torstai 29. joulukuuta 2016

E Viva España - terveiset Caminitolta!


Espanjan reissu takana - ja niin joulukin! Hiukan huono ajankohta on tuo joulun alle osuva viikko, sen myötä kun joulutouhut huipentuvat aina aivan viime hetkeen. Niin tälläkin kertaa kävi, ja juosta läähätin viimeisiä hankintoja vielä aivan loppumetreillä. Lahjat toki löysin ja tyttäret pistivät pötyä pöytään, joten hyvin selvittiin - sen puolesta.


Benalmadena oli entisellään. Vain kaksi vuotta on edellisestä Paloma parkin vierailustamme vierähtänyt, joten suuria muutoksia ei ole ehtinyt tapahtuakaan. Sen huomion kuitenkin tein, että puiston puusto ja pensaat kasvavat hotkien. Maisema on kasvun myötä muuttunut runollisen hennosta vankaksi ja säntilliseksi.

Kiertelimme kaikki vakipaikat, Nerjat, Mijakset ja Rondat (Rondassa tosin vain pikaisesti illan pimeydessä läpi ajaen ja jouluvaloja katsellen.) Etsimällä etsien olin tälle kerralle tutkinut uusia käyntikohteita ja löytyihän niitä. Oikein viehättävä oli myös vanhan tutun Nerjan halki kulkevan jokiuoman varren puisto ja kevyen liikenteen väylästö, jonka varrelle jäi monenmoisia viljelmiä ja hedelmäplantaaseja lintuineen ja perhosineen. Sieltäkin monta eläkepäivien unelmaa löytyi!
Tällä kertaa kävelimme myös pitkin hiekkarantoja. Osuimme Euroopan palkonkia etsiskellessämme hieman sivuun, mutta näimme toki palkonginkin ja siellä kymmenet ihmiset tungeksimassa. Meidän rantareittimme oli kaunis ja rauhallinen. Oli kävelijöitäkin, mutta ei tungokseksi saakka. Ja aurinko paistoi kaiken aikaa!




Setenil de las Bodegas oli viehättävä pieni kylä lähellä Rondaa. Hurautimme sinne etsimään vuoren rinteeseen louhittuja luolaravintoloita ja katselemaan kylän jouluilmettä. Tosi suloinen kylä, mutta paljon pikkuruisempi kuin olin kuvitellut.





Comareksessa sen sijaan kävelimme melko tovin. Se sijaitsee Malagan yläpuolella, yhä vaan ylemmäksi kipuavien serpentiiniteitten päässä. Maurien vanha linnoitus löytyy aivan kaupungin huipulta ja pikkuruisia tavernoja migas ja tapas tarjoiluineen. Meitä palveli kylän aukion laidan tavernassa nuori pipoon ja kaulaliinaan sonnustautunut mies joka katsoi pitkään kun pyytelimme Migasta maistettavaksi. "On meillä sitä", hän vastasi ja kysyi haluammeko koko annoksen vai niin kuin tapaksena. No tapaksena otimme ja kyselin mitä Migaksen kanssa on tapana juoda. "En minä tiedä", sanoi poika. "No mitä sinä joisit", kysyin. "Minä en sitä syö", tuli painava vastaus pikaisesti. No mitäpä siinä sitten, tilattiin mitä osattiin, eli dos copas de vino tintoa. Ja jos totta puhutaan, en minäkään Migasin mausta oikein vakuuttunut, mutta tiedänpä nyt minne panen kuivaksi käpähtäneen vaalean leivän. Migas nimittäin koostuu leivästä, paistetusta kananmunasta, valkosipulista ja chorizco makkarasta. Jokainen emäntä kai tekee oman näköisensä tästä "pyttipannusta", joten makujakin lienee monenlaisia.



