Taas työviikko vierähti. Oli aurinkoisia päiviä ja lämpimiä asemalaitureita, palavia sekä rikkoutuneita junia ja odottelua pysäkeillä. Sen sijaan nyt viikonloppuna sataa tihkuttelee ja tuulee niin, että tukka päästä lähtee.
Sateen ja lämmön ansiosta pihapuutarha uhkaa muuttua viidakoksi. Sydämestä ottaa kun pitää harvennella pois kasveja, joita on penkkeihin istutellut ja paaponut jo monta vuotta, että kasva, kasva, täytä koko tila. Olen kuitenkin kantapään kautta oppinut, että kaikella on määränsä, eikä yhteen penkkiin aina sovi kaikki mikä siellä tahtoo rehottaa. Kun halutilassa nyt kerran on sitä 'Kesän taikaa' ja 'Purppurataivasta', on peuran- ja vuohenkellojen lehtiruusukkeitten tehtävä tilaa uusille kasveille.
Kitkemisen ja haraamisen lisäksi olen kerännyt pihalta monta sylillistä risuja. Harmi, ettei ulkogrilli vielä ole käyttävissä. Siinä passaisi risusylyksiä poltella ja hyttysiä hätistellä, lopuksi hiillokseen saisi kepin nokkaan makkaraa ja vaahtokarkkeja...
Sadepäivissä on kyllä se hyvä puoli, että voi oikein luvan kanssa käpertyä lukunurkkaan ja vaipua tekstin vietäväksi. Tällä hetkellä luen Markus Nummen kirjaa Kiinalainen puutarha. Siinäpä vasta kirja joka haastaa Coelhot ja Hosseinit mennen tullen. Suorastaan ihme, ettei Nummi tällä kirjallaan ole noussut edellä mainittujen rinnalle mystisfilosofisten ja elämää pohdiskelevien kirjailijoitten seuraan. Kirjan lähtökohta jo sinällään on erikoinen; marsalkka Mannerheimin Itä-Turkestanin matkalla ottama valokuva lähetystyöntekijöistä Chini Bagh'ssa eli Kiinalaisessa puutarhassa Kashgarissa. Kirja solmii yhteen uiguripakolaisten tarinaa, lähetystyöntekijöiden arkea ja erilaisten kulttuurien ja uskontojen ohjaamia elintapoja ja ajatusmaailmoja. Ihana ja yllättävä lukukokemus, joka houkuttaa lainaamaan lisää Nummen teoksia.
Tervetuloa! Sivuilla suloisesti sekaisin: Puutarhurointia. Juustoa ja viiniä. Karavaanailua. Matkoja. Kirjoja. Runoja. Arjen ajatuksia.