Intiassa monikanavaisesti

Kevätkesän kuluessa on tullut luettua kirja jos toinenkin. Aivan mukaviahan ne ovat olleet, eivät vaan jostain syystä ole avanneet tarinasuonta.

Mutta nyt viimeeksi lukemastani Mikael Bergstrandin kirja Delhin kauneimmat kädet, jäi mieleen intialaisen mentaliteetin kuvaustensa vuoksi. On kirja juoneltaankin viihdyttävä ja minun lukemistossani raikkaan oloinen sikäli, että päähenkilönä on pitkästä aikaa mies.

Tarina kertoo viisikymppisen viestintätoimiston copy/AD:n, Göranin elämästä avioeron, irtisanomisen ja kultaisen käden puristuksen jälkeen. Kotosalla nyhjöttävän ja masennukseen uppoutuneen miehen voimauttajaksi koituu vanhojen kantajermujen kokoontumisen seurauksena tullut kutsu ja mahdollisuus osallistua Intian kierrokseen, jonka vetäjänä toimii entinen opiskelukaveri, boheemi ja oman tiensä kulkija Erik.

Intia osoittautuu Göranin ennakkoluulojen kuvaksi, yllättää hajuillaan, vilinällään ja värikkyydellään. Sairastuttaa turistiripuliin ja tyrmää köyhyydellään, mutta tarjoaa myös välittömiä ihmisiä, ystävyyttä, hyväksymistä ja varauksetonta mukaan ottamista.

Kulttuurin kuvaukset ovat riemastuttavia. Intialaisen ystävän, Yogin, opettavaiset lauseet kertovat paljon. (Seuraavat lainaukset ovat muistin varaisesti kirjoitetut.)

Yksi ajatuksista menee jotenkin näin:

 "Parahin Gora, Intia on suuri maa, ihmisiä on paljon ja kaikille pitää riittää chapatia. Eikä oven vartijan työ ole kovin kiinnostavaa, joten hän tarvitsee välillä kaikkein erinomaisinta vaihtelua ja sitä tarjoaa, kun hän välillä saa tarkastaa kuitteja ja lyödä niihin kaikkein kauneimpia leimoja. Samoin kengän kiillottaja tarvitsee chapatinsa, ja samoin se, joka heitti mitä arvokkaimman lehmän lantaa kengillesi, saa osansa tästä chapatista. Sinun Gora, pitäisi olla mitä onnellisin, että olet järjestänyt niin monelle mahdollisuuden hankkia chapatia ja saanut hankittua mitä parhaimpia kalsareita ja tuottanut iloa kalsarikauppiaille ja kengänkiillottajille sekä heidän perheilleen."

Toinen mieleen jäänyt ajatelma koski myöhästymistä:

"Gora hyvä, ei sinun pidä moittia minua siitä, että tulin tunnin myöhässä sovittuun tapaamiseen. Et sinä tuntia menettänyt, vaan sait käyttöösi ylimääräisen tunnin. Sen tunnin aikana, kun odottelit minua tapaamiseen, sait maistella mitä maukkainta intialaista teetä, seurata ohi kulkevia ihmisiä ja istua kiireettömänä, kokien asioita, joita et olisi nähnyt jos olisin tullut ajoissa. Näin ollen sinä et menettänyt tuntia, vaan sait ylimääräisen tunnin itsellesi käytettäväksi mitä parhaimmaksi nautinnoksesi."

Tämän kirjan jatkoksi osui kuin nenä päähän televisiossa pyörivä maailman puutarhoja esittelevä sarja, jonka tuoreimmassa jaksossa Monty Don kierteli Intiassa, muun muassa juuri Delhissä sekä vehreässä Keralassa.

Lisäksi osui silmiin vielä toinen Intian kuvaus, nimittäin elokuva Ennen sateita, joka on intialais-brittiläistä yhteistuotantoa ja kuvaa britti-imperiuminen viimeisiä aikoja Intian peräsimessä.

Surullinen tarina, joka kuvastaa hyvin naisen asemaa sikäläisessä kulttuurissa - ja, meinasin sanoa - siihen aikaan - mutta kun tarkemmin tulin ajatelleeksi, ovat viimeaikaiset naisiin kohdistuneet väkivaltarikokset siellä vielä tänäkin päivänä ikävä arkinen totuus.

