Katse avartuu

Juustoa ja viiniä kellarissa

2012-02-03T21:30:00.000+02:00

Maukas ja mielenkiintoinen ilta Winecellarsin tiloissa Helsingissä. Joukkueemme sai maistella maukkaita juustoja laadukkaiden viinien seurassa. Esitelmän piti sommelier ja kirjailija Antti Uusitalo, jolta on myös ilmestynyt teos Juustot ja juomat.

Maisteltavaksi Antti oli meille valinnut juusto ja viini parit Cloudy Bay Sauvignon Blanc valkoviinin ja Crottin de Chavignol -vuohenjuuston, Taittinger Brut Prestige Rosé samppanjan sekä Brie de Meaux -valkohomejuuston, ranskalaisen maalaissiiderin Cidre Bouché La Bolée Bretonne Bio Livarot-juuston kera ja vielä... Kracher Beerenauslese Cuvéen ja Appenzeller-kittijuuston sekä Mas Amiel Maury Vintage väkevän viinin ja Silton-sinihomejuuston.

Näitä sitten maisteltiin ennakkoon annetuissa pareissaan sekä omia ristikkäisiä kokeiluja tehden. Minulle mieleinen yhdistelmä oli erityisesti Cuvée ja Appenzeller ja epämieluisin puolestaan Taittinger ja Brie. Edellinen oli ihana yhdistelmä, jossa juoma korosti mukavasti vahvan juuston makua kun taas jälkimmäinen tuntui suussa mahdottomalta kun samppanja sihautteli poreista ilotulitustaan jättäen juuston täysin mauttomaksi. Kaikkien maistajien ehdottomaksi suosikiksi nousi jokaiselle entuudestaan tuntematon siideri, se sopi parhaiten kaikkien juustolaatujen kyytipojaksi.

Keelesild taas ohjelmassa

2012-01-31T18:32:00.000+02:00

Viime torstaina oli tämän vuoden ensimmäinen viron tunti. Voi miten sitä unohtaa kaiken oppimansa muutamassa hetkessä! Taukoa lukukausien välille tosin tuli vajaat kaksi kuukautta, mutta kuitenkin, voisi sitä muistaa edes rippusen.

Luulinhan minä joulutauolle jäädessäni, että lueskelen kappaleita oppikirjasta ja uutisia külauudis.ee sivuilta ahkerasti, juu.

"Kyläuutiset"-sivusto on ollut ratkirailakas kielenopiskelun lähde. Sieltä on monia hauskoja uutisotsikoita tullut päivän pähkinänä ratkaistua. Useasti uutisjutun kuva auttaa ratkaisemisessa, vaikka sanat olisivat täysin mahdottomia. Sivut ovat muutenkin mainiot, ne keräävät kaikenlaista uutisvirtaa Viron maakuntien lehdistä ja tapahtumista. Aivan ehdoton suosikkini on raadio Kukun Ilmaparandaja podcastit. Paljon niistä ymmärtääkin, mutta paljon jää myös ihmeteltävää. Hauskaa on silti joka kerta.

Ryhmämme on pysynyt aika hyvin kasassa. Vain muutama on jäänyt pois ja heidän tilalleen olemme saaneet uudet opiskelijat. Hassun hauskoja tulkintoja ja käännöksiä syntyy kun yhdessä yritämme pähkäillä tutuntuntuisten sanojen merkitystä. Aika paljon olemme myös kieliopin kanssa tuskailleet, välillä tuntuu, että enemmän voisi keskittyä sanastoihin ja käyttökelpoisiin fraaseihin, mutta etenkin kyläuutisia selvitellessä ymmärtää, että sanan vartalo on syytä hahmottaa, jotta osaa edes vähän yrittää selvittää lauseitten merkitystä.

Lunta riittää ja kirjat kutsuu

2012-01-22T19:00:00.000+02:00

Kaunista on, ei voi kieltää. Kuvassa asemarakennuksen torni edustalla kasvavan lehmuksen takaa häämöttäen.

Omalla pihalla näyttää kovasti viime talven toisinnolle maisemien puolesta. Puhtaan valkoista, kevyttä puuterilunta paikat pullollaan. Lyhdyn katolla saman korkuinen kinos, kuin viime talven kuvissa. Totta kuitenkin, että ikkunoista näkyy vielä ulos, kun viime vuonna näihin aikoihin maisemat peittyivät suurien katolta tippuneitten kinosten taakse.

Junaliikenne pelitti viime viikon lumipyrytyksestä huolimatta kohtalaisen mukavasti, tällä erää olen enemmän saanut odotella busseja. Perjantaina kotiin lähtiessä jo oli tiedossa, että liikenne oli ruuhkautunut onnettomuuksien vuoksi sekä Lahden että Tuusulan väylällä, joten ei ollut mitenkään odottamatonta, että Helsingistä tulevaa bussia ei kuulunut eikä näkynyt. Onneksi pakkaset ovat olleet maltilliset, joten bussipysäkillä on ollut ihan siedettävää. Siinä odotellessa on tullut myös juteltua ihmisten kanssa, ongelmat yhdistävät.

Kirjarintamalla olen lukenut kummallisia varttuneitten (70-80 v.) kirjailijoitten teoksia. Martta Salmela-Järvisen kirjan Tuhannen tarinan talo ja Sisko Istamäen teoksen Yöntähti. Yöntähteä lukiessa tuli mieleen mahtaako Istamäki kuvailla siinä omia tuntemuksiaan kirjailijana; kirjoittaa sitten mitä tahansa, aina tulee loukanneeksi jotakuta, ja saa tuntea itsensä pieneksi. Herkkä on myös kirjaminän, Kielon, tuumaus tarinasuonen tyrehtymisestä: Niin kuin kissa olisi nielaissut linnun, jäljelle jäi vain höyhenrahtunen, jos sitäkään.

Muuta lukemista ovat olleet ja on Binchyn varhaisempi Unelmien kaikuja, joka johdattaa luotettavaan tapaansa keskelle Irlannin merellisiä rannikkomaisemia ja värikkäitä ihmisiä. Kuten aina Binchyä lukiessa, tuntee tämänkin parissa palaavansa tuttujen keskuuteen. Andrea Camillerin uusin Törmäyskurssilla vie puolestaan Sisilian rannikolle, Montelusaan, jossa komisario Montalbano selvittelee merestä löytyneen ruumiin arvoitusta. Tämäkin Camillerin kirja on ihana sekoitus ruokaa, merta, ihmiskohtaloita ja Italian poliisin ja virkamieskunnan monivivahteista taivallusta. Sisiliaan on suunnittelilla matkakin, joten entistä innokkaammin pureudun kirjan tunnelmiin.

Talvisen kaunista Hämeenlinnassa

2012-01-15T20:45:00.001+02:00

Lauantaiaamun hämyssä oli outoa matkustaa junan hiljaisuudessa kohti Hämeenlinnaa. Kahdeksalta oli vielä pimeää, mutta Hyvinkään kohdilla alkoi päivä valjeta ja hetki oli kauniin sininen. Puut hohtelivat sinertävää kimallusta uudessa lumipeitteessä ja kaikkialla oli puhtaan valkoista.

Riihimäelle saavuttaessa oli jo valoisaa ja Tampereelle suuntaavaa Intercityä sai odotella jonkusen aikaa, mutta ei kuitenkaan paleltumiseen saakka. Mukava oli IC:n kyydissa Hämeenlinnaan syksytellä. Perillä asemalla sattui hyvä tuuri, sillä tapasin taksijonossa samaan osoitteeseen matkaavia ja pääsimme kimppakyydillä.

Kaunis oli Hämeenlinnan keskusta puhtaan lumen keskellä. Herttaisen näköisiä puutaloja ja kauniita rakennuksia. Olen useasti kaupungin läpi kulkenut ja linnassakin muutaman kerran vieraillut, mutta keskustassa en vielä koskaan ollut kävellyt. Pitää mennä uudelleen kesällä!

Paluureissulla junat osuivat nappiin, VR:lle kiitos.

Junia vaihdellen - kaapparilaivan kapteenin seurassa

2012-01-11T18:37:00.005+02:00

Loppiaisviikolla alkanut talvi tuli ja meni. Aamulla satoi vielä alijäähtynyttä vettä ja tien pinnat olivat sokerikuorrutetun kovat ja liukkaat. Nyt iltapäivällä loiskittiin jo lätäköissä.
Työkaverin kanssa oli puhetta, että kertaakaan ei vielä tänä talvena ole hanskoja tarvinnut. Junistakaan ei ole ollut mitään kirjoitettavaa, kun ovat kulkeneet ihan aikataulussa.

Juhlapyhien väliviikot sain nauttia yhtäjaksoisesta kyydin syksytyksestä N-junassa, mutta tällä viikolla palattiin arkeen. Hyvään tottuu nopsasti, joten ärsyttävää on ollut keskeyttää kirja junan vaihdon ajaksi. Laiturilla kun on näin talvisin niin pimeääkin, ettei näe tekstiä odottelun aikana!

Viime päivinä on junakirjajani kulkenut ylen ihmeellinen 1600-luvun vaiheita kuvaileva Alonso de Contrerasin teos Elämäni vaiheet. Vauhdikasta ja tapahtumarikasta on miehen elämä ollut. Milloin hän on purjehtinut kaapparilaivan kapteenina pitkin Välimerta ja milloin samoillut ratsuväen komentajana Madridin ympäristössä miehiä kokoillen sekä Italiassa, Portugalissa ja Ranskassa tahi Espanjassa peistä heiluttaen. Maltan ritariksikin hänet ehdittiin lyödä ja erakkoelämää mahtuu miehen vuosiin sekä munkkiveljestön jäsenyys. Rahaa ja saalista tulee ja menee, väliin arkut pullottavat rikkauksia; silkkiä, hopeaa ja röyhelökauluksia, toisinaan taas elanto on tiukassa ja toimeentulo ystävien varassa.

Mielenkiintoisin kohta kirjassa on Contrerasin muistelema Soma-tulivuoren eli Vesuviuksen purkaus, joka hukutti laavavirtaan ja tuhkasateeseen vuoren juurella sijainneet kylät ja kaupungit. Kuvauksen mukaan Contrerasin miehet pysäyttivät laavavirran kulun Nova-kaupungin laitamille kaivamalla suuren ojan kaupungin turvaksi. Kaupungissa sijaitsivat mm. sotajoukkojen majoitustilat sekä nunnaluostari, mutta kukaan ei uskaltanut rakennuksissa majailla, sillä maanjäristykset mursivat seinät täyteen halkeamia.

Omaelämänkerrallinen tarina on kirjoitettu lennokkaasti ja päiväkirjamaisesti, mutta pitää hyvin sekapäisyydestään huolimatta seikkailuissa mukana. Kirjan on kääntänyt ja sen esipuheen on laatinut Aarno Saleva vuonna 2011. Hän laatinut suomennoksen tuoreella kielellä käyttäen taidokkaasti entisaikojen historiallisia aseiden ja säätyjen ym. nimityksiä. Meriveden suolan maistaa kielellään lukiessaan vaikkapa erilaisia ja runsaita merenkulkuun liittyviä termejä. Ihmeellinen ja todella toisenlainen historian kirja.

Onnea uudelle vuodelle!

2012-01-01T17:54:00.005+02:00

Vuoden ensimmäinen päivä pyörähti käyntiin Yle Teeman puutarhamaratonin seurassa. Sarjassa Monty Don kierteli Italian puutarhoissa. Mikäpä sen mukavampi alku vuodelle kuin katsella aurinkoisen vehreitä sitruunalehtoja ja kukkien väriloistetta ruudulta, kun omassa pihassa kuura peittää nurmen pintaa ja kaikki on tasaisen vaaleanharmaata.

Mielenkiintoa ohjelmaa kohtaan lisäsi vielä se, että pari kolme sarjan kohdetta oli omakohtaisesti tuttuja. Muistoja sai palautella mieleen Bomarzon patsaspuutarhasta (kuvasarja), Villa Pisanin neljä hehtaaria käsittävästä barokkipuutarhasta sekä Rooman Borghesen puistikosta. Sarja pyörii Areenassa, joten kannattaa katsoa jos pääsi ohi.

Psykologisestikin puutarhateema toimii mukavasti. Nyt kun olen päässyt yli vuoden vaihteesta, tuntuu taas sille, että tunnelin päässä odottaa valo, aurinko ja kevät. Muutamia kuukausia vain ja päivä kirkastuu, voin alkaa odotella kevään kukkasia ja seurata taas seljapensaan nuppujen punoitusta.

Viimeisiä viedään

2011-12-30T18:32:00.000+02:00

Pian juhlitaan taas uutta vuotta. Se on ensimmäinen, jonka vietän äiditönnä. Ajatukseen liittyy paljon haikeutta, surua ja muisteloita. Samalla se kertoo minulle todellisuudesta, vääjämättömästä elämänkulusta, vanhenemisesta ja vanhentumisesta.

Tuleva vuosi tuo myös muassaan nuo kuuluisat pyöreät vuodet, saattaa nuorimmaisenkin lapsen täysi-ikäiseksi ja haastaa jäsentämään elämää uudella tavalla. Puoli vuosisataa on ikä, joka on tunnettu tempauksistaan. Se tuottaa karanneita ja eronneita, saattaa uusiin ammatteihin, vikittelee vuorotteluvapaalla tai haastaa opintoihin ja uusiin harrastuksiin.

Kolmenkympin kriisiä en ehtinyt kokea. Siinä haminoissa syntyivät lapset... päivät täynnä vaippaa ja velliä. Olin muka päättänyt, että alle kolmekymppisenä on lapset laitettava, tai sitten ei ollenkaan, mutta hiukan lipsahdin paremmalle puolelle. Nyt on toinen todellisuus. Arki rauhoittuu kovaa kyytiä, kirjapinot vaan kasvavat nurkissa ja talo hiljenee. Vanhin on jo omillaan, keskimmäinen kai pian opinnoissaan, ainakin riennoissaan. Nuorimmaisen mukautetut opinnot vielä pitävät kiinni esiliinan helmoissa, mutta ote löystyy
- ja niinhän pitääkin. Monesta olen selvinnyt. Jännityksellä odotan mitä tuleman pitää.

Mukavaa joulun aikaa!

2011-12-25T13:00:00.004+02:00

Jouluyö oli kirkas ja sain ihastella tähtien tuiketta. Se enteili kylmää yötä ja aamu valkenikin tälle talvelle harvinaisessa, kuuraisessa asussa. Pihapömpelin huopakatto oli kauniissa valkoisessa hyhmässä ja ruusunmarjat helottivat hopeisissa varsissa. Nyt on kuura kuitenkin hävinnyt ja nurmi viheriöi taas ikkunasta, mutta ei sentään sada. Aattona vihmonut sade on kuivunut ja tuulikin on aivan vieno.

Kun eilisillalla sytyttelin pihalyhtyjä, sain ensin kaadella ne vedestä tyhjiksi ja kun laitoin lyhdyn katon paikoilleen tai luukun kiinni, meinasi kynttilän liekki tukehtua kosteassa sopessaan hapen puutteeseen. Pimeän tullen liekit kuitenkin toivat mustaan maisemaan kaivattua sadunomaista tunnelmaa.

Mukavasti sujui aatto. Äiti tietysti muistui mieleeni usein, mutta lämpimällä ja hyvällä tavalla. Haikeus kai säilyy iäti, mutta suru tasoittuu lämpimiksi läikähdyksiksi mielen perukoille. Onnistuin sentään kohtalaisesti myös jouluruokien tiimoilta. Laatikot, lanttu ja porkkana, sekä yhdessä isän ja lasten kanssa aatonaattoiltana paistettu kinkku olivat perinteisiä herkkuja. Uusia tämän joulun kokeiluja on punajuuri-vuohenjuusto paistos, joka korvaa rosollin, sekä hiukan eritavalla, uunissa kypsentäen, valmistettu lipeäkala ruusukaalien kera. Joulukakkukin vaihtui perinteisestä kermaisen valkoisesta tummaan, suklaan ja karpalososeen maustamaan hyydykeversioon. Aika hyvä tuli, mutta jäi hiukan liian kuivaksi, luulin että karpalosose olisi riittänyt kostutukseksi.

Kyllä nyt olisi käyttöä kylmiölle ja kellarille. Jospa olisi edes kuisti, tai sellainen haaveiden täyttymys, lasitettu veranta. No, uusia keitoksia pääsen tekemään jo heti huomenna. Tänään vielä syödään laatikoita, kinkkua ja smetanalohta ja nostetaan pöytään sivuun jemmattu graavisiika ja konjakkisalamit. Uusi riisipuuro kyllä pitäisi keittää...

Valoa yössä

2011-12-18T12:58:00.007+02:00

Viikko on vierähtänyt sadetta pidellessä. Kaupungin jouluvalot tuovat sentään jotain iloa tähän ainaiseen pimeyteen.

Kuten arvata saattaa kirjojen kulutus on ollut huimaa. Olen lukenut uusimman Adiga Aravindin nimeltä Viimeinen mies, sekä Hannu Väisäsen omaelämäpohjaisen trilogian viimeisen osan Kuperat ja koverat ja vielä Riikka Ala-Harjan kirjan Kanaria.

Kuperat ja koverat oli mahtava. Väisäsen rento ja kuvaileva kieli vie mukanaan. Kirjassa Antero valmistuu Savonlinnan taidelukiosta ylioppilaaksi ja pääsee opiskelemaan kuvataiteita Ateneumiin. Elämä Helsingin vilinässä on maalaispojalle uutta ja ihmeellistä ja ihmeellisiä ovat kortteeripaikat ja originellit vuokraemännät sekä isännät, opiskelijatovereista ja muista intellektuelleista puhumattakaan.

Aravindin kirja kuljeskelee Bombayn syrjäisissä kortteleissa vähäosaisten ihmisten parissa. Kirjan päähenkilöksi nouseva Masterji on eläkkeelle jäänyt opettaja, joka puolustaa henkeen ja vereen saakka oikeuttaan asua Vishramin Vakolassa sijaitsevassa kotitalossaan, jonka asukkaille grynderi on tarjonnut huikeat summat jotta nämä muuttaisivat pois uuden entistä ehomman luksuskerrostalon tieltä.

Kanaria kertoo erään perheen tarinaa sivuten Grancanarian saaren siirtotyöläisistä. Kirjan päähenkilö on konkurssin tehnyt telakkayrittäjä, joka on muuttanut asumaan etelän lämpöön ja yrittää täyttää päivänsä paikallisen suomalaisyhdyskunnan asioita hoidellen sekä omaa hasiendaansa kohennellen. Outo juonen kulku ja väläyksen omaiset takaumat menneeseen ja rengiksi Suomesta saapuvan Mikon sekavat harhanäyt koukuttavat lukemaan, mutta ylen sekavaa on, ei pätkääkään matkakirjatyyppistä tekstiä jota tietysti luulin lainanneeni, mutta olipahan erilainen lukukokemus.

Syysmyrskyn kourissa

2011-12-11T14:03:00.004+02:00

Syystalven pahin myrsky koettiin perjantaina, jolloin olin sopinut teatterireissusta Helsingin kaupungin teatterin Metsä-näytäntöön. Jos menoa ei olisi ollut sovittu hyvissä ajoin alkusyksyllä ja lippuja hankittu valmiiksi, olisi kammottava keli pelotellut jäämään kotosalle, mutta mentävä oli.

Taivaalta sinkoilleiden räntärättien ja vaakatasossa puheltavan tuulen ajamina onnistuimme luovimaan tiemme metrokäytäviä pitkin Rautatientorilta Hakaniemeen, mutta siellä oli ryömittävä ulkoilmaan suojaisasta ja kuivasta kolosta. Jo pienellä matkalla teatterin ja Hakaniemen metron välimaastossa sijaitsevaan ravintolaan kastuimme läpimäriksi. Ja juuri kun olimme hiukkasen kuivahtaneet lämpimissä sisätiloissa, joissa tuuli paukutteli suurta ikkunapleksiä, oli aika taas jatkaa matkaa.

Olin varannut liput näytelmään sen mielenkiintoisen tarinan sekä maineikkaan ja hyvän näyttelijäkaartin innottamana. Itse näytännöstä en kuitenkaan ihan saanut irti sitä fiilistä, jonka olin etukäteen itselleni luonut.

Taitava ja nimekäs kaarti Asko Sarkola, Esko Roine, Lasse Pöysti, Tiina Pirhonen, Kreeta Salminen, Eppu Salminen, Pertti Koivula ja muut kumppanit, onnistuivat kyllä luomaan lumoavaa tunnelmaa kauniin lavastuksen siimeksessä, mutta jotenkin kokonaisuus jäi vajaaksi. Odotukseni venäläisen nätelmäkirjailijamestarin, Ostrovskin tekstiin nähden taisivat olla liian suuret tai sitten, taas kerran, oma kykyni lukea tarinaa rivien välistä oli liiaksi olematon.

Oli kuinka oli, mukavaa oli viettäää "kyldyyri-iltaa" yhdessä tyttärien kanssa. Ihanaa, että olemme päässeet elämän tuiverruksissa tähän pisteeseen, jossa kykenemme yhteisiin illatsuihin rennosti ja toistemme seurasta nauttien.

Kevääksi täytyy löytää taas uutta ihmeteltävää, ehkäpä seuraavaksi joku baletti, kenties.

Outo kirja: Aleksanterin opettaja

2011-11-28T19:41:00.002+02:00

Kerrankin ehdin lähes uunituoreen kirjan äärelle. Annabel Lyonin teos Aleksanterin opettaja teki omituisen vaikutuksen. Juoni on mielenkiintoinen. Kirjan kertojaminä Aristoteles, toimii Makedonian hallitsijan, Filippoksen pojan, Aleksanteri suuren, opettajana.

Kirjaa ja sen juonta on selailuni mukaan käsitelty monella kirjablogilla, ja se on herättänyt ihmetyksen sekaista ihastusta myös monissa muissa lukijoissa.

Tapahtuma-ajan ja henkilöiden vahvasta historiallisesta latauksesta huolimatta kirjan kieli on modernia. Se sai ainakin minun päässäni aikaan epäsointuisen tunnelmien sekoittumisen. Toisaalta tapahtumapaikat ja tunnelmakuvat kertoivat auringon paahtamasta raunioituneesta Stageirasta, älykköjen Ateenasta ja Mytilinien saaresta, kun taas kieli viestitti nuoren poikajoukon elämän ongelmista ja kasvukivuista ja toi tapahtumat tähän päivään.

Kirja valikoitui luettavakseni Helsingin kirjamessujen sekä kustannusyhtiö Avaimen uutiskirjeitten myötä. Teos oli esittelytekstiensä veroinen, sen kerronta on herkkävireistä ja kuitenkin rajua, paikkapaikoin karskiakin.

Toisaalta iänikuinen antiikin historiaan sijoittuva tapahtumasarja pisti miettimään - Miten niin ja kuka kertoi? Vasta kirjan loppuessa luin lähdeteosten luettelon sekä taustatietoja romaanin kirjoitusprosessille.

Omalla tavallaan viehättävä kirja, joka problemoi kaikessa filosofisuudessaan tällekin päivälle tyypillisten ongelmien parissa. Teoksesta käy ilmi kirjailijan oivallus, että ihminen on kautta historian sama päivittäisine elämisen ongelmineen ja läheisten kaipuineen. Kirjan mielenkiintoisinta antia olivat mielestäni etenkin Aristoteleen aikaiset hoitotavat ja uskomukset ihmiskehon koostumuksesta sekä pohdiskelut tähtitaivaasta ja luonnon kirjosta.

Verkoton viikonloppu

2011-11-21T19:11:00.004+02:00

Viime viikko oli niin tapahtumarikas ja hektinen, että viikonloppu meni ihan vaan lukiessa ja laiskotellessa. En edes tietsikkaa avannut. Edellisviikonlopun Kemionsaaren kierros tuntui vielä taustalla ja lisäsi epätavallisen lennokasta fiilistä entisestään.

Viikkoon sulloutui ihmeen paljon rientoja. Oli aistinvaraista maistelua, avantouintia, kielikurssia ja luentoa. Mukavalle tuntui perjantaina rauhoittua saunomaan ja istumaan iltaa kotosalla.

Maistelua saatiin kokeilla Eviralla, Juustopöydän järjestämässä aistinvaraisen maistelun tapahtumassa, jossa pöytään tuotiin peräjälkeen erilaisia juustoja. Oli juustoja vuohenmaidosta ja lehmänmaidosta sekä varsinaista ns. vuohenjuustoa ja fetaa sekä suomalaista fetaa eli oikeammin salaattijuustoa sekä emmentaalia, kittijuustoa, murukolojuustoa, sinihomejuustoa ja valkohomejuustoa.

Vaikka ohjeissa luki, että ei ole suotavaa niellä kaikkea maistamaansa, ja pöydät oli varustettu sitä varten kipoin ja kupein, niin tottumattomana moiseen haaskaukseen - ja hyvien makujen viemänä - tuli siinä maistelun ohella 'nautittua sisäisesti' melkoinen määrä näitä erinomaisia maitotuotteita. Aamulla katsoikin peilistä vastaan erittäin turvonnut naamataulu.

Mutta mukavaa oli ja taatusti erilaista. Jokaisen juustolaadun maistamisen yhteydessä saimme ammattimaistajilta kuulla mitkä pisteet kullekin laadulle kuuluisivat sekä tietysti paljon tietoutta erilaisten juustojen valmistusprosesseista, ominaisuuksista ja yleisimmistä virheistä. Ja hypistelimme ja haistelimme... Suu neutraloitiin jokaisen maistelun jälkeen haalealla vedellä.

Nykyään laadunvalvonta, ja maistelu, on tuottajan vastuulla, mutta ennen EU-aikaa kaikki kauppaan menevät juustot maisteltiin Eviralla ammattiraadin toimesta ja myytäväksi kelpaamattomat passitettiin sulatejuuston raaka-aineiksi.

Juustopalleroiden sulattamisessa auttoi kunnon kylmäuinti. Avannostakin alkaa jo olla hajua, sillä Kuusijärven selkä oli riitteessä, rannat toki vielä sulana. Veden lämpötila +3 sai ensimmäistä kertaa suonenvedon tuntumaan kaulan seutuvilla. Sekopäistä ihanuutta!

Lukunurkan helmiä ja autoretkiä

2011-11-14T18:46:00.005+02:00

Lukunurkan helmiä

Luin ihanan kirjan, Linda Olssonin "Laulaisin sinulle lempeitä lauluja". Oikein jäi harmittamaan kun viimeinen sivu sulkeutui. Tarinaan jäi auki juonen kulkuja, joille joutuu sorvaamaan oman jatkumon.

