Kirjavat kalat ja kauniit korallit

Joulu sujui perinteisin herkuin ja mukavan rennoissa tunnelmissa. Lahjoja saatiin ja annettiin ja saatiin myös nauttia puhtaan valkeasta maisemasta. Joulupäivänä maltettiin sentään lähteä myös pienelle lenkille, vaikka pakkanen rouskauttelikin tuulisessa säässä nenänpäätä ja poskia.

Nyt kuitenkin on paluu arkeen jo alkanut ja lumikinosten seassa vaivaisesti möyrivien junien kanssa pian viikko temmelletty. Alkuviikko sujui pehmeän laskun merkeissä N-junan leppoisassa kyydissä puksutellen, mutta nyt loppuviikolla junia on yritetty körmyyttää normaaliin aikatauluun, siinä kovin hyvin onnistumatta. Tänään istuimme Savion ja Keravan välisellä taipaleella ja odottelimme ratapihan tyhjentymistä edeltävistä vuoroista. Pääsimme sentään perille asti yhdellä istumalla minkään osasen rikkoutumatta.

Joulun pyhinä oli aikaa katsella menneiden lomien kuvasaalista ja myös minä pääsin nyt kunnolla tutustumaan siihen vedenalaiseen maailmaan josta pojat olivat Egyptin reissulla niin riemastuksissaan. Ihmeen hyviä kuvia perheen mies on näppäillyt. Kalojen kauniit värit ja korallien eksoottiset sävyt ja muodot välittyvät yllättävän hyvin kuvien kautta. (Kuvaa klikkaamalla pääsee kuvakirjastoon, jossa vedenalaisia maisemia voi katsella suuremmassa kuvakoossa.) Sen verran onnistuin snorkkelia kokeilemaan minäkin, että näitä kuvia katsellessa saatan tuntea kielellä suolan maun ja kuulla aallokon pauhun. Kaunista on, eikä ihmetytä se sankkalukuinen sukeltelijoitten määrä jonka rannalta näin vedessä pyllyilevän. Ensi kerralla hankin minäkin sellaiset suuret katselulasit ja vankan vatsan alle sijoitettavan lauttamaisen kellukkeen, jollaisten päällä näin venäläismaatuskoitten polskuttelevan kaloja ihastelemassa.

Mukavaa Joulua!

Eilen kävelin töihin pitkästä aikaa puiston kautta. Talven tunnelma oli tiivis, sain nauttia hohtavan valkeista hangista ja terijoen salavien tiheitten oksistojen suojista kuuluvista lintujen äänistä. Aamun kajo oli vielä hämärä ja valo hankien yllä sinertävän satuisa. Siinä tunnelmassa, ja kohtuullisessa pakkasessa, oli hyvä katsella ympärille, nauttia rauhasta ja kauneudesta ja huomata, että aika on taasen rinnähtänyt jouluun, kohti vuoden lopun huipennusta.

Illalla tunnelma oli taas erilainen. Ryntäsin kauppaan muutaman hankinnan perään ja tungeksin myymälän käytävillä kymmenien muitten kanssa.

Tänään kiire helpottaa, on vapaapäivä. Leivon muutaman torttusen ja piparin ja pyöräytän lanttulaatikon. Huomenna matka johtaa perinteiseen tapaan joulun viettoon vanhempieni luo.

Turkoosi, kirkas Punainen meri

Loma Hurghadassa oli kaikkea sitä mitä olin etukäteen uumoillut. Kulttuurishokki, kuuma, sekava ja roskainen. Onneksi myös toiveet auringonpaisteesta, uima-altaista, kukkaloistosta ja uusista elämyksistä täyttyivät.

Etukäteen en tiennyt, eikä mikään opus ollut maininnut, että Hurghada on sotilasaluetta. Ehkäpä juuri siitä johtuen maahan pääsy oli siellä erityisen kimuranttia. Ensin tehtiin viisumihakemus, sitten mentiin saamaan viisumilätkä passiin. Tuon jälkeen marssittiin turvatarkastukseen ja sitten vielä viisumin tarkastukseen. Kun kaikki nuo neljä rastia oli jonotettu ja suoritettu, olin jo aikaslailla ryytynyt. Bussikuljetus hotelliin oli sen sijaan sutjakka, matkaa oli vain kymmenisen kilometriä.

