Mukavaa Joulua!

Eilen kävelin töihin pitkästä aikaa puiston kautta. Talven tunnelma oli tiivis, sain nauttia hohtavan valkeista hangista ja terijoen salavien tiheitten oksistojen suojista kuuluvista lintujen äänistä. Aamun kajo oli vielä hämärä ja valo hankien yllä sinertävän satuisa. Siinä tunnelmassa, ja kohtuullisessa pakkasessa, oli hyvä katsella ympärille, nauttia rauhasta ja kauneudesta ja huomata, että aika on taasen rinnähtänyt jouluun, kohti vuoden lopun huipennusta.

Illalla tunnelma oli taas erilainen. Ryntäsin kauppaan muutaman hankinnan perään ja tungeksin myymälän käytävillä kymmenien muitten kanssa.

Tänään kiire helpottaa, on vapaapäivä. Leivon muutaman torttusen ja piparin ja pyöräytän lanttulaatikon. Huomenna matka johtaa perinteiseen tapaan joulun viettoon vanhempieni luo.

Turkoosi, kirkas Punainen meri

Loma Hurghadassa oli kaikkea sitä mitä olin etukäteen uumoillut. Kulttuurishokki, kuuma, sekava ja roskainen. Onneksi myös toiveet auringonpaisteesta, uima-altaista, kukkaloistosta ja uusista elämyksistä täyttyivät.

Etukäteen en tiennyt, eikä mikään opus ollut maininnut, että Hurghada on sotilasaluetta. Ehkäpä juuri siitä johtuen maahan pääsy oli siellä erityisen kimuranttia. Ensin tehtiin viisumihakemus, sitten mentiin saamaan viisumilätkä passiin. Tuon jälkeen marssittiin turvatarkastukseen ja sitten vielä viisumin tarkastukseen. Kun kaikki nuo neljä rastia oli jonotettu ja suoritettu, olin jo aikaslailla ryytynyt. Bussikuljetus hotelliin oli sen sijaan sutjakka, matkaa oli vain kymmenisen kilometriä.

Hotellimme oli kauniin kukkiva. Huoneet jo parhaat päivänsä nähneet, mutta puhtaat ja kauniit. Lomasesongissa taisi olla meneillään hiljainen kausi kun kaikkialla oli kunnostustöitä meneillään. Rälläkät lauloivat pitkin päivää, mutta silloin oltiinkin rannalla.

Punainen meri oli ihana. Pojat polskivat päivät pääksytysten kaloja, merisiilejä ja koralleja tutkimassa. Minäkin uskaltauduin tutkailemaan rannan tuntumassa pesivää papukaijakala "Dorrittia" snorkkelin kanssa. Ei ollut minun juttu vieläkään tuo vedenalainen maailma, mutta onneksi kaloja saattoi nähdä myös pinnalta käsin.

Matkalaisia puhutti vähän aikaisemmin Sharm el Sheikissä tapahtuneet haihyökkäykset. Hurghadan rannoille hait eivät kuulemma tule, vakuuttivat paikalliset sukellusoppaat.

Venäläisten turistien määrä yllätti. Oli eksoottista nähdä kuinka kauppojen ja talojen sekä opasteiden kyltit olivat useasti myös kyrillisin tekstein varustetut. Koko hotellimme henkilökunta puhui venäjää, luultavasti paremmin kuin englantia, ja paikka olikin rakkaan naapurimme rannekepuisto. Oli siinä meikäläisillä ihmettelemistä, kun illallispöydästä katosivat ensimmäisinä täytekakut ja jälkiruokahyytelöt. Alkukeittona oli kaalisoppaa, mutta onneksi myös mausteista tomaattikeittoa, buffetista puuttuivat vain pelmenit ja blinit.

Buffettit olisikin pitänyt älytä jättää kokeilematta, sillä illallimenun jälkeen pojalle tuli vatsatauti, joka onnistuttiin hoitamaan hiilitabletein. Minä puolestani sain turistitaudin juhlavasta Kala- ja äyriäisbufesta. Niin, sellaiseen piti mennä kun kerran kirkkaan meren rannalla oltiin. Niiltä juhlilta sairastui kuitenkin useampi henkilö, jotkut joutuivat jopa tiputukseen.