Kirjan tapahtumapaikkana on Taalainmaan vehreä peltomaisema eteläisessä Ruotsissa. Siellä kohtaavat toisensa nuori, Uudesta Seelannista haavojaan parantelemaan saapunut kirjailijanainen sekä paikallisten noidaksi nimittelemä vanharouva. Kummallakin on takanaan murheellinen elämänkokemus ja pikkuhiljaa he löytävät toisistaan lohduttajan ja ymmärtäjän, jonka kanssa vaikeat asiat voi purkaa sanoiksi.

Kirja kuljettaa tarinaa eteenpäin lämpimästi. Juttu pysyy tiiviisti kahden naisen välisessä kanssakäymisessä ja lyhyissä vierailuissa ympäröivään luontoon, kylään ja rannoille. Muisteluissa avataan molemman naisen elämän taustalta löytyvät ilot ja surut. Tarinasta löytyy myös suurta elämänviisautta ja kykyä päästä yli vaikeista kokemuksista. Vanhan Astrid-rouvan mietteet menneestä elämästä ja koetuista asioista koskettavat syvästi.

Olssonin kirjan bongasin aikanaan joltain uutuuslistalta ja kesti jonkin aikaa, ennen kuin sain sen käsiini. Laulaisin sinulle lempeitä lauluja on esikoisteos, jonka jälkeen Olssonilta on ilmestynyt kirja nimeltä Sonaatti Miriamille. Nyt liitän myös sen lukulistalleni.

Autokierros Kemiönsaarella

Viikonloppuna tehtiin arvatenkin syksyn viimeinen autoretki. Kiertelimme tällä erää Kemiönsaarta. Ensimmäiseksi ajoimme katsomaan Taalintehtaan vanhoja ruukin raunioita ja rakennuksia ja sitten Kasnäsin Paviljonkiin nauttimaan monenmoisia kalaherkkuja.

Kasnäsin niemenkärki oli vielä näin syksylläkin mukavan näköinen. Olisi tehnyt mieli varata pikkumökki ja jäädä yöpymään ja kylpemään. Rannan saunalla oli parhaillaan menossa kylpypaljujen täyttö ja kovasti houkutteli mahdollisuus päästä lojumaan lämpimään veteen. Matkaa jatkoimme kuitenkin vielä Kemiöön ja siellä Sagalundin kotiseutumuseolle.

Aamulla jatkoimme kierrosta Angelniemelle, jossa oli todella paljon omenaviljelmiä, mutta hiirenhiljaista. Kylän kirkko sijaitsee ihastuttavalla paikalla aivan meren tuntumassa, niemen kärjessä. Angelniemeltä pääsee vielä lossin kyytiin ja tulimmekin yli Kokkilaan, mantereen puolelle. Sieltä ajelimme Muurlan kautta Meri-Teijoon vanhoja mökkimaisemia tutkailemaan.

Kovasti olivat tienoot muuttuneet. Mathildedalia en ollut tuntea, niin paljon oli uusia taloja putkahtanut tien varteen ja järven rannalle.

Nyt voi pakkanen tulla. Auto laitetaan seisomaan, odottelemaan kevään tuloa.

Linkit:
kasnas.com
sagalund.fi

Marraskuu ja köynnösruusu kukassa

2011-11-06T15:35:00.004+02:00

Mukavan leppoisa keli. Aamupäivällä ulos mennessä nenään osui naapurustosta savun hajua ja pirteän raikas ilma toi mieleen muinoisen syysreissun Ranskan Vencessä, jossa kaikki oli fermé, mutta muuten mukavaa. Pieni maaseutukaupunki lähellä Nizzaa oli idyllinen ja tuoksui kaikkialla poltettavilta viiniköynnösten oksilta.

Pihakierroksella huomasin, että köynnösruusu on ihastuksissaan viilenneestä kelistä ja pukkaa uutta nuppua. Myös kukkapenkin maanpeiteruusussa on muutama kukka, mutta muut kasvit ovat jo vetäytyneet syyslepoon. Ennen reissulle lähtöä tosin oli atsalea avannut muutaman nuppunsa, mutta ei niitä näytä sen useampaa avautuneen lomaviikon aikana. Niitä vähän huolestuneena ajattelin, jos kaikki kukkivat nyt syksyllä, niin kevääksi ei ehdi uusia nuppuja tulla.

Kävimme haudoilla ja ihastelimme ihmisten tuomia lyhtyjä ja kynttilämerta. Hyvin ovat kukkaset haudalla alkuun lähteneet ja vielä veimme joukkoon sinivuokon juurakoita keväistä aurinkoa odottelemaan.

Vihreän saaren puutarhoissa - ja rannoilla: Saõ Miguel

2011-11-01T20:37:00.005+02:00

Nopeasti vierähti viikko Saõ Miguelin saarella! Capelas, pohjoissaarella sijaitseva pieni kylä jäi lämpimästi mieleen. Viikkoon sattui sadetta ja paistetta, puistokävelyitä ja kaupunkiretkiä ja kukkia kaikenmoisia.

Hortensia, Azoreitten kansalliskukka valloitti vielä kaikki tienpientareet sinisestä punaiseen ja valkoiseen vaihtelevine kukkineen. Myös Madeiran kansallis- eli Kolibrikukkaa näkyi runsaasti etenkin puistoistutuksissa.

Valasretki merellä kesti neljä tuntia ja tuotti kolmen eri delfiinilajin bongauksen, mutta valas jäi vielä näkemättä. Samalla viikolla oli joku retkikunta valaan kyllä nähnyt, mutta meiltä se pysyi piilossa.

Paras maistettu ruoka oli Furnaksen vulkaanisissa höyryissä kypsytetty Cozido, joka sisälsi jamssia, perunaa, porkkanaa, kaalia, verimakkaraa, sian ja naudan lihaa sekä lammasta. Jälkiruokana tarjottiin saaren omaa ananasta ja tietysti se expresso sormustimen kokoisesta kupista.

Kaksoisjärville suuntautunut retki sujui enimmäkseen pilvessä. Sankka sumu verhosi jylhimmät näkymät, mutta alempana rinteessä näimme Sete Cidadesin lähistön järvet, joista suurempi heijastelee taivasta sinisyydellään ja toinen on vihreä, ympäröivän metsän värejä peilaten.

Jäi sellainen olo, että paljon on vielä näkemättä. Ollakseen niin pieni saari, Saõ Miguel käsittää useita erilaisia ilmanaloja ja maisemia. Aina löytyy kolkka jossa aurinko paistaa. Haaveeksi jäi uusi matka, jolloin aivan ehdotonta olisi vuokrata auto ja asua Ribeira Grandessa.

Mielikuvissani saari oli metsäinen smaragdi Madeiran tapaan. Minut yllätti lehmien suuri määrä, 137 000, ja sitä myötä maisemien laidunmaisuus, joka muodosti hauskan vihreän eri sävyjä sisältävän tilkkutäkin kun lohkot oli eroteltu toisistaan pensas- tai kiviaidoin. Tulonsa saarikin pääasiassa meijerituotannosta, maissin viljelystä ja tietysti turismista. Vielä on jäljellä myös joitakin ananasviljelmiä ja teetehtaita.

Linkkejä:

http://www.magical-azores-islands.com/terra-nostra-sao-miguel-azores.html
http://www.azores.com/
http://www.futurismo.pt/futurismo/
http://www.azorit.me/kaksoisjarvet
http://www.azores-islands.info/uk/places/sao-miguel/ribeira.html

Lomalle ruskan keskeltä

2011-10-22T20:04:00.005+03:00

Viikko on mennyt komeata ruskaa ihaillessa aina silloin tällöin kun auringon säteet ovat läpäisseet synkät pilviverhot. Ihmeen hyvin ovat lehdet puissa vielä pysyneet, vaikka myrskytuulet ovat niitä tuivertaneet ja lakkaamaton sade hakannut monen päivän ajan.

Koululaisten syysloma osuu ensi viikolle, joten vaikka kelit vielä ovat kohtalaisen lämpimät ja ruskaa riittää, on aika suunnistaa loman viettoon. Tällä kertaa matkamme suuntautuu Azoreille, San Miguelin saarelle. Paikka on yksi unelmakohteistani joten odotan näkeväni paljon vehreää ja kukkivaa sekä mahtavia maisemia. Sateen uhka tähän aikaan vuodesta sielläkin on, mutta lämmintä pitäisi piisata.

Vaikka työmatkan varrella värikkäät puut vielä hehkuvat loistossaan, ovat kotipihan puut jo aika kaljut. Pensaat vielä sinnittelevät vihreinä ja muutama syysleimu punertaa mustanpuhuvana. Saa nähdä, odottaako meitä loman jälkeen ensilumi, vai vieläkö leutoa syyskeliä riittää marraskuun alkuunkin.

Istutuspuuhia haikein mielin

2011-10-16T13:25:00.004+03:00

Kiitos Viherpeukaloitten nopean toimituksen, ovat perennapenkit nyt vihdoin syyskunnossa.

Kukkasipulit sain jo torstaina, ja viikonloppu onkin mennyt kitkiessä ja raivatessa maata näkyville, jotta uudet sipulit saisi kaivettua rönsyilevan pusikon pohjalle. Jotenkin tuntuu vaikealta hahmottaa täyteen kasvanutta kukkapenkkiä sen keväisessä kaljuudessa, sitten kun lumen alta paljastuu esiin pelkkä marto ja pintaan piipottavat ainoastaan kevään uudet kasvut.

Onnen kantamoisena sattui niin, että tulppaanien ja liljojen väritykset osuvat nappiin penkissä valmiina olevien kanssa. Kävi myös niin, että kaikki sipulit ovat sellaisia joita minulla entuudestaan ei ollut.

Lienee viisainta kirjata tähän lajikkeet, jotta keväällä tiedän mitä haeskella.
Lilja: vaaleanpunainen 'Algarve', Tulppaanit: valkea-roosa-fuksia, villitulppaanisekoitus sekä pinkki triumphtulppaani 'Don Quichotte' ja valkopunainen lummetulppaani. Narsissit: keltainen tähtinarsissi 'Scarlet O'Hara' sekä yksinkertaisten narsissien sekoitelmapussi. Lisäksi: keltareunapikarililja, keltainen talventähti, valkovihreä nuokkutähdikki, vaaleansininen posliinihyasintti ja vielä iso pussillinen sinilaukkoja.

Haikeus valtasi mielen kun raivasin pois menneen kesän kukintoja. Pois menivät ne näkymät joita äidin kanssa vielä kesällä yhdessä ihasteltiin. Ensi keväänä nousee maasta uusi kasvu, jota hän ei enää ole kanssani katselemassa. Sen sijaan vanhat tulppaanit ja krookukset sekä kotipihasta saadut spireat, unikot ja akileijat nousevat toivottavasti tutuille sijoilleen.

Sipuleita sittenkin!

2011-10-09T11:38:00.004+03:00

Lokakuun pakkaset tihenevät. Viime yönä oli taas selkeästi pakkaskeli, aamuyhdeksältä vielä maa kuurassa ja minä tyttö tilansin kukkasipuleita! Mutta en raaskinut ohittaa Viherpeukaloitten syksyn ulosheittotarjousta, jossa 200 sipulia sai muutamalla kympillä. Toimitusta lupasivat viikon sisällä. Nyt alkaa siis jännitys, tulevatko sipulit ajoissa vai ehtiikö maa pakastua ennemmin.

Olen minä monesti ennenkin sipuleita istuttanut kohmeisin kourin. Loka-marraskuun taitteessa kun maata möyrii, niin kyllä käsiä kirveltää ja sormia saa lämmitellä pitkän aikaa, vaikka kuinka yrittäisi käyttää istuttamisen apuvälineitä. Kun "halavalla saa" niin eipä tunnu olevan niin tarkkaa tuo värienkään sovittelu. Viime syksynä haeskelin viikkotolkulla oikeaa punasävyä tulppaaneihin, mutta nyt en taida edes tietää minkä värisiä on tulossa! Onneksi 'peukaloitten' sipulipussukat on yleensä selkeästi merkitty; mikä kukka, mikä väri, jotta voin sitten kuoppia kaivaessa päättää minkä jemmaan minnekin...

Eilen sain myös vähän siivottua perennapenkkejä. Nyhdin ylös daalian juurakot kellariin toimittamista varten ja katkoin pois kosmosten paleltuneet varret. Vielä sain myös harventaa suuren määrän rönsyleinikin tuppaita, ne tuntuvat levittävän verkostoaan talven tuloon saakka. Nupullaan ollut arovuokko on paleltunut ruskeaksi, mutta neidonkurjenpolvet sekä verikurjenpolvet kukkivat vielä.

Pihahommien jäätyä vähempiin olen lueskellut. Kirjarintamalla on tullut käsitellyksi aiheita laidasta laitaan. Erityisen mielenkiintoinen on Heikki Niskan kirja Mitähän ihimisekki sanoo. Se on monisävyinen teos, 'jokk on kirijootettu hersyvällä pohojanmaan murtehella'. Lyhyet tuokiokuvat kirjoittajan elämästä ja lapsuuden sielunmaisemista vievät monenmoisiin tunnelmiin vuoronperään naurattaen ja itkettäen. Aivan toisenlainen on Sirkka Muuriaisniemen kirjoittama Autolla eläkkeelle, joka kuvaa pariskunnan matkaa henkilöautolla Turkin osakkeelleen Mahmutlarin kaupunkiin. Mukava kirja, josta voi oppia ripauksen turkkilaista kultuuria.

Tämän hetken junakirjana lueskelen Anna Kortelaisen Virginie'tä, kirjaa, joka tuntuu sisältävän tuhdin paketin 1700-luvun lopun ja 1800-luvun alun historiaa pariisittaren aseman kautta peilaten. Mielenkiintoinen kirja, joka ei kyllä maalaile kovin ylentävää kuvaa kansallistaitelijamme Albert Edelfeltin tunne-elämästä. Kotikirjana lueskelen Tory Haydenin teosta Lapsi muiden joukossa. Opettava ja uusia näkökulmia avaava kuvaus erityislasten oppimisongelmien käsittelyyn sekä ihmisyyteen yleensä.

Tahtojen taisteluita

2011-10-08T12:19:00.005+03:00

Kaksi härkää on kehässä
toinen suuri ryhmysonni
toinen pahainen mullikka,
terävät sarvet tanassa,
suurempaansa uhkaileva

Kiertävät ja kaartelevat
kyrmyniskana kulkevat
maata kuopien ryskäävät,
sarvet yhteen kalskauttaen

Lehahtaa punainen vaate
kentälle liehutellen
Mullikan katseen tavoittaa,
ohjaa ulos areenalta,
kasvamaan pehmeille pahnoille

Sonni sieraimet sihisten
vielä kauan käy kuumana
Rikki on punainen vaate,
sorkkien alle sotkeutunut,
sarvista osansa saanut

- MR -

Ei halla haasta lähde...

2011-10-02T11:42:00.004+03:00

Ensimmäinen pakkasyö. Vielä yhdeksän aikaan mittari nollassa ja pihanurmikon pinta hallavan harmaana. Onneksi eilen haravointihommien lomassa kiertelin katselemassa syksyn viimeisiä kukkijoita; kosmoskukkia ja neidonkurjenpolvia. Syysleimuissakin on vielä jotakin väriä, mutta muuten pihan pääasiallinen väritys tulee ruskaisista pensaista ja lukemattomista maahan varisseista lehdistä.

Haravointi on tähän aikaan todella turhauttavaa puuhaa. Lehdistä on puolet vielä puissa ja heti kun selkänsä kääntää, niin puhtaaksi haravoitu alue on taas saman näköinen. Kuitenkin haluan vielä yrittää pitää siistinä edes sorakäytävät, sen sijaan nurmikko on mahdoton siivottava.

Taas kerran suunnittelen kurtturuusujen alasleikkausta. Joka kevät ne ovat niin kammottavat piikkiturilaat, että päätän syksyn tullen pistää ne matalaksi, mutta tässä vaiheessa en sitten mitenkään raaski tarttua saksiin. Kauniithan nuo ovat, yli puolentoista metrin korkuinen pensaisto, joka suojaa etukivetyksen kahvittelupaikan omaksi alueekseen. Houkuttelevatpa lisäksi myös punarintoja, jotka syövät siemeniä ja saavat turvallisen lymypaikan pensaiden kätköstä.

Ilta Maalaistentalossa

2011-09-28T18:59:00.001+03:00

Syksyn riennot pyörätivät käyntiin. Osallistuin Juustopöydän syksyn ensimmäiseen pienjuustoloita esittelevään tapahtumaan, joka pidettiin MTK:n upeissa kokoustiloissa aivan Helsingin keskustassa. Jo poikkeuksellinen mahdollisuus päästä tutustumaan historiallisen Maalaistentalon tiloihin houkutti, puhumattakaan maisteltavista kotimaisten pienjuustoloitten maukkaista herkuista.

Illan kuluessa kuulimme Outi Kolattu-Tolvan omakohtaisen ja hauskasti kertoman esitelmän pienjuustolan arjesta. Saimme myös hyväntuulisen ja realistisen kurkistuskulman suomalaisten juustonvalmistajien arkeen. Pienjuustolan työ on palkitsevaa, mutta vie tekijöiltään kaiken käytettävissä olevan ajan, ja vastaa sikäli täysin mielikuvaani myös perinteisen pienviljelijän arjesta.

Ilta huipentui juustojen maisteluun. Tarjolla oli monenlaista herkkua appelzellerista tilsittiin sekä valko ja sinihomejuustoihin. Omaksi suosikikseni osoittautuivat tällä erää Kolatun valkohomejuusto Verneri sekä Herkkujuustolan tilsit-tyyppinen Hilma Hyviä olivat myös Kolatun paistettu munajuusto Ruska sekä cheddar-tyyppinen Valdemar.

Mukava ilta. Kotiutuminenkin onnistui lähes nappiin. Ehdin kuin sattumalta juoksujalkaa asemalla odottelemassa olevaan Z-junaan, jonka kyydissä pääsin nopeasti ja yhdellä istumalla kotiasemalle saakka. Bussia jouduin jonkin aikaa odottelemaan, mutta keli oli leuto ja lämmin ja vatsa täynnä, joten mikäs siinä oli odotellessa.

Enkeleitä, onko heitä

2011-09-25T12:44:00.006+03:00

Syksyn tullen kirjoja kuluu vinhaan tahtiin. Erilaisen, maanpäältä irrottavan lukukokemuksen voi saada Lorna Byrnen kirjan Enkeleitä hiuksissani parissa. Aluksi kerronta oli puisevaa, mutta lähti sitten lentoon jutun edetessä varhaislapsuudesta edemmäs. Kirjoittaja sai kerronnallisesta otteesta kiinni ja lukukokemus muuttui dokumentaarisesta selvityksestä kerronnallisempaan suuntaan. Lornan kirja on omaelämänkerrallinen ja kertoo hänen poikkeuksellisesta kyvystään nähdä enkeleitä ja henkiä. En päässyt koko teoksen aikana oikein sinuiksi itseni kanssa; voisiko kerrottu olla oikeasti tapahtunutta ja tapahtuvaa, vaiko sittenkin kirjailijan omaa hengentuotetta. Mielenkiintoista olisi kuulla Lornaa livenä, jospa se auttaisi mielipiteen muodostamisessa. Hän saapuu Helsingin kirjamessuille syyskuun lopussa, mutta silloin olen syyslomilla.

Toinen junakirjani, Elena Damianin kirjeet, on onneksi paljon helppotajuisempi. Jukka Pakkanen onnistuu luomaan tarinoissaan vangitsevan tunnelman. Monesti meinasin istua asemani ohitse tarinaan uppouduttuani. Kirja kertoo Helsingin olympiavuodesta 1952 ja palaa siihen kirjan päähenkilön myötä. Mielenkiintoisen juonen myötä päädytään muistelemaan Olympialaisia sekä vuosikymmenen muita tapahtumia sekä Suomen että Italian näkövinkkelistä. Salaperäinen Elena Damiankin löytyy ja tuo tarinaan yllätyksellisiä asioita.

Parhaillaan lueskelen Bengt Jangfeldtin teosta Tie Caprin huvilalle. Kirja oli ihan pakko pyydystää kun olin ensin lukenut Axel Munthen kirjan Huvila meren rannalla. Jangfeldtin kirja on yksityiskohtainen historiallinen kuvaus Axel Munthen elämän vaiheista ja näihin värikkäisiin vaiheisiin liittyvistä ihmisistä. Samalla kirja sisältää paljon ajankuvia 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun tapahtumista ja tunnelmista. Keskeisiä paikkoja Munthen elämän polulla Caprin lisäksi ovat olleet Pariisi ja Rooma. Kirja kuvaa hyvin silmää tekevien liikehdintää Euroopassa ennen sotaa ja kuvaa hyvin kunkin maan kuninkaallisten ja merkkihenkilöiden verkkoa, jossa lähes kaikilla on jokin sidos toisiinsa.

Parhaita paloja sisustusmessuilta

2011-09-18T11:05:00.007+03:00

No enpä tiedä mitä mieltä olisin entistä ehommasta Messukeskuksesta. Uusi suurhalli oli Habitare-messuilla käytössä ensimmäistä kertaa ja valoisaa ja korkeaa tilaa oli kyllä, mutta hallin yleisilmeestä jäi latteahko fiilis. Mikään ei noussut ylitse muiden paitsi Trash-osasto, josta muutamia herkkupaloja yllä olevassa kuvasarjassa. Aivan ehdoton suosikkini oli Actimel-pulloista tehty valaisin! Myöskin lusikoista ja mikron crisp-telineestä rakennettu kattokruunu oli kaunis ja tunnelmallinen.

Kalustepuoli tuli laukattua läpi aika tarkkaan, mieleen jäi kuitenkin vain osastojen vaaleat värit ja sekavat käytävät. Protoshopin mielenkiintoisin tuote oli Luukku-tuoli, sen sijaan Eco-osasto jäi jotenkin täysin huomaamatta. Erityisen monella osastolla oli esillä tilanjakajia monenlaisesta materiaaleista tehtynä, joko ääntä vaimentavina tai vain koristeellisina seininä. Ilmeisesti niitä tullaan näkemään sisustuksissa entistä enemmän.

Viitoshallin tavarataivaasta löytyivät kaikilla messuilla myytävänä olevat tuotteet; ihanat saippuat, raastimet ja käsityöt - kissakassi lähti mukaan. Taidehallissa olisi viettänyt vaikka koko päivän, mielenkiintoisia teoksia oli todella paljon.
Vielä olisi pitänyt jaksaa antiikkiosasto Salon ja Valo-osastot, mutta sulatuskyky ei niihin enää riittänyt.

Hong Ying: Hyvien kukkien lapset

2011-09-11T21:20:00.007+03:00

Jos viimeeksi lukemani "Ilon ja onnen tarinat" osui kohdalle sattumalta. Valitsin tämän Hong Yingin äiti ja tytär -tarinan aivan harkitusti.
En tuntenut kirjailijan teoksia entuudestaan vaan polku johti hänen kirjoihinsa Amy Tanin kirjojen kautta.

Taas kerran saan tutustua laajaan kiinalaiseen sukuun ja perheeseen. Tarina kulkee neljän tyttären, kahden pojan ja äskettäin kuolleen äidin elämänvaiheita kuvaillen. Oman mausteensa kirjaan luovat Kiinan vallankumouksen ja voimakkaan kansallisen kehityksen kuvaus sekä ulkokiinalaisen, Englantiin muttaneen tyttären elämän kuvaus.

Kirjassa on voimakkaasti läsnä ikävä ja syyllisyys siitä, että elämä on vienyt pois läheisten luota moniksi vuosiksi ja oma todellisuus, tai käsitys siitä, muodostuu vain lyhyiden puhelinkeskusteluiden ja muilta kuultujen totuuksien varaan.

Kirja on mielenkiintoinen muistelmateos joka herättää halun tustustua Hong Yingin aikaisemmin, jo kirjassakin viitattuihin, teoksiin.

Keelesild kutsuu

2011-09-08T18:33:00.009+03:00

Jaaha, tänään alkaa syksyn uutuusharrastus. Olen ilmoittautunut lukemaan vironkielen alkeita. Vitsinä tuli heitettyä kesäreissun jälkeen, että voisi olla hauskaa opiskella eestin kieltä ja tänä iltana on sitten "esimine õppetükk".

Hauskaa on nähdä mitä muuta porukkaa kurssille kantautuu, ja mitkä ovat heidän innoituksen aiheensa kielen oppimiseen. Alustavasti olen jo lueskellut oppikirjamme, Keelesild, ensimmäisiä kappaleita ja kyllä niistä tolkun ottaa kun saa rauhassa katsella, puhuttuna juttu voisi olla toinen.

Kesäreissulla ihastuin kovasti Haapasalon promenadiin ja Kursaaliin (kuvassa) sekä kaupungin kauniisiin kävelyreitteihin Väike-Veden ympäristössä. Kauniita kaupunkeja olivat myös Pärnu ja Tarto, unohtamatta kumpuilevaa Viljandia korkeine linnavuorineen.
Talven tullen voi näitä sitten muistella ja valokuvista katsella oppikirjan kappaleita tutkiskellessa.

Head aega!

Kaunis kirja, kiehtova tarina

2011-09-04T19:21:00.004+03:00

Luin vihdoin Cecilia Samartinin paljon mainostetun kirjan Señor Peregrino. Olin sen merkinnyt lukulistalleni jo reipas vuosi sitten, mutta vasta nyt kirja osui sopivasti käteeni. Teos valikoitui luettavakseni osaltaan edellä olevan esittelyvideon takia; juonen kuvaus kiehtoi ja tietysti myös esittelyn kauneus.

Kirjan tarina onkin mukaansa tempaava ja juoni kuljettaa viihdyttävästi mukanaan. Vaikka tapahtumakulut ovat herttaisen naivit ja epäuskottavat, ei se suuremmin haitannut, sillä aina kun Señor Peregrino oli äänessä, lumouduin täysin jatkamaan tarinaa, aivain kuin kirjan Jamilet.

Mukava lukuelämys, kyllä tämän kanssa passasi viettää työmatkoja.

Enämpi tällaista!

2011-08-28T12:49:00.004+03:00

Viime viikonlopun Kotkan Sapokan reissu kuvina. Viimeksi kävimme täällä toissasyksynä. Silloin oli jo riitettä maassa ja ainoastaan ruskan värejä. Nyt kukinta oli vielä loistossaan! Ihana paikka. Suosittelen kaikille puistofriikeille. (Huom! Diaesitystä klikkaamalla pääset kuvakirjastoon). Käy myös sivulla puistojenkotka katsomassa Sapokan ja muiden Kotkan kaupungin puistojen videot.

