Leppoista - valitse julkinen liikenne

Aamulla, päivän eväshankintoja kaikessa rauhassa tehdessäni putkahti taas mieleen, miten työmatkani nykyisin sujuu mukavasti junassa lueskellen tai tutuiksi tulleitten matkaseuralaisten kanssa jutustellen. Parikymmentä vuotta aiemmin samantapainen matka bussilla, junalla ja ratikalla matkaten nosti poltteen kurkkuun ja toi ainaisen kiireen kantapäille. Muistan, miten ensimmäisen oman auton hankinta tuntui vapauttavalta; töihin sai lähteä oman aikataulun mukaan, eikä tarvinnut rynnätä kulkuneuvosta toiseen. Se oli nautinto.

Ikäkö lie, vai mikä, mutta nyt katselen junan ikkunasta pimeässä aamussa ketjuina loistavia autojen punaisia jarruvaloja helpottuneena. Ei tarvitse olla tuolla! Mikä vapaus, saan lueskella ja samalla matka etenee. Luksusta!

Junakirjanani on tällä erää Aravind Adigan Valkoinen tiikeri. Sen myötä vaellan taas kerran Intiaan. Tarina on vasta aluillaan, mutta tuo jo mieleen yhtäläisyyksiä Vikas Swarupin kirjaan Tyhjentävä vastaus.

"Kotikirjan" tarina sijoittuu myös Aasiaan, se on Amy Tanin Luutohtorin tytär. Kertomus on mainio kuvaus kahden naisen elämän kutoutumisesta yhteen. Se on väkevä kasvutarina, joka kuvaa itsenäistymisen tunnemyrskyjä, aikuistumisen ongelmia ja hiljalleen kasvavaa ymmärrystä vanhemmuudesta, omista vanhemmista ja päätösten syistä ja taustoista. Tanin tyyli on pehmeän lempeää ja muistuttaa jotenkin Sujata Masseyn reipasta ja kepeää kerrontaa.

Sairasloman aikaan tuli luettua enimmäkseen dekkareita. Ahmin Camillerin Montalbanoja: Viulun ääni ja Terrakottakoira, tutustuin ensi kertaa 'Montalbanon etsiväsuosikkiin', Carvalhoon, joka suorittaa tutkimuksiaan Barcelonan maisemissa, vaellellen pitkin poikin öistä Ramblaa. Katarina Hagenan Omenan siementen maku oli kaunokirjallinen teos, jonka tarina hurmasi, muttei koukuttanut yhtä rajusti kuin Joanne Harrisin mystisen maukkaat kudelmat.

Nyt löytyy pöydältä taas pitkästä aikaa myös Rex Stout'ia. Onnistuin löytämään vielä yhden jota en muista lukekeeni, nimeltä Löytölapsi. Lisäksi lukemistaan odottaa ihka uusi tuttavuus Mo Yan: The Garlic Ballads. Kirjan takakannessa on mm. Amy Tanin kirjoittama muutaman rivin pituinen arvostelu. On mielenkiintoista nähdä löydänkö tarinasta samoja piirteitä.

Valkea aine tuli ja meni, uutta odotellaan

Tässä syntyy taitava Sumie piirros (näiden katseluun hurahtaa):



Talvi tekee tuloaan. Eilen oli jo lunta maassa ja ikkunasta katsoen piha näytti kauniin valkoiselta hämyisessä katulampun loisteessa. Aamulla kauneus oli sulanut loskaiseksi, märäksi niljaksi, joka peitti tien pinnan koko matkalla bussipysäkille. Helsingin päässä jalkakäytävät olivat sulat ja aika kuivatkin ja pääsin perille kuivin jaloin.

Käsi toimii, kaula kääntyy ja säryt pysyvät kurissa 'nappikuurilla' jota kestää jouluun saakka, mikäli kaikki menee suunnitellusti. Kummallista, että työhön sujahtaa sisään niin sukkelasti, että tuntuu jo, kuin en olisi poissa ollutkaan.
Illat sen sijaan hujahtavat uskomattoman nopeasti. Ruokaa ja nukkumaan, paljon muuta ei ehdi.