Kaikken mahtavin nähtävyys ja kokemus oli kuitenkin Caminito del Rey, maisemapolku joka kulkee pitkin Garganta el Chorron vuoren rinteitä, vanhojen akveduktien rinnalla. Tälle reitille pääsee kulkemaan omia aikojaan, mutta liput ja litterat on hankittava ja tietystä lähtöpisteestä sovittuun kellon aikaan lähdettävä. Lähtöpisteessä jaetaan kypärät ja kerrotaan säännöt. Sen jälkeen koittaa vapaus kulkea omassa tahdissa. Maisemat ovat huimaavat. Haukkoja ja kenties kotkiakin näimme liitelevän paljaiden kalliohuippujen ympärillä. Kauriit ja kanit juoksentelivat pensaikossa ja vedet solisivat kuilun pohjalla ja kanavissa pitäen melkoista pauhua. Sää suosi retkipäiväämme myös ja maalasi vuoren rinteisiin punakirjavia kuvioita. Ihana reissu. Suosittelen, eikä ole aivan mahdoton korkean paikan kammoisillekaan, niin vankat ovat kaiteet ja leveäksi tehdyt käytävät.





torstai 10. marraskuuta 2016

Viiniä Vanhalla - Barolo Friends kokoontuminen

Osuipa kohdalle hauskan helteinen tapahtuma lumipyryisen Helsingin keskellä.

Viinilehti ilmoitteli kirjeessään Barolo-viinien maistelutilaisuudesta ja olihan siihen syöttiin tartuttava kiinni.

Vasta tapahtumaviikon alussa tutkimme tarkemmin mistä olikaan kysymys. Viiniä kyllä, mutta kuinka? Lipussa ei mitään ihmeitä lukenut, olipahan vain aikataulu, jonka puitteissa olisi hyvä piipahtaa paikalla. Tapahtuman varsinaiset sivut kertoivatkin sitten hieman enemmän. Luimme, että tapahtuma on osoitettu vakavasti Piedmonten alueen viineistä kiinnostuneille ja tarkkaan valikoiduille paikallisten viiniklubien jäsenille. Sillä meiningillä sitten. Olemmehan toki viinikoulumme käyneet...
Mukava tilaisuus, harvinaisia, vasta maahan pyrkiviä tai vain ravintola- tai tilausvalikoimissa olevia laatuja maisteltavana.

Minulla oli missiona päästä jyvälle Nebbiolo-rypäleen mausta. Vaan kun en ole makuaistiltani mitenkään tarkka tai lahjakas, jäi tuo tavoite kyllä saavuttamatta. Huomasin myös, että tulin maistelleeksi useampia Barbera-laadun viinejä. Niistä yksi suosikki oli Barbera d'Asti Superiore Docg "Mysterium" 2014/15, joka oli todella pehmeä ja aavistuksen makeahko, vähätanniininen ja miellyttävä, ja joka sai silmien edessä paistivartaan kuvitteellisesti pyörähtelemään.

Sukulan viinitilan tuotannosta maistelin Barolo Docg "Meriame" laatua, joka oli hyvä ja käypäinen, vaikka lasiin kaadettaessa nenääni tuoksahti kissa. Tuo tuoksahdus kuitenkin hetimiten muuttui miellyttäväksi ja Sukulan suojatit -sarjan kumpuilevat viiniköynnösten peittämät rinteet lipuivat verkkokalvoille.

Viinin lämpöä sitten tarvitsinkin lumisateen seikoittaman joukkoliikenteen varassa kotiin paarustaessani. Eläköön Italia.



torstai 3. marraskuuta 2016

Talvi, ja sata helmihyasintin sipulia!



























Kääk! Eilen satoi ensilumi, jota ennustetaan pysyväksi.

En usko, tai en tahdo uskoa, sillä minun viimehetken sipulishoppailuni tuotti lähes sata uutta tulppaania 1 €/pss sekä yhden pussillisen helmihyasintin sipuleita, joita tuossa pussissa on 100 kappaletta! Ihana löytö, mutta vielä keittiön apupöydällä odottelemassa.

Tulppaanien kanssa ei hätiä mitiä, ne sain maahan kaivetuksi edellisten, myyrän tai oravan, tai minkä lie hotkimien tilalle, mutta nämä sintit! Lumen on ihan pakko sulaa ja plussakelejä tulla, että pääsen möyhimään maata.

Harvoin on pysyvä lumi näin aikaisin tullut, ja mikäli aikakirjoja on uskominen, harvoin on ensilumi yleensä tullut näin varhain. Uutisissa sanoivat, että edellisen kerran näin aikaisin saatiin lunta 14 vuotta sitten. Jotenkin oma muisti väittäisi, ettei siitä niin kauan ole, mutta niin se väittää paljon muutakin, mistä ei sovi kovin suureen ääneen käydä kiistelemään...


sunnuntai 16. lokakuuta 2016

Roomassa päiväkävelyllä - II -


Ihastuttava herätys aurinkoiseen aamuun hyvin nukutun yön jälkeen. Täytyy myöntää, että alussa hurjalta tuntuneen hotellin öinen rauha oli täydellinen. Tai no, käytävän palo-ovi alkoi aamuyöstä pitää kissan naukunaa muistuttavaa ääntelyä, kun porukat kuka kulloinkin saapuivat yöllisiltä retkiltään levähtämään huoneen siimekseen. Muuten oli hiiskumattoman hiljaista. Ei liikenteen melua, ei tappelun nujakkaa, ei mitään, mitä hurjimmillaan saatoin kuvitella näillä öisillä kaduilla kuuluvan.