Mielenkiintoinen Sofia Kovalevskaja

2011-08-25T20:31:00.001+03:00

Luin ensimmäisen Alice Munroni, novellikokoelman Liian paljon onnea. Sen tarinoissa ihmiset, enimmäkseen naiset, kokevat iloja ja suruja erilaisissa elämän vaiheissa. Joidenkin kohtalot ovat dramaattisen tuskaisia, mutta on kokoelmassa myös monta tarinaa joissa on arkisempi, enemmän toden tuntuinen, sisältö.

Tyyliltään ja asetelmiltaan novellit ovat sopivan erilaisia, jotta lukemisen kiinnostus säilyy, mutta ne muodostivat silti kokonaisuuden. Tarinoiden ihmiset tulivat tutuiksi helposti, tarkoin ja herkin kuvauksin, ja tarinat olivat täynnä elämää.

Ehkä eniten pidin novellista nimeltä Metsä. Siinä parisuhteen probleemien keskellä elävä ikääntyvä pariskunta kokee erillisyyden tunteita ja masennusta kumpikin tahollaan. Juoni kuljettaa lukijaa mukavasti puolisoiden luonteenpiirteitä ja elämässä koettuja menneitä aikoja sivuten, kohti yllättävää ja tunteikasta ratkaisua.

Kirjan niminovellia en oikein tahtonut jaksaa. Sen sijaan mielenkiintoni sen todellista, historiallista päähenkilöä, Sofia Kovalevskajaa kohtaan heräsi. Novellin perusteella Sofia eli lyhyen, runsassisältöisen ja tunteentäyteisen elämän. Hän työskenteli ensimmäisenä matematiikan naisprofessorina Tukholman Yliopistossa, oli opiskellut Heidelbergin ja Göttingenin Yliopistoissa Saksassa, päästyään lähtemään Venäjältä valeavioliiton turvin Eurooppaan.

Sofia oli mielenkiintoinen ja vahva naisten oikeuksia ja valinnanmahdollisuuksia laajentanut henkilö, jonka kiihkeään, mutta lyhyeksi jääneeseen elämään kiinnostaisi tutustua laajemminkin. Kirjan lopussa onkin vinkkejä teoksista, joista hänen vaiheitaan ja tuotantoaan voi tarkemmin tutkiskella.

Kirvelevän suloinen elämä - onko kaikella aikansa?

2011-08-20T19:22:00.004+03:00

Ilon ja onnen tarinat

Kuinka ollakaan ennen huoletonta kesälomalle lähtöä valitsemani lomakirja, Amy Tanin Ilon ja onnen tarinat, osui oman elämäni ajankohtaan suorastaan hyytävästi. En ollut ennakolta tutustunut tarkemmin kirjan juoneen, joten tartuin kepeästi sen ensimmäiseen lukuun.

Kirja oli seurannut mukanani koko matkan Ahvenanmaan saarilta Viron kierrokselle, mutta sen lukemiseen ei ollut reissulla aikaa eikä tarvettakaan. Matkalla riitti nähtävää ja sää oli suotuisa, joten sateisia lukupäiviä ei ollut lainkaan.

Niinpä lomien mentyä, äidin hautajaisten jälkeen, tartuin kirjaan hypätäkseni hetkeksi pois omista haikeista tunteistani. Ja mitä löysin.

Löysin tarinan tyttärestä, jonka äiti on yllättäen kuollut jättäen jälkeensä monta avonaista asiaa ja loppuun saattamatonta keskustelua. Löysin tyttären, joka tuskailee oman problemaattisen elämänsä kanssa, tuntee syyllisyyttä siitä, että keskustelut äidin kanssa jäivät muun elämän jalkoihin. Tyttären, joka luuli, että aikaa on loputtomiin, että asioita ehditään pohtia sitten joskus, sopivampana aikana.

Tarina on kaikessa surumielisyydessään lohdullinen. Kuten Tanin kirjoissa yleensä, tässäkin kerronta on polveilevaa, kieli rikasta ja kerronta voimakasta.
Kertomus kuljettaa tyttären tutustumaan äitinsä nouruuteen ja salattuihin taustoihin. Se kertoo sukulaisten ja tuttavien, muiden Kiinasta Amerikkaan muuttaneitten, kohtalotovereiden ja ystäväpiiriin (the Joy Luck Club) kuuluvien äitien ja tyttärien, lapsuuskavereiden, tarinan.

Amy Tan osaa kirjoittaa auki kipeät ja järkyttävät asiat pehmeästi ja armahtavasti. Kirjasta jäi elämänmakuinen, kaipaava, mutta pumpulin pehmeyteen kietova tunne. Se auttoi ymmärtämään elämän ihmimillisyyden, paljasti äidin ja tyttären välisen rakkauden, sen ääneen lausumattomat ja sisälle sieluun porautuvat tahot.

Kukkiva Porvoo

2011-08-11T18:23:00.003+03:00

Käväisimme sunnuntairetkellä Porvoossa kävelemässä pitkin joen rantaa, ihailemassa J.L.Runeberg-laivan lähtöä kohti Helsinkiä ja katselemassa väkijoukkojen parveilua rannan ravintoloissa. Söimme Wilhelmissä lohikeittoa, saaristolaisleipää ja kylmäsavulohitäytteellä höystettyä uuniperunaa. Hyviä kaikki.

Siinä ravintolan terassilla istuessani bongasin vastarannalla, kävelysillan toisessa päässä puiston, jossa en vielä aikaisemmin ollut käynytkään. Puisto osoittautui August Eklöfin Puistoksi. Ihana kukoistus! Paljon kukkivia maksaruohoja, päiväliljoja, keisarinkruunuja, rantakukkia, loistosalvioita ja kurjenpolvia, joiden tarkemmasta lajista minulla ei ole tietoakaan.

Mukava reissu, vielä riitti lämpöä ja aurinkoa taivaalla roikkuneista tummista pilvistä huolimatta.

Sadetta

2011-08-07T11:04:00.002+03:00

Eilen saatiin vihdoin, pitkän tauon jälkeen, kunnon sadekuuro, joka kastelikin jonkin verran. Hyvä niin, sillä luumupuu on jo alkanut varistaa satoaan maahan liiallisen kuivuuden kiusaamana. Kukkapenkit vielä jotenkin sinnittelivät, mutta niissä kukinta alkaakin jo olla ohi. Vielä kuitenkin löytyi kukkasia neidonkurjenpolvissa ja tuliunikoissa.

Sateen jälkeen piristyivät myös jalokurjenpolvet ja pikkuprinsessat. Muutama syysleimukin jaksaa vielä ja isomaksaruoho on vasta nupullaan.

Nurmikon pinnassa näkyy jo muutaia keltaisia koivun lehtiä. Elokuu tekee tehtävänsä.

On osattava luopua,
ei surusta saa juopua
Ja lähestyttävä päivää näin;
avoimin mielin ja pystypäin

Begonian nuput avautuvat

2011-07-31T11:40:00.005+03:00

Elokuu alkaa ja begonian nuput nostavat päätä ruukusta kuten muinakin kesinä. Ilma on viilentynyt, asteita enää parikymmentä. Taivas on pilvessä, mutta ei sada. Kurtturuusu kukkii vielä harvakseltaan ja alppikärhö on innostunut toiselle kierrokselle, muutama kukka vain, mutta kuitenkin. Daalia on parhaassa kukassa.

Maanantaina alkaa arki.

Kesän viimeinen ruusu

2011-07-28T09:06:00.003+03:00

"The Last Rose Of Summer"

'Tis the last rose of summer left blooming alone
All her lovely companions are faded and gone
No flower of her kindred, no rosebud is nigh
To reflect back her blushes and give sigh for sigh

I'll not leave thee, thou lone one, to pine on the stem
Since the lovely are sleeping, go sleep thou with them
Thus kindly I scatter thy leaves o'er the bed
Where thy mates of the garden lie scentless and dead

So soon may I follow when friendships decay
And from love's shining circle the gems drop away
When true hearts lie withered and fond ones are flown
Oh who would inhabit this bleak world alone?
This bleak world alone

Laulu rakkaudesta

2011-07-20T09:27:00.007+03:00

Xoel Lopezin (Deluxe) - Mira - on ihanan rauhoittava ja kaunis rakkauslaulu, joka tuo lohtua tähän hetkeen ja alakuloiseen mieleen.

Suru

2011-07-14T14:56:00.006+03:00

On äidin kehosta elämä poissa,
mut lempensä vielä tapaan.
Se viipyy daalian mukuloissa,
ja varrella pionin vapaan

Sen löydän lehdeltä päiväliljan
ja punasta unikon kukan,
Se liikkuu vuokkojen mättähillä
ja pinnassa kukkien nukan

Ja helskyy äänessä peukaloisen,
mi istuu oksalla koivun
Näitä kaikkia katsellessa
kai joskus surusta toivun

13.7.2011 M.Ruotsalainen

Paahdetta

2011-06-29T12:32:00.002+03:00

Juhannustulet on sammutettu, kotipihan rikkaruohot kitketty ja loma parhaimmillaan. On aika tutkailla vinkkejä reitillä Osnäs - Åva, Brandö ja sieltä edelleen saaria hypellen Ahvenanmaalle.

Onneksi on kotijoukot, jotka huolehtivat pois pahimmat pölyt ja heittelevät tarpeen vaatiessa kasveille kosteutta, vaikka ei tänä kesänä vielä ole kastelukannuja tarvinnut.

Lomasuomi tiesi valaista Maarianhaminan satamasta lähtevästä kävelyreitistä, joka kiertää lähes koko kaupungin. Kapungin 150 vuotisjuhlan kunniaksi reitin varressa on lintupönttönäyttely... hmm, tuntuu mielenkiintoiselta. Kastelholman linna täytyy myös katsastaa. Ohjelma lienee taattu.

Kotipiha kukkii

2011-06-21T20:03:00.009+03:00

On satanut ja paistanut sopivasti niin, että perennat pursuavat. Mukava välillä niinkin!

Kotoinen "cottage garden" alkaa muotoutua kun Viherpeukalo-tilaukset ovat vallanneet alansa niin tarkkaan, ettei rikkaruohoja paljon väliin mahdu. Sen sijaan kaikkialle pursuavia versoja joutuu kyllä harventamaan. Loma alkaa ja toivoa vaan sopii, että tilanne sateiden ja paisteiden kanssa säilyy balanssissa, etteivät nämä röllykät pääse nuorison hoteissa pahasti riutumaan.

Valkoherukkaan ja karviaiseen näyttäisi myös tulevan paljon marjoja, mustaherukka sen sijaan vielä kärvistelee viime kesän kuivuudessa kuukahdettuaan.
Lipstikka luulee olevansa puu tai pensas ja piparjuuri tekee parhaansa pärjätäkseen kilpailussa. Vielä kun osaisi niitä ruoissa käyttää.

Sateella saa lukea

2011-06-18T14:55:00.003+03:00

Parhaillaan lueskelen kahta aivan toisistaan poikkeavaa teosta. Junakirjana nautiskelen Keittion hehkusta, joka on Bill Bufordin kirjoittama, sormet rakkuloille polttava kuvaus hänen innokkaasta taipaleestaan kohti linjakokin ammatin saloja kuuluisan "Molto Marion" loistokkaassa ravintolassa.

Buford kuvaa todella paljon ja yksityiskohtaisesti eri ruoka-aineitten käsittelyä, aina oikeaoppisen pastan valmistuksesta erilaisten ruhon osien leikkaamiseen. Juttu on kuitenkin mahtavasti höystettyä ja pursuilevasti ravintolan keittiöelämää ja kokkien ja apupoikien hierarkiaa kuvaavaa tarinointia, että siitä ei voi olla pitämättä.

Kotikirjanani Chimamanda Ngozi Adichien Purppuranpunainen hibiskus. Tämä kirja vie mennessään Afrikkaan ja Nigerian kurjiin oloihin. Päähenkilö on varakkaan, tehtailija/sanomalehtimogulin tytär, jolla ei ole pulaa ruuasta tai perustarpeista. Turvaa hänellä ei kuitenkaan oli nimeksikään, sillä perheen isä on myös jyrkän katolisen uskon lähetyskoulussa omaksunut raivopää, joka vaatii täyttä nuhteettomuutta ja kuria keskenkasvuisilta lapsiltaan, sekä vaimoltaan.

Lasten itsenäistymistarinan lomaan polveilee välähdyksiä maan epävakaasta poliittisesta tilanteesta, sanan vapauden rajottamisesta sekä erilaisten uskontokuntein välillä vallitsevista skismoista.

Vaikka Adichien aiheet ovat vaikeita, hänen toivorikas, värikäs ja lämmin tapansa kirjoittaa vetää puoleensa. Kirjoista välittyy afrikkalainen elämänmeno, kuiva kuumuus ja harmaddanin tuoma sateen tuoksu paikkapaikoin niin vahvasti, että voi kuvitella itse istuvansa hibiskuspensaan lehvistössä.

Toisaalla on kukatkin suurempia

2011-06-13T13:23:00.009+03:00

Onneksi ei ole puutarhassa tätä jättiläistä; Titan flower, jota myös Corpse flower -nimellä kutsutaan. Ihmeellinen mammutti, tuoksu lienee kaamea nimityksestä päätellen. Tosin tietolähde kertoi, että haisua erittyy vain lyhyen aikaa ennen luhistumista. Silti voi kuvitella, että helteellä se peittää koko tienoon.

Laitoin tapetit vaihtoon hetkeksi tähän taustalle noin niinkuin malliksi. Kotona pitäisi myös pientä renovointia suorittaa, keskimmäinen miettii seinävärejä parhaillaan, ja minä tyrkytän tuota turkoosia...

Ihanaa hellettä

2011-06-09T18:46:00.002+03:00

Kotona vihdoin. Junatkin alkaa olla aika kuumia, siis sisäilmastoltaan, ihmiset sen sijaan iloisen hymyileviä ja leppeitä. Talvella oli toisin päin...

Nyt on kukkia pihalla, värit hehkuvat unikoissa ja ruusuissa, eikä lämpö näytä ollenkaan haittaavan, sopivasti on kai satanut, tai yön viileys vielä auttamassa.

Kirjarintamalla reissaan Matkalla Champagneen (Essi Avellan) ja Päivi Laitisen mukana Skotlannissa, Vihreiden vuorten varjossa. Mukavia molemmat ja lataavat sopivasti lomafiilikseen, jolle starttaan juhannukselta.
Pikaisesti "käväisin" myös Sisiliassa Andrea Camillerin Yön tuoksu -dekkarin mukana. Taattua laatua, olen sittenkin hurahtanut komisario Montalbanoon, vaikka ensilukemani teos tyrmäsi.

Vielä ehdin istahtamaan aurinkolänttiin, ennen kuin valo painuu talon taa, pitänee mennä.

Miljoona ruusua

2011-06-07T22:07:00.008+03:00

Juhlat on juhlittu, kiitos kaikille osaa ottaneille!
Sää suosi ja helle helli, kakut ja piirakat sulivat suussa ja pöydällä, mutta ruoka riitti ja meni kaupaksi, eikä kukaan tiettävästi saanut vatsakramppeja.
Juhlakalu oli väsynyt mutta onnellinen, kuten kuvaan kuuluukin.

Pihakukat myöhästyivät, kurtturuusu avautui sunnuntaina ja unikot kurkistelevat nyt nupuistaan, mutta ei se tahtia haitannut. Väriä löytyi syreeneistä ja kurjenpolvista sekä sammalleimuista ja ristikeistä. Apuja tuli taas myös äidin ruukkuistutuksista.

Alkuviikko on mennyt palautumisen merkeissä. En tajunnutkaan kuinka paljon päässä pyörivät juhliin liittyvät pienet yksityiskohdat, kupit ja kipot, sekä tarjoilu, vaikka kaikkea oli jo harjoiteltu viime keväänä. Nyt kuitenkin pöytään löytyivät myös ruokaliinat ja mehut ja limut. Tarjoilujen tuoteselosteista luovuimme sovinnolla kun ei niitä viimeksikään kukaan kaivannut...

Lämmintä piisaa ja tekisi mieli jo aloittaa lomailu. Pihasta puuttuu vain vesi, muuten olisi täydellistä. Linnun laulua, kukkasia ja lämpöä, mitä sitä muuta ihminen lomallaan toivoisi. Ei silti, lakkiaisvieraiden matka Liguriaan kyllä houkuttaisi myös, mutta päätös pitää: kesäloma Suomessa ja matkustelu syyslomalla.

Unikoiden kukintaa odotellessa

2011-05-29T12:57:00.004+03:00

Jännityksellä seuraan miten pihan kukinta etenee tänäkin kesänä räjähtävällä nopeudella, turhankin pikaisessa tahdissa. Länsipäädyn tulppaanit ovat jo rämpsäyttäneet terälehtensä levälleen ja pudottelevat niitä tuulen osuessa kohdalle. Pihanpuolen puolivarjon penkissä uusi, punaisten tulppaanien joukkio kukkii vielä sinnikkäästi pystypäin, mutta pelkään, että senkin aika ehtii hiipua pahimmoilleen ennen ensi lauantain yo-juhlaa.

Toiveita antavat sen sijaan idän unikkojen karvaiset kukkanuput, joita näyttää olevan paljon siellä sun täällä, pihan eri puolilla sijaitsevissa kukkaryhmissä. Jos ne ehtivät avautua, on väriloisto turvattu. Arovuokotkin availevat nuppujaan, mutta niiden kukintaa en vielä tunne, kestävätkö pitkään vai haihtuvatko pikaisesti kukan avattuaan. Keijunkukka ojentelee myös kukkavanojaan, mutta sen kukka on niin hentoinen, ettei se riitä yksinään tuomaan väriä juhlapihalle. Pihasyreenit ovat juuri nyt ja tulevalla viikolla parhaassa kukassaan. Violetit kukkatertut ovat runsaat ja tuoksu huumaava. Pensaiden sijainti sen sijaan on syrjäinen, joten niidenkään varaan ei pihakoristelua voi täysin jättää.

Viime kevään yo-juhlien edellä oli samankaltainen tilanne. Silloin tosin oli lisäksi maisemoitava piiloon multakasa ja vasta alullaan oleva uusi istutusalue. Silloin koristelin pihan ostokukilla, samettiruusuilla, kesäneilijoilla ja äidiltä lainatuilla orvokkilaatikoilla. Nyt omia kukkia olisi jo tarpeeksi, mutta kukinta-ajoituksen kanssa voi käydä niin, että juhla osuu juuri tyhjään kohtaan. Se olisi harmi, nyt kun teltankin voi jo asetella vapaasti, tarvitsematta erityisesti peitellä mitään.

Jännitystä aiheuttaa tietysti myös sää. Ja jos unikoista jotain voi ennustaa, tietää niiden kukkaan puhkeaminen rankkasateen vaaraa ja sitä en juhlaviikonlopuksi todellakaan toivoisi.

Voi kukka!

2011-05-22T12:31:00.005+03:00

Lapsena oli tapana keräillä voikukkia ja laittaa niiden halkaistut varret kylmään veteen. Niistä muodostui erilaisia kiemuroita joista saattoi tehdä kaulakoruja tai käytää monenlaisiin leikkiruokiin. Eilen nypin kyseisiä pikkuaurinkoja pihanurmikosta. Ei näissä mitään pitkää varttakaan ole, ovat tottuneet olosuhteisiin ja avaavat kukkansa aivan nurmen pintaan, ilman minkäälaista varren tynkää. Eilen oli nurmi puhdas, mutta tänään sitä värittävät taas kymmenet keltaiset täplät. Kuntoilustahan tämäkin käy.

Taimien jakamisesta ei sitten tullutkaan mitään. Yritin muuattakin punapäivänkakkaraa jakaa, mutta kun sain aikaiseksi vain henkihieveriin tukistetun näköisiä, juurettomia naatin tynkiä, päätin jättää homman sikseen. Jospa syksyllä.
Sen sijaan olen siirtanyt joukon jaloangervoita ja tuoksukurjenpolvia sekä vuohenjuuria paikoilta toisille. Ehkäpä nämä positiot ovat pysyvät, sen näkee vasta ensi keväänä, kuhan olen tutkaillut mille näyttävät elokuun saapuessa.

Kirjasaralla 'sain valmiiksi' Alex Munthen Huvila meren rannalla, ja suosittelen sitä lämpimästi jokaisen lukemistoon kuuluvaksi. Alan kai hamuilla käsiini myös muita Munthen teoksia, joita hän sivumennen kirjassaan mainitsi. Huvila meren rallannalla oli minulle ensimmäinen kurkistus hänen kirjalliseen tuotantoonsa, sen sijaan jonkun dokumenttiohjelman Anacaprilla sijaitsevasta huvilasta olen nähnyt aikaisemmin. Netistä löytyi virtuaalikierros Villä San Micheleen .

Kevyempänä lukemistona hotkaisin Kiira Poutasen Rakkautta au lait, jonka innostuin lukemaa nähtyäni kirjailijan vieraana "Jaakko ja maailman valloittajat" -tv-ohjelmassa. Ihan luettava, hervoton tyttökirja, jonka tapahtumat pyörivät Nizzan ja Pariisin maisemissa.

Käännetty kivi ei sammaloidu

2011-05-15T13:01:00.009+03:00

Työmatkan varrella on näinkin kaunis näkymä. Tästä tekisi mieli napata muutamia kevätkaihonkukan juurakoita.

Viikot ovat vierähtäneet pihatöitä tehden. Kukkapenkkien reunakivet on nyt taas myllätty, uutta tilaa vallattu vaivihkaa nurmikon puolelta ja penkkeihin levittäytyneet rikkaruohot ja sammaleet siivottu. Mukavalta näyttää.

Parhaillaan kukkivat vaalean lilat ristikit ja keltaiset tulppaanit, ja ompa joukko viime syksyllä istutetuista pinkeistäkin noussut jo kukalle. Valkovuokot ovat vallanneet liljapenkit ja kasvimaan reunukset ja niiden seassa kasvavat villit keto-orvokit. Ja vuohenkello levittäytyy joka paikkaan. Ensi syksynä pitää muistaa leikata kukinnot poikki ennen siementen varisemista. Samalla tavalla on riehaantunut myös idän unikko, jonka karvaisia taimia on vähän siellä sun täällä. Se ei kuitenkaan levittäyty sorakäytäville asti.

Nyt odottelen sadetta, että uskaltautuisin jakamaan punaiset päivänkakkarat ja pikkuprinsessat ja keijunkukat. Viime syksyllä jakamani arovuokot näyttävät selvinneet operaatiosta, saa sitten nähdä tuleeko kukkia.
Rönsytiarella kukkii pian uudella kasvupaikallaan, mutta muratti on menehtynyt talvipakkasiin.

Tekisi kovasti mieli jo jemmata siemeniä kasvimaahan, multa tuntuu niin lämpöiseltä. Yöt ovat kuitenkin vielä kylmiä joten ehkä ei kannata innostua näistä kesäkeleistä vielä liikoja.

Kirjoja olen lukenut myös. Anthony De Mellon Havahtuminen oli mieluisa ja ajatuksia herättävä. Willem Elsshoctin Juusto hauskanlainen ja James Hamilton-Patersonin Mausteena Fernet Branca aivan hulvaton iloittelu kaikkine kamaline resepteineen. Tällä hetkellä on menossa Axel Münthen Huvilan meren rannalla. Sen mukana leijun taas kerran aurinkoiseen italiaan. Tällä kertaa Caprin saarelle, jolla en vielä ole käynytkään. Eikähän sellaista Capria ja Anacapria enää olekaan, mitä Münthe kirjassaan kuvailee, harmi.

Pöydällä lojuu myös Rita Dahlin Tuhansien portaiden lumo, joka kertoo Portugalista ja etenkin Lissabonista. Sen puistoista, kirjailijoista ja kukkulaisista rinteistä.

Aurinkoista Vappua!

2011-05-01T12:09:00.002+03:00

Mukava vappukeli ikkunasta katsottuna. Ikkunan edessä istuskelessa tuli hiki, joten raahasin lehdet pihakeinuun, mutta ei siellä tarkene istuskella. Tuuli puhaltaa navakasti ja auringon mennessä tämän tästä pilveen tulee vilu.

Eipä silti, ei lukemisesta muutenkaan mitään tule. Koko ajan pitää kyykkiä kukkapenkeissä uteliaana listaamassa "päivän tulokkaita" eli maan pinnalle vähä vähältä putkahtelevia taimia. Kaikki alkavat olla koossa. Myyrät kyllä näyttäisivät möyrineen viimekesäisten uutuusliljojeni juuristossa, mutta silti sieltä nousee jo paljon ainakin punaisia Landinin piippoja. Voipi olla, että komeat valkoiset Arctic Snow -päiväliljat on syöty, niden kasvuja en ole vielä havainnut.

Alppiruusut näyttävät myös selvinneen valtavasta lumikuormasta hyvin. Mikkeli pörhistelee lehtiään jo terhakasti, mutta edelleenkään en osaa katsoa sen kukkanuppuja. Varmaan niitä on, olihan muutama viime kesänäkin. Sen sijaan Haagassa on todella paljon kukan alkuja. Siitä tulee upea, enemmän kukkia kuin koskaan aikaisemmin. Atsalean latva oli mennyt hangen painosta poikki, mutta ei se muuten näytä kärsineen. Nuppuja on paljon, eikä kestäne kauan kun ensimmäiset jo avautuvat.

Ja taas näyttää tuuli riepottavan takatontin pressua. Kävin sitä jo pari keraa lapioitten kanssa ankkuroimassa, mutta pitänee keksiä sen päälle jotain painavampaa.

"Pitkin Turun tietä, hämäläisten Härkätietä"

2011-04-28T18:40:00.007+03:00

Kevään eka asuntoautoreissu on nyt tehty. Pääsiäisviikonloppuna huristelimme Härkätietä pitkin Turkuun ja sieltä saaristoteitä pitkin Pyhämaan kautta Uuteenkaupunkiin. Raumasta ajoimme Pyhäjärven rannalle Säkylään ja sieltä Halikkoon, jossa tutustuimme Rikalanmäen muinaishauta-alueeseen ja museopolkuihin. Salon kautta palasimme takaisin kotio.

Mukava reissu. Härkätien museo löytyi aivan valtavan viehättävästä Rengon keskustasta, kirkon kupeesta, mutta oli kiinni.