Paluumatka sujui alun jonotusten jälkeen mukavasti ja tuttavalta kotisuomessa saatu "Egyptin pilleri" paransi pahimman vatsavaivan. Mukava reissu, paljon uutta ja erilaista kulttuuria nähtiin ja aurinko oli kuin olikin takuuvarma.

Viiniä, juustoja ja ristikkäisiä kirjavalintoja

Pääsin juhlimaan ihka ensimmäisiä pikkujouluja Juustopöydän jäsenenä. Juhlaa vietettiin Open house -periaatteella Copas y Tapas -ravintolassa Helsingissä. Mukava paikka ja erinomainen liikeidea. Siellä ei ruokalistojen ääressä tarvitse mietiskellä, vaan isäntä valmistaa sopivan määrän tapaksia asiakkaan antamien toivomusten ja mieltymysten mukaan. Vietetty aika jää siis täysin seurustelulle ja ajatusten vaihdolle, eihän sitä ihan varpilla kuitenkaan tiedä mitä saa, vaikka menua kuinka tarkkaan tavaisi ja aineksia puntaroisi.

Oli hauskaa, että saatoin bongata Juustopöytäläisten joukossa jo joitakin tuttuja kasvoja ja myös minut ja ystäväni tunnistettiin juustonäyttelyssä 'rekrytoiduiksi'. Onneksi näyttelystä ei vielä ole vierähtänyt liian pitkää aikaa.

Junassa huomasin hassun sattuman. Vastapäisellä penkillä istui siro intialaispiirteinen nainen joka luki Sofi Oksasen Puhdistusta. Minä vastaavasti intialaisen Adiga Aravindin kirjaa Valkoinen tiikeri. Se on kirjojen kiehtovin piirre. Ne voivat tuoda tuulahduksen eri kulttuurista kaukaa merten takaa tai kertoa ympäröivästä arkipäivästä, valottaa lähimenneisyyden tapahtumia, auttaa sopeutumaan ympäröivään arkeen tai avata portin rentouttavaan seikkailuun. Kaikki tämä pienessä, kompaktissa paketissa, tosin junassa näkee yhä enenevässä määrin käytettävän myös erilaisia digitaalisia lukulaitteita. Itse ainakin vielä toistaiseksi liputan paperista valmistetun, kunnolla hyppysissä rahisevan ja koiran korville taipuvan kirjan puolesta.

Ensi viikolla Egyptissä!

Tänään 'venalla' pelitti aika hyvin. Onneksi, sillä aamulla pakkanen oli kahdenkymmenen asteen pinnassa ja nenä jäätyi jo vajaan kilometrin kävelymatkalla seisakkeelta työpaikalle. Illallakin osuin aikataulullisesti sopiviin väliköihin ja pääsin lähes yhtäjaksoisesti kotiin saakka. Mukavaa vaihtelua viime päivien venyneisiin aikatauluihin.

Asemalaiturille näkyi kuinka tuuli puhalteli lännestä päin. Lämpövoimalan piipusta höyry taittui suorassa kulmassa kohti ratakiskoja, vaikka maan pinnalla tuulen vire ei kovin voimakkaalta tuntunutkaan. Vielä muutama päivä pitää palella; torstaiksi on tiemmä lupailtu lauhtuvaa, ja senkin puoleen, että perjantaina alkaa talviloma! Ensimmäistä kertaa matkaan Egyptiin ja siellä Hurghadaan.

En tiedä mistä johtuu, mutta tuppaan suhtautumaan Egyptiin matkakohteena aika epäluuloisesti. Mieleen hiipii vatsataudin uhkakuvia. Työkavereitten kertomukset, edullinen matkan hinta ja varma(?) lämpö veivät kuitenkin äänestysvoiton, olisin minä kyllä Kanariallekin lähtenyt. No, nyt mennään oppimaan uutta kulttuuria, tinkimään basaareissa ja snorklaamaan Punaisessa meressä... jospa minäkin uskaltautuisin.

