Sateen jälkeen paistaa aina aurinko!

Ihanan helteisen viikonlopun jälkeen maanantai toi tullessaan hyytävän tuulen. Tiistai olikin sitten jo sadepäivä.

Vesipisaroiden kiiltelevät helmet ja lammikon pinnan välke innoittivat Issuu-harjoituksiin.

Tänään vihdoin oli poutasäätä ja tuulikin tyyntynyt.

Suviruusut avautuvat pikkuhiljaa ja ovat kuivuneetkin jo sen verran, että eivät enää lätkätä pitkin pihaa. Minulla pioni on vasta nupullaan. Naapurissa suuret ihanat kukat ovat sateen hakkaamana pudottaneet jo terälehtensä. Hetkellinen ihanuus.

Göteborgiin on lupailtu poutaista puutarhasäätä. Sinne suuntaan viikonlopuksi ja odotan saavani monta lumoavaa näkymää kukkaissivuilla jaettavaksi kaikkien seuraajien iloksi.

Melkein englantilaiset puutarhat

Sataa,sataa ropisee... on ollut tätä kesää kuvaava veisu, ja tänäänkin taas - sataa.

Vaan eipä tuota auta pihapuutarhurin kovasti valitella, kaikki kasvaa ja rehottaa. Vain hyötytarhan puolella on köyhää, sammal kasvaa nopeammin kuin porkkana ja salaatin uusi kylvö saavuttaa pian keväällä kylvetyn, märän maan pinnassa kytisevän kasvun.

Kukkia on, niitä ei kalseus ole haitannut, ainahan aurinkokin sentää on vilahdellut, niin kuin juuri nyt. Nyt on taas niin valoisan kaunista kun vesipisarat kimmeltävät nurmikon pinnassa ja kukkasten lehdillä. Vehreää ja kirvatonta. Nyt on todellakin nähty myös tällä pihalla se ihme, että kirvat ovat hyvin harvalukuiset, samoin kuin muut öttiäiset, jotka tapaavat nuppujani nakertaa. Tosin niin ovat myös perhoset ja leppäketut muutaman havainnon varassa.

Juhannusruusu saa kukkia ehjin, täydellisin kukkapalloin ja suviruusun nuput pikkuhiljaa vilauttavat pinkkiä sisustaan ehjinä ja maistamattomina.

Leuto talvi ja runsas vesi ovat tuoneet ilokseni myös ihastuttavan kauniin kellokuusaman kukinnan. Nyt se on juuri sellainen, kuin Muhevaisen kuvastoissa luvattiin...

Pikkuhiljaa alkavat myös ostokurjenpolvien kukat avautua, metsäkurjenpolvien pääkukinta meni jo.

Uusimpina tulokkaana penkissä loistavat nyt punapäivänkakkaran räiskyvän väriset kehät.

Vielä avautuu myös joitakin unikoita sinne tänne, mutta niidenkin aika alkaa jo olla lopuillaan. Sade on taas kerran niitä piessyt pitkin nurmikkoa, mutta vuosien saatossa runsastunut määrä jättää jo joitakin ihasteltavaksi.
Pionissa on neljä nuppua, pieniä ovat verrattuna niihin, joita sain nähdä Kumpulan puutarhassa. No minulla nämä ovat vasta ensimmäistä kesää ja paikkakin on varjoisan puoleinen. Liekö maakaan tarpeeksi ytyisää, en tiedä, kovin olen yrittänyt lannoitella.

Niin, että kaikenkaikkiaan kaunista ja mukavaa on. Aina sitä englantilaisia puutarhoja tulee seurattua ja ihailtua, samalla tasan tarkkaan tietäen, että sanonnan mukaan puutarhojen saarivaltiossa sataa aina.

Kesäpäivät tulivat sittenkin

Ikkunan takana sade pirskauttelee pisaroita pöydälle ja pihalammikko on ikkunasta katselun kannalta parhaimmillaan. Vesi läpsähtelee lammen pintaan ja nostaa ylös uuden pisaran, ääntä ei tänne saakka kuulu, mutta näkymä on runollinen.