Ihana Uusikaupunki!
Erityisesti ihastuin Uuteenkaupunkiin. Se on maastoltaan mukavan kumpuileva ja hallittavissa päiväseltään jalkaisin ristiin rastiin. Nähtävää on riittävästi kaupungin kukkuloilla ja kaduilla. Netistä olin kaivanut etukäteistietoa vanhoista puutalokortteleista jotka olivat viehättävät ja ihmeellisen leveäväyläiset esim. Rauman vanhoihin katuihin verrattuna. Liekö sitten talorivejä napsittu välistä pois aikojen saatossa.

Turun Kakskerran saarella oli näkemisen arvoinen Brinkhallin kartano, joka on rakennettu armon vuonna 1793 ja on nyt tyhjä, ja ainakin näin keväällä aution tuntuinen. Kesäkahvila siellä näyttää kuitenkin toimivan ja konsertteja pidettävän.

Jäätä oli vielä kaikissa vesissä, joten veneitä ei nähty, mutta Uudenkaupungin suola-aittojen terassit olivat väkeä pullollaan ja aurinko paistoi. Pyhäjärvellä kävin pitkästä aikaa pulahtamassa. Ranta oli hiukkasen liian matala kylmään kylpyyn, mutta muutaman uintivedon tapaisen sain aikaiseksi.

Hyvä reissu, vaikka Uudessakapungissa Myllymäen tuulimyllypuistossa jäin kaipaamaan kukkaloistoa, jonka saattoi huomata olevan tulossa. Kaikkialta perennapenkeistä pilkisteli hyvin talveltineen näköisiä taimen alkuja, muutama krookus ja narsissi sentään oli jo uskaltautunut kukkimaan.

Ainoa reissun takaisku oli 'lelu'kameran (bloggie) akun temppuilu pitkin matkaa. Kylmänvaivoja sanoi isäntä. Olisi pitänyt älytä roikottaa kameraa yötä päivää kaulalla nyt se parka joutui öiseen aikaan värisemään latauksensa tyhjäksi.

Kukkaterapiaa messuilta

2011-04-10T19:48:00.002+03:00

Tervehdys Kevätmessuilta! Pihanurmikko on vielä valkoisen hangen alla syvässä levossa, mutta ilmassa on silti paljon kevään tuntua. Väriloistoa ja hauskoja somistusidoita oli nähtävänä messukeskuksen kevätmessuilla.

Ihanaa, kohta tulppaanit nousevat omaankin penkkiin.

Kevään melankoliaa

2011-04-03T13:05:00.004+03:00

Timantti keväthangella

Lumella välkehtivän
Sä näet timantin.
Ei kyynel eikä helmi
Kimalla kirkkaammin.

Salaisen kaipuun luoma
On tenholoiste sen;
Se aurinkoa katsoo,
Mi nousee säteillen.

Sen sädettä se palvoo,
Ja sitä rakastain
Se suutelee – ja sulaa;
Jää pieni kyynel vain.

On kaunist’ ikävöidä
Ylintä päällä maan,
Kimaltaa sille, kuolla
Sen hymyyn kauneimpaan.

kirj. Josef Julius Wecksel

Linkki Wikiaineiston sivulle:
http://fi.wikisource.org/wiki/Timantti_kev%C3%A4thangella

Juustopöydässä valiojuustoja

2011-03-31T20:07:00.003+03:00

Maiskis mikä vuosikokous! Juustonaisten ryhmä sai kunnian kokoustaa Valion auditoriotiloissa Pitäjänmäellä. Vaikuttava talo. Toimivat, valoisat tilat, mukava kokous, monia jo tuttujakin kasvoja - ja pyörryttävän maukas tarjoilu.

Saimme nauttia vuohenjuustopiiraista, briestä vihreitten kuulien kanssa ja tyrnikastikkeen kanssa esille pannusta pikkusisko-tuorejuustosta, mustapekasta mustaherukkavinegretten kera. Salaattejakin oli jos jonkinmoisia, katkaravuilla ja salaattijuustolla ja ihanilla kastikkeilla... Lisäksi tietysti koristeelliset koktailtikut kinkkukääreineen ja oliivien kera. Jälkiruokapöydän juustokakku oli jo ihan liikaa.

Herkkuja sulatellen on viikko sitten sujunut ja kevätkin pikkuhiljaa edennyt, vaikka uutta lunta onkin maasta löytynyt melkein joka aamu. Aamulla näin oravanpoikasten kisailua kuusten oksistossa.

Kirjasaralla on menossa uunituore tulokas: Tom Sjöblomin Tuulten saarella, joka paneutuu Irlannin historiaan ja tarustoihin.
Vähän rennompaa on lukea Lahirin novellikokoelmaa Tuore maa. Vaikka kyseessä on useasta tarinasta koostuva teos, pääsee intensiivisen kerronnan mukana yhtä kiehtovaan tunnelmaan kuin aiemmin lukemieni Lahirin teosten parissa. Pidän kovasti koruttomasta kerronnasta, josta välittyy syvä suhde henkilöhahmojen elämään. Useimmissa kertomuksissa päädytään kahden kulttuurin välisiin ristiriitoihin, vanhempien kokemaan kotimaan kaipuuseen ja moniin velvollisuuksiin omia juuriaan ja sukuaan kohtaan.

Lätäköissä loiskintaa

2011-03-23T18:31:00.002+02:00

Kirkas ja leppeä aamu. Pysäkilläkin oli jo mukavan lämmintä ja keväistä odotella, vaikka bussia ei sitten tullutkaan. Onneksi vuorot kulkevat aamuisin vain muutaman minuutin erotuksella, joten ehdin sopivasti seuraavaan. Se mihin edellinen menopeli jäi, ei tullut selväksi, liekö ollut onnettomuus hidastamassa Hesasta maalle päin suuntautuvaa liikennettä jo aamutuimaan.

On se aika vuodesta kun aamuisin saa liukastella kieli keskellä suuta ja illalla loikkia lätäköitten yli. Tänään on märkä ja sula maa, vaikka lauantaina satoi lunta monta senttiä. Olin pettynyt kun ennestäänkin hankien peittämä piha sai lisää peitettä. Onhan se kaunista ja puhdasta, mutta.. onneksi sulaa pois.

Sormet syyhyävät jo pihahommiin ja olen istuttanut purkit täyteen valko- ja ruohosipulia. Valkosipulit työntävät jo pitkää vartta, mutta ruohosipulit ovat onneksi vasta "oraalla". Ne olisi tarkoitus siirtää aikanaan ulos. Pihalla oleva sipulipehko on jo hiipunut, eikä siitä oikein enää riitä soppa- ja salaattitarpeiksi.

Viime keväänä tilasin nähin aikoihin Viherpeukaloitten valmiit kukkapenkkipaketit, jotka saapuivat postiin jo huhtikuun lopussa. Tänä keväänä en uskalla laittaa tilausta sisään ennen kuin lähempänä toukokuuta, ja jos tätä menoa jatkuu, niin varmaan vasta toukokuun lopulla. Kuitenkin haikailen jo tulevan kukinnan perään ja hypistelen puutarhakirjoja ja kasviluetteloja malttamatta.

Viikonloppu kirjanurkassa

2011-03-14T18:44:00.002+02:00

Viikonloppu sujui lueskellen. Junakirjassani, Eat Pray Love, Liz on edennyt Italiasta Intiaan ja asettunut ashramiin meditointia oppimaan. Koska jooga on minulle vieras laji, jää sen kuvaus ja termit, kuten asanat tai shaktit, aikatavalla vieraiksi. Mietiskelyn ja keskittymisen vaikeus sen sijaan käy tarinasta selväksi ja pääsen hyvin mukaan tunnelmaan, kun Liz kuvaa jäsenien puutumista ja ajatusten harhailua pitkien meditaatiosessioiden aikana. Mahtavan elävä kieli ja hersyvä kirjoitustapa viehättävät minua tosi paljon. Pitkään aikaan en ole lukenut näin raikasta tekstiä, suomennos on tosi hyvä.

Toinen luettavana oleva, Kalle Isokallion Vesimeloni, sen sijaan on sisällöltään keveää ja hulvattomasti rönsyilevää, aivan kreisiä tarinavirtaa kunnallispolitiikasta ja vesilaitoksen ostoon liittyvästä juonittelusta. Henkilöt ovat uskomattoman kekseliäästi sepitettyjä, mielikuvituksellisia huijareita ja rahanahneita bisnesmieskonnia. Juttu luistaa letkeästi, mutta ei koukuta ihan samalla tavalla kuin Paasilinnan hulluimmat jutut.

Vakavammalla puolella liikun lukiessani Leena Landerin kirjaa Liekin lapset. Sen kieli tenhoaa omalla rauhallisella tavallaan ja tarina kulkee useissa aikatasoissa palaten nykyhetkestä päähenkilön lapsuuteen ja vielä sitäkin varhaisempaan aikaan; isovanhempien sodanaikaisiin muistoihin. Tarina availee pikku hiljaa päähenkilöittensä tuntoja ja kehitysvaiheita, joihin sisällissota on jättänyt jälkensä. Samalla se on paikkapaikoin leppoisakin historian kuvaus, jossa vilahtelee tarkkoja kuvauksia vanhan ajan työmenetelmistä, työväenaatteen kehittymisestä sekä ensimmäisistä Wrightin-veljesten lentomatkoista ja Amerikkaan lähtijöitten tunnoista.

Ruuhkaiset junat - ystävälliset konduktöörit

2011-03-06T15:19:00.009+02:00

Alkuviikosta oli intiimihygienia taas korkeassa kurssissa, kun aamuruuhkan junista joka toinen oli peruttu ja jäljellä olevatkin vain puolikkaita normaalista pituudestaan - tiivistä oli, ja lämmintä myös. Hyvässä sovussa matka kuitenkin sujuu, mitä nyt junasta pois pääseminen joskus hätäännystä aiheuttaakin. Edelleenkään ei oikein tiedetä miten ja minne voisi väistää pois haluavia, ja toisaalta junaan nousevat eivät malta odottaa vuoroaan.

VR on varmaan panostanut henkilökuntansa viestintätaitoihin. Pitää oikein kiitoksia antaa aamujen konduktööreille, jotka ovat ystävällisillä kuulutuksillaan pitäneet meidät matkalaiset ajantasalla. Toista oli vielä viime talvena.

Aurinkoisissa ja leudoissa aamuissa mieli pysyy suht' rentona, ja on mukava ihailla valossa kylpeviä radanvarsilähiöitä. Junan vaihtokin, ja odottelu, on siedettävämpää kun ilmassa on tuulahdus keväästä ja lumen voi todella nähdä sulavan.

Viinikoulu

Viinilehden Viinikoulussa oli vuorossa Australia ja Uusi-Seelanti. Maistoimme (tai teistasimme, kuten Viini & Ruoka -lehti opastaa) monta australialaista punaviiniä ja yhden uusseelantilaisen valko- ja punaviinin. Kovasti tykästyin australialaiseen punkkuun, jonka nimi on Yellow Tail ja etiketissä kengurun kuva. Suosikikseni osoittautui kuitenkin Uuden-Seelannin valkoviini Marlborough'n alueelta; Jackson Estate Sauvignon Blanc 2010. Viini on hedelmäinen ja pirteän aromaattinen ja sopii varmasti hyvin kalan, äyriäisten ja salaatin kumppaniksi. Toivottavasti Montana Marlborouhgn'n viinitila ei ole kärsinyt järistyksestä, kun näyttääpi sijaitsevan siinä maan tasalle menneen Christchurchin kaupungin lähistöllä.

Kirjarintamalla on menossa Gao Xingjianin Vaarin onkivapa, joka koostuu useista erillisistä kertomuksista. Kertomukset kuvaavat pääasiassa ihmiskohtaloita Kiinan kansantasavallan murroksen ajalta, mutta eivät ole sävyltään epätoivoisia tai ahdistavan synkkiä, vaan elämän makuisia ja eteenpäin soljuvia kuvaelmia.

Junassa luen joulumyynnin hittikirjaa Eat Pray Love, Elisabeth Gilbertiltä. Olen kirjan alussa vasta, ja tarinassa käydään läpi päähenkilön rajun kipeitä suhdekiemuroita, mutta kuljetaan sentään jo pitkin Rooman katuja ja kahviloita. Mikä parasta, tarinan lomassa oppii muutaman sanan italiaakin.

Kevään retkisuunnitelmia vireille

2011-02-27T12:27:00.007+02:00

Sää on vihdoin lauhtunut ja aurinko paistaa keväisesti. Vaikka talvisissa maisemissa on oma viehätyksensä kirkkaine hankineen ja siniharmaine metsineen, saa lumen sulettua automatkailusta kyllä irti paljon enemmän. Onneksi kevätkelien vehreyttä voi kurkistella netin avulla tulevia reissuja suunnitellessa.

Erinomaisen kiinnostava retkireitti on Hämeenlinnan Härkätie, joka kulkee monen mielenkiintoisen pikkupaikkakunnan halki pitkin Paimionjoen vartta. Joen varteen mahtuu monta rastipaikkaa, melontareittejä, eräpolkuja, vanhoja kartanoita ja idyllisiä kyläkeskuksia.

Onpa reitin varressa kievaritoimintaa, museoita ja luonnon nähtävyyksiä, kuten Liedossa sijaitseva Kuninkaan lähde, jossa tarinan mukaan kuningas Kustaa Vaasa olisi pysähtynyt juottamassa hevosiaan. Mielenkiintoinen on myös Liedon Vanhalinna, joka nykyisin on Turun yliopistosäätiön omistuksessa. Vanhalinnan sivuilta löytyy pajon tietoa seudusta ja sen historiasta sekä ihastuttava Flash-animaatio linnan sisätiloista, esineistöstä sekä ympäröivästä luonnosta. Lisäksi sivuilta pääsee esim. virtuaaliselle kahvihetkelle ja valokuvanäyttelyyn.

Härkätiellä on myös oma sivustonsa (harkatie.net), mutta sen tiedot ovat juuttuneet männävuosille. Edes viime kesältä ei näytä olevan yhtään päivitystä, joten netti-into lienee hiipunut, toivottavasti tien varren elinkeinot ovat kuitenkin hengissä.
Ainakin Härkätien tuntumassa, Sammatissa sijaitseva Hiidenlinna toimii kesäkaudella. Mielenkiintoinen luonnonkivistä ja betonista rakennettu unelma on taiteilija Reino Koivuniemen rakentama. Monesti olemme ohi kulkeneet, jospa ensi suvena onnistuisimme jo pysähtymäänkin.

Mukaansa tempaava kuvaus globalisaatiosta

2011-02-20T11:52:00.011+02:00

Pirkko Peltonen Rognonin kirja Italia vuonna nolla - Tarinoita Euroopan rannalta sopi aivan saumattomaksi jatkoksi Italian kaupunkeja käsitelleelle luentosarjalle. Kirjan kolme osaa Raha, Osattomat ja Valta kertovat haastateltujen ihmisten äänillä siitä mille Italia näyttää nykyisten asukkaittensa silmissä.

'Raha' keskittyy kertomaan rikkaan pohjoisen Veneton alueen ja Venetsian ympäristön kehityksestä. Siitä kuinka alue on muuttunut perheyrittäjyyden laajentuessa globaaliksi bisnekseksi, jossa kolmansista maista tullut halpatyövoima hoitaa hanttihommat, jotka venetolaisille eivät alhaisen palkkatason vuoksi kelpaa.

'Osattomat' puolestaan kuvaa Apulian maakunnan maantieteellistä asemaa ja maakunnan pääkaupunkiin Bariin tulvivaa katkeamatonta laittomien siirtolaisten virtaa. Albaniasta on Apulian rannoille vain kuudenkymmenen kilometrin matka, joten ihmiskuljetuksia rantautuu Barin seuduille mitä erilaisimmilla aluksilla. Ihmiskauppa rehottaa, laittomat siirtolaiset tulevat ryöstetyksi ensin kovahintaisen merimatkan järjestäjien taholta ja sitten hyväksikäyttäjiensa toimesta - ja lopuksi maasta karkotetuiksi.

'Valta' keskittyy Roomaan ja sieltä käsin junailtavan valtionhallinnon kuvaamiseen. Kirja avaa mielenkiintoisella tavalla Italian nykyhallinnon järjestäytymistä kaikkine ongelmineen, toisiinsa kietoutuneine omistussuhteineen ja puoluepoliittisine manipulointeineen. Luvussa on myös kerrottu koululaitoksesta, sen uudistuksista ja siitä, mitä mieltä opiskelijat ovat uudistuksen kolmen I:n (Impresa, Inglese, Internet)koulusta. Kirja on julkaistu vuonna 2005, joten nyt monet kerrotuista hankkeista pitäisi jo olla toteutuneita.
Minussa kirja herätti kiinnostuksen seurata miten kerrotuille asioille on Italiassa kuluneiden kuuden vuoden aikana käynyt, ainakin Berlusconin hallintokoneisto jyrää siellä edelleen.

Toivottavasti Peltonen Rognoni vielä palaa aiheeseen vielä uuden kirjan myötä. Joka tapauksessa päätin etsiä käsiini hänen edeltävän teoksensa Ihmeellinen Italia, niin mielenkiintoisella tavalla hän maasta, sen historiasta ja asukkaitten värikkäistä vaiheista kirjoittaa, istuen kenties Orvietossa sijaitsevan ruusutarhansa aurinkoisella terassilla.

Firenze oli muuten esillä eilen Jaakko ja maailmanvalloittajat -ohjelman jaksossa, joka on nähtävissä Areenassa 26 helmikuuta saakka. Linkki ohjelmajaksoon:

Viimeinen italianilta, Toscana ja Firenze

2011-02-17T18:13:00.010+02:00

Neljäs ja viimeinen Bel paese -luento on takana. Viimeisenä kävimme läpi Toscanan nähtävyyksiä. Loimme pikaiset katsaukset Pisan, Siennan ja Elban maisemiin, mutta eniten katselimme firenzeläisiä nähtävyyksiä, arkkitehtuuria sekä taiteilijoiden töitä ja mahtisukujen vaiheita.

Omat muistoni Firenzestä, ja Toscanasta yleensä, rajoittuvat uskomattomaan rankkasateitten ketjuun, joka leijui yllämme missä ikinä keksimmekään pysähtyä. Reissusta parhaimmin on mieleen jäänyt kiipeäminen Pisan kaltevaan torniin ja Ihmeiden aukion valkean hohtavat rakennukset, kastekappeli ja tuomiokirkko. Siennasta muistan lähinnä jyrkät ylämäet, jotka johtivat suurelle keskusaukiolle, joka oli väkeä pullollaan. Aukion markkinahumusta ostimme pakon sanelemina sateenvarjot, jotta saatoimme lähteä niskaan ryöppyävässä sateessa kävelemään takaisin autolle, joka oli jätetty parkkiin jonnekin mäen juurelle.

Firenze jää jo lähes täysin auton ikkunoista avautuneitten, vettä tulvivien muistojen varaan. Ehdimme häthätää pysähtyä Arno-joen rantatöyräällä sijaitsevalle markkinapaikalle kuvaamaan kuuluisaa Ponte Vecchiota ja Duomon kupolia, kun taivas repesi. Jonkin verran ajelimme sateisen kaupungin sokkeloisilla kujilla, josta ajelusta saapui seuraavana talvena muistuttamaan sakkolappu. Lappunen kertoi, että olimme seikkailleet autoilta kielletyllä, historiallisesti merkittävällä katuosuudella, jossa saivat kurvailla vain residentit.

Mukava oli siis vertailla omia näkemisiä opettajan materiaaleissa vilahteleviin maisemiin ja todeta taas kerran, että paljon on jäänyt vielä varastoonkin. Vielä voisi tehtä useita reissuja kaikkiin noihin kaupunkeihin ja silti oppia aina jotain uutta ja ennen kokematonta.

Vastapainoksi kaikelle italiaväritteiselle kävimme viikonloppuna pääkaupunkireissulla, ihan asiaksemme vain nauttimassa hyvää ruokaa espanjalaishenkisessä ravintola Nuevossa. Menu oli hyvä, viinit samaten ja ravintolan miljöö oli mukava espanjalaisine musiikkeineen. Ensin tuntui vähän hassulta kun meillä oli tehtynä oikein pöytävaraus, eikä porukkaa näyttänyt kovin paljoa olevan. Pian paikka alkoi kuitenkin täyttyä ja lähtiessä pöytäämme ohjattiin jo samantien uusi pariskunta, suosittu ravintola kaikesta päätellen.

Kirjarintamalla Italia-aihe jatkuu vielä. Löysin luettavakseni mielenkiintoisen Pirkko Peltonen Rognonin kirjan Italia vuonna nolla.

Bel Paese: Venetsia

2011-02-12T09:45:00.013+02:00

Kolmannen Italian illan aiheena oli Venetsia ja Veneton maakunta. Oli ihanaa palata omiin lomamuistoihin esityksen edetessä. Koska olen käynyt Venetsiassa vain kerran, oli suurin osa illan annista minulle uutta. Paljon yksityiskohtia ja asioita joita en ollut huomannut tai osannut etsiä, vaikka olinkin kävellyt juuri samassa paikassa. Siinäkin kaupungissa riittäisi katseltavaa vuosikausiksi.

Venetsian pääsaaren lisäksi katsottiin kuvia ja videoita myös Muranon lasipajoilta sekä Buranon pitsikujilta. Niille meidän matkamme ei vielä ole johtanut.
Ystäväni oli näitä käyntikohteita jo kovin kehunnut ja tämän esityksen myötä halu päästä noille saarille vain vahvistui. Jos joutuisin valitsemaan vain toisen, niin ilman muuta menisin Buranolle, tuolle pitsien saarelle, jonka talot loistavat kirkkaan värisinä pilkkuina vesien rannoilla. Tarinan mukaan naiset maalasivat talot omalla tunnusvärillä, jotta kalastajamiehet osaisivat sumussa oikean talon luo. Vielä tänä päivänäkin talon väri on säilytettävä alkuperäisenä.

Luennon sisältöön kuului koko Veneton alueen esittely, joten tuttuja maisemia näkyi myös Padovan ja Veronan kuvissa. Vilahtelipa joissain näkymissä myös tuo iki-ihana suosikkini, Peschiera del Garda ja muutama väläys Riviera del Brenta -joen varren mahtavista Villoista, noista "kesämökeistä" joissa Venetsian ruhtinaat viettivät kuumia kesiä hovijoukkojensa kanssa paossa kaupungin helteistä .

On haikeaa ajatella, että enää on jäljellä vain yksi italianilta. Kurssiesitteen lupaus nojatuolimatkoista on toteutunut.

Italianillat; viinikoulu ja Napoli

2011-02-05T13:12:00.010+02:00

Viikko vipinää täynnä. Maanantaina pistäydyin Korjaamolla, Viinilehden järjestämässä viinikoulussa. Esittelyvuorossa olivat Italian ja Espanjan viinialueet.

Maisteltaviksi saimme kolme italialaista ja kolme espanjalaista punaviiniä. Opin paljon uutta kummankin maan viinialueista ja -lainsäädännöstä, laatumerkinnöistä ja niiden historiasta. Paljon tietoa tuli myös eri rypälelajikkeista, viinin kypsyttämisestä ja tietysti niistä tanniineista.

Hämmästyksekseni huomasin, että olin silmämääräisessä arviossa osunut oikeaan ja tunnistanut viinien alkuperämaan. Tuoksusta tunnistin myös espanjalaisen Tempranillo-rypäleen.

Italialaisten viinien joukosta nousi suosikikseni Ripasso-menetelmällä valmistettu Tommasi Ripasso Valpolicella 2008. Espanjalaisista mieluisinta oli uusi tuttavuus Baron de Ley Reserva 2005, Riojasta.

Bel Paese osa II - Napoli

Tiistaina Opiston luennolla tutustuimme Napoliin. Kuten olin toivonut, antoi ennalta tuntemattoman kaupungin materiaali enemmän kuin tutun kohteen käsittely.

Luentosisältö oli myös erilainen. Katsoimme paljon videoita Napolista, Pompeijista, Caprista ja ympäröivästä Campanian alueesta. Aivan mahtavalta vaikutti myös tuo unelmien Amalfi, jonne toivon vielä joskus pääseväni. Samaa vakuuttivat myös ne luentolaiset jotka olivat paikan jo kokeneet.

Monet kurssilaisista ovat matkailleet Italiassa. Useimmat ovat käyneet Roomassa ja Venetsiassa, mutta jotkut myös Sisiliassa, Caprilla ja Sorrentossa. Silloin tällöin joku esittelyssä oleva kohde saa hauskat matkamuistot pintaan ja on kiva kuunnella värikkäitä kertomuksia italialaisesta elämänmenosta, liikennesattumuksista tai kielikommelluksista.

Aurinko paistaa lumikasaan

2011-01-30T11:27:00.005+02:00

Perjantaina oli keväisen tuntuinen päivä. Aurinko paistoi ja linnunliverrystä kuului työmatkapuistikosta. Pitkästä aikaa leudonpuoleinen ja tuuleton keli houkutteli pitkille kävelyretkille.

Tänäänkin paistaa aurinko. Voimakas tuuli soittelee kattopeltejä ja pöllyttää lunta korkeista kinoksista niin, että aika-ajoin ilma on sakeanaan vaikkei taivaalta tule hiutalettakaan. Ikkunoista avutuvat lohduttomat maisemat. Katolta pudotetut lumikuormat ylettävät ikkunoiden alareunaan saakka ja valkoista on silmän kantamattomiin. Jos ei muistaisi viime kevään ihmeellisen nopeaa lämpenemistä ja lumikinosten haihtumista ennätysajassa taivaan tuuliin, olisi todella lohduton olo.

Toivon todella samantapaista kevään tuloa kuin edellisvuonna saimme kokea. Silloinkin maalailtiin uhkakuvia suurtulvista ja seisovista sulavesistä, mutta hupsis vain, ja lumi oli kadonnut. Jo nyt pihalla on sama lumimäärä kuin viime talvena, vaikka suurin osa lumisateista ajoittui silloin vasta helmikuulle, joten ennätyshanget ehtivät hyvinkin toteutua.

Talven suhteen olen kuitenkin jo 'voiton puolella'. Neljän aikoihin on valoisaa ja työmatkat taittuvat mennen tullen pirteämmissä tunnelmissa. Junat ovat viime viikolla takkuilleet tutuksi tulleeseen tapaan, tällä kertaa syynä taas tuo ohjainlaitevika. Onneksi aurinko on tuonut odotussessioihin lämpöä ja piristystä. Kun laitan silmät kiinni, voin haaveissa jo nähdä keväiset kukkaniityt ja rantatöyräät. Paistaa se aurinko vielä näihinkin kinoksiin.

