Kirjailijailta Bio Rexissä

Olipa mielenkiintoista käydä Tammen kirjailijaillassa ja pääkaupungin hyörinässä virkistäytymässä. Pörhälsin tilaisuuteen sopivasti töiden jälkeen, haukkasin pikaisen lohisalaatin Vltavassa ja tutustuin siellä myös mukavan kuivaan ja pirskyvään Kendermanns Classic Riesling -valkoviiniin. Sitten muutama harppaus ja olin Bio Rexin tiloissa.

Kirjailijailtaan oli saatu paikalle nimekäs joukko kirjailijoita esittelemään uusimpia teoksiaan. Erityisen mielenkiintoinen oli minulle uuden tuttavuuden, Jari Järvelän uusin kirja Zombie, joka kertoo sisilialaisen urheilutoimittajan karkotuksesta Suomeen. Järvelän jutustelu oli mukavaa ja Palermon ylistys aivan ihanaa, niin että päätin heti oitis ottaa lukeakseni tuon kirjan. Toisella tavalla vaikuttava, suorastaan karismaattinen esiintyjä oli Tapani Kiminkinen, joka aloitti osuutensa siteeraamalla Tabermanin runoa "Minulla on unelma". Kirjassaan Kiminkinen vastailee potilaittensa kysymyksiin. Myös Kalle Isokallio oli livenä aivan yhtä veikeä kuin kirjoistaan saattaa päätellä. Hänen uusin teoksensa on nimeltään Vesimeloni.

Paikalla oli myös Märta Tikkanen, joka kertoi tarinan uusimman kirjansa Emma ja Uno taustalta ja pääsi sillä suoraan luentalistalleni. Aivan toisenlaisen kirjan esitteli Anna Kortelainen. Hänen kirjansa on nimeltään Eri kivaa - Onerva ja kaupungin naiset ja poikkeaa täysin tavanomaisesta kaavasta. Eri kivaa on leikekirjan muotoon sovitettu tarina 1910-luvun naisten Helsingistä ja sen päähenkilönä on L. Onerva ja lähtökohtana Onervan jäämistöstä löytyneet valokuvat, lippuset ja lappuset.

Muita mielenkiintoisia kirjailijatähtiä olivat Leena Lehtolainen, jonka uutuusteos Minne tytöt kadonneet, vaikutti myös mielenkiintoiselta Marja Kallio -tarinalta. Erkki Tuomioja esitteli uutuuskirjanja Jaan Tõnissonista ja kertoi taustaa Viron historiasta sekä Hella Wuolijoen ja Tõnissonin yli puoluerajojen yltäneestä ystävyydestä. Mielenkiintoiselle kuullosti sekin.

Carina Räihä oli minulle myös uusi kirjailijatuttavuus, vaikka nyt hämärästi muistankin lukeneeni hänestä jostakin lehdestä. Räihä on ensimmäisenä suomalaisnaisena valloittanut Mount Everestin ja kirjoittanut siitä kirjansa nimelta Huipulta huipulle, joka on varustettu lisäkaneetilla 'elämänmuutos ja Everest'. Räihän kertoma kirjan syntyyn johtanut taustatarina oli kiinnostava, ehkäpä tämäkin luentalistalle...

Aivan mahtavana lopetuksena tilaisuudelle esiintyi Timo Parvela, joka esitti hersyviä katkelmia uutukaisestaan nimeltä Murrosikäisen käyttöohje. Parvelan Ella-kirjoihin en ole onnistunut tutustumaan, mutta varmaankin sellainen tulee joskus luettua. Ainakin tuo murkun käyttöohje oli niin hauska, että Parvelan huumori sytytti halun lainata pitkästä aikaa myös pinon lastenkirjoja.

Mukavan illan päätteeksi myös julkinen liikenne suosi ja sujutteli. Varttia vaille yhdeksän junalla ehdin varttia yli yhdeksän bussiin ja kotimatka hujahti nopsasti - lukiessa. Uutuuksiin käsiksi pääsemistä ennen pitäisi minun selvitellä reittini läpi juonikkaan ja korruptoituneen Mumbain poliisilaitoksen koitosten eli saattaa loppuun Sacred Games, joka kyllä vie mukanaan, mutta käsittää vielä useita satoja lukemattomia sivuja (ja lisäksi on tullut alekorista ostetuksi vielä yksi lukematon Maeve Binchy).

