Joen ja vaarojen maisemissa
Aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta koko pääsiäislomaseni ajan. Rovaniemellä sää oli keväinen, vaikka lunta oli todella paljon, näki jo, että tien penkat alkoivat harmaantua autojen roiskuttamasta loskasta ja vesi Jätkänkynttilän sillan alla oli sula. Sulaveden osuus kasvoi päivä päivältä, kun veden pyörteet hioivat jään reunoja. Siitä huolimatta hiihtäjät ja kelkkailijat vielä rannan vierustaa kulkivat.
Matkani Rovaniemelle taittui Intercityn kyydissä. Yhtä soittoa sai painatella perille asti. Olin varannut itselleni lisämukavuuden varmistamalla paikkani ravintolavaunun yläkertaan, Duetto plus -paikalle. Sitä en osannut kuvitella, että penkkini oli katse ikkunaan päin ja selkä käytävälle. Työtasokin olisi ollut, mutta onneksi läppäri oli jäänyt kotiin. Joukkoon sulauduin kuitenkin asettamalla tablettini pöytäpinnalle.
Saavuttuani perille ja ensimmäistä kertaa tällä asemalla ollen, en tiennyt menettelyistä. Seistä tönötin taksi-tolpan ja -kyltin kohdalla toisen mamman kanssa ja ihmettelin vieressä olevaa pitkää jonoa... ihmisiä suksipusseineen.
Soittelin taksia tilatakseni ja sain kuulla että kaikki autot on lähetetty ja että jonottamalla ainoastaan kyytiin pääsee. Siispä sen pitkän jonon hännille... No suht ripeästi jono lyheni ja koska pakkasta oli alle kymmenen astetta, ei tullut niin kovin kylmäkään siinä seistessä. Kiinalaisturistit kyllä kaivoivat villahuivia ja pipoa lisälämmikkeeksi ja tamppasivat nahkakengissä olevia jalkojaan niin, että lopulta hellyin päästämään heidät jonossa edelleni. Onneksi oli leutoa, tuli mieleeni, että jos pakkaslukemat olisivat olleet 15 asteen nurkilla, olisivat tervetulotunnelmat olleet tyystin toisenlaiset.
En käynyt avannossa. Harmi. Aivan Jätkänkynttilän vieressä oli avantouintipaikka. Ihastelin kuinka uimareitten suojaksi, näkyvyyden ja tuulen, oli rakennettu jäälaatoista sahalaitainen muuri, mutta "paikallisoppaani" tiesi kertoa, että muuri on sitä varten etteivät lumikelkkailijat hurauta avantoon. Siinä ne näyttivätkin kelkat huristavan aivan avannon tuntumassa.
Hyvää ruokaa ja hartautta
Paljon kävelimme ja auringonpaisteesta nautimme täysin siemauksin. Siemauksia saimme myös Ravintola Nilin Rovaniemi-menuun sisältyen.
Nili tuo maahan La Bodega de Pinoson viinejä Alicantesta, Espanjasta. Aivan uuteen viinirypälelajikkeeseen, Airén, sain tutustua talon viinin Vermador Oarganic Whiten myötä. Menu oli oivallinen, palvelu ystävällistä ja keittiön tervehdykset mukavia ja maukkaita yllätyksiä. Menun aloitti mieltä kiihottaen "Luikkuliemi," poron luista kokoon keitetty tymäkkä kuksallinen. Porolle maistui, ja sopiva suolakin siinä oli. Eksoottista.
Pöytäseurani katsoi saaneensa ensimmäistä kertaa eläessään raakaa poroa syödäkseen, mutta kehui sen maukkaaksi maistettuaan. Hyvää se olikin ja leikkautui hyvin pöytään tuoduilla pikku-Martini puukoilla.
Koskapa pääsiäisen aikaan ei ollut tarjolla konsertteja, näytelmiä tai muita ohjelmallisia huvituksia päädyimme musiikillisen annin kaipuussamme pääsiäisyön messuun. Mielenkiintoinen, kaunis tilaisuus. Väkeä oli tullut paikalle mukava määrä ja kirkkolaulu kantautui jylhän kivikirkon seinämistä kaikella hartaudella. Virret olivat uudesta virsikirjasta ja siten kovin outoja, mutta sävelkulultaan helpot säkeistöt saattoi kyllä laulaa hetken kuunneltuaan. Uusi kokemus tämäkin. Kirkkosali on kaunis, Ounasvaaran laelle laskeutuneen Kristuksen silmien alla saa seurakunta istua kaunista alttarifreskoa ihaillen. Fresko on vastikään puhdistettu kirkkaaksi - ranskanleivällä!
Alvar Aaltoa ihaillen
Toisenlaista kulttuuria sain ihastella paikallisoppaan viedessä minua Alvar Aallon suunnittelemaan kirjastoon ja Teatteritaloon. Kirjaston arkkitehtuuri on oivaltavaa! Aivan upea idea ovat kirjastosalin lattiaan upotetut aaltomaljakkomaiset poterot lukupöytineen ja hyllyineen. Vaikuttava oli myös pohjakerroksen musiikkiosasto partituureineen ja eri musiikin osastoineen.
Teatteri eli Lappia-talo oli vaikuttava. Talo on vasta vähän aikaa sitten avattu suuren, ja hintavan, remontin jäljiltä. Puhtoista ja kaunista olikin. Aallon tyylille uskolliset tummansiniset, keraamiset laattaseinät välkkyivät ulkona vilahtelevaa auringonkiloa ja seinien kuvakudokset ja maalaustaide loivat harmonista tunnelmaa. Lieneekö lattian kivi ollut marmoria, kaunis se ainakin oli. Harmi, ettei mitään näytäntöä osunut kohdalle.
