkän katolisen uskon lähetyskoulussa omaksunut raivopää, joka vaatii täyttä nuhteettomuutta ja kuria keskenkasvuisilta lapsiltaan, sekä vaimoltaan.

Lasten itsenäistymistarinan lomaan polveilee välähdyksiä maan epävakaasta poliittisesta tilanteesta, sanan vapauden rajottamisesta sekä erilaisten uskontokuntein välillä vallitsevista skismoista.

Vaikka Adichien aiheet ovat vaikeita, hänen toivorikas, värikäs ja lämmin tapansa kirjoittaa vetää puoleensa. Kirjoista välittyy afrikkalainen elämänmeno, kuiva kuumuus ja harmaddanin tuoma sateen tuoksu paikkapaikoin niin vahvasti, että voi kuvitella itse istuvansa hibiskuspensaan lehvistössä.