Kesän kuvapläjäys 2010

"Marjaviinit ja Ylläs" eli kesälomareissun kuvat syysiltojen iloksi.

Vesiaihe saa vauhtia

Sade näyttää ennusteiden mukaisesti todellakin pitävän taukoa. Yritän tänä viikonloppuna sparrata itseäni siirtämään perennat ja sipulit pois tulevan vesiaiheen alta. Aikaisemmin olen maininnutkin toistaiseksi vedettömän vesiaiheeni seisontavaiheesta, no nyt projekti etenee taas.

Kuten usein käy, ovat alustavat suunnitelmat täysin uudessa kuosissa. Se, mistä piti tulla yksinkertainen maahan kaivettuun kaivonrenkaaseen perustuva pikkuruinen vedellinen keidas (tai silmäke), on muuttunut pieneksi, kivipohjaiseksi lammikoksi. Ratkaisuun päädyttiin yhteistuumin miehen kanssa kun maiseman peittänyt huvimajan alta siirretty multakasa muuttui hänen käsissään kauniiksi sorakäytäväksi. Käytävä taasen jättää toiselle reunalleen luontevan tilan lammikolle... Niinpä minun kontolleni jää kaivonrenkaan reunustoilla rehottavien kukkasten siirto väliaikaisevakkoon sekä kymmenien narsissin ja tulppaanin sipuleitten esiin metsästys. Voikohan ne upottaa uuteen paikkaan saman tien, vai pitäisikö antaa kuivahtaa välillä?

Elokuun pitäisi olla kiihkeätä puutarhurointiaikaani, yleensä juoksen taimistojen syysmyynneissä ja ostan vielä kesän viimeisiä ruukkutaimia, mutta nyt ei oikein tunnu nappaavan. Jostain syystä olen jo ennen aikojani siirtymässä syysvaihteelle, lämpöisten huopien alle kirjojen pariin. Olen aloittanut intian seikkailuni, Vikram Chandran tiiliskiven Sacred Games. Sen parissa menee taatusti jokunen tovi sillä intialaiseen kulttuuriin ja eksoottiseen englannin kielen sanastoon sisälle pääseminen vie oman aikansa. Hassua, että tekstiä lukiessani "kuulen" päässäni sen intialaisen ääntämyksen. Tunnelma vahvistui entisestään kun kuulin kahden intialaisen pukumiehen keskustelua junan vaunussa.

Eikä sitten päästy edes syyskuulle ennen kuin junaliikenne taas puuroutui. Koko loppuviikon "Venaa" vaivasi joku vaihderikko, vai mikä se nyt oli. Nautinnollista oli kuitenkin N:llä köröttely kotiasemalle asti. Vast'ikään hoitovapaalta töihin palannut kaverini ei ole junakiemuroista vielä perillä. Hyppäsi parka raukka normaaliin tapaan Malmilla ulos junaa vaihtamaann vain todetakseen, että odottavan aika on pitkä.

Elokuun tervehdyttävä vehreys

Olen loppukesän ihminen. Vaikka odotan jokaista kevättä kuin kissa pistoksissa ja kuovin ja ruoputan joka ikisen kasvin juurakkoa esiin vielä routaisen maan kätköistä, enkä millään malta odottaa ensimmäisten kasvien ilmestymistä maan pinnalle, on paras kuukausi silti aina elokuu.

Tänä vuonna näytti sille, että tulen kokemaan pettymyksen. Elokuun alussa luonto näytti nuukahtaneelle nyypäleelle ja kaikki kukatkin olivat jo ohi kukkineet. Tuntui niin kuin mitään ei olisi ollut enää odotettavissa. Helteet, niin ihania kun ne ovatkin, olivat vaikutuksensa tehneet ja oma olokin tuntui läkähtyneeltä. Sitten saapuivat sateet. Mahtavien ukkosmyrskyjen ja saderyöppyjen jälkeen vehreys on palannut. Rankkasateen piiskauksesta selvinneet, luumupuihin kiinni jääneet raakileet alkavat jo kellertyä ja monet kukkaset ovat aloittaneet uuden kukintakierroksen.

