lauantai 6. huhtikuuta 2019

Gaalojen kevät

Juuri kun Mesoamisesta oli selvitty, saatiin kutsu Eventoawards-juhlaan. Mikä lie kärpänen on tänä keväänä puraissut, kun on ollut kiva tarttua kaikkiin rientoihin innolla.
Mukavat olivat nämäkin bileet. Oli ohjelmaa, juomaa ja ruokaa - ja kaamea tungos, mutta sopu sijaa antoi.
Oivaltava juttu oli leffasaliin, jokaiselle penkille, valmiiksi "katettu" Fazerin toteuttama alkupalapussukka josta löytyi poppareita, sapaksia, pikkolopullo kuoharia ja jälkkäripatukka. Näitä sai nakerella palkintoseremonian aikana ennen varsinaista tarjoilua.
Palkintoja jaettiin useassa gategoriassa ja aikaa kaikkien pystien jakoon menikin, joten eväät paransivat viihtymistä merkittävästi.
Palkituista jäivät mieleen erityisesti Lataamon ja Hartwallin yhteistyönä toteutettu Suomen harmain päivä, jota itsekin olin hypettänyt kovasti, ja joka, ironista kyllä, sattui olemaan yksi sateisen syksyn aurinkoisimmista.
Toinen tuttu oli Kyrödistilleryn lanseeraama riehakas päivä, joka saa jatkoa taas elokuussa.
Tapahtumapaikoista palkittiin Koskenranta, joka oli myös oma suosikki sekä Clarion joka on vielä käymättä.