lauantai 18. lokakuuta 2014

Lokakuun pimeät aamut ja illat - tänään kuitenkin aurinko!




Takana väsynyt viikko.

Aamujen ja iltojen pimeys on tällä viikolla ollut todella konkreettista ja puhaltanut pois viimeisetkin innostuksen kipinät. Eilen kuitenkin aurinko yllätti ja valoiloa riitti vielä kotiin asti kulkiessa. Tänään samainen paiste valaisee tahraisia ikkunaruutuja ihanasti.

Oma matkamittarikin on kierroksensa kiepahtanut ja uusia lukuja voi lomakkeisiin laitella. Niskasäryt vaivaavat, mutta onneksi jumppaohjelma on hallussa. Sitä olenkin aloitellut taas pitkästä aikaa, enemmän pitäisi tehdä, mutta pienikin on jo edistystä.
Miten ihmeessä jotkut ihmiset ovat liikunnallisia luonnostaan. No, eivät kuitenkaan välttämättä sen terveempiä. Urheilu tuntuu tuovan omat kipunsa ja kulumansa myös.

Pirteyttä lähden hakemaan pihahommista.

Siistiä täytyy paleltuneet humalaköynnökset ja pitkin piennarta levähtäneet korret ja oksat. Muiden muassa ihka uusi Sarah Bernhardt -pionin varsi on lätkähtänyt pitkäkseen viimeöisen pakkasen puraisemana. Vain jättimäinen maksaruoho jaksaa ilahduttaa violetinpunaisella kukkapehkollaan, kaikki muu kukinta on tältä vuodelta ohi.


Ovathan kauniita tietysti myös huurtuneet kurjenpolvimättäät ja hopeahärkkipehko sekä kanadankultapiiskujen kukintoryppäät. Keijuangervopuskien oranssinpunainen palo on myös ihana... Ihanhan näitä kuvaillessakin jo ilahtuu...
Ei auta, ohi on tämän vuotinen pihaharrastus, vain kuvia on katseltavaksi. Muuta uutta ei tule kuin lunta ja jäätä.

Omalla tavallaan jääkin on kaunis. Aamusella kävin kuvaamassa vesiaiheen pintaa jossa on vielä nytkin, tätä kirjoittaessakin jääkansi, johon vaahteran ja rusotuomipihlajan lehdet ovat jäätyneet kiinni.

Koivut ovatkin jo kaljut, vain vaahteroissa on muutamia lehtiä sekä ruusu- ja muissa pensaissa. Pihlajat ovat kauniita kaikkialla kun niiden paljaat oksistot kaareutuvat painavien marjaterttujen taakan alla.


Musiikkia syksyn fiiliksiin, melankoliavaroituksella...