Kahvi ja croisant (tällä keraa viljaisan ja vaniljakreemillä täytetyn) aamupalan jälkeen suuntasimme kohti Villa Borghesen puistoa. Kartasta katselimme, että suorin reitti sinne kulkisi Piazza Republican poikki Via Leonida Bissolatia pitkin, mutta kun lähdimme kävelemään, tuli mieleemme, että miksipä emme poikkeasi jo menomatkalla espanjalaisille portaille, ei sitten tarvitsisi miettiä mitä kautta poistuisimme puiston kätköistä. Puistoalue on kymmenien hehtaarien laajuinen, joten emme tarkkaan tienneet minkä osan siitä kävelemme ja mistä putkahdamme ulos.

Matkalla portaille osui reittimme Voiton merkille, eli Palazzo Vittorio Emanuelen jyhkeälle monumentille, joka myös kirjoituskoneena tunnetaan, ja aukiolle. Tietysti piti meidän kiivetä portaat ja katsella rakennuksen marmoriset patsaat sekä sisällä sijaitsevan lippukokoelman ja merenkävijöiden aarteiden osasto.

Espanjalaisille portaille siis piti menemän. Helppo ja suora reitti, paitsi, että sinne mennessä huomasimme olevamme taas Trevin tungoksessa. Siellä satojen muiden kanssa taas kerran kiersimme lähteen edustaa ja samalla kamppailimme tiemme lähelle veden reunaa, jotta saimme aikaiseksi joitakin päiväkuvia edellisen illan hämyisten otosten lisäksi. Suihkulähteeltä oli sitten jo selkeätä suunnistaa portaille. Sinne suuntasi kulkunsa myös kymmenien muiden solkenaan kulkeva virta, kun taas vastaavasti samanlainen virta saapui vastaan kohti Treviä. Jalansijamme saimme tungoksesta huolimatta ja hetkisen kuluttua jo olimme portaitten suihkulähdeaukiolla Piazza di Spagnalla. Fontana della Barcaccia oli valmistunut remontistaan ja portaatkin kuoriutuneet rakennustelineistä, jotka edellisellä vierailukerrallamme olivat olleet näkymän keskiössä. Kaunista! Samoin myös kymmenien muiden ihmisten mielestä. Vain haavekuvissaan (ja valokuvissa sekä vanhoissa elokuvissa) voi ihailla kauniitten portaitten koristeellisia kaiteita ja kiemurtavia askelmia vapaasti, ilman ihmisvilinän muodostamaa näkymän peittävää kudelmaa.


Portaitten yläpäässä suuntasimme määrätietoisesti Villa Medicille, sillä sieltä tiesimme tien kulkevan Borghesen puistikkoon. Mutta mistä? Medici tuli ja meni, mutta mitään porttia ei puistoalueelle näkynyt missään ja jalatkin alkoivat jo olla väsyneet ja vatsassa kurni nälkä pelkän makeapalan jälkeen. Villa Medicia vastapäätä sattui sopivasti olemaan soma kahvila, jolla oli muutamia pöytiä myös pihalla auringon paisteessa. Sinne siis voimia keräämään ja ihania parman kinkulla, tomaatilla ja mozarellalla täytettyjä bagelsejä syömään. Siinä istuessamme kuulimme kuinka turistit saivat ohjeita Medicin edustan santarmeilta puiston porttien lähestymissuuntaa koskien. Katsoimme tarkkaan miten viittilöivät eteen päin ja oikealle. Sinne siis - ja löytyihän se puistoon johtava tie. Viale di Villa Medicia pitkin löysimme puistopuutarhan kätköihin ihmettelemään roomalaisten lauantaipäivän viettoa. Paljon oli ihmisiä liikkeellä. Eväskorit, koirat, vanhemmat, isovanhemmat ja lapset suurina ryhminä kansoittivat puiston käytäviä ja ihmiset asettautuivat nurmikkoalueille kaunista syyspäivää viettämään. Puistosta sai vuokrata monenlaisia menopelejä. Oli poljettavia autoja ja istuttavia potkulaudan näköisiä värkkejä lapsille, potkulautaa ja polkupyörää monenlaista. Suosituin näytti olevan polkupyöräriksaa muistuttava kärry, johon mahtui kaksi eteen ja kaksi taakse. Meille riitti jalkapeli, kun välillä poukkoilimme pitkin nurmikoita puiden siimeksessä näkyville vesiaiheille ja milloin minkäkin kukkapuskan luokse.