Olen nyt sitten virallisesti Juustopöydän jäsen. Ensimmäinen jäsenkirje saapui postitse tänään ja vielä on mahdollisuus ehtiä vuoden viimeiseen jäsenrientoon. Ensi vuoden toimintasuunnitelmakin näytti mielenkiintoiselta. Kaikkeen sitä voi päätyä, jäsenhakemuksen täytin Juustonäyttelyssä.

Talven läheisyys näkyy jo junaliikenteessä. Minulla on nyt neljä matkapäivää takana ja niistä kolmena on jo ollut myöhästelyjä; ovirikkoja, vaihdeongelmia ja muuta. Mielenkiinnolla mennään siis kohti uusia lumikelejä.

Vauhdikkaan viikonlopun jälkitunnelmissa

olen nukkunut pitkään ja aloitellut päivää leppoisasti lehtiä ja blogeja lueskellen ja pitkästä aamuteestä nauttien. Vielä tällä viikolla on ohjelmassa rangan venyttelyä ja herkistelyä; josko jo pääsisin "kustannuspaikalle" ensi viikolla.

Viime perjantaina tuli kierreltyä Kirjamessuilla sekä Viini, ruoka ja hyvä elämä kojujen väliköissä. Sieltä tarttui mukaan mm. ranskalaista saksanpähkinähilloa sekä tryffeli- ja chiliöljyä. Saapi nähdä saanko tehtyä tulevista pasta-annoksista yhtä makoisia kuin Bagnoreggion reissulla. Siellä oli käytössäni piskuinen tryffeliöljypullo, jossa lillui arvatenkin (toivottavasti) ohuen ohut tryffelin siivu. Ikinä sen jälkeen ei pitkä- sen paremmin kuin pätkäpastakaan ole maistunut yhtä muhevalta, vaikka kuinka olen sitä ensin puolikovaksi keittänyt ja sen jälkeen pannulla öljyssä "paistanut" laziolaisen ohjeen mukaan ja erilaisia mausteöljyjä kokeillen.

Saksanpähkinähillo on minulle täysin uusi tuttavuus. Testasinkin sitä nyt aamulla juustoisen paahtoleivän kera ja hyvin pelitti!

Kirjamessujen puolelta ei käteen jäänyt mitään. En osannut tehdä ostopäätöstä, vaikka eri kustantamojen kojut pullottivat pokkareita ja kovakantisia. Löysin useitakin 'luentalistalla' olevia, mutta en sitten kuitenkaan jaksanut kunnolla käydä kimppuun. Ehkä intoa lannisti myös jo valmiiksi haalittu paksu kirjapino kotipöydän kulmalla...

Varsinainen viikonloppu meni serkkutyttöjen järjestämillä yhteissynttäreillä, jotka he pitivät omille iäkkäille vanhemmilleen kaikkien pitämättömien kemujen yhteissummana. Totisesti tarjoilu oli sen mukainen. Alkupalaa ja pääruokaa ja sen seitsemän kakkua ja muuta herkullista leivonnaista. Ihanaa, maukasta, maistuvaa - ja täyttävää.

Oli todella mukavaa nähdä pitkästä aikaa sukulaisia niin sankoin joukoin ja samalla kertaa. Nyt olen taas paremmin kartalla serkkujen ja etenkin pikkuserkkujen suhteen. Laajassa suvussa tapahtumia ja nuorisoa piisaa, eikä tarvitse pitkäksi aikaa jäädä katveeseen, kun jo huomaa, ettei tiedä kenestäkään mitään, eikä tunnista ketään.

Juhlapaikka Villa Hiidenmäki oli myös aivan ihana. Kahteen kauniisti sisustettuun taloon oli saatu mahtumaan uskomattoman monia viihtyisiä huoneita, parvia ja nukkumasopukoita sekä lisäksi saunat ja muut yhteiset tilat.