Kukkia ja kartanoita

No nyt olen nähnyt kartanoita!
Suomalaista romantiikkaa parhaimmillaan ovat nämä toinen toistaan ihastuttavammat, pitsiverannoin  ja pylvästerassein varustetut 1800-1900-luvun vaihteen herttaisen kauniit kartanot, joita vieläkin voi ihailla.

Mielessäni saatan kuvitella helteiset poutapäivät ja parasollit sekä rehevät lehtikujat, joiden varjossa leveähelmaiset neidot ja valkokauluksiset herrat käyskentelevät pitkin kiemuraisia sorakäytäviä toisiaan vienosti silmiin katsellen.

Jokelan kartano, Hämeenkoski

Kartanoihin sain tutustua, kun otin osaa Puutarhanaisten kevätretkelle (täällä tarkempi tarina). Retken aluksi kiertelimme Huovilan puistossa ja kuulimme sen historiasta ja entistämistöistä. Tuo englantilaistyyppinen lammikkopuisto sekä Collinin suvun mielenkiintoiset vaiheet valloittivat sydämeni uudelleen. Eikä tämäkään käynti vielä riittänyt, vielä on päästävä sinne keskikesällä kun kukkaset ovat parhaimmillaan. Toki nyt jo näimme kurjenmiekkoja, kurjenpolvia, akileijoja ja ruusuja sekä syreeneitä ja iiriksiä. Silti kaikkein parhain kukkaloisto oli vasta nupullaan.

Retken lomassa pysähdyimme ruokailemaan Jokelan kartanoon Hämeenkoskelle. Viehättävä paikka. Suloinen lasiverannalla varustettu valkoinen rakennus, jonka alakerrassa on juhlava ruokasali valmistuskeittiöineen ja aulatiloineen ja yläkerrassa monta pientä, herttaista huonetta. Kartanossa järjestetään B&B majoitusta ympäri vuoden. Meidän murkinoistamme päätellen kannattaa aamiaismajoitukselle mennä, jos vain tilaisuuden saa.

Hankalan pellavaloukkuun tutustuimme myös. Enpä ole tästäkään kohteesta mitään aikaisemmin tiennyt. Mielenkiintoinen väläys teollistumisen historiaan avautui tuon Tampellan kutomoille pellavaa tuottaneen, Suomen ensimmäisen koneellisen loukuttamon tuotantotiloissa. Nyt loukku toimii museona ja päärakennuksen tiloissa järjestetään taidenäyttelyitä ja myydään kokous- ja juhlatilaa erilaisille organisaatioille.

Porkkalan kartano, Lammi

Porkkalan kartano oli aivan omanlaisensa kohde. Se on edelleen yksityinen koti, joten oli mahtavaa päästä tutustumaan pihan perennapuistoon ja valtaviin agaaveistutuksiin. Taidokkaat kasviryhmät, orvokit ja kukkapuut, sadat bellikset ja tänä keväänä upeasti kukkivat alppiruusut antoivat iloa silmälle. Ei edes sade haitannut kun ponnistelimme pitkin sorakäytäviä tutkimaan nauhuspenkkejä, tulikellukoita ja erilaisia nupullaan olevia suloisuuksia.

Ja kuinka ollakaan, työpaikan Tyhy-päivä osui tänä vuonna Sannäsin kartanoon.

Sannäsin kartano, Porvoo

Sadekeli teki maisemasta entistäkin vehreämmän ja raikkaan. Linnun liverrystä ja käen kukuntaa kuunnellen kävelimme pitkin luontopolkua, joen vartta ja vihreänä lainehtivien peltojen pientareita. Ihastelimme pinkkejä ailakkeja, metsäkurjenpolvia, kieloja ja koiranputkia sekä pitkänhuiskeita piennarpukinpartoja, jotka lienevät viheliäisiä rikkakasveja, mutta minun silmissäni kovin kauniita, rotevia ja pystypäisiä, ilmestyksiä.