Aika pitkään olimme jo kävelleet, ennen kuin sain henkäistyä, että eipä sitä soutelulampea ole missään näkynyt. Siitäkös alkoi karttojen ja alueoppaitten metsästys ja etsintä. Seurasimme puiston kyltityksiä ja päädyimme rakennukselle, jonka luulimme olevan kartassa mainittu Casino, mutta joka osoittautuikin moderinin taiteen museoksi. Suuri ja koristeellinen rakennus, jonka edustalta lähtivät massiiviset portaat kohti puistikkoa ja joiden lepotasanteella sijaitsivat kilpikonnien suihkulähteet (Fontane delle Tartarughe), jotka tosin olivat kovasti huoltoa ja puhdistusta vaille, kuten myöskin koko portaikko. Tämän portin kautta olikin lähes suora reitti Lagolle, jossa ihmiset jo olivat veneitä soutamassa ja päivää paistattamassa suurien puiden siimeksessä. Suloinen paikka. Haikarat, hanhet, sorsat ja kilpikonnat kiertelivät lammen rantoja ja asettautuivat ihmisten kuvattaviksi kaikessa rauhassa. Lammikon keskellä olevassa pikku saaressa kimalteli temppelin valkoinen marmoripylväikkö auringon hivellessä sen pintaa.
Tempio di Esculapio - Temple of Asclepius, näyttää olevan tuon rakennuksen nimi ja edellä linkatun sivuston mukaan sen kerrotaan olevan Borghesen puistoon rakennettu muistoksi sodassa tuhoutuneelle Tiber-joen saarella sijainneelle temppelille.

Puistosta poistuimme Passeggiata del Pincion kautta kansan aukiolle (Piazza del Popolo) ihailemaan sen suurta obeliskia. Illan jo hämärtyessä osuimme vielä Pantheonin temppelille ja kurkistimme Hadrianuksen temppeliaukiolle. Tässä vaiheessa oli minulla jalat jo irtisanoutuneet lisämarssista ja hammasta purren pääsin takaisin hotellille, jossa helpotuksesta huokaisten pienen lepohetken jälkeen laskeuduimme alakerran Antiikkiseen Taverna Albaan kunnon illalliselle.



torstai 13. lokakuuta 2016

Päiväkävelyt Roomassa - I -

Viikonloppulomanen Roomassa oli monipuolinen sekä sään että sisällön osalta. Kun torstai-iltana saavuimme Fiumichinon lentokentälle oli ilma tuhruisen tihkuva. Ja kun Leonardo Expressin kyydissä hujautimme Terminin keskusrautatieasemalle satoi jo täyttä päätä. Onneksi olimme valinneet hotellin aivan aseman tuntumasta, lähinnä lyhyttä kassien raahausta ajatellen, joten selvisimme vain pienellä kastumisella, sateenvarjon alla harppoen.
     
Hotelli olikin sitten elämys. Vanhan puisen madonsyömän oven, jossa lukkokin oli kai jonkinmoinen, raosta hipsaisimme ajan patinoimaan synkkään, kiviseen porrashuoneeseen, jossa oli iänaikainen veräjähissi ja sen pohjalla roskia kasa. Nuori mies ehätti meiltä onneksi heti kysymään, että minnekäs herrasväki on menossa ja opasti meidät sivummalla sijaitsevaan toimistoon. Toimistossa meille annettiin perinteinen avain, jonka perukkeessa luki huoneen numero ja neuvottiin kapuamaan kerroksiin.
Huoneistokäytävään mentiin palo-oven näköisen jyhkeän rautaoven taakse ja siellä avautui ensimmäinen hotellin sisustusta lupaileva näkymä.
Alun ankeuden jälkeen itse huone tuntui, ja olikin, todella siistiltä ja kauniilta, olihan Beautiful Hotel nimensä veroinen sittenkin! Ensimmäisen sateisen illan puitteissa hilpaisimme vielä lähiravintolaan, joka osoittautui paikallisten keskuudessa hyvin suosituksi illanistujaispaikaksi. Sydämellistä palvelua saimme, ja hyvää Morello-viiniä.