Matkalukemiseksi otan ainakin rauhoittavan annoksen Binchyä (Hopeahäät), jota voin rannalla lueskella sillä aikaa kun miehet ovat uppeluksissa riutan reunalla kaloja jahtaamassa.

Parhaillaan lukemissani kirjoissa on aivan sattumalta yhteinen piirre: Sekä intialaisessa Valkoisessa tiikerissä, että kiinalaisessa The Garlic Ballads'issa vanha historiallinen, kenties vuosisadat samoja kaavoja noudattanut, arjen kuva rikkoutuu yht'äkkiä moderneilla, tämän ajan kuvajaisilla. Kiinalaisella pellolla ahkeroiva, sirpillä riisiä leikkaava Jinju kuuntelee korvalappustereoita joiden patteri on kulahtanut ja musiikki 'vouvaa' korvissa. Intialaisen autonkuljettaja Balramin isäntä Ashok kuuntelee autossa mielellään Stingiä ja Eminemiä. Epätodellisen tuntuisia mielikuvia kun juuri on tekstin mukana tuudittautunut menneen maailman tunnelmiin ja tuleekin tempaistuksi nykypäivään.

Kenties lomaviikko tuo mukanaan samankaltaisia epätodellisia näkymiä ja tunnelmia.

Venaan rauhassa - taas

Tänä päivänä tuli luksuksen loppu.
Aamuliikenne sujui kyllä mukavasti kun myöhästyneellä linjuriautolla ehti myöhästyneeseen R-junaan, mutta ilta olikin sitten oma lukunsa.
Ei tullut junaa ei, mutta kylmä tuli. Tikkurilassa tuli vilun liksäksi myös nälkä ja pissihätä, vaan ei junaa. Ei näkynyt, ei kuulunut.

Kun ensimmäisen odottelun jälkeen sain nousta lämpimään I-junaan ja lueskella mukavasti 'pehmoisella luksuspenkilläni', kuten vähän aikaa sitten ehdin kehua retostella, oli seuraavan etapin pysäkillä todella kylmä. Mukavasti lämmenneet jäsenet alkoivat nopeasti hytistä pakkasessa, varpaat jäähtyä ja mieli muuttua nurisevaksi.

Juuri kun painetta oli korvien välissä sopivasti, jotta olisi saattanut vieressä tramppaavalle kaverille pihahtaa, että kyllä ne kaikenmaailman Intercityjä kuuluttelevat, mutta eivätpä kerro sen halaistua sanaa lähiliikenteestä, alkoi radan päässä näkyä valoa. Mieliala siitä heti piristyi ja kalisevat hampaat pusertuivat yhteen; vain pieni hetki enää, sitten pääsee sisälle. Vaan ei, viereiselle raiteelle meni se juna, ja seuraava ja sitä seuraava. Voi tikkerperi!

Paikallaan hyppelyt, jalalta toiselle loikkimiset ja käsiin puhaltelut koettua saapui vihdoin tuo kaivattu K. Liikkeellekin se pääsi, kunnes seisahtui Koivukylässä. Joku kumma karma tuossa Koivukylässä täytyy olla, kun sen autio seisake tuli liiankin tutuksi jo viime talvena, siinä kohdassa junan ovet aina lakkaavat toimimasta. Tällä kertaa oli hauskuuttakin matkassa, kun veturinkuljettajan ja konduktöörin jutustelu kuului koko yleisölle. "Onko konnari kuulolla? Arvaapa mitä, nyt ei sulkeudu ovet ja valot meni. Olen yrittänyt kuuluttaa, mutta ei tämä mitään toimi." Konduktöörityttö siihen, että kyllä tänne hyvin kuuluu. Ja 'venalaisten' työoloja hyvin kuvaava kuljettajan kysymys: "No, ei sua kukaan vielä tappaa ole uhannut?"