Pihakodan tunnelmassa yhteislaulu raikui ja vierastalon olohuoneessa turinatuokio jatkui nukkujien riesaksi aina aamuun asti. Lisäaikaa saatiin sopivasti, kun aamuneljältä käännettiin viisareita. Vaikka kellonviisareita käännettiin kesään päin, on todellisuus raa'asti toista luokkaa. Tänään kyllä näyttää vallitsevan kauniin syksyinen ja tyyni keli.

Vastaus haasteeseen "Kuvaile itseäsi kirjojen nimillä"

Tuulesta temmattua -blogilta lennähti haaste kuvailla elämän vaiheita ja asioita luettujen kirjojen nimillä. Vastaan mielelläni, vaikka joihinkin kysymyksiin olisi pitänyt kyllä penkoa muistilohkoa vähän pitempään. Tässä kuitenkin lähiaikoina luettujen kirjojen nimillä kuvailtuna se, miten ajattelen elämäni kaaresta tällä hetkellä.

Oletko mies vai nainen?
Punapukuisen naisen talo (Maija Asunta-Johnston)

Kuvaile itseäsi
Mañana, Mañana (Peter Kerr) sekä aika-ajoin
Myskyävä meri (Donna Leon)

Kuinka voit?
Elämän lempeät maut (Erica Baumeister)

Kuvaile nykyistä asuinpaikkaasi
Auringon puolella; jaettujen ajatusten talo (Risto Ranta)

Kuvaile työtäsi
Digitaalinen markkinointiviestinta (Heikki Karjaluoto)

Kuvaile harrastuksiasi
Kulkijoiden vanhaa saariselkää, autiotupien kertomaa (Yrjö Teeriaho) sekä
Andalusialaiset sitruunat (Chris Stewart)
Tekstia ruudulla (Katleena Kortesuo)

Minne haluaisit matkustaa?
Lumoava Provence (Yvone Lenard)
Viva Mallorca (Peter Kerr)
Puutarha Italiassa (Joan Marble)
Sitruunoita Sisiliasta (Luigi Pirandello)
Pieni kaupunki Sardiniassa (Salvatore Satta)
ja ainakin ne kymmenen muuta ---

Kuvaile parasta ystävääsi
Ystävyyden piiri ( Maeve Binchy)
Sydämen asia (Maeve Binchy)

Mikä on lempivärisi?
Vihreän saaren puutarhoissa (Hanna Tuuri)

Millainen sää nyt on?
Pimeä (elokuun) yö (Maria Lang)

Mikä on paras vuorokaudenaika?
Elämän kirkas keskipäivä (Alexander Mc Call Smith)

Jos elämäsi olisi tv-ohjelma, mikä sen nimi olisi?
Elämän paradoksit (Tommy Hellsten)

Päivän mietelause
Isi, mihin mennään (Jean Louis Fournier)

Millainen on parisuhteesi?
Tämä siunattu koti (Jhumpa Lahiri)

Mitä elämä sinulle merkitsee?
Kameli neulansilmässä (Ephraim Kishon)

Minkä neuvon tahtoisit antaa?
Sen saat mistä luovut (Tommy Hellsten)

Käsityksesi kuolemasta?
Tyhjentävä vastaus (Vikas Svarup)

Mottosi?
Karamellikengät (Joanne Harris)

Kyllä juustossa löytyi!

Tuli opittua taas roppakaupalla uutta. Kävin suht' extempore Ravintola Pörssin Juustonäyttelyssä ja sain tutustua ihaniin kotimaisiin juustoihin, joista moni oli tuttu jo entuudestaan, suosikkikin, mutta moni myös aivan uusi tuttavuus. Uusista tuttavuuksista osa oli sellaisia, jotka tulevat vasta tänä syksynä markkinoille, kuten levittyvä Aura, tutun sinihomejuuston voileipäkakkuihin ja joulupipareiden päällyksiin sopiva tuttavuus. (Suuri purnukka on kuulemma ollut jo saatavana, mutta nyt syksyllä tulee myös kotitalouksiin sopiva pikkuinen parin sadan gramman purnukka). Myös Arlan savunmakuinen Pohjanpoika oli uusi tuttavuus, joka on saatu kauppoihin nyt syksyllä.