Perjantaiaamuna menimme nauttimaan italialaisen aamiaisen jonka sai hotellimme kautta kahdella eurolla. No, kevään Toscanan reissulta jo tiesimme, että italialainen aamiainen on kahvia ja sokerileivonnaisia, niin nytkin. Aamiaisravintolassa puhuttiin vain italiaa ja minulta tentittiin croisantin mallia, vaikka en sitä heti tajunnut. Minä kun luulin, että vaihtoehtoja siinä pajatettiin, mutta olivatkin erilaisia täytteitä: hilloa, suklaata, hunajaa, vaniljakreemiä ja mitä lie. Vihdoin sain ymmärrykseen, että sellainen missä on vähiten makeaa. Outoja olentoja me turistit, viestittivät tiskin takana katsovat silmät.

Aamukävelylle lähdimme Via Flaviusta etsimään, kun siellä olemme joskus vuosia sitten majaa pitäneet edellisen kerran. Kiersimme ja kaarsimme ja kävelimme ristiin rastiin muurin vartta ja katselimme vanhoja ikiaikaisia fasadeja ja koristeellisa portteja Flaviusta löytämättä. Sen sijaan ukkosmyrsky löysi meidät. Palatessamme majapaikkaamme päin vesi ryöppysi jo niin kovin, että kastuimme alusvaatteita myöten. Sateenvarjo ei sitä vesimäärää pitänyt ja jalkakäytävät lainehtivat hetkessä nilkkaan saakka. Välillä kaupunki valaistui salaman välkähtäessä ja kaukaa kuului ukkosen kumua. Huoneessa sitten ripustelimme vaatteitamme mitä minnekin kuivumaan ja toivoimme, ettei niitä märkänä tarvitsisi mukaan pakata.

Vain hetken ehdimme miettiä, että mitäs nyt, kun aurinko jo näyttäytyi sinisellä taivaalla. Ja taas ulos, kevyemmin varustettuina, tosin märin kengin, jatkui kaupunkikierroksemme Colle Oppian läpi Colosseumille ja Circus Maximukselle ja sieltä Trasteveren idyllisille kujille.

Trastevere oli meiltä täysin käymättä, joten se oli yksi matkan päätavoitteista ja kyllä viehätti! Kapeat kujat ja kauniit talot sekä kauniisti laitetut ravintoloiden terassit houkuttivat istahtamaan palaselle. Antipastot, pastat, kanat ja lopuksi hedelmät  ja hyvää oli.

Niillä eväillä edettiin Gianicolon rinteille kohti Villa Lantea, jonka halusin ehdottomasti nähdä. Lante oli aidan takaa katsellenkin kaunis ja talosta soljui kirkas sopraanoääni lähipuiston käytävälle saakka.


Gianicololta Garibaldin patsaan juurelta aloimme laskeutua kohti Trasteverea taas ja sieltä suunnata kohti keskustan nähtävyyksiä. Ilta oli jo hämärä ennen kuin saavuimme Trevin suihkulähteelle, jossa odottivat myös sadat muut turistit. Kaunista oli silti. Kun aikansa jaksoi odotella, niin onnistui jo pääsemään lähelle vesiallasta nappaamaan muutaman kuvan.




torstai 15. syyskuuta 2016

Ihana Fiskars, kuollut Billnäs - Tammisaaren lumo ja Lohjan lammikot

Osuimme viikonloppuna maastopyöräilijöitten Fiskars Village Trail Centerin avajaisiin joten meno oli vilkasta idyllisen ruukkikylän raiteilla.

Perjantaina illalla, kun saunomisen jälkeen lähdimme ajelemaan, oli vielä selkeänä suunnitelmana Mänttä-Vilppulan museokierros. Vaan kun tutkailimme viimehetken sääennusteet, ja sisä-Suomeen oli luvassa koko lauantain kestävä saderintama, vaihtui määränpää livakasti kohti Pohjan kylää ja Fiskarsin ruukkia.