Bel Paese - osa I Rooma

2011-01-27T18:33:00.009+02:00

Tiistaina oli ensimmäinen Italia-luento. Ensimmäinen kaupunki neljän kaupungin luentosarjassa oli Rooma, tietysti. Luennon sisältö oli asiallinen ja opettajan omiin lomakuviin perustuva. Sellaisena ihan kiva, mutta vähän oli fiilis, niin kuin olisi kaverin lomakuvia käynyt katselemassa. Odotin ehkä liikaa syventävää tietoa taiteesta ja arkkitehtuurista, roomalaisten elämäntavoista ja muuta sisäpiiritietoa, jota kaupunkia ja kulttuuria hyvin tuntevan olisi voinut ajatella kertovan. No jokainen luento on luennoitsijansa näköinen. Kaikki vaan eivät ole villisti aiheeseensa eläytyviä tarinan kertojia.

Ei ilta hukkaan mennyt. Nyt tiedän missä olen käynyt! Roomaa kierrellessämme kartan luku jäi monesti sikseen ja vaikka kiipesimme sen seitsemästä kukkulasta parille ja autoilimme kaupunkiliikenteessä ja ympäristössä, niin nyt vasta osaan hahmottaa mitkä paikat meidän lomakuvissamme on. Gianicolossa sijaitsevan Garibaldin patsaankin tunnistan nyt isännän ottamasta kuvasta - itse en sen luokse koskaan löytänyt, vaan eksyin lasten kanssa saman kukkulan laella olevaan puistikkoon, josta oli kyllä loistavat näköalat.

Lukunurkassa olen edennyt Yöjuna Lissaboniin -kirjan loppuun. Jäin kaipaamaan Munduksen ja Amadeun tarinaa ja kirjan auki jäänyt loppu saa mielikuvituksen piirtelemään kirjalle erilaisia jatko-osia.

Tammikuun kirjavalintojeni ohessa lukaisin myös mainion Pasi Ilmari Jääskeläisen Harjukaupungin salakäytävät teoksen, joka sattui silmiini jonkun kirjablogin sivulta. Sain kirjan vain pikalainaan, sillä varauksia uudella niteellä oli jo useita. Tarina oli erikoinen. Pidin siitä, varsinkin alkuosasta, todella paljon. Erikoista oli myös tutustua kirjan kahteen erilaiseen lopetukseen. Minulle sattunut kirja oli blanc-versio, joten kaivoin netistä rouge-version loppukappaleet ja pidin kyllä enemmän 'omasta', ensin lukemastani loppuratkaisusta.

Junadekkarina luen tällä hetkellä Robert van Gulikin tuomari Deen Kiinalaisia kultamurhia. Gulik hallitsee kerrontansa kohteet, Kiinan historian, oikeuslaitoksen, taruston ja etiketin. Kummallista kyllä, hänen juonikkaita kirjojaan lukiessa tulee aina rauhallinen olo, niin kuin seikkailisi vehreissä metsissä ja suurten jokien äärellä.

Kulttuuririentoja kaupunginteatterissa

2011-01-23T12:53:00.012+02:00

Olipa harmin paikka, että unohdin kameran kotiin eiliseltä Helsingin reissulta. Mielelläni olisin ikuistanut valkeat, kinoksien keskellä lepäävät Kaisaniemen ja Hakaniemen maisemat tänne blogisivuille. Ehdin nimittäin kävellä Töölönlahden rannalla ja linjoilla jonkin aikaa kaikessa rauhassa, kun tällä kertaa aikatauluun jättämääni "VR-varaa" ei tarvinnutkaan.

Kävimme suvun naisporukalla katsomassa ratkiriemukaan Helsingin kaupunginteatterin näytelmän Arsenikkia ja vanhoja pitsejä. Mukavan rempseä tarina, jonka ehdottomasti parasta antia olivat Asko Sarkolan ja Esko Roineen mahtavat roolisuoritukset Martha- ja Abi-täteinä. Näytelmästä tarttui letkeä tunnelma vielä Paasitornin Teatterimenulle saakka ja porukalla heitimme huulta seljaviinistä ja Panaman kanavasta. Mahtavaa, että serkkutytössä riittää virtaa järjestää tällaisia kulttuuritientoja!

YouTube-linkki: Arsenikkia ja vanhoja pitsejä

Olen aivan viimesivuilla Pascal Mercierin kirjassa Yöjuna Lissaboniin. En millään hennoisi luopua tarinasta ja pitkitän lukemista ja säästän sivuja tekemällä sivuloikkia kirjassa esiintyneisiin paikkoihin. Niinpä olen tarinan myötä ihastunut paitsi Lissabonin vanhoihin katuihin ja kahviloihin, erityisesti myös Coimbraan, Portugalin vanhaan pääkaupunkiin, jossa sijaitsee mm. Euroopan ensimmäisiin lukeutuva yliopisto ja juhlavan näköinen kirjasto Biblioteca Joanina.

Coimbran "löydettyäni" hullaannuin sen rauhallisiin puistoihin Jardim Botanico de Coimbraan sekä etenkin Jardim da Sereiaan. Kaupungista on useampia nettisivuja, kuvia ja videoita, joiden avulla nähtävyyksiin ja puistojen linnunlauluisiin, kesäisiin käytäviin pääsee tutustumaan. Videoiden myötä kuuntelin pitkästä aikaa myös portugalilaista kitaraa, etenkin Carlos Paredesin soitantaa löytyy usean videon verran.

YouTube-linkit: Jardim da Sereia
Coimbra e o Mondego (Carlos Paredes)

Nojatuolimatkoja odotellessa

2011-01-16T12:22:00.004+02:00

Mukavan lauhkean viikon jälkeen viikonloppu taas kipakassa pakkasessa. Eilen vilahti jo aurinkokin ja pakkanen painui illalla kahteenkymmeneen asteeseen. Nyt päivällä on mittarissa vielä reilut kymmenen astetta, mutta huomiselle sääennustus enteili lähes nollakeliä.

Koulukkailla on ensi viikolla luistelua, joten toivon, että ihan plussakelille ei mentäisi. Muutaman asteen pakkanen sen sijaan sopisi luisteluhommiin vallan mainiosti. Eilen pidettiin sitten taas luistimien nauhoitus- ja jalkaanlaittoharjoituksia. Kyllä se jotenkin alkaa sujua, ja onneksi mahtuivat vielä jalkaan.

Tammikuulle varatut kirjat kuluvat huimaa vauhtia. Heli Ilaskarin Kanarian saarista kertovan kirjan lukaisin jo. Se oli mukaansa tempaava ja varmaankin aika realistinen kuvaus ihanasta yrityksestä muuttaa maisemaa pakkasten seasta Espanjan lämpöön - ja sieltä takaisin. Tarinasta jäi sellainen tunne, että reissu ei silti hukkaan mennyt, vaikka pysyvää elinkeinoa ja olemista Kanarialta ei lähtijöille löytynytkään. Kokemuksia ja muisteltavaa sekä ystäviä kertyi senkin edestä ja elämän muutos johti pariskunnan asumaan uudelle paikkakunnalle Suomessa.

Yöjuna Lissaboniin teos on edennyt jo yli puolen välin ja on todella tajuntaa laajentava sekä katsetta avartava lukukokemus. Tarina poukkoilee Sveitsin ja Portugalin välillä ja kieputtelee mukaansa monenlaisia ihmisiä ja heidän kohtaloitaan. Kirjan avulla saa silmäyksen myös Portugalin historiaan, joka minulle entuudestaan oli aikalailla tuntematon. Kovasti tuo kuitenkin on saman kaltainen kuin Espanjalaisten samoihin aikoihin kokema Francon diktatuuri.

Junakirjana olen tällä välin uppoutunut Raymond Carverin novelliteokseen "Mistä puhumme kun puhumme rakkaudesta". Sen kanssa meinaan aina ajaa asemalta ohitse. Tarinat ovat arkisia, aikalailla tavallisista elämäntilanteista kertovia, riipaisevan tarkkanäköisiä katkelmia. Keskiöön nousevat juuri ne lausumattomat sanat ja taka-alalle vaietut tunteet. Paikkapaikoin aika lohdutonta ja surullistakin luettavaa, mutta samalla niin todellista ja lähestulkoon kuin omasta arjesta ammennettua.

Ilmoittauduin Opistolle neljänä iltana pidettävään luentosarjaan, joka käsittelee Italian kaupunkeja (Rooma, Napoli, Venetsia ja Firenze) sekä niiden kulttuuria. Esittelytekstissä mainittiin, että luennot käyvät hyvin "nojatuolimatkasta" kuhunkin kohteeseen, joten näitä odotellessa.

Sadepäivän Googlematkailua

2011-01-09T13:39:00.007+02:00

Olen taannoin tullut tilanneeksi Geo-lehden espanjankielisen uutiskirjeen. Pitkästä aikaa avasin tänään tuon lehtilinkin ja päädyin mielenkiintoisille sivuille, joilla kerrottiin espanjalaisista historiallisesti mielenkiintoisista kaupunkikohteista.

Siitä se sitten lähti. Pitkän tovin tankkasin tekstejä Cuencasta, Salamancasta, Cordobasta ja Teneriffan La Lagunasta, jonka läpi olemme lomamatkoilla ajelleet matkalla lentokentältä Santa Cruziin ja sieltä edelleen milloin minnekin. Joku linkki johti googlempasiinkin ja sieltä alkoi matkailu pitkin kaupungin katuja.

Uteliaisuus johti La Lagunan jälkeen tutustumaan vielä minulle täysin tuntemattomaan Meridan kaupunkiin ja sieltäpä löytyikin matkailijan aarteita. Historiallinen härkätaisteluareena, amfiteatteri ja kaunis Guadiana-joki, jonka yli kulkee mm. Puente Romana -niminen ikimuinoinen kivisilta. Jonkin aikaa haahuilin streetview-näkymän avulla pitkin kaupungin katuja, joen vartta ja puistikoita. Mukavaa ja opettavaista ajanvietettä? Ainakin tuo helpotusta pahimpaan kesän kaipuuseen. Onneksi Meridan streetview-näkymät oli kuvattu syksyisenä ja märkänä päivänä, joten kaikkien suurin auringonnälkä ei päässyt kaivertamaan.

Meridassa ovat piipahtaneet ihka oikeasti myös pari löytämääni bloggaajaa:
avaramaa.wordpress.com
lulujajupi.blogspot.com

Huomenna alkaa taas koulukkaiden arki ja elämä palaa normaaliin uomaansa. Saa nähdä miten pitkään sadekeli pysyttelee niskassa ja pääsevätkö kouluissa harrastamaan hiihtoa ja luistelua kuten urheilutuntien ohjelmaan on kirjoitettu.

Uudistuksia uuteen vuoteen

2011-01-01T13:52:00.012+02:00

Hyvää alkanutta vuotta. Uuden vuoden innostamana blogisivukin sai uuden ilmeen ja kuvabannerin. Kauniita Ylläksen kesämaisemia katsellessa mieli hamuaa taas Äkäslompolon rantaan ja tuulisille tuntureille.

Kuvasta näkyy kuitenkin, että todellisuus on toista maata ja talvi parhaimmillaan. Katot notkuvat kinosten painosta ja lyhdyllä on komea luminen pipo. Ei siihen raaski koskea, pitää vain toivoa, ettei varsi käy liian hennoksi.

Kesän kaipuu näkyy myös kirjapöydälläni. Sinne saapuivat juuri Heli Ilaskarin kirja Oravanpyörästä Onnellisten saarille sekä Pascal Mercierin Yöjunalla Lissaboniin, joka osoittautui kooltaan oikein tiiliskiveksi. Näiden tarinoiden parissa oletan pääseväni mukavasti helmikuulle saakka ja onhan tallessa hätävaraksi vielä muutama Peter Kerrin Mallorca-tarina.

Kirjavat kalat ja kauniit korallit

2010-12-30T19:40:00.012+02:00

Joulu sujui perinteisin herkuin ja mukavan rennoissa tunnelmissa. Lahjoja saatiin ja annettiin ja saatiin myös nauttia puhtaan valkeasta maisemasta. Joulupäivänä maltettiin sentään lähteä myös pienelle lenkille, vaikka pakkanen rouskauttelikin tuulisessa säässä nenänpäätä ja poskia.

Nyt kuitenkin on paluu arkeen jo alkanut ja lumikinosten seassa vaivaisesti möyrivien junien kanssa pian viikko temmelletty. Alkuviikko sujui pehmeän laskun merkeissä N-junan leppoisassa kyydissä puksutellen, mutta nyt loppuviikolla junia on yritetty körmyyttää normaaliin aikatauluun, siinä kovin hyvin onnistumatta. Tänään istuimme Savion ja Keravan välisellä taipaleella ja odottelimme ratapihan tyhjentymistä edeltävistä vuoroista. Pääsimme sentään perille asti yhdellä istumalla minkään osasen rikkoutumatta.

Joulun pyhinä oli aikaa katsella menneiden lomien kuvasaalista ja myös minä pääsin nyt kunnolla tutustumaan siihen vedenalaiseen maailmaan josta pojat olivat Egyptin reissulla niin riemastuksissaan. Ihmeen hyviä kuvia perheen mies on näppäillyt. Kalojen kauniit värit ja korallien eksoottiset sävyt ja muodot välittyvät yllättävän hyvin kuvien kautta. (Kuvaa klikkaamalla pääsee kuvakirjastoon, jossa vedenalaisia maisemia voi katsella suuremmassa kuvakoossa.) Sen verran onnistuin snorkkelia kokeilemaan minäkin, että näitä kuvia katsellessa saatan tuntea kielellä suolan maun ja kuulla aallokon pauhun. Kaunista on, eikä ihmetytä se sankkalukuinen sukeltelijoitten määrä jonka rannalta näin vedessä pyllyilevän. Ensi kerralla hankin minäkin sellaiset suuret katselulasit ja vankan vatsan alle sijoitettavan lauttamaisen kellukkeen, jollaisten päällä näin venäläismaatuskoitten polskuttelevan kaloja ihastelemassa.

Mukavaa Joulua!

2010-12-23T11:50:00.005+02:00

Eilen kävelin töihin pitkästä aikaa puiston kautta. Talven tunnelma oli tiivis, sain nauttia hohtavan valkeista hangista ja terijoen salavien tiheitten oksistojen suojista kuuluvista lintujen äänistä. Aamun kajo oli vielä hämärä ja valo hankien yllä sinertävän satuisa. Siinä tunnelmassa, ja kohtuullisessa pakkasessa, oli hyvä katsella ympärille, nauttia rauhasta ja kauneudesta ja huomata, että aika on taasen rinnähtänyt jouluun, kohti vuoden lopun huipennusta.

Illalla tunnelma oli taas erilainen. Ryntäsin kauppaan muutaman hankinnan perään ja tungeksin myymälän käytävillä kymmenien muitten kanssa.

Tänään kiire helpottaa, on vapaapäivä. Leivon muutaman torttusen ja piparin ja pyöräytän lanttulaatikon. Huomenna matka johtaa perinteiseen tapaan joulun viettoon vanhempieni luo.

Turkoosi, kirkas Punainen meri

2010-12-11T17:31:00.004+02:00

Loma Hurghadassa oli kaikkea sitä mitä olin etukäteen uumoillut. Kulttuurishokki, kuuma, sekava ja roskainen. Onneksi myös toiveet auringonpaisteesta, uima-altaista, kukkaloistosta ja uusista elämyksistä täyttyivät.

Etukäteen en tiennyt, eikä mikään opus ollut maininnut, että Hurghada on sotilasaluetta. Ehkäpä juuri siitä johtuen maahan pääsy oli siellä erityisen kimuranttia. Ensin tehtiin viisumihakemus, sitten mentiin saamaan viisumilätkä passiin. Tuon jälkeen marssittiin turvatarkastukseen ja sitten vielä viisumin tarkastukseen. Kun kaikki nuo neljä rastia oli jonotettu ja suoritettu, olin jo aikaslailla ryytynyt. Bussikuljetus hotelliin oli sen sijaan sutjakka, matkaa oli vain kymmenisen kilometriä.

Hotellimme oli kauniin kukkiva. Huoneet jo parhaat päivänsä nähneet, mutta puhtaat ja kauniit. Lomasesongissa taisi olla meneillään hiljainen kausi kun kaikkialla oli kunnostustöitä meneillään. Rälläkät lauloivat pitkin päivää, mutta silloin oltiinkin rannalla.

Punainen meri oli ihana. Pojat polskivat päivät pääksytysten kaloja, merisiilejä ja koralleja tutkimassa. Minäkin uskaltauduin tutkailemaan rannan tuntumassa pesivää papukaijakala "Dorrittia" snorkkelin kanssa. Ei ollut minun juttu vieläkään tuo vedenalainen maailma, mutta onneksi kaloja saattoi nähdä myös pinnalta käsin.

Matkalaisia puhutti vähän aikaisemmin Sharm el Sheikissä tapahtuneet haihyökkäykset. Hurghadan rannoille hait eivät kuulemma tule, vakuuttivat paikalliset sukellusoppaat.

Venäläisten turistien määrä yllätti. Oli eksoottista nähdä kuinka kauppojen ja talojen sekä opasteiden kyltit olivat useasti myös kyrillisin tekstein varustetut. Koko hotellimme henkilökunta puhui venäjää, luultavasti paremmin kuin englantia, ja paikka olikin rakkaan naapurimme rannekepuisto. Oli siinä meikäläisillä ihmettelemistä, kun illallispöydästä katosivat ensimmäisinä täytekakut ja jälkiruokahyytelöt. Alkukeittona oli kaalisoppaa, mutta onneksi myös mausteista tomaattikeittoa, buffetista puuttuivat vain pelmenit ja blinit.

Buffettit olisikin pitänyt älytä jättää kokeilematta, sillä illallimenun jälkeen pojalle tuli vatsatauti, joka onnistuttiin hoitamaan hiilitabletein. Minä puolestani sain turistitaudin juhlavasta Kala- ja äyriäisbufesta. Niin, sellaiseen piti mennä kun kerran kirkkaan meren rannalla oltiin. Niiltä juhlilta sairastui kuitenkin useampi henkilö, jotkut joutuivat jopa tiputukseen.

Paluumatka sujui alun jonotusten jälkeen mukavasti ja tuttavalta kotisuomessa saatu "Egyptin pilleri" paransi pahimman vatsavaivan. Mukava reissu, paljon uutta ja erilaista kulttuuria nähtiin ja aurinko oli kuin olikin takuuvarma.

Viiniä, juustoja ja ristikkäisiä kirjavalintoja

2010-12-02T19:54:00.006+02:00

Pääsin juhlimaan ihka ensimmäisiä pikkujouluja Juustopöydän jäsenenä. Juhlaa vietettiin Open house -periaatteella Copas y Tapas -ravintolassa Helsingissä. Mukava paikka ja erinomainen liikeidea. Siellä ei ruokalistojen ääressä tarvitse mietiskellä, vaan isäntä valmistaa sopivan määrän tapaksia asiakkaan antamien toivomusten ja mieltymysten mukaan. Vietetty aika jää siis täysin seurustelulle ja ajatusten vaihdolle, eihän sitä ihan varpilla kuitenkaan tiedä mitä saa, vaikka menua kuinka tarkkaan tavaisi ja aineksia puntaroisi.

Oli hauskaa, että saatoin bongata Juustopöytäläisten joukossa jo joitakin tuttuja kasvoja ja myös minut ja ystäväni tunnistettiin juustonäyttelyssä 'rekrytoiduiksi'. Onneksi näyttelystä ei vielä ole vierähtänyt liian pitkää aikaa.

Junassa huomasin hassun sattuman. Vastapäisellä penkillä istui siro intialaispiirteinen nainen joka luki Sofi Oksasen Puhdistusta. Minä vastaavasti intialaisen Adiga Aravindin kirjaa Valkoinen tiikeri. Se on kirjojen kiehtovin piirre. Ne voivat tuoda tuulahduksen eri kulttuurista kaukaa merten takaa tai kertoa ympäröivästä arkipäivästä, valottaa lähimenneisyyden tapahtumia, auttaa sopeutumaan ympäröivään arkeen tai avata portin rentouttavaan seikkailuun. Kaikki tämä pienessä, kompaktissa paketissa, tosin junassa näkee yhä enenevässä määrin käytettävän myös erilaisia digitaalisia lukulaitteita. Itse ainakin vielä toistaiseksi liputan paperista valmistetun, kunnolla hyppysissä rahisevan ja koiran korville taipuvan kirjan puolesta.

Ensi viikolla Egyptissä!

2010-11-30T18:53:00.004+02:00

Tänään 'venalla' pelitti aika hyvin. Onneksi, sillä aamulla pakkanen oli kahdenkymmenen asteen pinnassa ja nenä jäätyi jo vajaan kilometrin kävelymatkalla seisakkeelta työpaikalle. Illallakin osuin aikataulullisesti sopiviin väliköihin ja pääsin lähes yhtäjaksoisesti kotiin saakka. Mukavaa vaihtelua viime päivien venyneisiin aikatauluihin.

Asemalaiturille näkyi kuinka tuuli puhalteli lännestä päin. Lämpövoimalan piipusta höyry taittui suorassa kulmassa kohti ratakiskoja, vaikka maan pinnalla tuulen vire ei kovin voimakkaalta tuntunutkaan. Vielä muutama päivä pitää palella; torstaiksi on tiemmä lupailtu lauhtuvaa, ja senkin puoleen, että perjantaina alkaa talviloma! Ensimmäistä kertaa matkaan Egyptiin ja siellä Hurghadaan.

En tiedä mistä johtuu, mutta tuppaan suhtautumaan Egyptiin matkakohteena aika epäluuloisesti. Mieleen hiipii vatsataudin uhkakuvia. Työkavereitten kertomukset, edullinen matkan hinta ja varma(?) lämpö veivät kuitenkin äänestysvoiton, olisin minä kyllä Kanariallekin lähtenyt. No, nyt mennään oppimaan uutta kulttuuria, tinkimään basaareissa ja snorklaamaan Punaisessa meressä... jospa minäkin uskaltautuisin.

Matkalukemiseksi otan ainakin rauhoittavan annoksen Binchyä (Hopeahäät), jota voin rannalla lueskella sillä aikaa kun miehet ovat uppeluksissa riutan reunalla kaloja jahtaamassa.

Parhaillaan lukemissani kirjoissa on aivan sattumalta yhteinen piirre: Sekä intialaisessa Valkoisessa tiikerissä, että kiinalaisessa The Garlic Ballads'issa vanha historiallinen, kenties vuosisadat samoja kaavoja noudattanut, arjen kuva rikkoutuu yht'äkkiä moderneilla, tämän ajan kuvajaisilla. Kiinalaisella pellolla ahkeroiva, sirpillä riisiä leikkaava Jinju kuuntelee korvalappustereoita joiden patteri on kulahtanut ja musiikki 'vouvaa' korvissa. Intialaisen autonkuljettaja Balramin isäntä Ashok kuuntelee autossa mielellään Stingiä ja Eminemiä. Epätodellisen tuntuisia mielikuvia kun juuri on tekstin mukana tuudittautunut menneen maailman tunnelmiin ja tuleekin tempaistuksi nykypäivään.

Kenties lomaviikko tuo mukanaan samankaltaisia epätodellisia näkymiä ja tunnelmia.

Venaan rauhassa - taas

2010-11-25T19:00:00.006+02:00

Tänä päivänä tuli luksuksen loppu.
Aamuliikenne sujui kyllä mukavasti kun myöhästyneellä linjuriautolla ehti myöhästyneeseen R-junaan, mutta ilta olikin sitten oma lukunsa.
Ei tullut junaa ei, mutta kylmä tuli. Tikkurilassa tuli vilun liksäksi myös nälkä ja pissihätä, vaan ei junaa. Ei näkynyt, ei kuulunut.

Kun ensimmäisen odottelun jälkeen sain nousta lämpimään I-junaan ja lueskella mukavasti 'pehmoisella luksuspenkilläni', kuten vähän aikaa sitten ehdin kehua retostella, oli seuraavan etapin pysäkillä todella kylmä. Mukavasti lämmenneet jäsenet alkoivat nopeasti hytistä pakkasessa, varpaat jäähtyä ja mieli muuttua nurisevaksi.

Juuri kun painetta oli korvien välissä sopivasti, jotta olisi saattanut vieressä tramppaavalle kaverille pihahtaa, että kyllä ne kaikenmaailman Intercityjä kuuluttelevat, mutta eivätpä kerro sen halaistua sanaa lähiliikenteestä, alkoi radan päässä näkyä valoa. Mieliala siitä heti piristyi ja kalisevat hampaat pusertuivat yhteen; vain pieni hetki enää, sitten pääsee sisälle. Vaan ei, viereiselle raiteelle meni se juna, ja seuraava ja sitä seuraava. Voi tikkerperi!

Paikallaan hyppelyt, jalalta toiselle loikkimiset ja käsiin puhaltelut koettua saapui vihdoin tuo kaivattu K. Liikkeellekin se pääsi, kunnes seisahtui Koivukylässä. Joku kumma karma tuossa Koivukylässä täytyy olla, kun sen autio seisake tuli liiankin tutuksi jo viime talvena, siinä kohdassa junan ovet aina lakkaavat toimimasta. Tällä kertaa oli hauskuuttakin matkassa, kun veturinkuljettajan ja konduktöörin jutustelu kuului koko yleisölle. "Onko konnari kuulolla? Arvaapa mitä, nyt ei sulkeudu ovet ja valot meni. Olen yrittänyt kuuluttaa, mutta ei tämä mitään toimi." Konduktöörityttö siihen, että kyllä tänne hyvin kuuluu. Ja 'venalaisten' työoloja hyvin kuvaava kuljettajan kysymys: "No, ei sua kukaan vielä tappaa ole uhannut?"

Perille päästiin kitkutellen kun kaiuttimista kuului "No nyt sitten on lisäksi tämä jarruvika, yritetään kuitenkin pikkuhiljaa perille, katsotaan tarkemmin siellä." Huh, helpotus - meille kyytiläisille ainakin.

Vielä pikainen ryntäys kauppaan, kupla otsassa, ja sitten - odottelua bussipysäkillä. No siinä tuli sentään muutamat 'Holat' vaihdettua entisen espanjankurssilla olleen kaverin kanssa. Ei olla vuosiin nähtykään. Mukava oli jutustella - vaikkakin ihan suomeksi.

Marraskuun retki ohi suun

2010-11-21T16:31:00.007+02:00

Talvi ja pakkasta koko viikonlopun ajan. Suunniteltu syksyn viimeinen asuntoautoretki meni siis ohi. Römpötissä ei talvirenkaita ole, joten pakkaskeliin ei ole mitään asiaa. Isäntä nimitteli hannariksi, kun heti peräydyin retkestä kun vähän lunta tuprutti. Höh, suuret tiet ovat kyllä sulana, mutta enhän minä moottoritien vieressä viikonloppua halua viettää. Varsinkaan romanttista, kahdenkeskeistä...