Perille päästiin kitkutellen kun kaiuttimista kuului "No nyt sitten on lisäksi tämä jarruvika, yritetään kuitenkin pikkuhiljaa perille, katsotaan tarkemmin siellä." Huh, helpotus - meille kyytiläisille ainakin.

Vielä pikainen ryntäys kauppaan, kupla otsassa, ja sitten - odottelua bussipysäkillä. No siinä tuli sentään muutamat 'Holat' vaihdettua entisen espanjankurssilla olleen kaverin kanssa. Ei olla vuosiin nähtykään. Mukava oli jutustella - vaikkakin ihan suomeksi.

Marraskuun retki ohi suun

Talvi ja pakkasta koko viikonlopun ajan. Suunniteltu syksyn viimeinen asuntoautoretki meni siis ohi. Römpötissä ei talvirenkaita ole, joten pakkaskeliin ei ole mitään asiaa. Isäntä nimitteli hannariksi, kun heti peräydyin retkestä kun vähän lunta tuprutti. Höh, suuret tiet ovat kyllä sulana, mutta enhän minä moottoritien vieressä viikonloppua halua viettää. Varsinkaan romanttista, kahdenkeskeistä...

Viime vuonna näihin aikoihin retkeilimme Kotkaan, tutustuimme Sapokan vesipuiston öisiin valoihin ja Katariinan meripuiston meditaatioreittiin ja Maretariumiin, puhumattakaan Redutin yrttipuutarhasta, josta sai silloin vielä hyvin siemeniä kerätyksi. Maassa oli tuolloin vain riitettä, lumesta ei juuri tietoakaan.

Romanttisesta autoretkestä ei siis tullut mitään, joten olen siivonnut, viikannut pyykkiä ja tehnyt ruokaa ja siinä sivussa palautellut mieleen kaunista ja soljuvaa espanjan kieltä. Musiikki ja -videot ovat osoittautuneet oivallisiksi kielikursseiksi (etenkin jos lyriikat löytyvät). Siinä saapi tehdä tempun jos toisenkin, että onnistuu äkkäämään oikean aikamuodon, verbin perusmuodon tai siitä juonnetun preteritin jne. Sitä ennen on yleensä jo onnistunut apinoimaan laulun ulkomuistiin, vaikkei sanoja vielä ymmärräkään.
Carlos Baute ja Chayanne kuuluvat siihen kerhoon jota kuuntelen kun Juanes on tullut rallateltua liian tutuksi.

Onkohan tämä nyt pysyvää?

Lunta tulvillaan on puiston raitti tää, se ehkä maahan jää tai sitten häviää...

Vielä eilen ei saattanut arvata, että aamuherätys toisi mukanaan valkoiset kinokset ja taivaalta tuiskuavan pyryn. 'Vena' pysytteli vielä aamulla sinnikkäästi kelissä mukana, vain pientä viivästystä, ja meikäläinenkin nousi nopsaan kulkupeliin. Tikkurilassa sitten jo myöhästyttiin vaihdosta. Illalla tilanne olikin jo toinen, minua onni silti suosi ja pääsin kotiin suhteellisen joutuisasti.

"Maalaislinjamme" bussikuski oli herttainen ja kysyi meiltä kahdelta asemalla kyytiin nousseelta, että onkos kiirus vai odotellaanko vielä yksi juna? No aikamme sitä junan tuloa vuoteltiin, vaan eipä näkynyt.

Jonkinmoinen aura oli ilmeisesti kaupungin varikolta löytynyt tien pintaa kuokkimaan, sillä kyyti oli helisevän ryskyväistä, vaan linjuriauto on ilmeisesti hyvin yhteen pultattu, kun tien päälle ei jääty, vaan kotipysäkki saavutettiin hampaat suussa loukkua lyöden. Ulos hyppäsin puolimetriseen ja märkään lumivalliin ja näin, että tien pinta oli kuin juustohöylällä vedetty kermajuuston pinta, kuoppainen ja möykkyinen - toivottavasti yöksi ei tule pakkasta, muuten on aamulla pääkallokeli.