Jo vuosia oli päässyt vilahtamaan siitä, kun tällä ruukilla vierailtiin, äitmuorikin silloin mukana vielä oli, ja muistikuvissa kajastelivat aivan erilaiset maisemat. Illan hämärissä ajelimme aution kylän keskuskentän parkkialueelle ja katselimme sievästi kunnostettuja koristeellisia kivitaloja sekä rinteeseen noussutta punaisten mökkien rintamaa. Tuumasimme, että kunhan nyt syyskuisessa hiljaisuudessa kiertelemme aikamme joen varrella polveilevia käytäviä ja kauniita siltoja, tutustumme joihinkin ehkä vielä avoinna oleviin putiikkeihin ja käymme syömässä ravintola Kuparipajassa, niin siinä se.






Pilvisen aamun valjetessa tutkailimme kylän tarjontaa ja iloksemme huomasimme monen paikan olevan vielä avoinna, ja että erilaisia kylttejä parhaillaan pystytettiin teiden risteyksiin. Ihmetystä herätti tiuhaan tahtiin saapuvien autojen määrä, kunnes useamman yhtäaikaisesti saapuvan katolle kiinnitetyt pyörät sytyttivät lampun. Katinsuon kierrokselta saavuttuamme meidät siitä huolimatta yllätti täpötäyteen sulloutunut parkkialue, jonka keskellä Römpöttimme nökötti hellyttävässä retroluukissaan.

Rekolan panimon myymälää ja siellä myytäviä Fiskarsin juustolan sveitsiläissyntyisen juustomestarin Thierry Jungin tuotteita hamusimme maisteltavaksi. Kävi ilmi, että maastopyöräilijöitten armadat olivat kokoontuneet juuri panimon pihalle lähtöasetelmiin ja sieltä sykähtivät mikä minkäkinlaisessa ryhmässä poluille metsiin ja pelloille. Lapsille oli tarjolla pyöräilytemppurataa pihamaalla ja muuna oheisohjelmana suppailua joella. Hetkessä oli hiljainen kylä saanut säpinää kujilleen ja tunnelma oli hyvin urheilullinen. Lenkit tehtyään pyörät kuitenkin kaikkosivat ja autokolonnat lähtivät jättäen jälkeensä taas hiljaisen kentän. Toki muitakin turisteja meidän lisäksemme paikalla oli. Ja Kuparipajassa saimme aivan ihanaa sienipiirakkaa ja sorsaa haudutetun punakaalin kera. Hyvä ruokamuisto jäi tästä käynnistä.

Illan romanttiseksi päätteeksi ajattelimme käydä tutkailemassa vielä Billnäsin ruukin maisemia. Voi mikä pettymys! Koko alue on nykyisin aidattuna, eikä kävelemään pääse lähellekään vettä tai vanhoja rakennuksia. Pääsy kielletty! Töröttää rautalanka-aitoihin kiinnitetyissä kylteissä. Se siitä idyllistä.

Surautimmepa sitten Tammisaaren suloisille rannoille, jotka eivät milloinkaan pettymystä tuota. Ilta ja aamukävelyt veden tuntumassa kulkevilla kävelyteillä ja puusilloilla aurinkoisesta säästä nauttien olivat kuin huipennus tälle viikonloppureissulle.






Kotiin ajellessa poikkesimme vielä Lohjalle, katsastimme Laguksen lammet, ja tovin uutta sopivaa ruokapaikkaa etsiskellessämme (El Greco on muuttanut Helsinkiin jo aikaa sitten), osuimme Trattoria Gustoon, joka oli kiva ja lämminhenkinen ravintola. Italialaista, konstailemattoman hyvää ruokaa ja sydämellistä palvelua saimme.
Navigaattori järjesti meille vielä pienen loppukevennyksen, kun olimme asettavinamme rastin Marketan puistoon, mutta päädyimmekin Kartanonhaan viheralueelle. Vierailun arvoinen paikka sekin, eikä taatusti olisi osunut kohdille ilman vahinkonäppäilyä.




(klikkaamalla saat kuvat suuremmiksi).

maanantai 5. syyskuuta 2016

Kipakkaa soppaa kirjan muodossa

Hupsista, niihän sitä on tultu jo syyskuuhun. 
Kesä meni nopeasti ja työhön paluun jälkeen illat huiskivat sellaista vauhtia, ettei koneen ääreen ole tohtinut pysähtyä. Mutta nyt osui käsiin sellainen "junakirja", että jokunen sana on ihan pakko mainita.



