Tuskaa ja ruskaa

Sairaslomalla edelleen käden kipuillessa. Vika piilenee kaularangassa. Kun muuta ei nyt voi tehdä, niin olen tehnyt kävelylenkkejä ja ottanut kuvia värikkäistä syksyisistä puista.

Lisäksi olen ryysännyt vaatteiden kanssa ja pakannut lentolaukkua viikonlopun "Mankesterin" matkaa varten. Matka tuli varattua jo ennen äkillistä kipukohtausta, joten sinne mennään; sama kipuhan se on niin kotona kuin matkassa. Innokkaana odotan retkeä Fletcher Mossin kasvitieteelliseen puutarhaan ynnä muita syksyisiä teollisuuskaupungin näkymiä. Taidemuseossa käydään ainakin ja kuulemma matkakaverin pojan vaatimuksesta myös Manun fanikaupoissa!

Tuli mieleen kuvausreissulla, että kun käsi hakeutuu vaistomaisesti takin napitukseen tai kameran nauhaan turvaan heilumiselta, vaikka ei siedäkään kantositeeseen vangitsemista, niin kärsiköhän se Napoleonkin vaan kaularangan vaivoista?

Ruskaretki Loviisaan

Tuli vietettyä viime viikonloppu Loviisan kauniissa kaupungissa. En tiennytkään, että siellä on niin laajat vanhojen puutalojen korttelit ja paljon kaunista nähtävää. Laivalaiturin aitat ja suolatori olivat aivan ihanat ja rantoja tuli muutenkin kierreltyä moneen otteeseen. Vanhasta muistista tiesin Loviisan uimarannan. Siellä oli joskus kymmenen vuotta sitten liukumäki, joka oli lasten iloksi sijoitettu matalaan rantaveteen, joten siitä sai laskea komeasti roiskauttaen. Nyt rantaan oli tuotu upeat siniset uimakopit ja rakennettu uusi ja vankka laiturirakennelma. Liukumäkeä ei näkynyt enää missään, mutta rantahietikon tuntumaan oli tehty lapsille leikkipaikka merirosvolaivoineen.

Erilaisia lehtipuita oli paljon ja ne olivat mahtavan värisiä joka puolella kaupunkia. Saarnet loistivat keltaisina, vaahterat punaisina ja koivut kimalsivat auringon valossa kultaisina. Lauantai oli todella lämmin, mittarissa näytti olevan liki kaksikymmentä astetta, taivaskin oli pilvetön. Talojen pastellin sävyt sekä kirkas punainen ja okra loistelivat ihanasti, kävelykierrosta tuli tehtyä usean kilometrin verran. Kaupungin museon edestä löytyi kaunis ja informatiivinen Komendantin puutarha, johon oli istutettu ruudut lääkekasveille, yrteille ja perennoille ja kesäkukille. Kasvit oli varustettu nimikyltein, joten ei tarvinnut arvailla mikä mikin on. Puutarha oli vähän saman tapainen kuin Jämsässä näkemämme Apteekkarin puutarha, täytyy muistaa selata netistä löytämääni Suomen yrttipuutarhat tiedostoa, jospa tämäkin puutarha löytyisi sieltä.

Kiersimme suurimman osan Ehrensvärdin lenkistä, joka alkaa Bastioneilta. Lähdimme matkaan Ungernilta ja näimme reitin varrella romanttisia joen varren polkuja ja vanhoja pihapiirejä. Matkan varren infotauluista sai mukavasti tietoa kaupungin historiasta, muinaisista elinkeinoista joihin lukeutui mm. viinatehdas ja sahalaitos. Myös Kukkukivelle johtava polku Tamminiemen luonnonsuojelualueella oli mukava kävellä. Sen varrella oli mahtava takorautainen, vaaleanpunainen näkötorni, joka toi mieleen Italian kiehkuraiset ja romanttiset puutarharakennelmat. Lenkki päättyi Rosenille, joka on toinen aikanaan valmiiksi rakennetuista Bastioneista, mutta nyt se on pahasti raunioitunut. Museovirasto näytti suorittavan siellä kunnostustöitä.

Kirjoittelussa on ollut vähän taukoa, kun käteeni iski yllättävä kipu, joka säteilee lavan alta sormiin asti. Ensiviikon magneettikuvauksista saan tarkempaa tietoa sen aiheuttajasta. Minulle määrätyn kipulääkkeen nimi on sattuvasti Lyrica, joten nautin nyt sairaslomalla lyriikasta sekä sisäisesti, että sohvalla makaillen.

