Tällä erää kuvia ei katseltu omalta sohvalta, eikä edes tietokoneen ruudulta, vaan lähdettiin oikein erityisesti museoon niitä katsomaan.
Kaapelitehtaalla, Valokuvataiteen museossa on näyttely nimeltä Tuntuuko tutulta? - Valokuvia suomalaisesta arjesta, joka kertoo sykähdyttävällä tavalla koto-Suomemme muuttumisesta muutaman vuosikymmenen aikana.
Kuvista sai katsella omaakin lapsuuttaan. Tuttuja emaloituja kattiloita ja kahvipannuja, pakeliittipuhelimia ja pihasaunojen hetekoita. Ehkä niitä löytää vielä maaseudun idyllistä, muttei juuri muualta.
Siellä kuvaajat olivat valinneet teemakseen Juuret.
Niitä oli monenlaisia. Oli tarinoita historiallisista sukujuurista; Italian romanttisesta, ränsistymään jääneestä ja perikunnan riidan alaisesta villasta, lapsuuden metsämaisemiin, jotka edelleen vievät ajatukset aurinkoisiin päiviin.
Oli ihania installaatioita esineistä, jotka palauttavat mieleen lapsuuden ja nuoruuden ja tuudittavat elämän alkulähteille
Oli myös konkreettisia juurikuvia, jotka toivat mieleen vanhan ajan luonnontieteen tuntien piirretyt kasvitaulut, joita ripustettiin luokan edessä olevaan karttatelineeseen.
Päivä oli mitä kaunein. Pikkupakkasta muutaman asteen verran ja aurinko! Pitkän pimeän jakson jälkeen on tutunut uskomattomalta katsella valkoisena välkkyviä hankia ja niiden pinnalla kimaltelevia timantteja. Yöt ovat kylmiä, ja vielä aamutkin, mutta päivällä lukemat lauhtuvat alle kymmeneen asteeseen ja aurinko oikein jo lämmittää.
No, Helsingissä tietenkin tuuli puhalteli korvat luimuun, mutta Hietalahden torin ympäristön vanhat talot olivat kauniit ja houkuttelivat meidät kävelylle Eiran ihanien villojen kaduille. Siellä viihdyimme kunnes aurinko karkasi ja kylmyys alkoi hiipiä takin hihoista sisään.
Tältä kerralta jäi Sinebrykoffin museon Ippolito Caffi -näyttely näkemättä. Sitä ehtii katsomaan vielä toukokuulle saakka. Ehkäpä sillä reissulla jo kevättähdet ovat kukassa.