Tontin taustalla olevan puistometsän kuivuudessa kellertyneet lehdet ovat pudonneet pois ja näkymä on taas iloisen vihreä. Oma olokin on virkeämpi, on ihanaa kulkea katselemassa hyvissä voimissa olevia kasveja, tutkia niiden laajalle ulottuvia uusia rönsyjä, kitkeä ja harventaa sekä siirtää uusille kasvupaikoille niitä, jotka muuten tukahtuisivat hengiltä.

Kasvikirjat ja puutarhaoppaat sekä taimitarhojen syysilmoitukset ovat tarkassa syynissä. Pian pitää päättää minkä värisiä tulppaaneja istutetaan uuteen perennapenkkiin huvimajan vierelle, ja haluanko sittenkään sitä timanttituijaa majan seinustalle. Pihan laitosta innostuneena perheen mies kävi jo aikaisemmin hamuamassa tarjouspäärynäpuuta, mutta ne oli kaikki jo myyty. Olisikohan sittenkin viisaampaa tyytyä perheomenapuuhun.

Radan varrella taas

Onhan se kätevää, että asuu pääradan varrella. Lyhyt matka pääkaupunkiin ja sen varrella pursuileviin taajamiin ja kauppakeskittymiin. Nopeasti pääsee joka paikkaan ja yhdellä lipulla. Joopa joo.

Maanantaina siirtyivät joukkoliikenteen kulkuvälineet taas uusiin talviaikatauluihin ja se tarkoittaa uuden oppimista, testausta ja yhteensovittamisen tuskaa. Nyt parin aamun jälkeen näyttää siltä, että sopivia aamubusseja on valittavissa hulppeasti puolet enemmän kuin viime talvena, eli kaksi kappaletta, siis viimetalviseen ainokaiseen verrattuna. Parannusta, hyvä! Ikävä kyllä kummankaan bussin aikataulu ei ole synkassa lähtevien junien kanssa, mutta mitäpäs siitä, junia nyt tulee ja menee. Siis ainakin toistaiseksi ennen kuin alkavat syksyn liukkaat lehtikelit, lumesta ja pakkasesta nyt puhumattakaan. Hyvin olen töihin päässyt ja muuttuneitten aikataulujen johdosta jopa nopeita junia käyttämään päässyt. Meidän kohdalla ei yleensa R- tai H-junaan enää istumaan mahdu, mutta eteisessäkin kymmenen minuutin matkan hyvin kestää, eikähän se ole kuin yksi pysäkin väli. Junalukemiset kyllä tahtovat siinä ahtaudessa jäädä haaveeksi, harmi.

Niinpä niinä aamuina kun oikein luetuttaa, niinkuin tänään, hyppään kotoiseen K-junaan jossa saan lukuaikaa ylimääräiset kymmenen minuuttia ennen junan liikkeelle lähtöä ja senkin jälkeen ehdin lukea matkalla vielä vartin verran. Tällä haavaa olen taas Afrikassa kun lueskelen kirjaa nimelta Puolikas keltaista aurinkoa. Se on kertomus Nigerian itsenäistymisen ajoilta. Kirja on tekijänsä Chimamanda Ngozi Adichien esikoisteos. Ainakin tekstin ensimmäiset sata sivua ovat olleet mukaansa tempaavat ja tunnelmaltaan mausteisen värikkäät, joten arvatenkin etsin luettavakseni myös hänen seuraavan kirjansa Purppuranpunainen hibiskus. Tosin ennen sitä täytynee "piipahtaa Intiassa", sillä kirjasto ilmoitelee noudettavissa olevasta Chandra Vikramin teoksesta.

Helpotusta helteeseen

Eipä ennalta voinut tietää miten suuri huvitus ja viihdearvo on ollut kesän alussa tilaamastani "uima-altaasta". Allas on vajaat neljä metriä pitkä ja kaksi metriä leveä, veden syvyys on reilut viisikymmentä senttiä, joten pääsee juuri mukavasti istuksimaan vedessä ja lueskelemaan tai kastautumaan kaulaa myöten. Hauskuutta mokomastakin vesimäärästä on silti tänä kesänä ollut runsain mitoin.