Ruusujen aika

Tyttären synttäreitä vietettiin eilen. Varsinaisesti täysi-ikäisyys koittaa vasta maanantaina, mutta silloin ei ehdi kahvitella kun yo-kirjoitukset painavat päälle kaiken aikaa. Tein vadelma-luumukakun ja juhlaa vietettiin pienessä piirissä sisarusten ja isovanhempien seurassa. Kyselin mahdollisista 'remujaisista', että josko pitäisi varustautua evakkoon lähtöön, mutta ei sellaistakaan ole tiedossa - ainakaan ennen kirjoitusten loppumista eli lokakuun alkupuolta.

Satanut on tasaisesti, ja paistanut. Juuri kun päätin, ettei pihatöihin ole mitään asiaa, ja otin esiin silistysraudan, väläytti aurinko taivaan kultaiseen hohteeseen. No sitä kesti vain hetken, ja sitten taas tuli täyttä tihkua. Mies pyörii takapihalla ja aloittelee ulkogrillin asennusta. Kovasti näyttää raudoitusmateriaaleja keräilevän ja kalliomurskaa kärräilevän. Vesiaiheen muotoakin pitäisi nyt kuulema hahmotella tarkemmin. Pitäisi määrittää tulevan vesipinnan korkeutta ja sen sellaista, ennen kuin alustakumin voi asentaa ja edetä urakassa. Täytynee siis ottaa ohjelmaan pihakatselmus ja samalla tutkailla miten jaetut arovuokot ja korallikeijunkukat voivat, vettä niille ainakin on piisannut.

Minä olen pihatöitten osalta jo heittänyt rukkaset naulaan. Kirjoissa sen sijaan vaeltelen pitkin puutarhoja ja yritän ammentaa niistä oppia ja ideoita ensi kevättä varten.

Ahmin pikalukuna Hanna Tuurin uusimman "Vihreän saaren puutarhoissa" ja yhä edelleen vaeltelen valveunissani rehevän saarivaltakunnan monissa puistoissa. En tiennytkään, että Irlannin ilmasto on niin suotuisa, että siellä kasvavat niin liekki- kuin nenäliinapuut ja monenlaiset magnoliat. Kirja on ihana, Tuurin kieli on maalailevaa ja jotkut hänen kuvaamistaan maisemista avautuvat silmien eteen lähes pikkutarkasti väreineen, valoineen ja varjoineen.

Pihalla vaaleanpunainen jaloruusu Prinsessa Elisabeth on innostunut kukkimaan säitten viilennyttyä. Alunalkaen kahdestatoista taimesta on jäljellä enää kolme, kaikki muut ovat kymmenen läpikäydyn talven aikana paleltuneet tai muuten tukehtuneet, tummanpuhuvat Europeanat eivät menestyneet näinkään hyvin.

Parhaillaan näyttää olevan sateeton hetki, siispä lähden vedenpintaa hahmottelemaan.

Mikä viini?

Eilen tuli käytyä Ravintola Pörssissä pidettävässä Mikä viini! -tapahtumassa, joka on parhaillaan vielä menossa. Maistelutehtävä oli sikäli epätoivoinen, että paljon jäi vielä viinilaatuja tutkimatta. Erilaisia viinejä oli saatavilla noin paria sataa laatua eri puolilta maapalloa ja vaikka jätimme suosiolla rauhaan kaikki tutut ja ennestään hyväksi (tai ei niin hyväksi) tiedetyt merkit ja keskityimme vuoden uutuuksiin ja muihin mielenkiintoisiin laatuihin jäi homma silti pahasti puolitiehen.

Tapahtuma oli sikäli erittäin suomalainen, ettei mitään sylkyrituaaleja nähty, vaan kaikki maisteltava nautittiin visusti ja tarkalleen sisäisesti. Viinurit lorauttivat euron tai parin lipuketta vastaan laseihin noin kuusi senttilitraa rubiininpunaista tai kullankellertävää nestettä, jota sitten maisteltiin kaikessa rauhassa porukan seassa 'minglaillen'. Siinä mielessä tunnelma oli ihanan välimerellinen, että ihmiset olivat rentoja ja nauravaisia ja helposti pääsi juttuun ventovieraankin kanssa. Myös ikäjakauma oli lavea, paikalla oli niin nuorta kuin varttuneempaakin väkeä.