Kilpasilla vuohenputken kanssa

Vaikka tuntui että kesän tuloa sai odotella hyvän tovin, on se nyt vihdoin saavuttuaan räiskäyttänyt kaikki panokset kehiin. Vehreyttä, vihreyttä, kukkaa - ja lämpöäkin aika ajoittain - piisaa. Puut ja pensaat kasvavat yli äyräidensä ja perennapenkit rehottavat vuohenputkista.

Viime keväänä innostuin vuohenputkisalaattia syömään, tänä keväänä olen toistaiseksi vain repinyt putkia ylös maasta hiki hatussa. Tuntuu, että joka päivälle riittää sama määrä kitkettävää riippumatta siitä kuinka paljon on puskissa kyykkinyt. Mutta ihanaa se on!

Naapurille totesin, että turhaan minä valitan kitkemisen kiivautta. Tykkään sitä tehdä, sen osaan ja siistiä jälkeä saa nopsasti - vaikkakin hetkiseksi vain.

Talven viemää

Tämän kesän kukkasaldo on murheellinen. Talven alle ovat jääneet pitkäaikaiset ihanaiseni, jalokärhö Ville de Lyon ja köynnösruusu New Dawn. Olen niitä päivystänyt esiin työntyviksi maan rakosesta, mutta ei ketään kuulu.

Saman kohtalon lie kokeneet myös Qeen Elisabeth -jaloruusut, mutta niitä voi vielä hetken toivoa tuleviksi. Myös päivänkakkaraa muistuttava Pikku prinsessa on lähes tietymättömissä ja arovuokoista nousi esille vain muutama. Kymmenet tulppaanit jäivät maan poveen ja korallikeijunkukkakin on kuollut. Pidänpä hiljaisen hetken näiden muistolle.

Vielä voimissaan

Onpa silti myös hyviä uutisia. kellokuusamasta, Kolkwitsia amabilis, ei ole paleltunut oksan oksaa ja koska kukat tulevat ylivuotisiin varsiin, on nuppuja nyt runsaasti.
Kultaköynnöskuusama rehottaa tukipuunsa ympärillä vankempana kuin koskaan, se on kukkinut vain kerran aikasemmin, ja sen jälkeen jäi vuodeksi tietymättömiin. Vihdoin kuitenkin nousi maan uumenista ja kasvoi vahvaksi. Nyt todella odotan uutta kirkkaankeltaista ja huumavasti tuoksuvaa kukintaa innolla.
Alppiruusut Mikkeli ja Haaga ovat runsaamassa kukassa kuin koskaan. Sen sijaan niiden seurassa kasvava Dahurian atsalea (Rhododenron dauricum) ei ole nuppujaan avannut, ne lienevät taas kerran paleltumisen uhreja. Itse puska sentään voi hyvin ja tuoksuu vahvasti suopursulta.

Italian viinit ja juustot - ja lämpöinen henkäys

Pitkästä aikaa ilta viinin ja juustojen parissa, kun eloisa joukko juustopöytäläisiä kokoontui Helsinkiin maistelemaan Monditalyn maahantuomia juustoja ja Winestaten viinejä.

Välimerellinen hellesää vallitsi jo reissun alussa kun matka joutui Esplanadin puiston läpi Unioninkadulle. Mukava oli kauppatorin laidalla hetki istahtaa ja katsella veneiden kelluntaa ja meren liplatusta. Espan puistossa oli kansainvälinen tunnelma, piknikporukoita nurmikot pullollaan, ihmisiä kävelemässä edestakaisin hiekkakäytäviä, musikantteja ja rennonletkeää meininkiä. Aivan eri maailma kuin marraskuun harmaudessa.

Illan juustoiksi oli valittu laatuja maan joka kolkasta. Pehmeä lampaanmaidosta pasta filata -menetelmällä valmistettu caciotta-juusto Caglio (nimi tarkoittaa "pieni juusto") oli etelästä. Se on maultaan mieto ja vuohenjuustomainen - myös ulkonäöltään. Piemonten alueelta maistelimme Tomaa, joka on lehmänmaidosta valmistettu, maultaan mieto juusto. Kovaa ja suolaista lampaanmaidosta tehtyä Pecorinoa (pecora = lammas), saimme parmesaanimenetelmällä valmistettuna ja kovasti se parmesaania myös muistutti.