Viime vuonna näihin aikoihin retkeilimme Kotkaan, tutustuimme Sapokan vesipuiston öisiin valoihin ja Katariinan meripuiston meditaatioreittiin ja Maretariumiin, puhumattakaan Redutin yrttipuutarhasta, josta sai silloin vielä hyvin siemeniä kerätyksi. Maassa oli tuolloin vain riitettä, lumesta ei juuri tietoakaan.

Romanttisesta autoretkestä ei siis tullut mitään, joten olen siivonnut, viikannut pyykkiä ja tehnyt ruokaa ja siinä sivussa palautellut mieleen kaunista ja soljuvaa espanjan kieltä. Musiikki ja -videot ovat osoittautuneet oivallisiksi kielikursseiksi (etenkin jos lyriikat löytyvät). Siinä saapi tehdä tempun jos toisenkin, että onnistuu äkkäämään oikean aikamuodon, verbin perusmuodon tai siitä juonnetun preteritin jne. Sitä ennen on yleensä jo onnistunut apinoimaan laulun ulkomuistiin, vaikkei sanoja vielä ymmärräkään.
Carlos Baute ja Chayanne kuuluvat siihen kerhoon jota kuuntelen kun Juanes on tullut rallateltua liian tutuksi.

Onkohan tämä nyt pysyvää?

2010-11-18T19:32:00.008+02:00

Lunta tulvillaan on puiston raitti tää, se ehkä maahan jää tai sitten häviää...

Vielä eilen ei saattanut arvata, että aamuherätys toisi mukanaan valkoiset kinokset ja taivaalta tuiskuavan pyryn. 'Vena' pysytteli vielä aamulla sinnikkäästi kelissä mukana, vain pientä viivästystä, ja meikäläinenkin nousi nopsaan kulkupeliin. Tikkurilassa sitten jo myöhästyttiin vaihdosta. Illalla tilanne olikin jo toinen, minua onni silti suosi ja pääsin kotiin suhteellisen joutuisasti.

"Maalaislinjamme" bussikuski oli herttainen ja kysyi meiltä kahdelta asemalla kyytiin nousseelta, että onkos kiirus vai odotellaanko vielä yksi juna? No aikamme sitä junan tuloa vuoteltiin, vaan eipä näkynyt.

Jonkinmoinen aura oli ilmeisesti kaupungin varikolta löytynyt tien pintaa kuokkimaan, sillä kyyti oli helisevän ryskyväistä, vaan linjuriauto on ilmeisesti hyvin yhteen pultattu, kun tien päälle ei jääty, vaan kotipysäkki saavutettiin hampaat suussa loukkua lyöden. Ulos hyppäsin puolimetriseen ja märkään lumivalliin ja näin, että tien pinta oli kuin juustohöylällä vedetty kermajuuston pinta, kuoppainen ja möykkyinen - toivottavasti yöksi ei tule pakkasta, muuten on aamulla pääkallokeli.

Leppoista - valitse julkinen liikenne

2010-11-17T21:45:00.003+02:00

Aamulla, päivän eväshankintoja kaikessa rauhassa tehdessäni putkahti taas mieleen, miten työmatkani nykyisin sujuu mukavasti junassa lueskellen tai tutuiksi tulleitten matkaseuralaisten kanssa jutustellen. Parikymmentä vuotta aiemmin samantapainen matka bussilla, junalla ja ratikalla matkaten nosti poltteen kurkkuun ja toi ainaisen kiireen kantapäille. Muistan, miten ensimmäisen oman auton hankinta tuntui vapauttavalta; töihin sai lähteä oman aikataulun mukaan, eikä tarvinnut rynnätä kulkuneuvosta toiseen. Se oli nautinto.

Ikäkö lie, vai mikä, mutta nyt katselen junan ikkunasta pimeässä aamussa ketjuina loistavia autojen punaisia jarruvaloja helpottuneena. Ei tarvitse olla tuolla! Mikä vapaus, saan lueskella ja samalla matka etenee. Luksusta!

Junakirjanani on tällä erää Aravind Adigan Valkoinen tiikeri. Sen myötä vaellan taas kerran Intiaan. Tarina on vasta aluillaan, mutta tuo jo mieleen yhtäläisyyksiä Vikas Swarupin kirjaan Tyhjentävä vastaus.

"Kotikirjan" tarina sijoittuu myös Aasiaan, se on Amy Tanin Luutohtorin tytär. Kertomus on mainio kuvaus kahden naisen elämän kutoutumisesta yhteen. Se on väkevä kasvutarina, joka kuvaa itsenäistymisen tunnemyrskyjä, aikuistumisen ongelmia ja hiljalleen kasvavaa ymmärrystä vanhemmuudesta, omista vanhemmista ja päätösten syistä ja taustoista. Tanin tyyli on pehmeän lempeää ja muistuttaa jotenkin Sujata Masseyn reipasta ja kepeää kerrontaa.

Sairasloman aikaan tuli luettua enimmäkseen dekkareita. Ahmin Camillerin Montalbanoja: Viulun ääni ja Terrakottakoira, tutustuin ensi kertaa 'Montalbanon etsiväsuosikkiin', Carvalhoon, joka suorittaa tutkimuksiaan Barcelonan maisemissa, vaellellen pitkin poikin öistä Ramblaa. Katarina Hagenan Omenan siementen maku oli kaunokirjallinen teos, jonka tarina hurmasi, muttei koukuttanut yhtä rajusti kuin Joanne Harrisin mystisen maukkaat kudelmat.

Nyt löytyy pöydältä taas pitkästä aikaa myös Rex Stout'ia. Onnistuin löytämään vielä yhden jota en muista lukekeeni, nimeltä Löytölapsi. Lisäksi lukemistaan odottaa ihka uusi tuttavuus Mo Yan: The Garlic Ballads. Kirjan takakannessa on mm. Amy Tanin kirjoittama muutaman rivin pituinen arvostelu. On mielenkiintoista nähdä löydänkö tarinasta samoja piirteitä.

Valkea aine tuli ja meni, uutta odotellaan

2010-11-10T20:08:00.005+02:00

Tässä syntyy taitava Sumie piirros (näiden katseluun hurahtaa):

Talvi tekee tuloaan. Eilen oli jo lunta maassa ja ikkunasta katsoen piha näytti kauniin valkoiselta hämyisessä katulampun loisteessa. Aamulla kauneus oli sulanut loskaiseksi, märäksi niljaksi, joka peitti tien pinnan koko matkalla bussipysäkille. Helsingin päässä jalkakäytävät olivat sulat ja aika kuivatkin ja pääsin perille kuivin jaloin.

Käsi toimii, kaula kääntyy ja säryt pysyvät kurissa 'nappikuurilla' jota kestää jouluun saakka, mikäli kaikki menee suunnitellusti. Kummallista, että työhön sujahtaa sisään niin sukkelasti, että tuntuu jo, kuin en olisi poissa ollutkaan.
Illat sen sijaan hujahtavat uskomattoman nopeasti. Ruokaa ja nukkumaan, paljon muuta ei ehdi.

Olen nyt sitten virallisesti Juustopöydän jäsen. Ensimmäinen jäsenkirje saapui postitse tänään ja vielä on mahdollisuus ehtiä vuoden viimeiseen jäsenrientoon. Ensi vuoden toimintasuunnitelmakin näytti mielenkiintoiselta. Kaikkeen sitä voi päätyä, jäsenhakemuksen täytin Juustonäyttelyssä.

Talven läheisyys näkyy jo junaliikenteessä. Minulla on nyt neljä matkapäivää takana ja niistä kolmena on jo ollut myöhästelyjä; ovirikkoja, vaihdeongelmia ja muuta. Mielenkiinnolla mennään siis kohti uusia lumikelejä.

Vauhdikkaan viikonlopun jälkitunnelmissa

2010-11-01T13:23:00.007+02:00

olen nukkunut pitkään ja aloitellut päivää leppoisasti lehtiä ja blogeja lueskellen ja pitkästä aamuteestä nauttien. Vielä tällä viikolla on ohjelmassa rangan venyttelyä ja herkistelyä; josko jo pääsisin "kustannuspaikalle" ensi viikolla.

Viime perjantaina tuli kierreltyä Kirjamessuilla sekä Viini, ruoka ja hyvä elämä kojujen väliköissä. Sieltä tarttui mukaan mm. ranskalaista saksanpähkinähilloa sekä tryffeli- ja chiliöljyä. Saapi nähdä saanko tehtyä tulevista pasta-annoksista yhtä makoisia kuin Bagnoreggion reissulla. Siellä oli käytössäni piskuinen tryffeliöljypullo, jossa lillui arvatenkin (toivottavasti) ohuen ohut tryffelin siivu. Ikinä sen jälkeen ei pitkä- sen paremmin kuin pätkäpastakaan ole maistunut yhtä muhevalta, vaikka kuinka olen sitä ensin puolikovaksi keittänyt ja sen jälkeen pannulla öljyssä "paistanut" laziolaisen ohjeen mukaan ja erilaisia mausteöljyjä kokeillen.

Saksanpähkinähillo on minulle täysin uusi tuttavuus. Testasinkin sitä nyt aamulla juustoisen paahtoleivän kera ja hyvin pelitti!

Kirjamessujen puolelta ei käteen jäänyt mitään. En osannut tehdä ostopäätöstä, vaikka eri kustantamojen kojut pullottivat pokkareita ja kovakantisia. Löysin useitakin 'luentalistalla' olevia, mutta en sitten kuitenkaan jaksanut kunnolla käydä kimppuun. Ehkä intoa lannisti myös jo valmiiksi haalittu paksu kirjapino kotipöydän kulmalla...

Varsinainen viikonloppu meni serkkutyttöjen järjestämillä yhteissynttäreillä, jotka he pitivät omille iäkkäille vanhemmilleen kaikkien pitämättömien kemujen yhteissummana. Totisesti tarjoilu oli sen mukainen. Alkupalaa ja pääruokaa ja sen seitsemän kakkua ja muuta herkullista leivonnaista. Ihanaa, maukasta, maistuvaa - ja täyttävää.

Oli todella mukavaa nähdä pitkästä aikaa sukulaisia niin sankoin joukoin ja samalla kertaa. Nyt olen taas paremmin kartalla serkkujen ja etenkin pikkuserkkujen suhteen. Laajassa suvussa tapahtumia ja nuorisoa piisaa, eikä tarvitse pitkäksi aikaa jäädä katveeseen, kun jo huomaa, ettei tiedä kenestäkään mitään, eikä tunnista ketään.

Juhlapaikka Villa Hiidenmäki oli myös aivan ihana. Kahteen kauniisti sisustettuun taloon oli saatu mahtumaan uskomattoman monia viihtyisiä huoneita, parvia ja nukkumasopukoita sekä lisäksi saunat ja muut yhteiset tilat.

Pihakodan tunnelmassa yhteislaulu raikui ja vierastalon olohuoneessa turinatuokio jatkui nukkujien riesaksi aina aamuun asti. Lisäaikaa saatiin sopivasti, kun aamuneljältä käännettiin viisareita. Vaikka kellonviisareita käännettiin kesään päin, on todellisuus raa'asti toista luokkaa. Tänään kyllä näyttää vallitsevan kauniin syksyinen ja tyyni keli.

Vastaus haasteeseen "Kuvaile itseäsi kirjojen nimillä"

2010-10-26T19:13:00.011+03:00

Tuulesta temmattua -blogilta lennähti haaste kuvailla elämän vaiheita ja asioita luettujen kirjojen nimillä. Vastaan mielelläni, vaikka joihinkin kysymyksiin olisi pitänyt kyllä penkoa muistilohkoa vähän pitempään. Tässä kuitenkin lähiaikoina luettujen kirjojen nimillä kuvailtuna se, miten ajattelen elämäni kaaresta tällä hetkellä.

Oletko mies vai nainen?
Punapukuisen naisen talo (Maija Asunta-Johnston)

Kuvaile itseäsi
Mañana, Mañana (Peter Kerr) sekä aika-ajoin
Myskyävä meri (Donna Leon)

Kuinka voit?
Elämän lempeät maut (Erica Baumeister)

Kuvaile nykyistä asuinpaikkaasi
Auringon puolella; jaettujen ajatusten talo (Risto Ranta)

Kuvaile työtäsi
Digitaalinen markkinointiviestinta (Heikki Karjaluoto)

Kuvaile harrastuksiasi
Kulkijoiden vanhaa saariselkää, autiotupien kertomaa (Yrjö Teeriaho) sekä
Andalusialaiset sitruunat (Chris Stewart)
Tekstia ruudulla (Katleena Kortesuo)

Minne haluaisit matkustaa?
Lumoava Provence (Yvone Lenard)
Viva Mallorca (Peter Kerr)
Puutarha Italiassa (Joan Marble)
Sitruunoita Sisiliasta (Luigi Pirandello)
Pieni kaupunki Sardiniassa (Salvatore Satta)
ja ainakin ne kymmenen muuta ---

Kuvaile parasta ystävääsi
Ystävyyden piiri ( Maeve Binchy)
Sydämen asia (Maeve Binchy)

Mikä on lempivärisi?
Vihreän saaren puutarhoissa (Hanna Tuuri)

Millainen sää nyt on?
Pimeä (elokuun) yö (Maria Lang)

Mikä on paras vuorokaudenaika?
Elämän kirkas keskipäivä (Alexander Mc Call Smith)

Jos elämäsi olisi tv-ohjelma, mikä sen nimi olisi?
Elämän paradoksit (Tommy Hellsten)

Päivän mietelause
Isi, mihin mennään (Jean Louis Fournier)

Millainen on parisuhteesi?
Tämä siunattu koti (Jhumpa Lahiri)

Mitä elämä sinulle merkitsee?
Kameli neulansilmässä (Ephraim Kishon)

Minkä neuvon tahtoisit antaa?
Sen saat mistä luovut (Tommy Hellsten)

Käsityksesi kuolemasta?
Tyhjentävä vastaus (Vikas Svarup)

Mottosi?
Karamellikengät (Joanne Harris)

Kyllä juustossa löytyi!

2010-10-23T13:12:00.008+03:00

Tuli opittua taas roppakaupalla uutta. Kävin suht' extempore Ravintola Pörssin Juustonäyttelyssä ja sain tutustua ihaniin kotimaisiin juustoihin, joista moni oli tuttu jo entuudestaan, suosikkikin, mutta moni myös aivan uusi tuttavuus. Uusista tuttavuuksista osa oli sellaisia, jotka tulevat vasta tänä syksynä markkinoille, kuten levittyvä Aura, tutun sinihomejuuston voileipäkakkuihin ja joulupipareiden päällyksiin sopiva tuttavuus. (Suuri purnukka on kuulemma ollut jo saatavana, mutta nyt syksyllä tulee myös kotitalouksiin sopiva pikkuinen parin sadan gramman purnukka). Myös Arlan savunmakuinen Pohjanpoika oli uusi tuttavuus, joka on saatu kauppoihin nyt syksyllä.

Tilaisuus oli mukavan letkeä. Salia kierrettiin sen reunoilla sijainneitten maistelupöytien kautta keskelle, jossa sai tutustua ruusukkein koristeltuihin voittajiin sekä sarjoissa kilpailleisiin juustoihin. Osallistuin myös kilpailuun, jossa oli määrä tunnistaa eri juustolaaduille sopiviin raastimiin/höyliin ynnä muunlaisiin vempeleisiin, joilla erilaisista ulkomaan juustoista yritetään päästä osille. Tunnistimme helposti Stilton-juustoille tyypillisen "lapion" sekä pienen pähkäilyn jälkeen Mozzarella-leikkurin, mutta sitten meni arvailuiksi.
Otimme matkaan myös Juustonaisten hakemuslomakkeen, mahdollista liittymistä ajatellen, mutta se asia vaatinee vielä vähän kypsyttelyä; kuten hyvä juustokin.

Muuten viikko on ollut yhtä hervotonta hemorataa.
EMG-tutkimus todisti, että alkuperäinen diagnoosi oli oikea ja vaivani on G7 niskanikaman välilevyssä, joka on pullistunut ja painaa hermojuurta. Saikkua tuli siis lisää marraskuun alkupuolelle saakka. Toisaalta pullistuma on jo alkanut vetäytyä takaiisin - keskisormessa on jo tunto - joten vahvoja toiveita on, että pian etusormikin pelittää. Lenkkeilyä siis ja kevyttä irrottelua ja venyttelyä pitäisi nyt harrastaa. Ei "kenokaulauinnille", iskeville liikkeille ja rajuille rytkäyksille. No, onneksi en harrasta kuntonyrkkeilyä tai tennistä.

Mikäpäs tässä on ollessa. Lueskelen, siivoilen ja yritän päästä / saada aikaiseksi liikkumaan lähtemisen, ensi viikko on täällä koululaisten syyslomaa, joten seuraakin on tiedossa, josko vaikka tutustuisin lähemmin siihen vesijouksuun.

Jäähyväiset lastensairaaloille

2010-10-18T08:35:00.008+03:00

Viime torstaina oli vuorossa retki Helsinkiin, bussilla, junalla, ratikalla ja jalkaisin Töölön perukoille, lastensairaaloiden kortteliin. Aina tähän saakka matka on taittunut autolla, joten tämä reissu oli erilainen, monimutkaisempi, aikaa vievempi, mutta omalla tavallaan myös paljon antoisampi.

Erilaista oli myös, että saatoimme kahdestakin syystä ja hyvillä mielin jättää jäähyväiset näille jo niin tutuiksi käyneille kulmille: pikkuinen on varttunut nuorukaisen ikään ja sairaus on saatu monta vuotta kestäneitten hoitojen jälkeen selätettyä. Kaksi ihanaa asiaa, joita ajatellessa lämmin virtaus hulvahtaa kehon läpi, silmänurkaan tirahtaa kyynel ja mielen valtaa syvä kiitollisuus.

Torstaiksi oli luvattu syksyn ensimmäinen varsinainen talvimyräkkä. Radio pauhasi jo aamuvarhain tulevan lumituiskun ja myräkän voimakkuutta ja pyysi varautumaan koiran keliin. Mitä vielä! Pientä tihkua riitti menomatkalle, mutta siitä selvittiin sateenvarjoin, kun tallustimme 7B:n pysäkiltä Kirjaiijan puiston läpi määränpäähämme. Siinä kävellessämme muistelimme niitä kertoja, kun auton kanssa pyörimme ympäri puiston yksisuuntaisia katuja ja etsimme parkkipaikkaa. Nyt ei tarvinnut, polleasti vain marssimme eteenpäin ohi autorivistöjen ja parkkimittareitten. (Nyt oli paikkoja tietysti vapaana vaikka millä mitalla.)

Kirjailijan puiston alareunassa, Arvo Ylpön puistikossa kukkivat ruusut vielä täyttä päätä, vaikka maata peitti jo keltainen vaahteranlehvämatto. Sairaalan käytävillä hyvästelimme tutut piirrokset ja hahmot, kiemuraiset käytävät ja valtavan suuret hissit, joihin joskus matkattiin sängyn pohjalla pötkötellen. Taakse jäivät kaikki ne hämärät, kipeät muistot...

Paluumatkalla lounastimme juhlavissa tunnelmissa ja kiireettömästi Nepalilaisessa ravintolassa, jatkoimme matkaa ja söimme jälkkäripehmikset Hessburgerin "terassilla". Matkasimme kotia kohti iloisin mielin, vanhoja muistelematta, murehtimatta.

Mahtava Manchester

2010-10-15T12:19:00.007+03:00

En ikinä uskonut, että Manchesterissa voisi olla niin paljon nähtävää! Varhaisen teollisuuden kehto tiilenpunaisine rakennuksineen keskellä englantia, mitäpä nyt siellä voisi olla. Oli siellä - ja paljon. Perjantai illasta maanantaihin kestäneellä reissullamme saimme koluttua vain pikkuruisen osan kaupungista. Olimme ennakkoon määritelleet kaksi tärkeää käyntikohdetta, jotka olivat Manun stadion sekä Fletcher Mossin kasvitieteellinen puutarha. Molemmissa kohteissa oli paljon ihmeteltävää. Minulle selvisi myös englantilaisten totaalinen jalkapallohulluus. Fanikaupasta löytyi tavaraa vauvasta vaariin. Oli tuttia, nokkamukia, golfbägiä, mailan suojusta ja tietysti paitaa, sukkaa, kenkää, ... no, tukkaa en nähnyt, mutta kaikkia muuta kyllä.

Onnistuimme ostamaan riemukkaan kokemuksen jälkeen kokopäivälipun, jolla sai ajella busseissa ja ratikoissa mielin määrin, paitsi, että juuri sinä sunnuntaina raitiovaunulinjoissa oli vikaa, eikä reittejä voitu ajaa kaikilta osin. Niin, että ei tuo kotoinen "venamme" ole ainoa vaikeuksissa kahlaava liikennöijä.

Ajelimme perinteisellä kaksikerrosbussilla mm. Traffordiin ja Didsburiin ja pyrimme aina yläkerran etupenkkiin, ja pääsimmekin usein. Tosin yläkerta ei ollut se paras paikka istua silloin, kun ei oikein tiennyt millä pysäkillä pitäisi jäädä pois. Bussit tulivat täyteen yläkerroksen portaikkoa myöten, joten ulos pääsy bussin pikapysäyksen aikana ei onnistunut. Vahingoista viisastuneina opimme laskeutumaan alas hyvissä ajoin ennen omaa määräasemaa.

Kiertelimme tietysti paljon myös jalkaisin ja kolusimme läpi valtavat ostoskadut Kings Street ja Market Street. Niissä riitti kauppaa jos minkälaista, oli laatumerkkejä ja puolen hinnan putiikkia, joten ostettavaa kertyi enemmän kuin matkalaukku tahtoi vetää. Kaupunkikävelyillä satuimme China Townin portille ja näimme värikkäät kadut ja kiinankieliset kylttirivistöt.

Minun unelmani kohde, Fletcher Moss, ei myöskään tuottanut pettymystä. Puisto oli laaja ja ruska-aikaankin valtavan kaunis. Tietysti monet kukat olivat jo ohi kukkineita, syyshortensiatkin jo enimmiltään kukkaterttunsa menettäneet, mutta ne värit! Puut ja pensaat loistivat keltaisina ja punaisina kilpaa toistensa kanssa hehkuen. Syksyiset kukkaistutukset ja kesän viimeiset ruusut olivat kauniit ja nousivat esille muuten jo talvikauteen taittuvasta luonnosta.

Hyvä reissu, kannatti tehdä. EasyJetin halpa lähtö maksoi parisen kymppiä per suunta ja hotellin sai kolmeksi yöksi parilla sadalla. Työkaveri jo innostuikin ja katseli hintoja maaliskuulle Manun matsiin mennäkseen. Minä haaveilen vielä joskus näkeväni Fletcher Mossin keväisessä loistossaan.

Tuskaa ja ruskaa

2010-10-07T09:18:00.002+03:00

Sairaslomalla edelleen käden kipuillessa. Vika piilenee kaularangassa. Kun muuta ei nyt voi tehdä, niin olen tehnyt kävelylenkkejä ja ottanut kuvia värikkäistä syksyisistä puista.

Lisäksi olen ryysännyt vaatteiden kanssa ja pakannut lentolaukkua viikonlopun "Mankesterin" matkaa varten. Matka tuli varattua jo ennen äkillistä kipukohtausta, joten sinne mennään; sama kipuhan se on niin kotona kuin matkassa. Innokkaana odotan retkeä Fletcher Mossin kasvitieteelliseen puutarhaan ynnä muita syksyisiä teollisuuskaupungin näkymiä. Taidemuseossa käydään ainakin ja kuulemma matkakaverin pojan vaatimuksesta myös Manun fanikaupoissa!

Tuli mieleen kuvausreissulla, että kun käsi hakeutuu vaistomaisesti takin napitukseen tai kameran nauhaan turvaan heilumiselta, vaikka ei siedäkään kantositeeseen vangitsemista, niin kärsiköhän se Napoleonkin vaan kaularangan vaivoista?

Ruskaretki Loviisaan

2010-09-30T18:19:00.004+03:00

Tuli vietettyä viime viikonloppu Loviisan kauniissa kaupungissa. En tiennytkään, että siellä on niin laajat vanhojen puutalojen korttelit ja paljon kaunista nähtävää. Laivalaiturin aitat ja suolatori olivat aivan ihanat ja rantoja tuli muutenkin kierreltyä moneen otteeseen. Vanhasta muistista tiesin Loviisan uimarannan. Siellä oli joskus kymmenen vuotta sitten liukumäki, joka oli lasten iloksi sijoitettu matalaan rantaveteen, joten siitä sai laskea komeasti roiskauttaen. Nyt rantaan oli tuotu upeat siniset uimakopit ja rakennettu uusi ja vankka laiturirakennelma. Liukumäkeä ei näkynyt enää missään, mutta rantahietikon tuntumaan oli tehty lapsille leikkipaikka merirosvolaivoineen.

Erilaisia lehtipuita oli paljon ja ne olivat mahtavan värisiä joka puolella kaupunkia. Saarnet loistivat keltaisina, vaahterat punaisina ja koivut kimalsivat auringon valossa kultaisina. Lauantai oli todella lämmin, mittarissa näytti olevan liki kaksikymmentä astetta, taivaskin oli pilvetön. Talojen pastellin sävyt sekä kirkas punainen ja okra loistelivat ihanasti, kävelykierrosta tuli tehtyä usean kilometrin verran. Kaupungin museon edestä löytyi kaunis ja informatiivinen Komendantin puutarha, johon oli istutettu ruudut lääkekasveille, yrteille ja perennoille ja kesäkukille. Kasvit oli varustettu nimikyltein, joten ei tarvinnut arvailla mikä mikin on. Puutarha oli vähän saman tapainen kuin Jämsässä näkemämme Apteekkarin puutarha, täytyy muistaa selata netistä löytämääni Suomen yrttipuutarhat tiedostoa, jospa tämäkin puutarha löytyisi sieltä.

Kiersimme suurimman osan Ehrensvärdin lenkistä, joka alkaa Bastioneilta. Lähdimme matkaan Ungernilta ja näimme reitin varrella romanttisia joen varren polkuja ja vanhoja pihapiirejä. Matkan varren infotauluista sai mukavasti tietoa kaupungin historiasta, muinaisista elinkeinoista joihin lukeutui mm. viinatehdas ja sahalaitos. Myös Kukkukivelle johtava polku Tamminiemen luonnonsuojelualueella oli mukava kävellä. Sen varrella oli mahtava takorautainen, vaaleanpunainen näkötorni, joka toi mieleen Italian kiehkuraiset ja romanttiset puutarharakennelmat. Lenkki päättyi Rosenille, joka on toinen aikanaan valmiiksi rakennetuista Bastioneista, mutta nyt se on pahasti raunioitunut. Museovirasto näytti suorittavan siellä kunnostustöitä.