Itse olen valkoviinin ystävä, joten suosikeiksini nousivat valkoiset Trimbach Gewurztraminer Ranskasta ja Caliterra Reserva Chardonnay Chilestä. Punaviineistä mieluisimmaksi rankkasin hanaviini Pasqua Cabernet Sauvignon Merlotin Italiasta sekä nyt jouluksi markkinoille tulevan Tarapaca Christmas Edition Organically Grown -luomuviinin. Luomuviinejä olikin maisteltavissa mukavasti. Olisi pitänyt älytä rajoittaa maistelu punaisiin luomuihin, niin olisin voinut todeta vältynkö painostavalta päänsäryltä, jonka usein saan punaviinejä nautittuani.

Pöytäseurassamme oli hauska ystävätärpari, joista toinen tiesi viineistä aika tavalla ja osasi tunnistaa monet laadut tuoksun perusteella. Toinen taas oli villisti ja vapaasti maistelemassa 'oman maun mukaan'. Hän haki viinejä sieltä missä jono oli lyhin eikä ehtinyt siinä tohinassa paljoa katsella mikä oli maa tai lajike, totesi vaan, että hyvää on tahi huonoa. Viinitietoisemman tehtäväksi jäi sitten tuoksutella viinilaatu kohdalleen ja kertoa siitä taustatietoja. Siinä opin minäkin paljon uutta viinin kypsymisestä, veden mausta ja keskeneräisyydestä yms.

Tapahtuma järjestettiin esitteen mukaan nyt seitsemättä kertaa, joten pitkät perinteet sillä on. Päätimme tallettaa tiedon takaraivoomme ja mennä paikalle ensi syksynä suuremalla joukolla, niin hauskaa siellä oli.

Luumuhilloa ja uuniomenoita

Eilinen kylmäuinti virkisti, vesi oli kaksitoista asteista. Tänään ovat lehdet putoilleet puista oikein toden teolla. Kaiken aamupäivää olen kitkenyt ja jakanut taimia ja "visuloinut" vesiaiheen reunamilla. Edelleen puuttuu muutaman ikkunan pokan maalaus pihapömpelistä ja osa otsalaudoista pitäisi käsitellä vielä toiseen kertaan... Äh, kukkien jakaminen on paljon hauskempaa, eikä sotkekaan niin paljon kuin maalin kanssa telmiminen - koko huvimajan ympäristö on jo valkoisia pisteitä täynnä, niin kuin ympärillä olisi lennellyt ripuloiva lokki!

Edellä mainittu vaiva ei tosin ole kaukana itseltänikään, sillä pöydät notkuvat syksyn satoa: luumuja ja omenoita. Meillä on kaksi nuorta luumupuuta, lajikkeeltaan yleinen keltaluumu ja vanhemmillani kaksi lisää. Omat luumumme eivät vielä onneksi tee satoa vadillista enempää. Tänään olen siis hillonnut ja keitellyt kiisseleitä ja muistellut Maija Asunta-Johnstonin uurastusta Unkarilaisella hedelmätarhallaan, mm. kirjassaan Punapukuisen naisen talo. Uuniomenoita olen myös valmistanut tiuhaan tahtiin ja työpaikalla osataan jo odotella raikkaita Valkeita kuulaita ja makeita Huvituksia.

Harasin sorakäytävät ja raastoin pois kaikkialle rönsyilevät ahomansikan karkulaiset, vaikka olen niitä koko kesän varjellut. Kitkin kasvimaalta yrttien tuleentuneet varret ja totesin, ettei ollut kummoinen hyötykasvivuosi. Onneksi ei tarvitse elää pelkillä "oman pellon pehkuilla"; nippu tilliä, vähän salaattia ja muutama vihreä tomaatti ei kovin pitkälle syksyyn kannattelisi. No, perunoita saadaan ehkä ämpärillinen.

Eilen uimareissulla, Kuusijärveä kiertäessämme, näin polun varrella jo haperoita ja rouskuja. Tekisi mieli mennä niitä tavoittelemaan täältä lähimetsistä. Uimakaveri kertoi keränneensä Sipoon korvesta paljon kangastatteja, minä en taida sellaista sientä tunteakaan.

Avantokausi alkaa

Flunssa tekee tuloaan, kurkkua karvastelee ja olo on jotensakin puolinainen. Siispä on aika aloittaa syksyn ja talven uintirupeama. Tänään alkaa neljäs vuoteni talviuinnin merkeissä. Aloitusvuonna tahti oli tiuhaa, jopa kaksi uintikertaa viikossa, seuraavana talvena kerta viikossa ja viime talvena ehkä kerran kuukaudessa. Liekö tuo kuitenkin auttanut vastustuskyvyn yllä pitämiseen, sillä yhtään kunnollista flunssaa en koko aikana ole sairastanut.

