Missä lompolo kirkkaana siintää...

Mökin parvekkeelta, männyn runkojen lomasta kiiltelevä kirpakan raikkaan veden pinta. Korviin kantautuva vesilintujen äännähtely ja tuulen humina, ihana rauha - Lapin luonto loi outoa taikaa.

Takana on kiipeilyt Ylläksen huipulle, Äkäslompolon ja Kesänkijärven kierrokset sekä lukuisat patikkaretket Navettakahvilalle, Armaan majoille ja monille muille lähitienoon pitkospoluille. Vaikka hyttysiä oli tällä kertaa tosi paljon, onnistui luonnossa liikkuminen kuitenkin hyvin. Kukaan ei tuskastunut liiaksi kun iltasauna tuntui tuovan helpotuksen päivän aikana hankituille pistoksille.

Toissakesänä, kutakuinkin samoihin aikoihin vietimme lomaa Saariselällä. Silloin olimme myös varautuneet hyttysmyrkyin ja verkkohatuin eikä niitä ihmeeksemme tarvittu koko loman aikana ollenkaan - no nyt tarvitsi. Erityisen runsaaseen itikkaparveen jouduimme Kesänkijärven kierroksella. Alkutaival ihanalla Hillapolulla sujui itikoiden suhteen oikein hyvin, Pirun kurun sivuloikkausta lukuun ottamatta, mutta auta armias, kun pääsimme järven toiselle puolelle. Siellä, tiheässä metsikössä jouduimme sankkanaan kihisevään ja ilmeisen nälkäiseen itikkaparveen. Matkavauhti oli varmasti puolet vikkelämpi kuin alkutaipaleella.

Mieluisimmat retkikohteet olivatkin aukeat ja tuuliset tunturien huiput ja suoaukeat. Hillaa näytti olevan maa punaisenaan, muuraimia vielä, aivan kovia ja mauttomia. Harmi, vasta pari viikkoa myöhemmin olisi päässyt poimimaan.

Sateisia päiviä ei montaa osunut kohdalle, mutta Levin retken aikana jouduimme ukkoskuuroon. Onneksi istuimme juuri silloin Bistrossa ja saatoimme seurata vaakatasossa vihmovaa vettä ikkunan takaa. Vielä Pallaksellekin päästiin kuvaamaan kuivina, mutta Oloksen kohdilla vettä tuli jo niin, ettei ulkoilu houkuttanut.

Vaikka päivät olivat enimmiltään puolipilvisiä oli lämmintä kuitenkin kaiken aikaa yli kaksikymmentä astetta. Juuri sopivasti, että jaksoi patikoida.