sunnuntai 25. lokakuuta 2015

Evian kierros ja sateen kyllästämä pyrähdys Korintin kanavalla

Eviassa paistoi alkuviikon aurinko, onnistuimme jopa pitämään uintipäivän Eretria Village -hotellin omassa rannassa. Minä löhösin auringossa ja mies porskutti menemään snorkkeloiden. Ei kuulemma näkynyt muuta kuin pikkukaloja.

Koko reissu alkoi mukavasti, Norwegianin lento Ateenaan sujui aikataulussa ja noin sadan kilometrin automatka hotellille oli tökkivän alun jälkeen sujuva, vaikka eksyimmekin navigaattoriasetusten johdosta Ateenan kiertävälle, pitkälle reitille. Eretria Village Conference & Spa Resort on mukava paikka, mutta keskellä ei mitään. Auto oli siis sittenkin hyvä valinta, etenkin, kun sää suosi vain alkuviikosta.
"Hulluja nuo suomalaiset", totesivat Kreikan pojat, kun tapamme mukaan talsimme pitkin pientareettomia ajoteitä läheiseen Amarintin kylään. Tien vartta tallasimme tosin vain pienen matkaa, sillä pienia kujamaisia polkuja kulki rantaan tämän tästä ja yhdelle sellaiselle lähdimme. Lopun matkaa saimme taivaltaa pitkin ihanaa merenrantaa, tosin välillä kahlaten. Takaisin päin kävelimme taasen tien laidassa, kun hotellimme ravintolan tarjoilija hoksasi meidät töihin ajaessaan ja halusi ottaa kyytiin, pois hurjan liikenteen jaloista.

Kreikkalaista vieraanvaraisuutta koimme joka paikassa muutenkin. Hotellin buffet oli kuin kreikkalaiset pidot. Kaikkea ja valtavasti ja viiniä oman käden mukaan. Onneksi oli se auto... Kaikkialla oli letkeä meininki, ei niin nokonuukaa, EU-normeista hällä väliä. Tupakoida sai missä vaan, kaiteita ei ollut kuin nimeksi, totuttua Välimeren mallia. Mukavaa, mutkatonta, mutta sekasortoista etenkin liikenteessä, jossa valoista ei välitetty, vilkkua ei käytetty, kaistoja ei noudatettu, vaa käännyttiin miten huvittaa. Se tosin helpotti myös turisitin ajoa.


Aurinkoisina päivinä ehdimme myös tehdä autoretket lähikaupunki Halkidiin, Edipsoksen kuumille lähteille, Agia Annan rantakohteeseen, Limniin ja Karistokseen sekä Bouroksen pikkukylään. Vielä torstainen Kymin retkikin oli onnistunut, rantakaupungissa pääsimme kiertelemään ja kuvailemaan loputonta merta, jota rinteistä valuva vesiryöppy värjäsi oranssin ruskeaksi.


Perjantaina emme enää onnistuneet sadetta jujuttamaan, vaan Korintin ja Loutrakin reissu jäi torsoksi, satoi kaatamalla ja kuvia piti näpsiä autossa istuen. Etenkin paluumatkan varren Marathonin kylän maisemat jäivät kaivertamaan, mutta kaatosateessa ei kuvia viitsinyt ottaa.

Mukava reissu, tosin kulttuuri jäi - taas kerran - maisemamatkailun jalkoihin. Ateenan jätimme suosiolla omaksi reissukseen, kun Eviassakin nähtävää oli yhden viikon täytteeksi riittämiin.



Eretria Villagen huoneistokämpät

Edipsoksen kuumat lähteet
Kymi, satama

Kymi, loputonta rantakaistaletta - päädyssä uimaranta
Amarintin (Amarynthoksen) näkymää
kalaravintola Amarintissa


Reissun laaja kuvakierros löytyy linkit-sivulta. Eviasta on todella vähän tietoa saatavana, suomeksi ei juuri mitään, mutta tältä sivulta löytyy hyvät kartat ja tiedot englanniksi.

http://www.visitgreece.gr/en/downloads/maps/evia