Hotellimme oli kauniin kukkiva. Huoneet jo parhaat päivänsä nähneet, mutta puhtaat ja kauniit. Lomasesongissa taisi olla meneillään hiljainen kausi kun kaikkialla oli kunnostustöitä meneillään. Rälläkät lauloivat pitkin päivää, mutta silloin oltiinkin rannalla.

Punainen meri oli ihana. Pojat polskivat päivät pääksytysten kaloja, merisiilejä ja koralleja tutkimassa. Minäkin uskaltauduin tutkailemaan rannan tuntumassa pesivää papukaijakala "Dorrittia" snorkkelin kanssa. Ei ollut minun juttu vieläkään tuo vedenalainen maailma, mutta onneksi kaloja saattoi nähdä myös pinnalta käsin.

Matkalaisia puhutti vähän aikaisemmin Sharm el Sheikissä tapahtuneet haihyökkäykset. Hurghadan rannoille hait eivät kuulemma tule, vakuuttivat paikalliset sukellusoppaat.

Venäläisten turistien määrä yllätti. Oli eksoottista nähdä kuinka kauppojen ja talojen sekä opasteiden kyltit olivat useasti myös kyrillisin tekstein varustetut. Koko hotellimme henkilökunta puhui venäjää, luultavasti paremmin kuin englantia, ja paikka olikin rakkaan naapurimme rannekepuisto. Oli siinä meikäläisillä ihmettelemistä, kun illallispöydästä katosivat ensimmäisinä täytekakut ja jälkiruokahyytelöt. Alkukeittona oli kaalisoppaa, mutta onneksi myös mausteista tomaattikeittoa, buffetista puuttuivat vain pelmenit ja blinit.

Buffettit olisikin pitänyt älytä jättää kokeilematta, sillä illallimenun jälkeen pojalle tuli vatsatauti, joka onnistuttiin hoitamaan hiilitabletein. Minä puolestani sain turistitaudin juhlavasta Kala- ja äyriäisbufesta. Niin, sellaiseen piti mennä kun kerran kirkkaan meren rannalla oltiin. Niiltä juhlilta sairastui kuitenkin useampi henkilö, jotkut joutuivat jopa tiputukseen.

Paluumatka sujui alun jonotusten jälkeen mukavasti ja tuttavalta kotisuomessa saatu "Egyptin pilleri" paransi pahimman vatsavaivan. Mukava reissu, paljon uutta ja erilaista kulttuuria nähtiin ja aurinko oli kuin olikin takuuvarma.

Viiniä, juustoja ja ristikkäisiä kirjavalintoja

Pääsin juhlimaan ihka ensimmäisiä pikkujouluja Juustopöydän jäsenenä. Juhlaa vietettiin Open house -periaatteella Copas y Tapas -ravintolassa Helsingissä. Mukava paikka ja erinomainen liikeidea. Siellä ei ruokalistojen ääressä tarvitse mietiskellä, vaan isäntä valmistaa sopivan määrän tapaksia asiakkaan antamien toivomusten ja mieltymysten mukaan. Vietetty aika jää siis täysin seurustelulle ja ajatusten vaihdolle, eihän sitä ihan varpilla kuitenkaan tiedä mitä saa, vaikka menua kuinka tarkkaan tavaisi ja aineksia puntaroisi.

Oli hauskaa, että saatoin bongata Juustopöytäläisten joukossa jo joitakin tuttuja kasvoja ja myös minut ja ystäväni tunnistettiin juustonäyttelyssä 'rekrytoiduiksi'. Onneksi näyttelystä ei vielä ole vierähtänyt liian pitkää aikaa.

Junassa huomasin hassun sattuman. Vastapäisellä penkillä istui siro intialaispiirteinen nainen joka luki Sofi Oksasen Puhdistusta. Minä vastaavasti intialaisen Adiga Aravindin kirjaa Valkoinen tiikeri. Se on kirjojen kiehtovin piirre. Ne voivat tuoda tuulahduksen eri kulttuurista kaukaa merten takaa tai kertoa ympäröivästä arkipäivästä, valottaa lähimenneisyyden tapahtumia, auttaa sopeutumaan ympäröivään arkeen tai avata portin rentouttavaan seikkailuun. Kaikki tämä pienessä, kompaktissa paketissa, tosin junassa näkee yhä enenevässä määrin käytettävän myös erilaisia digitaalisia lukulaitteita. Itse ainakin vielä toistaiseksi liputan paperista valmistetun, kunnolla hyppysissä rahisevan ja koiran korville taipuvan kirjan puolesta.