Ja sitten olivat vielä illan kruunut, joihin ihastuin kovasti. Eteläinen Provolone, joka valmistetaan jännittävän näköisesti venyttäen (ks. video!) ja erilasiin muotoihin jäähdyttäen. Paikallinen tyypillinen muoto on kuulemma mandariini. Me saimme maistella tätä herkkua savustetussa muodossa.

Ja viimeisenä sitten oma suosikkini, harvinainen - tietysti - omilla Pohjois-Italian markkinoilla nautittu Formaggio di Fossa eli kuoppajuusto, jonka valmistuksesta kertoo tuo yllä oleva video. Koostumukselta kova ja hyvin suolainen juusto, jonka kanssa yllättävän monet maisteltavat viinit sopivat erinomaisesti. Tätä juustoa ei vähittäiskauppohin tuoda, valmistusmäärät ovat hyvin pienet ja kotoinen kulutus niin suurta, ettei tätä löydy juuri muilta Italian perukoilta. Joskus pitäisi siis päästä matkustamaan tuohon piskuiseen Soglianon kylään, joka kuulemma tuoksuukin juustolta. Juustokuoppia on muutamia, joten niihin kaikki juuston valmistajat tuovat omat merkatut säkkinsä, jotka ladotaan päällekäin kuopan pohjalle. Makueroja juustoihin syntyy sen mukaan ovatko ne päällimmäisenä vai alimmaisena. Alimpien läpi valuu ylemmistä juustoista nestettä koko kypsytyksen ajan. Kuopan aukaisu onkin sitten tarkkaa hommaa, jossa pitää olla ainakin kaksi avaajaa, kuopasta kun pöllähtää semmoinen eteerinen katku?, että avaajalta saattaa mennä taju.

Viineistä mieleisemmikseni nousivat Mezzacoronan valkoinen Cewürztraminer (DOC Trentino) sekä punainen Teroldego Rotaliano, joka valmistetaan saman nimisistä rypäleistä.

Chiantista pidän, mutta minkään juuston kanssa en siihen ihastunut. Maistelimme Natio Organic Chiantia Toscanasta, sen rypäleet olivat pääasiallisesti Sangioveseä. Pahaimmalle se maistui kuoppajuustoon yhdistettynä, mutta en sitä silti valitsisi.

Keväiseen hetkeen sopivat hyvin kuohuva Rotary Rose Brut, rypäleinä Pinot Noir ja Chardonnay sekä Rosa dei Masi Venetosta, sen rypäleet olivat sataporsenttisesti Refoscoa. Myös kuplivainen Lambrusco Emilia-Romagnasta oli hauska juustojen kanssa yhdistettynä, ei liian kevyt, vaan juuri sopiva.

Lämmintä luvassa!

Vuohensilmä

Tänään on ollut lämpimän lokoisa keli ja vihdoin tuntuu sille, että kevät etenee kotipihassakin.

Ryytimaa ei vielä kummoiselta näytä, mutta nousee sieltä taas aina niin uskollinen aasiansuolaheina sekä näköjään myös sitruunamelissa. Uuden ruohosipulinkin olen saanut vanhan ja väsyneen tilalle.

Vilskettä on piisannut pihassa ja viime viikonloppukin oli säiden puolesta suosiollinen. Ruokailu saatiin siirrettyä ulkotulille ja sitä myöten risukasaakin vähän matalammaksi.

Vihdoin kellertävät meilläkin tulppaanien nuput lupaavasti ja narsissit kukkivat. Kummallisen matalaksi jäivät niiden varret tänä keväänä, eikä kukinta muutenkaan ole kaikkein loistokkain. Jännityksellä odotan myös mitä nousee niistä kymmenistä UpStar-tulppaanin sipuleista, jotka istutin myöhään syksyllä.

Toivottavasti edes jokunen innostuu kukkimaan. Olen niin haaveillut ja tarkkaan punninnut suloisen sinipunervan värin loistoa keltaisen pömpelipöön seinustalla...

