No olipa mielenkiintoisesti sepitetty tarina! Matt Haigin Keskiyön kirjaston luki ahmimalla.
Kirjan päähenkilö, masennukseen ja tyhjyyteen ajautunut Nora vaeltaa kertomuksessa erilaisten mahdollisten elämänpolkujensa ja valintojensa viidakossa.
Uusi matka saa aina alkunsa kirjastosta ja myös päätyy takaisin sinne. Viisas kirjastonhoitaja, rouva Elm auttaa Noraa valitsemaan seuraavan hypoteettisen, kirjan muodossa ilmenevän, elämänkulun ja kannustaa löytämään sellaisen elämän, jota voi jäädä onnellisena jatkamaan. Mielenkiintoisia Noran polut ovatkin!
Tarina sai miettimään omia mahdollisia elämän polkuja.
Mitä jos olisinkin päässyt Sodankylän matkailuopistoon ja valmistunut sieltä. Missä olisin nyt? Olisinko jäänyt pohjoisiin maisemiin? Pyörittäisinkö nyt arktista majataloa, olisinko oppinut jo hiihtämään ja nauttimaan talvesta?
Entä jos olisinkin opiskeluissani päässyt ja päätynyt optikoksi. Miten olisi polkuni kehittynyt? Missä olisin nyt?
Tai jos olisinkin jatkanut laulamista ja onnistunut saamaan siitä leipäpuun, olisinko operettidiiva, kuten joskus pikkutyttönä haaveilin.
Mieleen avautuu monta mahdollista sepitelmää siitä mitä voisi olla, mutta aivan kuten kirjassa, on lopputulema kuitenkin se, että kaikkea ei voi hallita. Ei voi tietää olisiko onnellisempi vaikka olisikin kuuluisa tai rikas. Ei voi tietää miten toisenlainen polku mutkittelisi.
Vaikka elämä voisi olla tyystin erilainen, ehkä onnellisempikin, tai tasapainoisempi, on aina silti asioita joita ei voi kontrolloida ja asioita, jotka eivät menisi oman mielen mukaan.
Paras on siis elää tätä olemassa olevaa ja koettaa olla läsnä jokaisessa hetkessä.