Tilaisuus oli mukavan letkeä. Salia kierrettiin sen reunoilla sijainneitten maistelupöytien kautta keskelle, jossa sai tutustua ruusukkein koristeltuihin voittajiin sekä sarjoissa kilpailleisiin juustoihin. Osallistuin myös kilpailuun, jossa oli määrä tunnistaa eri juustolaaduille sopiviin raastimiin/höyliin ynnä muunlaisiin vempeleisiin, joilla erilaisista ulkomaan juustoista yritetään päästä osille. Tunnistimme helposti Stilton-juustoille tyypillisen "lapion" sekä pienen pähkäilyn jälkeen Mozzarella-leikkurin, mutta sitten meni arvailuiksi.
Otimme matkaan myös Juustonaisten hakemuslomakkeen, mahdollista liittymistä ajatellen, mutta se asia vaatinee vielä vähän kypsyttelyä; kuten hyvä juustokin.

Muuten viikko on ollut yhtä hervotonta hemorataa.
EMG-tutkimus todisti, että alkuperäinen diagnoosi oli oikea ja vaivani on G7 niskanikaman välilevyssä, joka on pullistunut ja painaa hermojuurta. Saikkua tuli siis lisää marraskuun alkupuolelle saakka. Toisaalta pullistuma on jo alkanut vetäytyä takaiisin - keskisormessa on jo tunto - joten vahvoja toiveita on, että pian etusormikin pelittää. Lenkkeilyä siis ja kevyttä irrottelua ja venyttelyä pitäisi nyt harrastaa. Ei "kenokaulauinnille", iskeville liikkeille ja rajuille rytkäyksille. No, onneksi en harrasta kuntonyrkkeilyä tai tennistä.

Mikäpäs tässä on ollessa. Lueskelen, siivoilen ja yritän päästä / saada aikaiseksi liikkumaan lähtemisen, ensi viikko on täällä koululaisten syyslomaa, joten seuraakin on tiedossa, josko vaikka tutustuisin lähemmin siihen vesijouksuun.

Jäähyväiset lastensairaaloille

Viime torstaina oli vuorossa retki Helsinkiin, bussilla, junalla, ratikalla ja jalkaisin Töölön perukoille, lastensairaaloiden kortteliin. Aina tähän saakka matka on taittunut autolla, joten tämä reissu oli erilainen, monimutkaisempi, aikaa vievempi, mutta omalla tavallaan myös paljon antoisampi.

Erilaista oli myös, että saatoimme kahdestakin syystä ja hyvillä mielin jättää jäähyväiset näille jo niin tutuiksi käyneille kulmille: pikkuinen on varttunut nuorukaisen ikään ja sairaus on saatu monta vuotta kestäneitten hoitojen jälkeen selätettyä. Kaksi ihanaa asiaa, joita ajatellessa lämmin virtaus hulvahtaa kehon läpi, silmänurkaan tirahtaa kyynel ja mielen valtaa syvä kiitollisuus.

Torstaiksi oli luvattu syksyn ensimmäinen varsinainen talvimyräkkä. Radio pauhasi jo aamuvarhain tulevan lumituiskun ja myräkän voimakkuutta ja pyysi varautumaan koiran keliin. Mitä vielä! Pientä tihkua riitti menomatkalle, mutta siitä selvittiin sateenvarjoin, kun tallustimme 7B:n pysäkiltä Kirjaiijan puiston läpi määränpäähämme. Siinä kävellessämme muistelimme niitä kertoja, kun auton kanssa pyörimme ympäri puiston yksisuuntaisia katuja ja etsimme parkkipaikkaa. Nyt ei tarvinnut, polleasti vain marssimme eteenpäin ohi autorivistöjen ja parkkimittareitten. (Nyt oli paikkoja tietysti vapaana vaikka millä mitalla.)

Kirjailijan puiston alareunassa, Arvo Ylpön puistikossa kukkivat ruusut vielä täyttä päätä, vaikka maata peitti jo keltainen vaahteranlehvämatto. Sairaalan käytävillä hyvästelimme tutut piirrokset ja hahmot, kiemuraiset käytävät ja valtavan suuret hissit, joihin joskus matkattiin sängyn pohjalla pötkötellen. Taakse jäivät kaikki ne hämärät, kipeät muistot...