Kevään kone hyytyi, pakkasöitä ja sadetta (mobiilisti)

Vapun jälkeen ei vielä kovin montaa lämmintä päivää (tai yötä) ole ollut. Kasvit ovat jymähtäneet paikoilleen, vain joissakin koivuissa lehdet vihertyvät hiljalleen ja pajut sekä salavat ovat kasvatelleet lehden alkuja, kaikki muu kytisee ja hytisee alkuasetelmissaan.
Onneksi keskustan kirsikat kukkivat ja suovat lohtua tähän ankeaan ilmastoon. Kukat pysyvät nyt kauan näkyvissä, kun punaisten lehtien puhkeaminen kestää.
Pihalla narsissitkin ovat minivarressa, joitakin nuppuja näkyy, mutta eipä noita innosta kukkiminen. Tulppaanit ovat nupullaan länsipäädyn penkissä ja pihan puolella ovat vasta lehdet "jäniksen korvilla".
Eipä liioin ole tullut grillattua eikä edes risuja poltettua, vaikka nyt jo hyvin uskaltaisi tulet sytyttää, niin on maa märkää ja kostean udun ympäröimää.
Viime viikonlopun äkillinen ukkosmyräkkä iski modeemin mykäksi ja nettisurffailu on hoidettava toistaiseksi kännykkää käyttäen. Oppia ikä kaikki. Nyt on Jollassakin jo mobiiliverkon jako-ominaisuus, joten pärjäileehän sillä.
Viikonloppuna on äitienpäivä. Tuutit tuuppaavat mainoksia mahdollisista lahjoista, matkoista ja kukkasista. Omassa mielessä väikkyy pari viikkoa sitten äidin haudalla kukkinut suloinen sinivuokko. Sen vierellä oli nousussa joitakuita krookuksen ripusuja, toivottavasti ovat päässeet jo maan pinnalle.

Kirsikka kukkii, kevät on tullut yhden hypähdyksen taktiikalla

Mahtavaa, miten kevät on harppauksin edennyt muutaman viime päivän aikana. Koivut vihertävät ja nurmikko kasvaa kohisten. Aurinkoisilla pihoilla avautuvat jo tulppaanit nupuistaan ja sievä punerrus on ilo silmälle pitkän harmaan kauden jälkeen.

Kotoisat kirsikkappuumme kukkivat taas kaupungin puistoissa ja katujen varsilla, kaunista!

Vihdoin olen saanut syksyltä pystyyn jääneet korret kerättyä ja pensaat leikattua. Siistit kukkapenkit täyttyvät hiljalleen krookuksista ja narsissien vehreistä lehdistä. Nuppuja näkyy jo siellä täällä, mutta kylmä ja savinen maa antaa vielä odottaa kukkijoita.

Talon länsipäädyssä appeldoornit sen sijaan ovat jo tuloillaan. Näyttää sille, että leuto talvi on ollut niille suosiollinen, lehtikasvusto on tiheämpi kuin aikaisemmin. Innolla odotan, kuinka paljon itse tulppaaneita kehittyy.

Naapureiden aurinkophoilla ovat lumikellot kukkineet jo kauan, mutta omalla pihalla näkyy sinivuokkojen villiys. Nyt niitä on levittäytynyt tuppaiksi sinne tänne, valkovuokot valloittavat kuitenkin laajemman alan ja ketunleivissäkin on sievät kukkahamoset.

Ihanaa vihdoinkin päästä kourimaan multaa ja riipimään oksia!

Aikaa ei tahdo jäädäkään virtuaalipuutarhuroinnille, kun aurinkoinen keli on suosinut pihalla hääräämistä.

Kasvimaa on vielä kylmä ja multa liejuisen märkää. Mullan pinnalta sai märän syksyn ja talven jäljiltä rullata sammalta pois kuin rupea ihon pinnalta. Olisipa nyt ollut vireillä viherkaton rakennus, siirtosammaleen olisi saanut omalta maalta.

Tästä pekiltä takapihalle tähyillessä näen, että alppiruusuista Mikkeli odottaa kesää jo malttamattomasti lehdet ylöspäin auringon suuntaan ojentuneina, Haaga sen sijaan on vielä uninen. Sen lehdet suuntaavat osittain vielä maata kohden, varpaita paleltaa, eikä se millään viitsisi herätä tähän vappuiseen raesateeseen ja viiden lämpöasteen kevätsäähän.