Viime talvena, uintikäyntien harventuessa erilaisten olosuhdemuutosten johdosta ja ennen kaikkea oman laiskuuden ja aikaansaamattomuuden vuoksi, tuntui, että flunssan torjunnassa oli enemmänkin kyse pelkästä itselle luodusta asenteesta ja imagosta, ettei muka avantouimari voi vilustumiseen sairastua. Nyt ei enää pelkkä kuvittelu ja vanhalla fiilistely auta, vaan on toden teolla hypättävä järveen.

Avantouintia kaverin kanssa aloitellessamme teimme ensimmäiset uintikerrat näin syksyn alkaessa ja siitä tasaisesti kohti talvea. Sillä tavalla tuntui, että pysyi hyvin veden jäähtymisen tahdissa. Harvakseltaan suoritettuna, kuten viime talvena, sai kylmäuinti paljon "extrememmän" luonteen eikä ollut puhettakaan mistään rauhallisista uintivedoista. Nopea pyristely vain ja äkkiä pois. Saapa nähdä joko "norppakerho" on koolla. Epäilen, ettei vielä kun vesi on sentään kymmenen asteen yläpuolella ja aivan uimakelpoista. Karaistuneet norpat tulevat uimaan yleensä vasta silloin kun vesi on viisi-kuusiasteista.

Lättähatulla Porvooseen

Kesän viimeinen Lättähattu Porvooseen oli laitimmaista penkkiä myöten täynnä. Lähtö asemalta koitti kahdeltatoista ja matka kesti tunnin verran, joten perillä Porvoossa ehdittiin kierrellä kolmisen tuntia kunnes neljältä taas syksyteltiin kohti kotia.

Pysähdykset matkan varrella olivat Nikkilässä, Hinthaarassa ja Haksissa. Vähän ennen Hinthaaraa, Porvoon radan ja Sköldvikin radan erkanemiskohdassa vaihdetta käännettiin käsivoimin. Konduktööri kertoi, että pitää odottaa, kunnes Helsingistä annetaan lupa vaihdoksen suorittamiselle. Sitten matka jatkui vanhaa rataosuutta pitkin tunnelmallisesti syksytellen. Tällä osuudella ei ole kuultukaan kiskojen yhteen hitsaamisesta, vaan kaikki jatkokohdat tuntuivat "munaskuita myöten". Maalaismaisia ja ennennäkemättömiä maisemia saatiin ihailla myös. Vielä on monta radanvarsimökkiä ilman omistajaa. Monesta "pientä laittoa vailla" olevasta saisi idyllisen kesäpaikan, emme kuitenkaan aio hankkeeseen ryhtyä...

Osuipa matkaan myös mukava keli, ei sateen pisaraakaan, eikä tuultakaan liiaksi. Tehtiin ne perinteiset kiertelyt pitkin ihania kujanteita, mukulakivisiä katuja ja pastellin sävyisten talojen reunustamia käytäviä. Miehen kanssa muistelimme toissavuotista hääpäiväreissuamme jonka aloitimme yöpymällä Pukkilan japanilaisessa majatalossa Yado Oikawassa ja päätimme Porvoon kuulussa etanaravintolassa, Ravintola Timbaalissa. Timbaaliin teki mieli taas, mutta päätimme silti antaa mahdollisuuden myös uudelle makukokemukselle, jos tarpeeksi houkuttavan ohi kävelisimme. Niinpä osuimme Sevillaan. No, meitä "espanjafiilejä" ei tarvinnut kahdesti kehottaa. Voi niitä Sevillan herkkuja, oitis päätimme tulla tänne uudelleen "Römpöttiretkelle" ja tilata naapuripöytään kannettua tuoksuvaa Paellaa ja sapeliin seivästettyä lihavarrasta. Maukkaat olivat myös valitsemamme Matadorin Tapakset aiolin kera.

Sevillassa jutustellessamme tuli mieleen, että kirjailijaillan postauksesta jäi täysin puuttumaan Essi Avellanin valmisteilla oleva uutuuskirja Matka Champagneen, jonka hän kertoi olevan matkailullinen tietopaketti Samppanjasta ja Champagnen alueesta viinitilavinkkeineen. Koska luettavien kirjojen lista alkaa olla pitkä, niin liitettäköön tämä nyt vaikka sille "Unelmien lomakohteet" -listalle.