Viikonloppuna ihailimme ikkunasta kuinka ukkosmyrsky riehui takametsässä ja vesi ryöppysi räystään ylitse altaaseen. Vaikka puut taipuivatkin vaakatasoon, kestivät ne silti maassa kiinni. Ylvästä oli jylinä ja pauke ja kirkkaita taivaalla risteilevien salamoitten raapaisujäljet.

Hellehetken lukunurkassani on myös kuumaa ja hikistä. Guido Brunetti selvittelee elokuisen Venetsian helteissä Kuolemaa väärissä vaatteissa. Tämä on kenties paras Donna Leonin Brunetti-kirjoista jotka tähän mennessä olen lukenut, vai olisiko kenties niin, että jokainen on ollut paras juuri lukuhetkellä... en tiedä, mutta Brunetti-fanius senkun syvenee. Luin myös lisää Camilleria ja Montalbanon seikkailuja, etenkin Eväsvoro oli viihdyttävä. Ja telkkarin ääressä on saanut herkutella sekä Montalbanon että Mma Ramotsven seurasta/ssa; Ihanat kesäsarjat - vihdoinkin vastinetta lupamaksulle.

Tänään on sitten helle jo vähän hellittänyt, mittarissa ainoastaan 24 astetta! Töissä olivat jo tutkineet sääennustetta, että lauantaille on taas luvassa lähes 30 astetta. Hikistä ja kuumaa, mutta ihanaa se on!

Riippusillalla

Tunnustaudun riippusiltafriikiksi. Toivon aina löytäväni sellaisen ja tutkiskelen kartat ja infot 'sillä silmällä'. Harvoin on ollut siltoja saatavilla ja kaikkia luvattujakaan emme ole aina löytäneet, mutta nyt tärppäsi ja ihan sattumalta!

Pysähdyimme ruuhkaletkan keskeltä vetämään henkeä Utajärven kohdilla P-paikalle, vaikka se olikin 'väärällä' puolella tietä. Yleensä aina odotellaan, että taukopaikka löytyy menosuunnasta, mutta nyt piti tauko saada ja heti. Onneksi niin. Paikka sattui olemaan infotaululla varustettu. Sen rinkeleitä ja nähtävyystähtiä tutkaillessa huomasimme, että aivan lähellä 'olet tässä' -ympyrää näytti sijaitsevan riippusilta. Sinne siis. Jokusen matkaa saimme keikutella umpimetsikössä, mutta lopulta kohde löytyi. Ja millainen kohde, wau! Pitkä ja leveä, todella juhlavan kokoinen riippusilta avautui suoraan edessä. Ihmeellistä, ettei paikkakunnan nettisivuilla mainita siltaa ollenkaan, vaikka se lienee nähtävyyksistä upein. Onnistuin saamaan sillasta/sillalta mielestäni tolkullista kuvaakin, vaikka lelukamerani ominaisuuksissa ja omissa kuvaajankyvyissäni ei olekaan liikoja hurraamista.

Kulunut viikko on mennyt töihin totutellessa, loppuviikosta sentään onnistuin jo saamaan jotakin aikaiseksi. Vielä koulun alkuun asti saan herätä kiireettömästi ja lähteä matkaan omissa oloissani. Sitten alkaa taas kamppailu kellon ja koulukyydin välillä.

Perennaprojektit Kesän taika ja Purppurataivas voivat hyvin. Kuivasta kesästä huolimatta kasvit ovat elossa ja kukkivatkin. Juuri nyt kukkia pursuaa tumman violetissa Lilja Landinissa ja lumenvalkoisessa päiväliljassa, eipä mennyt keväinen hallaa vastaan taistelu hukkaan. Sain myös oman puutarhalelun, kukkapenkkien reunojen trimmaukseen tarkoitetun leikkurin, joka on osoittautunut oikein käteväksi. Täytyykin lähteä sillä nipistelemään varjon puolella rehottavaa heinikkoa, muualta kaikki onkin jo kulottunut ruskeaksi.