Kirjoittelussa on ollut vähän taukoa, kun käteeni iski yllättävä kipu, joka säteilee lavan alta sormiin asti. Ensiviikon magneettikuvauksista saan tarkempaa tietoa sen aiheuttajasta. Minulle määrätyn kipulääkkeen nimi on sattuvasti Lyrica, joten nautin nyt sairaslomalla lyriikasta sekä sisäisesti, että sohvalla makaillen.

Ruusujen aika

2010-09-19T15:59:00.007+03:00

Tyttären synttäreitä vietettiin eilen. Varsinaisesti täysi-ikäisyys koittaa vasta maanantaina, mutta silloin ei ehdi kahvitella kun yo-kirjoitukset painavat päälle kaiken aikaa. Tein vadelma-luumukakun ja juhlaa vietettiin pienessä piirissä sisarusten ja isovanhempien seurassa. Kyselin mahdollisista 'remujaisista', että josko pitäisi varustautua evakkoon lähtöön, mutta ei sellaistakaan ole tiedossa - ainakaan ennen kirjoitusten loppumista eli lokakuun alkupuolta.

Satanut on tasaisesti, ja paistanut. Juuri kun päätin, ettei pihatöihin ole mitään asiaa, ja otin esiin silistysraudan, väläytti aurinko taivaan kultaiseen hohteeseen. No sitä kesti vain hetken, ja sitten taas tuli täyttä tihkua. Mies pyörii takapihalla ja aloittelee ulkogrillin asennusta. Kovasti näyttää raudoitusmateriaaleja keräilevän ja kalliomurskaa kärräilevän. Vesiaiheen muotoakin pitäisi nyt kuulema hahmotella tarkemmin. Pitäisi määrittää tulevan vesipinnan korkeutta ja sen sellaista, ennen kuin alustakumin voi asentaa ja edetä urakassa. Täytynee siis ottaa ohjelmaan pihakatselmus ja samalla tutkailla miten jaetut arovuokot ja korallikeijunkukat voivat, vettä niille ainakin on piisannut.

Minä olen pihatöitten osalta jo heittänyt rukkaset naulaan. Kirjoissa sen sijaan vaeltelen pitkin puutarhoja ja yritän ammentaa niistä oppia ja ideoita ensi kevättä varten.

Ahmin pikalukuna Hanna Tuurin uusimman "Vihreän saaren puutarhoissa" ja yhä edelleen vaeltelen valveunissani rehevän saarivaltakunnan monissa puistoissa. En tiennytkään, että Irlannin ilmasto on niin suotuisa, että siellä kasvavat niin liekki- kuin nenäliinapuut ja monenlaiset magnoliat. Kirja on ihana, Tuurin kieli on maalailevaa ja jotkut hänen kuvaamistaan maisemista avautuvat silmien eteen lähes pikkutarkasti väreineen, valoineen ja varjoineen.

Pihalla vaaleanpunainen jaloruusu Prinsessa Elisabeth on innostunut kukkimaan säitten viilennyttyä. Alunalkaen kahdestatoista taimesta on jäljellä enää kolme, kaikki muut ovat kymmenen läpikäydyn talven aikana paleltuneet tai muuten tukehtuneet, tummanpuhuvat Europeanat eivät menestyneet näinkään hyvin.

Parhaillaan näyttää olevan sateeton hetki, siispä lähden vedenpintaa hahmottelemaan.

Mikä viini?

2010-09-16T19:25:00.004+03:00

Eilen tuli käytyä Ravintola Pörssissä pidettävässä Mikä viini! -tapahtumassa, joka on parhaillaan vielä menossa. Maistelutehtävä oli sikäli epätoivoinen, että paljon jäi vielä viinilaatuja tutkimatta. Erilaisia viinejä oli saatavilla noin paria sataa laatua eri puolilta maapalloa ja vaikka jätimme suosiolla rauhaan kaikki tutut ja ennestään hyväksi (tai ei niin hyväksi) tiedetyt merkit ja keskityimme vuoden uutuuksiin ja muihin mielenkiintoisiin laatuihin jäi homma silti pahasti puolitiehen.

Tapahtuma oli sikäli erittäin suomalainen, ettei mitään sylkyrituaaleja nähty, vaan kaikki maisteltava nautittiin visusti ja tarkalleen sisäisesti. Viinurit lorauttivat euron tai parin lipuketta vastaan laseihin noin kuusi senttilitraa rubiininpunaista tai kullankellertävää nestettä, jota sitten maisteltiin kaikessa rauhassa porukan seassa 'minglaillen'. Siinä mielessä tunnelma oli ihanan välimerellinen, että ihmiset olivat rentoja ja nauravaisia ja helposti pääsi juttuun ventovieraankin kanssa. Myös ikäjakauma oli lavea, paikalla oli niin nuorta kuin varttuneempaakin väkeä.

Itse olen valkoviinin ystävä, joten suosikeiksini nousivat valkoiset Trimbach Gewurztraminer Ranskasta ja Caliterra Reserva Chardonnay Chilestä. Punaviineistä mieluisimmaksi rankkasin hanaviini Pasqua Cabernet Sauvignon Merlotin Italiasta sekä nyt jouluksi markkinoille tulevan Tarapaca Christmas Edition Organically Grown -luomuviinin. Luomuviinejä olikin maisteltavissa mukavasti. Olisi pitänyt älytä rajoittaa maistelu punaisiin luomuihin, niin olisin voinut todeta vältynkö painostavalta päänsäryltä, jonka usein saan punaviinejä nautittuani.

Pöytäseurassamme oli hauska ystävätärpari, joista toinen tiesi viineistä aika tavalla ja osasi tunnistaa monet laadut tuoksun perusteella. Toinen taas oli villisti ja vapaasti maistelemassa 'oman maun mukaan'. Hän haki viinejä sieltä missä jono oli lyhin eikä ehtinyt siinä tohinassa paljoa katsella mikä oli maa tai lajike, totesi vaan, että hyvää on tahi huonoa. Viinitietoisemman tehtäväksi jäi sitten tuoksutella viinilaatu kohdalleen ja kertoa siitä taustatietoja. Siinä opin minäkin paljon uutta viinin kypsymisestä, veden mausta ja keskeneräisyydestä yms.

Tapahtuma järjestettiin esitteen mukaan nyt seitsemättä kertaa, joten pitkät perinteet sillä on. Päätimme tallettaa tiedon takaraivoomme ja mennä paikalle ensi syksynä suuremalla joukolla, niin hauskaa siellä oli.

Luumuhilloa ja uuniomenoita

2010-09-12T15:36:00.004+03:00

Eilinen kylmäuinti virkisti, vesi oli kaksitoista asteista. Tänään ovat lehdet putoilleet puista oikein toden teolla. Kaiken aamupäivää olen kitkenyt ja jakanut taimia ja "visuloinut" vesiaiheen reunamilla. Edelleen puuttuu muutaman ikkunan pokan maalaus pihapömpelistä ja osa otsalaudoista pitäisi käsitellä vielä toiseen kertaan... Äh, kukkien jakaminen on paljon hauskempaa, eikä sotkekaan niin paljon kuin maalin kanssa telmiminen - koko huvimajan ympäristö on jo valkoisia pisteitä täynnä, niin kuin ympärillä olisi lennellyt ripuloiva lokki!

Edellä mainittu vaiva ei tosin ole kaukana itseltänikään, sillä pöydät notkuvat syksyn satoa: luumuja ja omenoita. Meillä on kaksi nuorta luumupuuta, lajikkeeltaan yleinen keltaluumu ja vanhemmillani kaksi lisää. Omat luumumme eivät vielä onneksi tee satoa vadillista enempää. Tänään olen siis hillonnut ja keitellyt kiisseleitä ja muistellut Maija Asunta-Johnstonin uurastusta Unkarilaisella hedelmätarhallaan, mm. kirjassaan Punapukuisen naisen talo. Uuniomenoita olen myös valmistanut tiuhaan tahtiin ja työpaikalla osataan jo odotella raikkaita Valkeita kuulaita ja makeita Huvituksia.

Harasin sorakäytävät ja raastoin pois kaikkialle rönsyilevät ahomansikan karkulaiset, vaikka olen niitä koko kesän varjellut. Kitkin kasvimaalta yrttien tuleentuneet varret ja totesin, ettei ollut kummoinen hyötykasvivuosi. Onneksi ei tarvitse elää pelkillä "oman pellon pehkuilla"; nippu tilliä, vähän salaattia ja muutama vihreä tomaatti ei kovin pitkälle syksyyn kannattelisi. No, perunoita saadaan ehkä ämpärillinen.

Eilen uimareissulla, Kuusijärveä kiertäessämme, näin polun varrella jo haperoita ja rouskuja. Tekisi mieli mennä niitä tavoittelemaan täältä lähimetsistä. Uimakaveri kertoi keränneensä Sipoon korvesta paljon kangastatteja, minä en taida sellaista sientä tunteakaan.

Avantokausi alkaa

2010-09-11T12:31:00.002+03:00

Flunssa tekee tuloaan, kurkkua karvastelee ja olo on jotensakin puolinainen. Siispä on aika aloittaa syksyn ja talven uintirupeama. Tänään alkaa neljäs vuoteni talviuinnin merkeissä. Aloitusvuonna tahti oli tiuhaa, jopa kaksi uintikertaa viikossa, seuraavana talvena kerta viikossa ja viime talvena ehkä kerran kuukaudessa. Liekö tuo kuitenkin auttanut vastustuskyvyn yllä pitämiseen, sillä yhtään kunnollista flunssaa en koko aikana ole sairastanut.

Viime talvena, uintikäyntien harventuessa erilaisten olosuhdemuutosten johdosta ja ennen kaikkea oman laiskuuden ja aikaansaamattomuuden vuoksi, tuntui, että flunssan torjunnassa oli enemmänkin kyse pelkästä itselle luodusta asenteesta ja imagosta, ettei muka avantouimari voi vilustumiseen sairastua. Nyt ei enää pelkkä kuvittelu ja vanhalla fiilistely auta, vaan on toden teolla hypättävä järveen.

Avantouintia kaverin kanssa aloitellessamme teimme ensimmäiset uintikerrat näin syksyn alkaessa ja siitä tasaisesti kohti talvea. Sillä tavalla tuntui, että pysyi hyvin veden jäähtymisen tahdissa. Harvakseltaan suoritettuna, kuten viime talvena, sai kylmäuinti paljon "extrememmän" luonteen eikä ollut puhettakaan mistään rauhallisista uintivedoista. Nopea pyristely vain ja äkkiä pois. Saapa nähdä joko "norppakerho" on koolla. Epäilen, ettei vielä kun vesi on sentään kymmenen asteen yläpuolella ja aivan uimakelpoista. Karaistuneet norpat tulevat uimaan yleensä vasta silloin kun vesi on viisi-kuusiasteista.

Lättähatulla Porvooseen

2010-09-05T16:08:00.006+03:00

Kesän viimeinen Lättähattu Porvooseen oli laitimmaista penkkiä myöten täynnä. Lähtö asemalta koitti kahdeltatoista ja matka kesti tunnin verran, joten perillä Porvoossa ehdittiin kierrellä kolmisen tuntia kunnes neljältä taas syksyteltiin kohti kotia.

Pysähdykset matkan varrella olivat Nikkilässä, Hinthaarassa ja Haksissa. Vähän ennen Hinthaaraa, Porvoon radan ja Sköldvikin radan erkanemiskohdassa vaihdetta käännettiin käsivoimin. Konduktööri kertoi, että pitää odottaa, kunnes Helsingistä annetaan lupa vaihdoksen suorittamiselle. Sitten matka jatkui vanhaa rataosuutta pitkin tunnelmallisesti syksytellen. Tällä osuudella ei ole kuultukaan kiskojen yhteen hitsaamisesta, vaan kaikki jatkokohdat tuntuivat "munaskuita myöten". Maalaismaisia ja ennennäkemättömiä maisemia saatiin ihailla myös. Vielä on monta radanvarsimökkiä ilman omistajaa. Monesta "pientä laittoa vailla" olevasta saisi idyllisen kesäpaikan, emme kuitenkaan aio hankkeeseen ryhtyä...

Osuipa matkaan myös mukava keli, ei sateen pisaraakaan, eikä tuultakaan liiaksi. Tehtiin ne perinteiset kiertelyt pitkin ihania kujanteita, mukulakivisiä katuja ja pastellin sävyisten talojen reunustamia käytäviä. Miehen kanssa muistelimme toissavuotista hääpäiväreissuamme jonka aloitimme yöpymällä Pukkilan japanilaisessa majatalossa Yado Oikawassa ja päätimme Porvoon kuulussa etanaravintolassa, Ravintola Timbaalissa. Timbaaliin teki mieli taas, mutta päätimme silti antaa mahdollisuuden myös uudelle makukokemukselle, jos tarpeeksi houkuttavan ohi kävelisimme. Niinpä osuimme Sevillaan. No, meitä "espanjafiilejä" ei tarvinnut kahdesti kehottaa. Voi niitä Sevillan herkkuja, oitis päätimme tulla tänne uudelleen "Römpöttiretkelle" ja tilata naapuripöytään kannettua tuoksuvaa Paellaa ja sapeliin seivästettyä lihavarrasta. Maukkaat olivat myös valitsemamme Matadorin Tapakset aiolin kera.

Sevillassa jutustellessamme tuli mieleen, että kirjailijaillan postauksesta jäi täysin puuttumaan Essi Avellanin valmisteilla oleva uutuuskirja Matka Champagneen, jonka hän kertoi olevan matkailullinen tietopaketti Samppanjasta ja Champagnen alueesta viinitilavinkkeineen. Koska luettavien kirjojen lista alkaa olla pitkä, niin liitettäköön tämä nyt vaikka sille "Unelmien lomakohteet" -listalle.

Kirjailijailta Bio Rexissä

2010-09-02T18:23:00.005+03:00

Olipa mielenkiintoista käydä Tammen kirjailijaillassa ja pääkaupungin hyörinässä virkistäytymässä. Pörhälsin tilaisuuteen sopivasti töiden jälkeen, haukkasin pikaisen lohisalaatin Vltavassa ja tutustuin siellä myös mukavan kuivaan ja pirskyvään Kendermanns Classic Riesling -valkoviiniin. Sitten muutama harppaus ja olin Bio Rexin tiloissa.

Kirjailijailtaan oli saatu paikalle nimekäs joukko kirjailijoita esittelemään uusimpia teoksiaan. Erityisen mielenkiintoinen oli minulle uuden tuttavuuden, Jari Järvelän uusin kirja Zombie, joka kertoo sisilialaisen urheilutoimittajan karkotuksesta Suomeen. Järvelän jutustelu oli mukavaa ja Palermon ylistys aivan ihanaa, niin että päätin heti oitis ottaa lukeakseni tuon kirjan. Toisella tavalla vaikuttava, suorastaan karismaattinen esiintyjä oli Tapani Kiminkinen, joka aloitti osuutensa siteeraamalla Tabermanin runoa "Minulla on unelma". Kirjassaan Kiminkinen vastailee potilaittensa kysymyksiin. Myös Kalle Isokallio oli livenä aivan yhtä veikeä kuin kirjoistaan saattaa päätellä. Hänen uusin teoksensa on nimeltään Vesimeloni.

Paikalla oli myös Märta Tikkanen, joka kertoi tarinan uusimman kirjansa Emma ja Uno taustalta ja pääsi sillä suoraan luentalistalleni. Aivan toisenlaisen kirjan esitteli Anna Kortelainen. Hänen kirjansa on nimeltään Eri kivaa - Onerva ja kaupungin naiset ja poikkeaa täysin tavanomaisesta kaavasta. Eri kivaa on leikekirjan muotoon sovitettu tarina 1910-luvun naisten Helsingistä ja sen päähenkilönä on L. Onerva ja lähtökohtana Onervan jäämistöstä löytyneet valokuvat, lippuset ja lappuset.

Muita mielenkiintoisia kirjailijatähtiä olivat Leena Lehtolainen, jonka uutuusteos Minne tytöt kadonneet, vaikutti myös mielenkiintoiselta Marja Kallio -tarinalta. Erkki Tuomioja esitteli uutuuskirjanja Jaan Tõnissonista ja kertoi taustaa Viron historiasta sekä Hella Wuolijoen ja Tõnissonin yli puoluerajojen yltäneestä ystävyydestä. Mielenkiintoiselle kuullosti sekin.

Carina Räihä oli minulle myös uusi kirjailijatuttavuus, vaikka nyt hämärästi muistankin lukeneeni hänestä jostakin lehdestä. Räihä on ensimmäisenä suomalaisnaisena valloittanut Mount Everestin ja kirjoittanut siitä kirjansa nimelta Huipulta huipulle, joka on varustettu lisäkaneetilla 'elämänmuutos ja Everest'. Räihän kertoma kirjan syntyyn johtanut taustatarina oli kiinnostava, ehkäpä tämäkin luentalistalle...

Aivan mahtavana lopetuksena tilaisuudelle esiintyi Timo Parvela, joka esitti hersyviä katkelmia uutukaisestaan nimeltä Murrosikäisen käyttöohje. Parvelan Ella-kirjoihin en ole onnistunut tutustumaan, mutta varmaankin sellainen tulee joskus luettua. Ainakin tuo murkun käyttöohje oli niin hauska, että Parvelan huumori sytytti halun lainata pitkästä aikaa myös pinon lastenkirjoja.

Mukavan illan päätteeksi myös julkinen liikenne suosi ja sujutteli. Varttia vaille yhdeksän junalla ehdin varttia yli yhdeksän bussiin ja kotimatka hujahti nopsasti - lukiessa. Uutuuksiin käsiksi pääsemistä ennen pitäisi minun selvitellä reittini läpi juonikkaan ja korruptoituneen Mumbain poliisilaitoksen koitosten eli saattaa loppuun Sacred Games, joka kyllä vie mukanaan, mutta käsittää vielä useita satoja lukemattomia sivuja (ja lisäksi on tullut alekorista ostetuksi vielä yksi lukematon Maeve Binchy).

Kesän kuvapläjäys 2010

2010-08-28T13:25:00.003+03:00

"Marjaviinit ja Ylläs" eli kesälomareissun kuvat syysiltojen iloksi.

Vesiaihe saa vauhtia

2010-08-28T10:55:00.004+03:00

Sade näyttää ennusteiden mukaisesti todellakin pitävän taukoa. Yritän tänä viikonloppuna sparrata itseäni siirtämään perennat ja sipulit pois tulevan vesiaiheen alta. Aikaisemmin olen maininnutkin toistaiseksi vedettömän vesiaiheeni seisontavaiheesta, no nyt projekti etenee taas.

Kuten usein käy, ovat alustavat suunnitelmat täysin uudessa kuosissa. Se, mistä piti tulla yksinkertainen maahan kaivettuun kaivonrenkaaseen perustuva pikkuruinen vedellinen keidas (tai silmäke), on muuttunut pieneksi, kivipohjaiseksi lammikoksi. Ratkaisuun päädyttiin yhteistuumin miehen kanssa kun maiseman peittänyt huvimajan alta siirretty multakasa muuttui hänen käsissään kauniiksi sorakäytäväksi. Käytävä taasen jättää toiselle reunalleen luontevan tilan lammikolle... Niinpä minun kontolleni jää kaivonrenkaan reunustoilla rehottavien kukkasten siirto väliaikaisevakkoon sekä kymmenien narsissin ja tulppaanin sipuleitten esiin metsästys. Voikohan ne upottaa uuteen paikkaan saman tien, vai pitäisikö antaa kuivahtaa välillä?

Elokuun pitäisi olla kiihkeätä puutarhurointiaikaani, yleensä juoksen taimistojen syysmyynneissä ja ostan vielä kesän viimeisiä ruukkutaimia, mutta nyt ei oikein tunnu nappaavan. Jostain syystä olen jo ennen aikojani siirtymässä syysvaihteelle, lämpöisten huopien alle kirjojen pariin. Olen aloittanut intian seikkailuni, Vikram Chandran tiiliskiven Sacred Games. Sen parissa menee taatusti jokunen tovi sillä intialaiseen kulttuuriin ja eksoottiseen englannin kielen sanastoon sisälle pääseminen vie oman aikansa. Hassua, että tekstiä lukiessani "kuulen" päässäni sen intialaisen ääntämyksen. Tunnelma vahvistui entisestään kun kuulin kahden intialaisen pukumiehen keskustelua junan vaunussa.

Eikä sitten päästy edes syyskuulle ennen kuin junaliikenne taas puuroutui. Koko loppuviikon "Venaa" vaivasi joku vaihderikko, vai mikä se nyt oli. Nautinnollista oli kuitenkin N:llä köröttely kotiasemalle asti. Vast'ikään hoitovapaalta töihin palannut kaverini ei ole junakiemuroista vielä perillä. Hyppäsi parka raukka normaaliin tapaan Malmilla ulos junaa vaihtamaann vain todetakseen, että odottavan aika on pitkä.

Elokuun tervehdyttävä vehreys

2010-08-22T16:21:00.012+03:00

Olen loppukesän ihminen. Vaikka odotan jokaista kevättä kuin kissa pistoksissa ja kuovin ja ruoputan joka ikisen kasvin juurakkoa esiin vielä routaisen maan kätköistä, enkä millään malta odottaa ensimmäisten kasvien ilmestymistä maan pinnalle, on paras kuukausi silti aina elokuu.

Tänä vuonna näytti sille, että tulen kokemaan pettymyksen. Elokuun alussa luonto näytti nuukahtaneelle nyypäleelle ja kaikki kukatkin olivat jo ohi kukkineet. Tuntui niin kuin mitään ei olisi ollut enää odotettavissa. Helteet, niin ihania kun ne ovatkin, olivat vaikutuksensa tehneet ja oma olokin tuntui läkähtyneeltä. Sitten saapuivat sateet. Mahtavien ukkosmyrskyjen ja saderyöppyjen jälkeen vehreys on palannut. Rankkasateen piiskauksesta selvinneet, luumupuihin kiinni jääneet raakileet alkavat jo kellertyä ja monet kukkaset ovat aloittaneet uuden kukintakierroksen.

Tontin taustalla olevan puistometsän kuivuudessa kellertyneet lehdet ovat pudonneet pois ja näkymä on taas iloisen vihreä. Oma olokin on virkeämpi, on ihanaa kulkea katselemassa hyvissä voimissa olevia kasveja, tutkia niiden laajalle ulottuvia uusia rönsyjä, kitkeä ja harventaa sekä siirtää uusille kasvupaikoille niitä, jotka muuten tukahtuisivat hengiltä.

Kasvikirjat ja puutarhaoppaat sekä taimitarhojen syysilmoitukset ovat tarkassa syynissä. Pian pitää päättää minkä värisiä tulppaaneja istutetaan uuteen perennapenkkiin huvimajan vierelle, ja haluanko sittenkään sitä timanttituijaa majan seinustalle. Pihan laitosta innostuneena perheen mies kävi jo aikaisemmin hamuamassa tarjouspäärynäpuuta, mutta ne oli kaikki jo myyty. Olisikohan sittenkin viisaampaa tyytyä perheomenapuuhun.

Radan varrella taas

2010-08-17T18:38:00.005+03:00

Onhan se kätevää, että asuu pääradan varrella. Lyhyt matka pääkaupunkiin ja sen varrella pursuileviin taajamiin ja kauppakeskittymiin. Nopeasti pääsee joka paikkaan ja yhdellä lipulla. Joopa joo.

Maanantaina siirtyivät joukkoliikenteen kulkuvälineet taas uusiin talviaikatauluihin ja se tarkoittaa uuden oppimista, testausta ja yhteensovittamisen tuskaa. Nyt parin aamun jälkeen näyttää siltä, että sopivia aamubusseja on valittavissa hulppeasti puolet enemmän kuin viime talvena, eli kaksi kappaletta, siis viimetalviseen ainokaiseen verrattuna. Parannusta, hyvä! Ikävä kyllä kummankaan bussin aikataulu ei ole synkassa lähtevien junien kanssa, mutta mitäpäs siitä, junia nyt tulee ja menee. Siis ainakin toistaiseksi ennen kuin alkavat syksyn liukkaat lehtikelit, lumesta ja pakkasesta nyt puhumattakaan. Hyvin olen töihin päässyt ja muuttuneitten aikataulujen johdosta jopa nopeita junia käyttämään päässyt. Meidän kohdalla ei yleensa R- tai H-junaan enää istumaan mahdu, mutta eteisessäkin kymmenen minuutin matkan hyvin kestää, eikähän se ole kuin yksi pysäkin väli. Junalukemiset kyllä tahtovat siinä ahtaudessa jäädä haaveeksi, harmi.

Niinpä niinä aamuina kun oikein luetuttaa, niinkuin tänään, hyppään kotoiseen K-junaan jossa saan lukuaikaa ylimääräiset kymmenen minuuttia ennen junan liikkeelle lähtöä ja senkin jälkeen ehdin lukea matkalla vielä vartin verran. Tällä haavaa olen taas Afrikassa kun lueskelen kirjaa nimelta Puolikas keltaista aurinkoa. Se on kertomus Nigerian itsenäistymisen ajoilta. Kirja on tekijänsä Chimamanda Ngozi Adichien esikoisteos. Ainakin tekstin ensimmäiset sata sivua ovat olleet mukaansa tempaavat ja tunnelmaltaan mausteisen värikkäät, joten arvatenkin etsin luettavakseni myös hänen seuraavan kirjansa Purppuranpunainen hibiskus. Tosin ennen sitä täytynee "piipahtaa Intiassa", sillä kirjasto ilmoitelee noudettavissa olevasta Chandra Vikramin teoksesta.

Helpotusta helteeseen

2010-08-09T19:53:00.008+03:00

Eipä ennalta voinut tietää miten suuri huvitus ja viihdearvo on ollut kesän alussa tilaamastani "uima-altaasta". Allas on vajaat neljä metriä pitkä ja kaksi metriä leveä, veden syvyys on reilut viisikymmentä senttiä, joten pääsee juuri mukavasti istuksimaan vedessä ja lueskelemaan tai kastautumaan kaulaa myöten. Hauskuutta mokomastakin vesimäärästä on silti tänä kesänä ollut runsain mitoin.

