lauantai 1. heinäkuuta 2017

Juhannus Porvoon rannoilla ja puistoissa

Tuulista ja viileää juhannusta vietimme tällä erää ystävien kanssa Porvoon idyllisessä maisemassa, aivan rannan tuntumassa ja naapureina toisillemme joen yli huhuillen.

Ihania auringon vilahduksia katselimme laivarannassa. Illan suloista värjäytymistä purppuran punaiseksi ja tuulen hulmahteua rantasalavissa. Kotiin kömmimme 'toispuol jokke', jossa Römpöttimme nökötteli meitä odotellen aamuyön hämärinä tunteina.

Kun Porvoossa oltiin, oli ohjelmassa vankasti puistokiertelyä. Kävimme katsastamassa Lyseon ruusupuiston tilanteen ja kirjaston takusesta löytyvän Japanilaisen puutarhan vaiheet. Löysipä polkumme vielä Fredrikan pihapiirin ihanuudetkin, puhumattakaan kaupungin muista kukkivista kujista ja vanhan kaupungin kätköihin maastoutuvista keitaista.

Ja August Eklöfin kukka-aukio oli tietysti sokerina pohjalla.

Vaikka keli oli kolea, näytti kukilla olleen mukavaa. Suuret pionin nuppusykeröt vasta vilauttivat hymyisästi värejään, mutta unikot kukkivat täyttä päätä ja syreeni- ja ruusupensaat olivat hyvässä vauhdissa. Toki Lyseon puiston ruusuloistosta suurin osa oli vasta nupussa, mutta varhaisempia lajikkeita saattoi jo ihailla.

Kadun varrella kultasadetta

Japanilainen puisto - vaiko kirsikkapuisto, nimi on hakusessa





Kadun varren ruusuorapihlaja




Fredrikan puutarhassa




August Eklöfin ihanuus, näitä siemeniä jo tilasin 





Kenpä tuntee tämän, kertokoon minullekin. Ihastuttava!