Paluumatkalla lounastimme juhlavissa tunnelmissa ja kiireettömästi Nepalilaisessa ravintolassa, jatkoimme matkaa ja söimme jälkkäripehmikset Hessburgerin "terassilla". Matkasimme kotia kohti iloisin mielin, vanhoja muistelematta, murehtimatta.

Mahtava Manchester

En ikinä uskonut, että Manchesterissa voisi olla niin paljon nähtävää! Varhaisen teollisuuden kehto tiilenpunaisine rakennuksineen keskellä englantia, mitäpä nyt siellä voisi olla. Oli siellä - ja paljon. Perjantai illasta maanantaihin kestäneellä reissullamme saimme koluttua vain pikkuruisen osan kaupungista. Olimme ennakkoon määritelleet kaksi tärkeää käyntikohdetta, jotka olivat Manun stadion sekä Fletcher Mossin kasvitieteellinen puutarha. Molemmissa kohteissa oli paljon ihmeteltävää. Minulle selvisi myös englantilaisten totaalinen jalkapallohulluus. Fanikaupasta löytyi tavaraa vauvasta vaariin. Oli tuttia, nokkamukia, golfbägiä, mailan suojusta ja tietysti paitaa, sukkaa, kenkää, ... no, tukkaa en nähnyt, mutta kaikkia muuta kyllä.

Onnistuimme ostamaan riemukkaan kokemuksen jälkeen kokopäivälipun, jolla sai ajella busseissa ja ratikoissa mielin määrin, paitsi, että juuri sinä sunnuntaina raitiovaunulinjoissa oli vikaa, eikä reittejä voitu ajaa kaikilta osin. Niin, että ei tuo kotoinen "venamme" ole ainoa vaikeuksissa kahlaava liikennöijä.

Ajelimme perinteisellä kaksikerrosbussilla mm. Traffordiin ja Didsburiin ja pyrimme aina yläkerran etupenkkiin, ja pääsimmekin usein. Tosin yläkerta ei ollut se paras paikka istua silloin, kun ei oikein tiennyt millä pysäkillä pitäisi jäädä pois. Bussit tulivat täyteen yläkerroksen portaikkoa myöten, joten ulos pääsy bussin pikapysäyksen aikana ei onnistunut. Vahingoista viisastuneina opimme laskeutumaan alas hyvissä ajoin ennen omaa määräasemaa.

Kiertelimme tietysti paljon myös jalkaisin ja kolusimme läpi valtavat ostoskadut Kings Street ja Market Street. Niissä riitti kauppaa jos minkälaista, oli laatumerkkejä ja puolen hinnan putiikkia, joten ostettavaa kertyi enemmän kuin matkalaukku tahtoi vetää. Kaupunkikävelyillä satuimme China Townin portille ja näimme värikkäät kadut ja kiinankieliset kylttirivistöt.

Minun unelmani kohde, Fletcher Moss, ei myöskään tuottanut pettymystä. Puisto oli laaja ja ruska-aikaankin valtavan kaunis. Tietysti monet kukat olivat jo ohi kukkineita, syyshortensiatkin jo enimmiltään kukkaterttunsa menettäneet, mutta ne värit! Puut ja pensaat loistivat keltaisina ja punaisina kilpaa toistensa kanssa hehkuen. Syksyiset kukkaistutukset ja kesän viimeiset ruusut olivat kauniit ja nousivat esille muuten jo talvikauteen taittuvasta luonnosta.

Hyvä reissu, kannatti tehdä. EasyJetin halpa lähtö maksoi parisen kymppiä per suunta ja hotellin sai kolmeksi yöksi parilla sadalla. Työkaveri jo innostuikin ja katseli hintoja maaliskuulle Manun matsiin mennäkseen. Minä haaveilen vielä joskus näkeväni Fletcher Mossin keväisessä loistossaan.