Toukokuu on kukkakuu

Taas kukkii kaikki samaan aikaan.

Huhtikuun hellejakso kypsytti puiden silmut ja kukkien nuput niin, että kun parin viileämmän päivän jälkeen lämpö taas hehkui, avautui lähes koko kukkarunsaus yhdellä kerralla.

Vappua vietettiin kirsikan kukkien lumossa ja siitä pitäen ovat monen väriset terälehdet värjänneet maisemaa kuin ilotulitteet taivasta. 

Yölliset kylmät pitkittivät ihanasti kirsikankukkapuiden loistoa, mutta viivyttivät maan lämpenemistä ja sipulikukkien puhkeamista varjoisella pihallani.

Nyt hehkuvat rusakoilta piiloon jääneet tulppaanit sekä myöhäisemmin aukeavat lajikkeet yhdessä narsissien, helmihyasinttien ja syreenien kanssa. Lammikolla leiskuvat rentukat keltaisissaan ja samaa keltaista toistavat vuohensilmien kakkaramaiset kukat syreenin juurella. Rehevää on ja kaunista.

Lammikolla ovat nuijapäät jo karanneet kudun pauloista ja viilettävät veden syvyyksissä. Manteritkin ovat löytyneet, olemme nähneet seitsemän yhdellä silmäyksellä.

Lavoihin kylvetyt salaatit ja herneet ovat itäneet ja uuteen kuplalavaan on laitettu retiisiä, porkkanaa, palsternakkaa, punajuurta ja sipulia.

Ruukuissa kasvavat timjami ja rosmariini huumaten hipaisijan tuoksullaan. Persilja, basilika ja ruohosipuli odottavat pöydän päätyaltaassa lautaselle napsaamista.

On vahva kesän tuntu, vaikka vasta edetään toukokuun viimeistä viikkoa kohti ja kelit ovat viilenneet. Sateet huutelevat ennätyksellistä siitepölymäärää kuusista ja männyistä niin, että keltaiset nauhat raidoittavat asvalttia. Haapa puhaltaa höytyviään tuuleen ja näyttää kuin pyryttäisi.

Dahurian alppiruusu on viikon kuluessa availlut kukkiaan ja erottuu pihan perältä fuksian punaisena röyhynä. Alppikärhö maalaa porttinsa siniseksi runsaalla kukkamerellään.

                                                      

Kauan kaivattu vihreys on valloittavaa. 

Puutarhafilosofiaa - Toinen luonto

Voi miten mainio puutarhakirja!

Michael Pollanin kirja yhdistää kaksi ihanuutta, filosofoinnin ja puutarhan. Toinen luonto, puutarhurin oppivuodet on teos joka hykerryttää ja pistää miettimään. Mikä on luonnollista, mikä ihmisen aikaansaannosta. Tarvitseeko luonto ihmistä... Ainakin se on selvää, että ihminen tarvitsee luontoa, mutta onko sitä? Jos on, niin missä ja minkälaista.

Minä pihapuutarhurina saatan juuri tänä keväänä samaistua ideaaliin vaalia luonnon monimuotoisuutta ja eläinten oikeuksia vain huomatakseni pian, että kyllä rusakkopaisti maistuisikin hyvältä.

Tänä keväänä näet on ensimmäistä kertaa käynyt niin, että kauniit tulppaanini on syöty. Jo olen niistä saanut liki kaksikymmentä vuotta nauttia, mutta silti. Mikä ihme sai jänön haukkaaman niitä nyt?

Pollanin kuvaus myyrien karkotussodasta käy mielessä. Samoin mietin mitä pitäisi tuumata peuraperheestä, joka majailee lähimetsässä...

Mielenkiintoista on lukea myös amerikkalaisesta puutarhakulttuurista. Mitä milloinkin on ihannoitu, mitä viljelty ja miten. Kirjassa on monenlaista pohdintaa kasvien jalostuksesta geenimuunteluun ja terveelliseen sekä vastuulliseen viljelyyn.

Ei tästä kirjasta pihasuunnittelun apuja saa, mutta mainion lukunautinnon ja korvien väliä avartavan kokemuksen kyllä.

Tuorepastakurssilla - Mamma mia!

Mainio pastakurssi Arjan opastamana

Kyllä tumpelompikin sokea kana oppii leipomaan tuorepastaa, kun oikein porukalla saa pähkäillä ja kädestä pitäen opastetaan.

Eikä ollut mikään vaatimaton menu, kurssilla valmistettiin montaa laatua: prosciutto-artisokka -salaattia, foccaciaa ja ciapattaa, pasta carbonaraa, kanacanneloneja, ravioleja sekä äyriäispastaa ja vielä misujen misut. Näistäpä siis koostui primo, secondi, contorno ja dolci, joka oli maan mainio, mutta ei meinannut mahaan mahtua.
Lisäksi ihanat viinit.

Mukava kurssi myös siten, että se karisti mysteerien vaikeuden italialaismammojen suvereenisti hallitseman munapastan valmistamisen yltä.

Osa porukasta lähti perinnelinjalle, laittoi jauhot keoksi, munat keskelle kuoppaan ja alkoi vaivata. Minä otin oikotien ja käytin kulhoa. Durumvehnää käytettiin, ja sitä sain lisäillä moneen otteeseen ennen kuin taikinasta tuli muovailuvahamaista.

Pastakone oli mainio peli. Melkein jo aloin sellaisesta haaveilla.

Kuoleman kutsu osui lähelle

Tähän Vappuun jäi surun merkki. Tuli viesti lapsuuden leikkikaverin, poikaserkuista tutuimmaksi tulleen, arvaamattomasta kuolemasta.

Auringon lämmittämän päivän askareissa, pihalammikon puhdistuksessa, sen pohjaan uponneita lehtiä siivilöidessäni, nenässä risujen poltosta nouseva savun tuoksu, nousee mieleen muistoja vuosien takaa, kauan sitten menneistä kesistä.

Rautjärven rannalla Savitaipaleen Heituinlahdessa, Kirppuvuoren juurella, meidän äitiemme kotikonnuilla, oli serkuksilla tapana viettää kesää uiden ja rantanuotiolla ruokaa keitellen. Siellä vilistettiin pitkin metsiä, kerättiin marjoja ja sieniä. Käytiin polkupyörillä Nurkan kauppa-autopysäkillä. Tutkittiin käärmeitten pesät peltojen kiviraunioilla ja rantasaunalla kylvettiin. Tupakkaa salaa polteltiin poikain aitan yleisillä ja linnun pesiä tutkittiin navetan vintillä.

Suru ja yllätys, tyhjä tunne.

Oman äitini, hänen kummitätinsä, hautajaisissa viimeksi juteltiin, sen jälkeen vain auton ikkunan läpi moikattiin.

Elämä on lyhyt, ja arvaamaton.