Sataa mukavasti, kunnolla kastellen, mutta kuitenkin ripsutellen. Vaikka unikot juuri nyt kukkivat suurina tulenpunaisina pallukoina ja taipuvat veden painosta kohti maata, eivät ne kuitenkaan lätsähdä pitkin pintaa, vaan jaksavat pysytellä kiehkuraisen vartensa varassa.

Humalaköynnös on jo saavuttanut kaariportin lakikorkeuden. Nopeasti se kasvaa hotki itsensä korkealle ja alkaa pian muodostaa epätietoista ympyrää, koska ei halua matkata alaspäin. Minun toiveitani se ei kuuntele, ei taivu portin toista puolta vehreäksi verhoamaan, vaan tavoittelee taivaita.

Villiviini on vihdoin päässyt juonesta jyvälle ja vihertää nyt rautapaviljongin rungossa. Ei se rehevä vielä ole lainkaan, mutta värjää jo sentään ruskeaa rautaa vihannoilla lehtivöillään.

Kultaköynnöskuusama sen sijaan protestoi edelleen. Se kuivutti pois nekin lehden tyngät jotka jo olivat. Uusia ei näy ei kuulu, toive makaa nyt maasta nousevan uuden kasvun varassa. Juurakko ei ole kuollut, sen tiedän. Itsepäinen otus, saa nähdä kuinka kauan jaksaa osoittaa mieltään ja lymytä.

Eilen oli ihana, lähes helteinen päivä. Tarjolla olisi ollut Helsingissä jos jonkinlaista ruokafiestaa ja festivaalia, johin oli ollut ajatus mennä, mutta jäimmekin nauttimaan oman pihan suloisuudesta ja auringosta. Hyvä valinta. Sain myös paljon aikaiseksi, sillä vaikka helle ihana onkin, en kovin kauan jaksa paisteessa istua, kun jo on lähdettävä liikkeelle. Huomaamatta siinä tuli taas kuoputettua ja siistittyä sitä sun tätä nurkkaa. Mukavaa myös, että aina löytyy pientä pöyhittävää, vaikka mitään suurta ei jaksaisikaan.

Viime viikolla pääsin pyörähtämään Kumpulan siirtolapuutarhassa. Kaunis paikka! Sieltä minulla on lapsuusmuistoja Matti-sedän ja Fina-tädin mökiltä, mutta en minä sitä osannut paikallistaa. Portin muistin selkeästi kuitenkin ja laajan, suoran käytävän ja juhlakentän kummun. Mielikuvissani mökki oli vaalean sininen... Mukavia muistoja kuitenkin, vaikka kovin hataria ovat ja muistojen manttaalit laajat vaille viisivuotiaan silmissä.

Kivinokka, hyvän mielen mökkimetsä

Voi miten sadunomaiseen ja sievään maailmaan osuimme keväisellä viikonloppulomasella. Kartanoita ja siirtolapuutarhoja kierrellessä tupsahdimme aivan onnen kantamoisena Kivinokan ulkoilualueelle. Voi miten suloisia pikkumökkejä kaikissa mahdollisissa väreissä ja varustuksissa löytyikään metsän siimeksestä.

Historiallisesti mielenkiintoinen ja kovasti kuntapolitiikan keskusteluissakin vellonut Kivinokka on mahtava paikka. Ei tuon parempaa mökkipaikkaa voi maa päällään kantaa. Meren rannassa, keskellä kaupunkia hyvien liikenneyhteyksien varrella!

Kjell Westön Missä kuljimme kerran oli se kirja, joka minut tutustutti Kivinokkaan. Sitä ennen olin kyllä kuullut tuosta kaupunkilaisten kesänviettoparatiisista, mutta en oikein tarkkaan tiennyt mikä lienee kesämökkialue oli kyseessä. Westön kirjassa kuljetaan historian selkosilla ja valotetaan helsinkiläistyöläisten arkea ankeissa vuokrakasarmeissa Pitkän sillan takana Hakaniemen kerrostalokortteleissa ja kuvataan kuinka ihanaa ja vapauttavaa oli sieltä kesän koitettua päästä Kivinokkaan nauttimaan uimavesistä ja luonnon ihanuudesta ja Ponnistuksen urhelukentälle pelailemaan.

Toinen toistaan sievempiä pikkumökkejä oli metsässä sekalaisessa järjestyksessä mikä mitenkin huollettuna ja hoidettuna.

