keskiviikko 21. helmikuuta 2018

Arjen kuvia ja juurinäyttelyä

Viikonlopun pakkaspäivä vierähti mukavasti valokuvia katsellessa.

Tällä erää kuvia ei katseltu omalta sohvalta, eikä edes tietokoneen ruudulta, vaan lähdettiin oikein erityisesti museoon niitä katsomaan.

Kaapelitehtaalla, Valokuvataiteen museossa on näyttely nimeltä Tuntuuko tutulta? - Valokuvia suomalaisesta arjesta, joka kertoo sykähdyttävällä tavalla koto-Suomemme muuttumisesta muutaman vuosikymmenen aikana.

Kuvista sai katsella omaakin lapsuuttaan. Tuttuja emaloituja kattiloita ja kahvipannuja, pakeliittipuhelimia ja pihasaunojen hetekoita. Ehkä niitä löytää vielä  maaseudun idyllistä, muttei juuri muualta.

Jukkamalemuseossa oli toisenlainen näyttely.

Siellä kuvaajat olivat valinneet teemakseen Juuret.

Niitä oli monenlaisia. Oli tarinoita historiallisista sukujuurista; Italian romanttisesta, ränsistymään jääneestä ja perikunnan riidan alaisesta villasta, lapsuuden metsämaisemiin, jotka edelleen vievät ajatukset aurinkoisiin päiviin.

Oli ihania installaatioita esineistä, jotka palauttavat mieleen lapsuuden ja nuoruuden  ja tuudittavat elämän alkulähteille

Oli myös konkreettisia juurikuvia, jotka toivat mieleen vanhan ajan luonnontieteen tuntien piirretyt kasvitaulut, joita ripustettiin luokan edessä olevaan karttatelineeseen.

Päivä oli mitä kaunein. Pikkupakkasta muutaman asteen verran ja aurinko! Pitkän pimeän jakson jälkeen on tutunut uskomattomalta katsella valkoisena välkkyviä hankia ja niiden pinnalla kimaltelevia timantteja. Yöt ovat kylmiä, ja vielä aamutkin, mutta päivällä lukemat lauhtuvat alle kymmeneen asteeseen ja aurinko oikein jo lämmittää.

No, Helsingissä tietenkin tuuli puhalteli korvat luimuun, mutta Hietalahden torin ympäristön vanhat talot olivat kauniit ja houkuttelivat meidät kävelylle Eiran ihanien villojen kaduille. Siellä viihdyimme kunnes aurinko karkasi ja kylmyys alkoi hiipiä takin hihoista sisään.

Tältä kerralta jäi Sinebrykoffin museon Ippolito Caffi -näyttely näkemättä. Sitä ehtii katsomaan vielä toukokuulle saakka. Ehkäpä sillä reissulla jo kevättähdet ovat kukassa.


torstai 8. helmikuuta 2018

Tähtikirkas yö

"Vincent (Starry, Starry Night)"

Starry, starry night
 Paint your palette blue and gray
 Look out on a summer's day
 With eyes that know the darkness in my soul
 Shadows on the hills
 Sketch the trees and the daffodils
 Catch the breeze and the winter chills
 In colors on the snowy linen land
 Now I understand
 What you tried to say to me
 And how you suffered for your sanity
 And how you tried to set them free
 They would not listen, they did not know how
 Perhaps they'll listen now
 Starry, starry night
 Flaming flowers that brightly blaze
 Swirling clouds in violet haze
 Reflect in Vincent's eyes of china blue
 Colors changing hue
 Morning fields of amber grain
 Weathered faces lined in pain
 Are soothed beneath the artist's loving hand
 Now I understand
 What you tried to say to me
 And how you suffered for your sanity
 And how you tried to set them free
 They would not listen, they did not know how
 Perhaps they'll listen now
 For they could not love you
 But still your love was true
 And when no hope was left in sight
 On that starry, starry night
 You took your life, as lovers often do
 But I could've told you Vincent
 This world was never meant for
 One as beautiful as you
 Starry, starry night
 Portraits hung in empty halls
 Frame-less heads on nameless walls
 With eyes that watch the world and can't forget
 Like the strangers that you've met
 The ragged men in ragged clothes
 The silver thorn of bloody rose
 Lie crushed and broken on the virgin snow
 Now I think I know
 What you tried to say to me
 And how you suffered for your sanity
 And how you tried to set them free
 They would not listen, they're not listening still
 Perhaps they never will