Viikonloppuna ihailimme ikkunasta kuinka ukkosmyrsky riehui takametsässä ja vesi ryöppysi räystään ylitse altaaseen. Vaikka puut taipuivatkin vaakatasoon, kestivät ne silti maassa kiinni. Ylvästä oli jylinä ja pauke ja kirkkaita taivaalla risteilevien salamoitten raapaisujäljet.

Hellehetken lukunurkassani on myös kuumaa ja hikistä. Guido Brunetti selvittelee elokuisen Venetsian helteissä Kuolemaa väärissä vaatteissa. Tämä on kenties paras Donna Leonin Brunetti-kirjoista jotka tähän mennessä olen lukenut, vai olisiko kenties niin, että jokainen on ollut paras juuri lukuhetkellä... en tiedä, mutta Brunetti-fanius senkun syvenee. Luin myös lisää Camilleria ja Montalbanon seikkailuja, etenkin Eväsvoro oli viihdyttävä. Ja telkkarin ääressä on saanut herkutella sekä Montalbanon että Mma Ramotsven seurasta/ssa; Ihanat kesäsarjat - vihdoinkin vastinetta lupamaksulle.

Tänään on sitten helle jo vähän hellittänyt, mittarissa ainoastaan 24 astetta! Töissä olivat jo tutkineet sääennustetta, että lauantaille on taas luvassa lähes 30 astetta. Hikistä ja kuumaa, mutta ihanaa se on!

Riippusillalla

2010-08-01T13:14:00.008+03:00

Tunnustaudun riippusiltafriikiksi. Toivon aina löytäväni sellaisen ja tutkiskelen kartat ja infot 'sillä silmällä'. Harvoin on ollut siltoja saatavilla ja kaikkia luvattujakaan emme ole aina löytäneet, mutta nyt tärppäsi ja ihan sattumalta!

Pysähdyimme ruuhkaletkan keskeltä vetämään henkeä Utajärven kohdilla P-paikalle, vaikka se olikin 'väärällä' puolella tietä. Yleensä aina odotellaan, että taukopaikka löytyy menosuunnasta, mutta nyt piti tauko saada ja heti. Onneksi niin. Paikka sattui olemaan infotaululla varustettu. Sen rinkeleitä ja nähtävyystähtiä tutkaillessa huomasimme, että aivan lähellä 'olet tässä' -ympyrää näytti sijaitsevan riippusilta. Sinne siis. Jokusen matkaa saimme keikutella umpimetsikössä, mutta lopulta kohde löytyi. Ja millainen kohde, wau! Pitkä ja leveä, todella juhlavan kokoinen riippusilta avautui suoraan edessä. Ihmeellistä, ettei paikkakunnan nettisivuilla mainita siltaa ollenkaan, vaikka se lienee nähtävyyksistä upein. Onnistuin saamaan sillasta/sillalta mielestäni tolkullista kuvaakin, vaikka lelukamerani ominaisuuksissa ja omissa kuvaajankyvyissäni ei olekaan liikoja hurraamista.

Kulunut viikko on mennyt töihin totutellessa, loppuviikosta sentään onnistuin jo saamaan jotakin aikaiseksi. Vielä koulun alkuun asti saan herätä kiireettömästi ja lähteä matkaan omissa oloissani. Sitten alkaa taas kamppailu kellon ja koulukyydin välillä.

Perennaprojektit Kesän taika ja Purppurataivas voivat hyvin. Kuivasta kesästä huolimatta kasvit ovat elossa ja kukkivatkin. Juuri nyt kukkia pursuaa tumman violetissa Lilja Landinissa ja lumenvalkoisessa päiväliljassa, eipä mennyt keväinen hallaa vastaan taistelu hukkaan. Sain myös oman puutarhalelun, kukkapenkkien reunojen trimmaukseen tarkoitetun leikkurin, joka on osoittautunut oikein käteväksi. Täytyykin lähteä sillä nipistelemään varjon puolella rehottavaa heinikkoa, muualta kaikki onkin jo kulottunut ruskeaksi.

Missä lompolo kirkkaana siintää...

2010-07-24T17:49:00.009+03:00

Mökin parvekkeelta, männyn runkojen lomasta kiiltelevä kirpakan raikkaan veden pinta. Korviin kantautuva vesilintujen äännähtely ja tuulen humina, ihana rauha - Lapin luonto loi outoa taikaa.

Takana on kiipeilyt Ylläksen huipulle, Äkäslompolon ja Kesänkijärven kierrokset sekä lukuisat patikkaretket Navettakahvilalle, Armaan majoille ja monille muille lähitienoon pitkospoluille. Vaikka hyttysiä oli tällä kertaa tosi paljon, onnistui luonnossa liikkuminen kuitenkin hyvin. Kukaan ei tuskastunut liiaksi kun iltasauna tuntui tuovan helpotuksen päivän aikana hankituille pistoksille.

Toissakesänä, kutakuinkin samoihin aikoihin vietimme lomaa Saariselällä. Silloin olimme myös varautuneet hyttysmyrkyin ja verkkohatuin eikä niitä ihmeeksemme tarvittu koko loman aikana ollenkaan - no nyt tarvitsi. Erityisen runsaaseen itikkaparveen jouduimme Kesänkijärven kierroksella. Alkutaival ihanalla Hillapolulla sujui itikoiden suhteen oikein hyvin, Pirun kurun sivuloikkausta lukuun ottamatta, mutta auta armias, kun pääsimme järven toiselle puolelle. Siellä, tiheässä metsikössä jouduimme sankkanaan kihisevään ja ilmeisen nälkäiseen itikkaparveen. Matkavauhti oli varmasti puolet vikkelämpi kuin alkutaipaleella.

Mieluisimmat retkikohteet olivatkin aukeat ja tuuliset tunturien huiput ja suoaukeat. Hillaa näytti olevan maa punaisenaan, muuraimia vielä, aivan kovia ja mauttomia. Harmi, vasta pari viikkoa myöhemmin olisi päässyt poimimaan.

Sateisia päiviä ei montaa osunut kohdalle, mutta Levin retken aikana jouduimme ukkoskuuroon. Onneksi istuimme juuri silloin Bistrossa ja saatoimme seurata vaakatasossa vihmovaa vettä ikkunan takaa. Vielä Pallaksellekin päästiin kuvaamaan kuivina, mutta Oloksen kohdilla vettä tuli jo niin, ettei ulkoilu houkuttanut.

Vaikka päivät olivat enimmiltään puolipilvisiä oli lämmintä kuitenkin kaiken aikaa yli kaksikymmentä astetta. Juuri sopivasti, että jaksoi patikoida.

Mahtavia marjaviinejä, miljoona itikkaa, patikkapolkuja ja lakkasoita

2010-07-21T13:03:00.009+03:00

(kuva Bothniaplainin viinitilalta)

Aika urbanisoitua taas. Parin viikon reissu Lappiin, Äkäslompolon rantaan on nyt muistoina mielessä ja kuvina koneen sisuksissa. Maisemat olivat upeita, kelomökki lompolon rannassa viihtyisä ja patikkaretket sujuivat, miljoonista itikoista huolimatta, hyvin.

Matkaan lähdettiin retrohenkisellä asuntoauto-Römpötillämme, jota nyttemmin myös Rutinoffiksi kutsutaan, (pienellä vaihteella ajettaessa kuskin puoli rutisee juhlavasti). Teemana oli jakaa matka sopiviksi palasiksi kotimaisilla marjaviinitiloilla piipahdellen. Niinpä ensimmäinen etappi osui Jämsään, Himoksen rinteitten alapuolella sijaitsevalle Uusi-Yijälän tilalle ja Patapirtti ravintolaan. Siellä starttasimme retken juhlavasti nauttien "Kevyttä klassista". Menuun kuului kermaista kasvis- tai sienikeittoa, kuhaa erilaisin perunoin sekä jälkiruoaksi Mustaa makiaa, joka oli mustaherukkahillolla maustettua sorbettia ja jääteloä, kyllä maistui. Juomaksi otimme talon viinimaistelusetin, jossa meille maistatettiin tilan omaa Kultaista Mataleenaa; puolikuivaa viherherukkaviiniä ja puolikuivaa Chileläistä sekä kuivaa Australialaista viiniä, joita saimme vertailla. Hyvin Mataleena kilpailussa pärjäsi, vaikka itse kalan kanssa kallistuin eniten kuivan viinin puoleen. Mukaan tuliaisiksi ostimme Mustaa Morttia, täyteläistä mustaviinimarjaviiniä, joka sopii possu ja kanaruokien seuraksi.

Yövyimme Himoksen huipulla jalkapallotunnelmissa. Seuraava etappi odotteli Alajärvellä. Siellä sijaitsee tunnelmallinen Punaisen tuvan viinitila, jossa "viinitarhuri" Jorma Keijonen esitteli meille tilan toimintaa aina viinituotantotiloja myöten. Saimme kuulla viimeisimmät uutiset tilaliköörien myyntiluvan vaiheista sekä ymmärsimme kuinka suuri merkitys taxfree-kaupan poistumisella on ollut kotimaisten viinitilojen toiminnalle. Maistelimme tilan mansikkalikööriä, joka on puhdas luonnon tuote. Omista mansikoista, ilman keinotekoisia esansseja tuotettu. Mansikan maku tuntui pehmeänä. Sääli, ettei tätä pullotettua kesää voinut ostaa mukaan. Sen sijaan mukaan lähtivät valkoisista viinimarjoista valimistettu Valkkari, mahlaviini Kohiseva sekä mustaherukkaviini Koskenmäki.
Alajärveltä ajelimme vielä Jussin viinitilalle Lapualle, josta hankimme mukaan Omenajussin. Yöpyminen osui Pullahiiren matkaparkkiin, jossa saimme naapuriksemme mm. muhkean asuntohotellibussin.

Matkaa jatkoimme aamulla kohti Vetelin Räyrinkiä, jossa sijaitsee kuvan Bothniaplain - Pohjanmaan viinitila. Siellä meitä kestitsi Urpo Koivusalo, maistattaen tilan erikoisuuksia, tyrni ja karpaloviiniä sekä makeaa valkoherukkaviiniä. Näitä on mukava maistella talven pakkasissa, kun tulee kesän kaipuu.

Viimeinen viinietappimme oli määränpäässä, Kolarin Kurtakossa sijaitseva Ylläksen Viini & Willa. Sinne saapuessamme pihapiirissä soi pehmeä Saksofonin soitanta. Isäntä Ari maistatti tilan erikoisuuksia Jänkhä koiraa, hillaviini Joikua, variksenmarjaviiniä Yllästä Ystäväsi sekä Kurtakon ratsuväkeä ja Soittajan viiniä.
Mukavassa viinituvassa oli esillä myös villatuotteita joista emme, helteen painaessa päälle, osanneet innostua. Sen sijaan mukaan lähti viinikassin lisäksi myös Kaarnikkahyytelöä ja lammassäilykettä.

Paljon on muistoja kertynyt matkan varrelta viinitilojen väliltäkin. Niistä riittää kuvia jaettavaksi ja tarinoinnin aihetta seuraaviin kirjoitussessioihinkin.

Viinitilalinkit:
Patapirtti, Uusi-Yijälän viinitila
Punaisen tuvan viinitila
Jussin viinitila
Bothniaplain
Ylläksen Viini & Willa

Savusaunamuistoja ja leppeitä poutapäiviä

2010-07-04T20:00:00.005+03:00

Ensimmäinen lomaviikko on vietetty jo traditioksi muodostuneissa merkeissä, mökkeilty on ja uitu ja saunottu. Kuvan yli satavuotias savusauna ei enää lämpene, mutta monta mukavaa muistoa siihen liittyy.

Tuon saunan savun tuoksuisessa, mustassa uumenessa olen lapsena monet kylvyt kylpenyt, lauteilla istunut ja hengitellyt viileää ilmaa räppänän rakosesta. Muistan kun ihan pienenä tyttösenä sain istua pesuvadissa saunan lattialla, kun lauteen kuumuus oli vielä liian polttavaa. Myöhemmin äidin ja mummon kanssa löylytellessä vihdottiin mummon sitomilla vastoilla ja laulettiin "pysy kotona konnan poika, älä pyri kylään". Leppeät löylyt, pikkuruisesta ikkunasta tuleva valo, kodassa, suuressa vesipadassa kiehuva vesi ja koivuvihdan tuoksu seuraavat muistoissa aina.
Erityisesti korkeitten hankien poikki tuvalta saunaan kulkeva polku on jäänyt mielen sopukoihini. Joulusaunan jälkeen minut kiedottiin lämpimiin pyyhkeisiin paketiksi, jonka enoni noukki syliinsä vanhempien vielä jäädessä jatkamaan löylyttelyä.

Juhannuksesta saakka sää on suosinut ja helle hellinyt. Lomamatka jatkuu kohti Lappia jossa vedet ovat paljon kylmemmät ja uitireissut taatusti toisenlaiset. Toivottavasti sääsket ja mäkärät menevät taas piiloon kuten toissakesänä Saariselälle suuntautuneella lomallamme. Silloin olimme varautuneet hyttyshatuin, -pyyhkein ja -karkottein, mutta ihmeeksemme emme niitä tarvinneet lainkaan edes Rumakurussa ja Kiilopäällä taivaltaessamme.

Aiomme kivuta pohjoista kohti kotimaisiin marjaviinitiloihin tutustuen. Toivottavasti saan pian kirjoittaa mukavista maistelutuokioista ja mieleenpainuneista muistoista matkan varrelta.

Unikko kukkii, kohta saadaan rankkasadetta

2010-06-17T18:59:00.007+03:00

Kylmää ja tuulista aina vaan. Aamu alkoi kirkkaan kuulaana ja aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta, mutta lämpöä oli vain vähän reilut kymmenen astetta. Kasvit kyllä viihtyvät, näyttävät oikein raikkailta ja virkeiltä viileässä ilmanalassa, itse kyllä kaipaisin lämpöä lisää.

Olen opetellut uusia kesäaikatauluja ja todennut ne vielä talvisiakin hullummiksi. Siinä missä talviaikataulun mukainen junan lähtöaika asemalta on minuuttia yli bussin saapumisajan, on kesäbussin aikataulussa tismalleen sama minuuttimäärä. Mitään, edes teoreettisia tai junailijan helläsydämisyydestä riippuvia, mahdollisuuksia ei ole ehtiä muuhun kuin seuraavaan vuoroon, jota saakin sitten odotella, kun joka toinen vuoro on supistettu pois. Minä sentään voin valita useammasta junasta, mutta väliasemille matkaavia tilanne varmasti sapettaa.

Kesäfiilistä tämmöinen luvallinen kiireettömyys kyllä lisää. Kun ei kerran ehdi, niin ei sitten. Ollaanhan tässä koko talvi osallistuttu pääradanvarren kiireettömyyskursseille, jossa juna kulkee jos on kulkeakseen.

Vaikka taivaalta on päivittäin tullut milloin tuulta ja milloin tihkua, on kesäkuinen rankkasade vielä saapumatta. Sitä tiedän odotella, koska unikot ovat juuri nyt upeimmassa kukassaan. Jo neljänä kesänä perättäin sade on saapunut parahultaisesti liiskaamaan kukinnot nurmikon pintaan. Onhan tietysti mahdollista, että tämä kesäkuu on poikkeus, eikä sadetta tulekaan. Voittihan Sveitsikin jalkapallossa Espanjan vaikka kukaan ei olisi uskonut.

Jalkapallon MM-kisaus onkin ollut kylmien iltojen pelastus. Pihalla puuhastelun, puhumattakaan aurinkotuolissa lököilyn sijaan on tuijotettu ruutua ja siellä pallon perässä kirmaavia joukkueita.

Rehevää vehreyttä pihalla ja lukunurkassa

2010-06-13T15:29:00.006+03:00

Taas työviikko vierähti. Oli aurinkoisia päiviä ja lämpimiä asemalaitureita, palavia sekä rikkoutuneita junia ja odottelua pysäkeillä. Sen sijaan nyt viikonloppuna sataa tihkuttelee ja tuulee niin, että tukka päästä lähtee.

Sateen ja lämmön ansiosta pihapuutarha uhkaa muuttua viidakoksi. Sydämestä ottaa kun pitää harvennella pois kasveja, joita on penkkeihin istutellut ja paaponut jo monta vuotta, että kasva, kasva, täytä koko tila. Olen kuitenkin kantapään kautta oppinut, että kaikella on määränsä, eikä yhteen penkkiin aina sovi kaikki mikä siellä tahtoo rehottaa. Kun halutilassa nyt kerran on sitä 'Kesän taikaa' ja 'Purppurataivasta', on peuran- ja vuohenkellojen lehtiruusukkeitten tehtävä tilaa uusille kasveille.

Kitkemisen ja haraamisen lisäksi olen kerännyt pihalta monta sylillistä risuja. Harmi, ettei ulkogrilli vielä ole käyttävissä. Siinä passaisi risusylyksiä poltella ja hyttysiä hätistellä, lopuksi hiillokseen saisi kepin nokkaan makkaraa ja vaahtokarkkeja...

Sadepäivissä on kyllä se hyvä puoli, että voi oikein luvan kanssa käpertyä lukunurkkaan ja vaipua tekstin vietäväksi. Tällä hetkellä luen Markus Nummen kirjaa Kiinalainen puutarha. Siinäpä vasta kirja joka haastaa Coelhot ja Hosseinit mennen tullen. Suorastaan ihme, ettei Nummi tällä kirjallaan ole noussut edellä mainittujen rinnalle mystisfilosofisten ja elämää pohdiskelevien kirjailijoitten seuraan. Kirjan lähtökohta jo sinällään on erikoinen; marsalkka Mannerheimin Itä-Turkestanin matkalla ottama valokuva lähetystyöntekijöistä Chini Bagh'ssa eli Kiinalaisessa puutarhassa Kashgarissa. Kirja solmii yhteen uiguripakolaisten tarinaa, lähetystyöntekijöiden arkea ja erilaisten kulttuurien ja uskontojen ohjaamia elintapoja ja ajatusmaailmoja. Ihana ja yllättävä lukukokemus, joka houkuttaa lainaamaan lisää Nummen teoksia.

Hulinaa ja huisketta, ruusuja ja valkolakkeja

2010-06-06T15:43:00.008+03:00

Kiireinen viikonloppu. Koko edeltävä viikko on mennyt lakkiaisjuhlien valmisteluissa. Ensinnäkin astioita piti hankkia lisää valtavat määrät, onneksi sain osan lainaksi. Sitten piti hyökätä taimistolle hankkimaan kaunistusta ja väriä pihaan, omavaraisuusaste kukkien suhteen ei näin aikaisin kesästä vielä ole päätä huimaava. Uusien perennapenkkiprojektien taimetkin ovat vasta nupullaan. Ja tietysti piti puunata ja paistaa. Viisain teko oli se, että tajusin tilata täytekakut valmiina. Herkun ihanien Vadelmatäytekakun ja Tiikerinlilja-juustokakun myötä pöytä olisi jo sellaisenaan ollut kaunis ja maukas, mutta tietysti piti ahtaa tarjolle "sen seitsemää sorttia", vaan kylläpä kaikki kelpasi.

Kaksien juhlien mahduttaminen samaan aamuun (pojan esitys omassa juhlassaan oli nähtävä), kattaus ja viimeiset valmistelut ja neljäkymmentä kutsuvierasta, meinasivat kaatua syliin. Lisäksi kevään pahin tuulikeli sai hermot kireälle kun pihalle pystytettyjen pöytien liinoitus uhkasi lentää naapurin puolelle. Juokse siinä sitten tarjoilujen ja liinojen kanssa kilpaa... Ei auttanut vaikka kaukaa viisaasti olin kerrankin hankkinut pöytäliinanipistimet ja -painot, aina oli liina nurinnarin. No, ensi keväänä nämä asiat ovat "hallussa".

Ihka ensimmäiset suuret juhlat ja monta mietittävää asiaa... Ilman kommelluksiakaan säästytty: Pöydässä seisoi juhlavasti kaksi suurta pumpputermosta, kahvia ja kuumaa vettä, mutta teepussit puuttuivat tykkenään ja lapsivieraitten mehukannu oli poissa pöydästä, sen sijaan se oli joutunut lahjaksi tulleitten kukkien astiaksi. Sävysävyyn valitut servietit jäivät koko juhlan ajaksi kaapin perukoille ja hajonneen kahvipumppiksen korvaaminen vesipumppiksella jäi ilmoittamatta. Pumppukannun kyljessä komeileva "Kuuma vesi" -teksti sai vieraat odottelemaan, että milloinhan sitä kahvia tulee lisää... Onneksi yksi rohkaistui kysymään.

Kiitos ihanien "vieraitten" eli sukulaisten ja ystävien, tunnelma oli lupsakka ja rento ja kaikki sujui kuitenkin mukavasti.

Tänään olen nauttinut "rääppiäisistä", ihanista juhlakalun poikaystävän tekemistä pitsoista ja kaikki paikat täyttävistä brie-paloista (kolmen kilon kiekosta tulee aika paljon paloja!). Onneksi booliin käytettyyn viinihanapaksiin jäi paljon hyvää Cataratto-valkkaria, joka sopii kyytipojaksi täydellisesti, kun kelikin on nyt tyyni, aurinkoinen ja Italia-fiilistelyyn sopiva.

Matosoppaa ja konnan karkotusta

2010-06-01T22:48:00.006+03:00

Hyi mikä homma, mutta nyt se on tehty. Jokakeväinen vesialtaan puhdistus on haisevaa puuhaa. Syksyllä altaaseen pudonneet lehdet ja uteliaat kastemadot ovat talven aikana muhineet mustaksi velliksi jota on etovaa lappoa pois pikkupurnukoilla. Siinä mönjää lappoessa tulin aiheuttaneeksi suurtulvan rupikonnanuorukaisen pesäkoloon, kauhuissaan parka pakeni kuivempia asuinsijoja etsimään.

Allasaihionani on vanha pohjallinen kaivonrengas, joka on muuten kiva, mutta ei oikein pidä vettä! Sen sijaan se kyllä päästää veden sisälleen vallan mallikkaasti. Etenkin puhdistushommassa meinaa huumori loppua, kun vettä virtaa sisään sen minkä ehtii lippoa ulos. Toisaalta sisään tuleva vesi on puhtaampaa ja huuhtelee samalla altaan pohjaa.

Nyt työ on kuitenkin valmis ja täyttövedet ja haihtumiskokeet tehty viikonlopun juhlia silmällä pitäen. Jos lasken altaan täyteen juuri ennen vieraiden tuloa se saattaa kestää kauniina sen aikaa kun puutarhaintoisimmat kiertelevät katsomassa paikkoja...

Kunhan kesä tästä etenee ja loma alkaa, alan testailemaan erilaisia tiivistysmenetelmiä. Todennäköisin vaihtoehto on muovittaa allas kauttaaltaan ja laittaa pohjalle kauniita kiviä ja valo syksyn hämäriä iltoja ajatellen. Ainoa ongelma tässä on, että en halua mustaa allasta, eli joudun soveltamaan ja keksimään jonkun 'kikkakolmosen', että pääsen katsomaan vihreää tai sinistä vettä. Olen jo suunnitellut, että pyöreästä muoviliinasta voisi saada sopivan eristeen. Ehkä siitä tulee lyhytikäinen ratkaisu, mutta varmaankin mönjä on helpompi saada altaasta ulos, ainakin teoriassa - kuroo vaan liinan reunoilta pussiksi ja nostaa pois. Avot, ei enää haisevia mönjäkeikkoja!

Kolme kaunista naista - monikulttuurinen Suomi

2010-05-27T19:51:00.005+03:00

Aamulla, taivaltaessani Helsingissä junaseisakkeelta työpaikalle, tuon vajaan kilometrin matkan, tuli minua vastaan kolme kaunista naista.

Ensimmäinen, musta kaunotar muhkeassa pallokampauksessaan juoksi vastaan lujaa vauhtia kirkaanpunaisesta lippalakistaan kiinni pidellen ehtiäkseen juuri laiturille pysähtyneeseen junaan. Paksu kultakääty hypähteli ja kimalteli kaulalla ja lippiksen kanssa saman väriset punaiset kengät vilkkuivat vinhassa vauhdissa. Kasvoilla oli iloinen ilme vaikka vauhti kiristeli poskissa. Kerkisi!

Parin sadan metrin päässä, laiturilta alas johtavan luiskan kohdilla kohtasin siron, tumman, piirteiltään jotenkin egyptiläisvaikutteisen naisen, joka oli pukeutunut pitkään housupuvun peittävään, edestä soljella kiinnitettyyn liiviin ja huiviin.

Alikulun päässä vastaani tuli naisista kolmas, pitkä ja ryhdikäs, kokovartalon verhoamaan huiviin pukeutunut nainen. Suklaanruskeat kasvot vain näkyivät saman sävyisen, ruskean ja kiiltelevän kankaan aukosta.

Kaikki naiset kiiruhtivat aikaisin aamulla kohti ruuhkajunaa, jossa olin jo samaisen aamun aikana ehtinyt kuulla montaa kieltä ja monenlaisella murteella puhuttua suomea. Etenkin pääkaupunkiseudun junissa näkee todella hyvin kuinka Suomi kansainvälistyy. Useimmilla aamuruuhkan kulkijoilla lienee myös työ taikka opiskelupaikka ja sitä kautta oma oksansa maassamme. Omien lasten ystäväpiiri on myös paljon värikkäämpi ja monikielisempi kuin omani konsanaan. Netin ansiosta myös lomareissuilla tavatut tuttavuudet säilyvät "sisäpiirissä" ja kielitaito karttuu viestittelyn myötä.

Junatuttavuuksien kanssa juttelemme matkoista, vaihdamme mielipiteitä kohteista missä kukakin on käynyt ja usealla myös lapset ovat vaihto-oppilaina maailmalla. Luulisi sieltä olevan tuomisina uusia ajatusmalleja ja avartavia seikkailuja.

Junalukemisenani on Jukka Mannerkorven Ranskalaisia makupaloja. Se on hersyvästi kirjoitettu ja huumorilla terästetty, syvälle keittotaidon, gastronomian, taiteen, tieteen ja talousmahtien historiaan porautuva kirja. Näkökulma on keittiölähtöinen ja kietoo historian tapahtumat keittotaidon kehittymisen valossa aina ensimmäisistä säilyneistä alan aikakirjoista tähän päivään. Suosittelen kaikille Euroopan historiasta kiinnostuneille, vaikka ruoka-asiat eivät niin kiinnoistaisikaan.

Olisi kiinnostavaa tietää minkälaista ruokaa laitetaan noiden kolmen kauniin naisen keittiössä.