Asukkaiden mieltymykset kävivät ilmi piha-alueiden istutuksista. Niin kuin muillakin asuntoalueilla, oli täälläkin viherpeukalonsa, yrttiviljelijänsä ja kukkaihmisensä ja ympäröivän alueen istutukset sen mukaiset.

Oli myös jos jonkinlaista terassia, puusta rakennettua maisemamallia ja luonnon kalliolle perustettua kartanopihamaata. Samaten löytyi erilaisia pihagrillejä, keinuja ja istuinryhmiä.

Koska lämpimät kelit antavat edelleen odottaa itseään, oli porukoita kotosalla hyvin vähän. Joistakin piipuista sentään savu nousi. Ja alueen ilmoitustauluilla oli muutamia kaminailmoituksia, joten sellaisilla sitkeimmät ilmeisesti mökkiä lämmittävät, jotta saavat jo aikaisin keväällä ja pitempään syksyisin luonnon riemuista nauttia.

Ja mikäpä on nauttiessa. Siinä kavikupposen ääressä on mahtava tilaisuus katsella meren lahden yli Helsingin horisonttiin ja miettiä kiireisen maailman menoja.

Nyt kovalla tuulella ja kevään vasta ollessa aluillaan, saattoi vain kuvitella

helteisiä, riemukkaita päiviä niemen lukuisilla hiekkarannoilla ja kalliopoukamilla.

Kyllä tämä söpöinen paikka varmasti yhteisöllisyyttä asukkaaltaan vaatii. Eivät nämä mitään erakkomajoja olleet, eivät todellakaan.

Vaan mikäpä on tämmöisen yhteisön oleillessa. Saatan kuvitella, että näitä ihmisiä puhuttelee luonnon kauneus, yksinkertaisuus ja vanhanajan mutkattomuus.

Ei näissä mökeissä liikoja neliöitä ole, eikä mene arvokasta loma-aikaa ylenmääräiseen luutimiseen. Sateen sattuessa tila voi käydä ahtaaksi, mutta toisaalta kaupungin keskeltä pääsee aina helposti sadetta pitämään muualle.


Olipa ilmoitustaululla muutama mökki myytävänäkin ja alkoipa houkuttaa ajatus tästä paratiisista. Onneksi kuitenkin ovat tarjolla vain paikkakuntalaisille. Vaikka olen Helsingissä syntynyt, ei se riitä metsämökin hankintaan. Kirjoilla siellä pitäisi olla. Eipä silti, mökkiä on kotioloissa aivan tarpeeksi, jos jonkinmoista. Pyörällisellä 'mökillä' olimme liikenteessä ja täytyy sanoa, että vanha Römpötti-Rutinoff hoiti osuutensa tälläkin reissulla mallikkaasti.

Käykää hyvät ihmiset Kivinokassa kun se vielä olemassa on. Ilmoitustaululla oli lappunen, että kaupunki on jatkanut sopimusta kymmeneksi vuodeksi, joten kauhea kiire ei vielä ole, mutta asuntoaluettahan sinne kaavaillaan.

Alueella on myös luontopolku, joka johtaa Saunalahden lintulavalle. Sieltä saimme katsoa luontodokkaria ja seurata silkkiuikkujen soidinmenoja, niitä isäntä kuvasi järeämmällä kameralla ja minä tallensin maisemia.

  

Kartanopuutarhoissa ja Hanamijuhlassa

Pitkä viikonloppu vietettiin Hanamijuhlassa kirsikankukkia katsellen ja kartanoita, palstaviljelmiä ja siirtolapuutarhojen ihanuuksia kierrellen.

Vain muutama ripsaus vettä saatiin niskaan, kun helatorstaina kuljimme Roihuvuoren kirsikkapuistossa satojen muiden ihmisten seassa.

Väkeä oli valtavasti liikkeellä ja onneksi sää oli suosiollinen soitto- ja lauluesitysten ajan. Kun lähdimme kävelemään kohti Porolahden rantapuistikkoa, saimme aika rankan vesiryöpyn niskaamme, mutta siltä pelasti sateenvarjo, tuo oivallinen keski-ikäisen naisen käsilaukusta löytyvä varmuusväline.