Jyrki Vainosen Naulankantakeitto on monellakin tapaa kutkuttava lukuelämys. Siitä lupauksen antaa jo kirjan takakannen sarvekas kuvausteksti:

"Uutispuurosta riimihärkään ja rukiisista ranteista suusta päässeisiin sammakoihin - tämä vaatimaton kirjanen sisältää erään kulinaristin mietteitä siitä, miten estää muun muassa poliitisia broilerita, mätämunia ja maakrapuja olemasta taakaksi maalleen.
Kirja nautitaan vanhan suolan kera. Ei herkkävatsaisille."

Kirja osui käteeni Keravan kirjaston juna-asemalle jalkautuneesta aamuteltasta. Samalla kun sain palautettua valmiiksi luetun, osui silmiini tämä houkutteleva keittokirja - tai niin minä siis ensihätään luulin.

Pikaisella päätöksellä sen mukaan tempasin ja junassa lukemaan aloin. Voi herttinen mitä riemukasta tekstiä! Toinen toistaa hytkyttävämpiä reseptejä on kirja pullollaan, vai mitä voi sanoa esim. Monessa liemessä kypsytettyä poliittista broileria ja kyykytettyjä köyhiä ritareita -reseptistä. Toisena kattauksena vaikkapa Uunissa haudutettu lampaan viulu ja patarumpu riisipedillä.

Kannattaa tutustua itse, tässä en ryhdy enempiä kuvailemaan, en kykenisi muuhun kuin kopiointiin kuitenkaan. Aikaisemmin en Vainosen kirjoihin ole törmännyt, mutta nyt täytyy lainata malliksi muitakin. Syksyn tummeneviin iltoihin sopivat oikein hyvin surrealistiset tarinat. Ne tuovat korvien väliin uusia ulottuvuuksia ja silmissä vilisevät tuhannet kuvajaiset.

sunnuntai 14. elokuuta 2016

Aurinkoaamuna

kurjenpolvella_

Aurinkoaamuna katselin puutarhaan päin,
kukkivaa keltaista, sineä, punaa mä näin.
Lammikon pinnasta pilvien heijastuvan,
nurmikon vihreän kasteessa kimaltavan.

Perhonen lenteli metsään päin lepatellen,
silloin mä huomasin lehtien punertuneen.
Syksy jo uhoaa tuloaan pihlajissain,
elokuun lämmön mä toivoisin jatkuvan vain.

Syyskuu tuo mukanaan iltojen viileyden,
maisemaa värjää, taas uudeksi maalaten sen.
Paljon on kauniita hetkiä elämässäin,
helminä kesän tään muistoja miettimään jäin.

lauantai 16. heinäkuuta 2016

Nyt on nähty puutarhoja: Zürich, Mainau

Valloittava Mainau, kukkaissaari Bodenseen sylissä

Mainaun metsää ja kukkaryhmiä


Tuntuu sille, että mieli jäi vielä kiertämään kehää Bodensee-järven ympärille. Niin paljon nähtiin kauniita kaupunkeja, somia kyliä, kruusattuja taloja ja puutarhoja, kukkivia liikenneympyröitä ja kaikkea suloista, auringon paisteessa hehkuvaa ihanuutta.

Pikkuinen Bregenzin kaupunki, joka oli retkemme kotipesä, oli sievä ja viihtyisä. Bodenseen rantakäytäviä tuli kierrettyä useat kerrat. Parhaimmillaan sekä aamulla että illalla ja joskus vielä päivähetken lomassa, kun ei malttanut jäädä lepäämään huoneeseen ennen seuraavaa rientoa.

Varsinaisista tutustumiskohteista kukoistavin oli Mainaun puutarhasaari.







Kiinalainen puutarha

Silti mieleen jäi monta muuta ihanuutta kuten Zürichin kiinalainen puutarha, joka oli pikkuinen, mutta ah niin ihana! Kuvat kertokoot sen mitä en osaa sanoiksi loihtia:







Kesä rientää vauhdikkaasti ja tarinointi on jätettävä tuonnemmaksi. Kuvien kera palaan vielä muistoihin ja Bodenseen pikkukaupunkien lumoon. Mutta juuri nyt ei sada! ja mieli polttelee oman pihan pöyhintään.