torstai 22. elokuuta 2013

Mumbai, Lontoo, Lumiére, Pariisi - Herkullinen elämä

Maistuvaisen nautittava ja visuaalisia ruokakuvia silmiin nostava kirja on Richard C Moraisin Herkullinen Elämä.
Voin hyvin huoahtaa saman, kirjan takakannessa olevan Anthony Bourdainin ylistyksen: "Paras ruokakirja ikinä".

Kirja kertoo intialaisen Hassan Hajin perheen tarinan alkaen ajalta jolloin Mumbai vielä tunnettiin nimellä Bombay, ja jossa keskiluokkaistuminen oli saamassa jalansijaa nopeassa tahdissa. Hassanin isoäiti 'ammi' oli tunnetusti erittäin
hyvä keittäjä ja tartuttaa ruokainnostuksensa myös lapsiinsa. Rohkeana naisena ammi keksi markkinoida ja kehittää ruokalajejaan sodan jaloissa, kaukana kotoa oleville ja koti-ikävää poteville nuorille miehille. Maine karttuu ja kun rahaa jää säästöönkin, alkaa ammi kannustaa poikaansa ravintolan avaamiseen. Mielikuvituksellinen Bollywood ravintola - huvittelukeskus kasvoi ja kukoisti, kunnes paikallisväestön kateus sen tuhosi.

Hassanin perheen kohtaloksi tuli muutto pois maasta ja uuden alun hahmottelu Euroopassa. Lontoon harmaa ja vetinen sää sekä ihmisten kummalliset tavat lamaannuttavat perheen ja vetävät mielen matalaksi, kunnes neuvokas papa surusta toivuttuaan intoutuu johtamaan laivueensa lapsineen, ammeineen, apulaisineen ja sisaren perheineen autokaravaanissa halki Euroopan, eri maiden keittiöihin ja parhaisiin herkkuihin tutustuen. 

Tämä ruokaretki pysäyttää ylensyöneen perheen viimein Ranskaan, Lumieren pikkukaupunkiin sumuisten vuorten rinteille, jonne perustetaan tietysti intialainen ravintola. Siellä intialainen keittiö esittäytyy ensikertaa ruokatietoisille ranskalaisille. Monenlaista maukasta kommervenkkiä mahtuu tähän tarinavaiheeseen. Silmissäni väikkyvät viereisen, madam Malloryn Michelinravintolan kynttiläillallisesta hohtavat ikkunat joissaa varjo vilahtaa ja madamen epäluuloinen kurkistus tutkii uusia äänekkäitä tulokkaita väijyvästi. 

Viimein päästään Pariisiin. Hassanin itsenäistymisen ja mieheksi kasvamisen hinku sekä nerokas keittotaito johtavat tien Michelin tähtien kimallukseen. Pariisin nerokkaiden keittiömestareiden opissa ja laatutietoisten asiakkaiden koulittavana Hassanista sukeutuu ravintoloitsija ja ylistetty keittiömestari, jonka ruokia ylistetään lehtien palstoilla ja tähtiä alkaa sadella...

Herkullinen ruokakirja tulvii ihania tuoksuja ja makuja, mausteita ja värejä. Erittäin osuva valinta kirkkaaseen pakkaspäivään, mutta maistui hyvin myös kesähelteellä ja jäi mieleen pitemmäksikin aikaa.

(voi hyvänen aika miten tikkuista oli kirjoitella tätä uudella windows 8 läppärillä... oppia ikä kaikki)