Porolahden rantaa kiertelimme ja näimme kaupunkiluonnon ihmeen. Kyhmyjoutsen oli pesässään somasti unten maille kaulansa kiertäneenä. Enpä moista ole ennen tavannut. Rohkea joutsenpariskunta ei ollut moksiskaan uteliaiden ihmisten katseista.

Strömsin kartano jäi myös matkan varrelle ja näytti olevan remontissa. Rakennuksessa on tällä hetkellä kuvataidekoulun tiloja.

Pitkän matkaa kävelimme rantaa seuraillen ja venevalkamissa poikkeillen.
Ihanan ruokahetken vietimme Puotilan kartanossa, jota reunustavat suloiset viljelypalstat. Viljelyssä näytti olevan värikäitä kevätesikoita, tulppaanit ja narsissit hehkuivat aurinkoista riemuaan.

Seuraavana päivänä kiertelimme Tammisaloa, sen kanavan rantoja ja rakennuksia. Löysimme ihanan orvokkikallion ja suloisia asuntoalueita.

Tammisalosta tupsahdimmekin jo Herttoniemen kartanopuiston liepeille.

Kartanon puisto hehkui keväistä vihreää. Lammikossa heinäsorsilla oli pikkuruiset poikaspallerot, jotka plumpsahtivat veteen kuin korkin palaset. Herttaiset pikkuvesselit.

Kartanon käytävillä oli suloisia saniaisen kippuroita nousemassa täyteen mittaansa. Paraatipihaa puolestaan reunustivat tulppaani, helmililja ja pioni-istutukset jotka hehkuivat värikkäinä lämpimän paisteen alla.

Mukava reissu. Ihan kuin kauempanakin oilisi käynyt.

Kiertelimme myös Kulosaaren kartanon reunustoilla, siirtolapuutarhoissa ja Kivinokan suloisessa hyvän mielen mökkimetsässä. Niistä täytyy kirjoittaa ihan oma juttunsa.

Kirsikankukkakävelyllä - kuin Kiotossa konsanaan

Vanhasta blogihistoriasta katsoin, että viime vuoden Vappua toivottelin kirsikankukkien kera. Vaan eipä tuo kukkapilvien paljous kovin kauaksi Vapusta jäänyt tänäkään vuonna.

Nyt kukkii joka tien haarassa ja etenkin keskustassa. Kirjaston aukio on aina ihana, mutta myös Lidlin risteys on tänä vuonna vertaansa vailla!

Ensimmäiset otokset ovat sadepäivältä. Sade onkin kiusannut viime päivinä jatkuvasti, toisaalta kasvu on alkanut, kun lämpimiä öitä on vihdoinkin piisannut.

Aurinkoa kuviin sain eilen kotiin töistä palatessa. En malttanut olla käyttämättä tilaisuutta hyväkseni, vaan kiertelin keskustan parhaat kirsikkapaikat.

Viileä Vappu Heinolassa, Harjupaviljonki ihastutti

Kovin viileä vappusää kohtasi meidät Heinolan harjulla, mutta Harjupaviljonki oli ihana!
Ei turhaan ole mainittu, että paviljongin mäki on heinolalaisten Ullanlinna.
Totta se on.

Meidät yllätti, kun paikalle päästyämme olivat harjun rinteet jo täpösen täynnä valkolakkeja ja muita juhlijoita.
Hetken verran siinä soittoa kuuntelimme ja lähdimme kävelykierrokselle suojaan hyytävältä myrskytuulelta. Takaisin palasimme vielä myöhemmin, kun pahin ryntäys oli ohi.

Käymisen arvoinen ja erittäin kaunis paikka.
Ja maukkaita vohveleita siellä saa myös.

Suloisesta paviljongista suuntasimme kävelyretkelle Siltapuistoon, jossa kevät vasta hiukkasen availi silmiään.

Kaiken kaikkiaan olivat kukkaset ja pensaat aivan alkutekijöissään. Hieman lehtiä näkyi puissa ja pihlaja-angervoiden oksistoissa, mutta skillat olivat maasta nousevista sipulikukista ainoita kylmää pelkäämättömiä kukkijoita.

Metsät sen sijaan olivat sinivuokkoja pullollaan.